Kolumneja 2009

Ei surulle sijaa

Törmäsin maailman turuilla tapaukseen, jossa äidiltä oli evätty sairasloma, kun hänen lapsensa oli kuollut. Suru ei ole sairaus ja sen perusteella ei voi jäädä palkalliselle sairaslomalle. Kun äiti ei huomannut todeta olevansa uneton ja väsynyt tapahtuneen johdosta, niin terveysasemalta poistuttiin sitten ilman sairaslomatodistusta. Mietin kyllä tarkkaan, että mihin tämä maailma on menossa, kun moinen inhimillisyyden hiven on katoamassa lääkärinvastaanotoiltakin. Tuntuisi äkkiseltään maalaisjärjellä, että sen verran pitää sosiaalisia taitoja ja pelisilmää olla, jotta osaa surevan ihmisen kohdata ja antaa jonkinlaisen tuen elämän kipeimmissä karikoissa.

Toinen samantyyppinen tilanne oli niin, että työnantaja oli evännyt työntekijän oikeuden sairaslomaan, koska hänen mielestään surusta toipumiseen kuuluva vapaa, ei ole hänen maksettavansa, vaan kuuluu henkilön omalle vastuulle tai yhteiskunnan hoidettavaksi. Ei mikään helppo tilanne ratkaistavaksi. Työnantaja katsoo vaikeina aikoina omankin tilipussinsa pohjaa ja työntekijän suhtautuminen työnantajaan muuttuu vääjäämättä tällaisen prosessin seurauksena. Vaikka itse asiassa työnantaja seuraa Kansaneläkelaitoksen sairauspäivärahakäytäntöä, kun Z-diagnoosilla (surureaktion vastaanottokäynti) kirjoitetun sairasloman ajalta työnantajalla ei ole palkanmaksuvelvollisuutta.

Olemme varmasti lähes kaikki samaa mieltä siitä asiasta, että ihmisen ollessa läheisensä kuoleman jälkeen surun lamauttama ja työkyvytön, tätä pitäisi osata kunnioittaa ja antaa ihmiselle aikaa surra. Kuolemaan ja siitä aiheutuvaan menetykseen liittyvät tunteet ovat varmasti lääkäreillekin, kuin myös muille kanssaihmisille vaikeita käsitellä. Vuorovaikutustaidoissa, toisen ihmisen kohtaamisessa menetyksen hetkellä ja surun kunnioittamisessa on varmasti opettelemisen ja parantamisen varaa meistä jokaisella. Sen lisäksi tarvitsemme avointa keskustelua niin työpaikoilla kuin koko yhteiskunnassa siitä, kuinka surun murtamia kanssaihmisiä tuetaan ilman lääkärintodistuksiakin.

Suru ei ole sama kuin masennus tai jokin muu diagnosoitavissa oleva sairaus, vaan täydellisen lamauttava tunnetila, joka usein estää arjen asioihinkin tarttumisen, puhumattakaan haasteellisten ja vastuullisten työtehtävien hoitamisen. Surun käsittelemistä lainsäädännössä ja työelämässä ei voi sivuuttaa, koska mikäli ihmisille kirjoitetaan elämän suruissa aina masennusdiagnoosi, vaikuttaa se usein tulevaisuudessa moniin asioihin. Jopa henkivakuutuksen hankinta tai adoptioprosessi voi kaatua siihen, että sinulta löytyy sairaskertomuksesta maininta masennusdiagnoosista. Ja surun kohdatessa tuskin jaksaa tutkia säädöksiä, joiden pohjalta elämä voisi tulevaisuudessa hankaloitua sairaskertomukseen kirjattujen asioiden johdosta.

Tällä hetkellä lainsäädäntömme ei tunne surua, eikä laissa myöskään määritellä sairauden käsitettä. Työkyvyttömyyslausuntoon laki sen sijaan edellyttää tautiluokituksen mittoihin sopivaa diagnoosia. Työsopimuslaissa 4:ssä luvussa, 7 §:ssä sanotaan, että työntekijällä on oikeus tilapäiseen poissaoloon työstä, kun hänen läsnäolonsa on välttämätön perhettä kohdanneen, sairaudesta tai onnettomuudesta johtuvan, ennalta arvaamattoman ja pakottavan syyn vuoksi. Tästä vapaasta ei työnantajan kuitenkaan tarvitse maksaa palkkaa. Lisäksi mikäli potilas on lääkärin mielestä työkykyinen, ei hänelle tule sairaslomaa kirjoittaa. Tässä viidakossa niin lääkäri kuin surun murtama kansalainenkin ovat kyllä helposti täysin hukassa. Kansalaisen palkanmaksu tulee usein hyvin tarpeeseen esimerkiksi lähiomaisen kuollessa ja toisaalta työnantajat katsovat kulujansa tarkkaan, varsinkin taloudellisesti haasteellisina aikoina. Koen, että pallo on päättäjillä, työelämän ja työelämän lainsäädännön pitäisi ottaa huomioon sellaiset näkökohdat, joita ei lainsäädännön kohdalla tänään tunneta, mutta jotka pitäisi kyetä lakiin niin kirjaamaan, ettei kenenkään lähiomaisten menetyksen hetkellä tarvitsisi palkata juristia etujaan, sairasloman ja sairasloma-ajan palkan osalta, ajamaan.

Kansan Tahto 22.4.2009

Eläkemopo hallintaan?

Suomalaisen eläkepolitiikan tavoitteena on 1990-luvun loppupuolelta lähtien ollut eläkkeellesiirtymisiän nostaminen 2-3 vuodella. Viime hallituskaudella vuonna 2005 astui voimaan eläkeuudistus, jossa pyrittiin työurien pidentämiseen uudella eläkejärjestelmällä. Yleinen vanhuuseläkkeen ikäraja laski 63 vuoteen, ja työssä voi jatkaa halutessaan aina 68-vuotiaaksi saakka. Työssä pysymiseen kannustetaan siten, että 63 ja 68 ikävuoden välillä työskentelevälle kertyy eläkettä enemmän. Seuranta on jo osoittanut, että eläkkeellesiirtymisiän pidentyminen on ollut sellaista kuin eläkeuudistusta tehtäessä ennakoitiin. Eläkkeellesiirtymisikä on siis noussut siten, että nykyisellä tahdilla saavutetaan 2-3 vuoden pidennys eläkkeellesiirtymisikään. Mutta ilmeisesti näistä tiedoista huolimatta hallitus tarvitsi oman suksimalla synnytetyn johtotähden, Heurekansa, jolla suomalainen pystyisi työhön - ilmeisesti - siihen asti, kunnes kuolema hänet sorvin äärestä erottaa.

Hyvän johtajan ominaisuuksiin kuuluu kuunnella kansaa ja myös myöntää sekä korjata tekemänsä virheet. Jostain syystä pääministeri Vanhanen ja valtiovarainministeri Katainen näyttävät nostaneen itsensä jalustalle, josta ei ole enää näköyhteyttä kansaan ja arkiseen elämään. Nykyisin voimassa oleva ns. superkertymä työeläkkeeseen pitkään työelämässä pysyville on jo itsessään kannustin pysyä pidempään työelämässä. Se sallittakoon heille, jotka haluavat, kykenevät ja terveytensä puolesta pystyvät olemaan pidempään töissä ja näin voivat myös kerryttää itselleen paremman eläkkeen. Vaikka ihmisten odotettu elinikä onkin pidentynyt, on työelämä huomattavan kuluttavaa, stressaavaa ja myös asenteiltaan kovempaa kuin muutamia kymmeniä vuosia sitten. Ikärasismi on työpaikoilla ja työnhaussa arkitodellisuutta, vaikka se kielletään ja siitä vaietaan.

Mielestäni hallituksen tulisi keskittyä työttömyyden hoitoon ja pyrkiä eri tahojen kanssa yhteistyössä luomaan uusia työpaikkoja, entiset työpaikat säilyttäen sekä auttamaan työttömiä kouluttautumaan uusille aloille, esim. rekrytointikoulutusta voimakkaammin tukemalla. Samoin oppisopimuskoulutuksen kautta uuteen ammattiin hakeutumista pitäisi tukea nykyistä paremmin. Suomalaiset työttömät eivät suinkaan ole työtä vieroksuvia tai työkyvyttömiä, niin kuin monessa yhteydessä on annettu ymmärtää. Usein hyvinkin koulutetut nuoret ovat työttöminä yksinkertaisesti siksi, että eivät saa sitä ensimmäistäkään paikkaa valmistumisensa jälkeen. Siinä vielä kysytään, miksi masennutaan, käytetään alkoholia ja syrjäydytään. Ensimmäinen tienestipaikka on elintärkeä nuorelle, omaa elämäänsä aloittelevalle. Kuka tahansa turhautuu kuukausia kestävään etsintään, haentaan, turhaan kiertämiseen, jonka palkinnoksi ei tule edes lämmintä kättä. 25 - 30-vuotiaalla, kun ei millään lihaksilla voi olla valmiiksi 40 vuoden työkokemusta varmistamaan pärjäämistään työmarkkinoilla olevassa kilpailussa. Samaan aikaan tässä kilpailussa tämän 40 työvuoden kokemuksen omaavat heitetään laidan yli ensimmäisen sopivan tilaisuuden tullen, jottei vain tarvitse kokemuksesta liikaa maksaa palkkaa. Eli ristiriitaisuuksia löytyy.

Pääministeri Vanhanen ja valtiovarainministeri Katainen kertoivat sovun eläkekiistassa olevan syntymässä. Eduskunnan istuntosalissa sitä ei kuitenkaan voitu myöntää. Pääministeri ei suostunut myöntämään hallituksen kärsineen tappiota vaan totesi, että välillä täytyy käydä kovaakin poliittista keskustelua, jotta päästään tuloksiin. Keskustelua voidaan ja pitääkin käydä, mutta yleisen demokratiakäsityksen mukaan ensin keskustellaan ja sitten tehdään kauaskantoisia päätöksiä, mikäli keskustelu on siihen lopputulemaan johtanut.

Suomen kansa äänestää jo tänä päivänä jaloillaan pois äänestyspaikoilta, niin mitä luulette tapahtuvan jatkossa, kun ihmiset menettävät viimeisenkin uskonsa valtiovaltaan? Nyt on porukalla kaivettava se hallitusmopo pois sieltä vatukosta ja ruvettava luomaan aidosti inhimillisiä työelämäpelisääntöjä, joilla jokaisen suomalaisen olisi mahdollista luoda työuransa, jaksaa työelämässä ilman pakkotahtisuutta ja kiusaamista, sekä mahdollistaa jokaiselle kansalaiselle osallistuminen tämän yhteiskunnan kehittämiseen demokratian pelisääntöjä kunnioittaen. Ehkei se "juokse sinä, humma, ravaa kovempaa, hyppää korkeammalle, jaksa laukata 24 tuntia" -politiikka olekaan se oikea ratkaisu, vaan tarvitsemme todella laajaa arvokeskustelua siitä kokonaisuudesta, mihin suuntaan me haluamme tätä maata kehittää niin työelämän kuin muidenkin toimien suhteen. Ja vaikkei mopossa pakkia olekaan, niin aina sen porukalla työntämällä saa kääntymään toiseenkin suuntaan!

Kansan Tahto 18.3.2009

Eurooppa tarvitsee päätöksentekoon Naisia

Kuluneiden kuukausien aikana, olemme useaan kertaan saaneet kuulla ja nähdä kuinka Eurooppa kaipaa päätöksentekoon ja varsinkin johtavaan päätöksentekoon naisia. Suomi ei saa tässä tavoitteessa muodostaa poikkeusta, vaan meidän on kyettävä toimimaan malliesimerkkinä ja kyettävä rakentamaan päätöksentekokulttuuria, jossa myös naisilla on mahdollisuus nousta merkittäville paikoille niin kotimaan kuin Euroopan poliittisilla areenoilla. Emme saa olla rakentamassa Eurooppaa, jossa ”harmaat pantterit” seisovat kaikissa päättäjien yhteiskuvissa, muutama harva nainen joukossaan, ikään kuin statistin roolissa. Tasa-arvon Eurooppa on oltava todellisuutta, niin kaikilla elämänalueilla kuin myös politiikassa.

Meidän ihmisten arvomaailmat ovat erilaisia ja me tulemme erilaisista taustoista ja erilaisista lähtökohdista. Jokainen meistä tuo politiikkaan oman sävynsä ja siksi näenkin tasa-arvon toteutumisen erityisen tärkeänä myös Euroopan Unionin päätöksenteossa. Kansalaiset äänestävät ja antavat äänensä haluamilleen kasvoille ja äänelle, mutta ilman naisehdokkaita ei ole myöskään naisparlamentaarikkoja. Minä annan ääneni naiselle ja tuuletan reippaasti niin Eurooppalaisen tasa-arvon kuin tasavertaisuudenkin puolesta – lähde Sinäkin mukaan porukkaan tekemään Meijjän Misistä eli Sirnön Minnasta Meppiä!

Minna Sirnön nettisivujen vieraskynäpalsta 17.4.2009

Hätähuuto Kainuun korpimailta

Syystuulet toivat Kainuuseen monenlaisia murheita ja huolenpaikkoja vielä UPM tehtaan lakkautus-ilmoituksen jälkeenkin. Pelson vankilan lakkautusuhka Vaalassa, Kainuun ja Kajaanin rakenne-muutosalueella, tuntui suorana iskuna otsaluuhun, uhrin kaaduttua jo aiemmasta lyönnistä polvilleen. Kainuulaisista usein sanotaan, että ne taipuu vaan ei taitu ja varmasti näin on monessa asiassa. Taisteluun ollaan valmiita ja näin tehtiin myös UPM:n ilmoitusten jälkeen, tuleen ei jääty makaamaan, vaan apua etsittiin ja sitä myös saatiin kiitettävällä tavalla. Senkin vuoksi syksyinen ilmoitus Pelson osalta on kirvellyt monessa haavassa ja tekee sitä edelleen. Kyseessä on kuitenkin kunta, joka nyt painii todella haasteellisen taloustilanteen ja myös työllisyystilanteen kanssa. Ihmisten inhimillinen hätä ja huoli alueen tulevaisuu-desta on ollut käsin kosketeltavan vakava ja yhteydenottoja on riittänyt joulupäivää myöten.

Myös nuorten ihmisten kohdalla hätä vanhempien toimeentulosta on näkynyt ensimmäistä kertaa myös kansanedustajan sähköpostissa ja viimeistään tämä sai edustajan kirjoittamaan vielä viimeisen, kirjelmän Pelson toiminnan turvaamisen puolesta. Rakennemuutosalueelle annettava tukipaketti tuntuu hassunkuriselta sen ajatuksen rinnalla, että toisesta päästä jälleen vähennettäisiin valtion työpaikkoja alueella, jossa kato on ollut kovaa jo tähänkin saakka. Vankeinhoito elää varmasti muutoksen kourissa ja tarvetta korjausliikkeeseen on, mutta täytyykö sen todella tapahtua pohjoisen ainoan suljetun laitoksen kohdalla, jossa myös työtoiminta on saatu pyörimään tuottavalla ja myös vankien enemmistöä tyydyttävällä tavalla. Puhumattakaan siitä suomalaisen lehmä- ja lammaskarjan säilyttämistyön näkökulmasta, jonka osalta Pelso on tehnyt uraauurtavaa työtä. Te olette paljon vartijoina ja ratkaisijoina, älkää pitäkö kirjettäni painostuksena, koska sellaista tarkoitusta sillä ei ole, vaan aito halu saattaa ajatuksiin ne mietteet, joita kainuulainen kansa kotiensa hämärissä on joulun- ja uudenvuodenpyhinäkin miettinyt.

Kainuu/kirje hallituksen jäsenille jouluna 2008

Ikääntymisen onni ja autuus?

Useimmat meistä ajattelevat, että saisinpa terveen vanhuuden, pärjäisin omillani mahdollisimman pitkään ja saisin elää itsenäistä elämää. Kuitenkaan läheskään kaikki meistä eivät saa osakseen aktiivista vanhuutta, vaan sairauksien ja ajan runtelema keho päättää toisin, usein jopa vastoin pääkopan toiveita. Olen usein miettinyt, että mikä viisaus elää siinä, jotta lainsäädäntö evää yli 65-vuotiaalta kuntoutuksen, kun juuri vanhenemisen edetessä, jokainen meistä tarvitsisi edes jossain määrin toimintakykyä ylläpitävää ja omaehtoiseen liikkumiseen kannustavaa kuntoutusta. Varsinkin monisairaiden kohdalla kuntoutus olisi elintärkeä keino turvata itsenäisen elämän jatkuminen, ilman varhaista joutumista laitoshoitoon.

Rahahan se hyvin pitkälti toimii konsulttina ja sanelee tämänkin lainsäädännön perustan, mutta merkillistä on, ettei haluta nähdä kuntoutuksen laajakantoista yhteiskunnallista merkitystä myös ikääntyvien kohdalla, kun koko ajan suureen ääneen huudetaan kotona asumisen autuutta ja ihmisten omatoimista selviytymistä. On surullista vuosi toisensa jälkeen koettaa saada rahoitusta budjettiin ja kuulla samat perustelut miksei asiaa voida laittaa kuntoon. Maksaa liikaa, ei perusteltua, työikäiset ensin ja niin edelleen. Työikäisten kuntoutus on tärkeä asia, mutta kansantalouden kannalta on kestämätöntä, ettei myös ikääntyvän väestön selviytymistä ja aktivointia nähdä merkityksellisenä. Uskon, että moni murtuma jäisi syntymättä ja moni pitkäaikaissairas saisi elää inhimillisemmän ja turvatumman vanhuuden. 

Minulle inhimillinen ja turvattu vanhuus ei tarkoita hellan sulakkeiden poistamista sähkötaulusta ja lukitsemista päiväksi neljän seinän sisälle niin, että joku käy pari kertaa ja tuo ruoan tai jakaa lääkkeet. Inhimillisyys on poissa silloinkin, kun täytyy pelätä oman ja läheisten selviytymisen puolesta joka päivä ja joka yö. Lähimmäisenrakkaus on kadonnut, kun dementoituneen osalle ei mahdollisteta sairaalakäyntiä tai hänen vaivojaan vähätellään ja sanotaan kaiken liittyvän Alzheimerin tautiin, vaikka yhdessä yössä olisi kadonnut 30 vuotta elämästä. Mieleesi voi tulla kysymys – ovatko esimerkit arjen elämästä? Kyllä, valitettavasti hyvinvointi – Suomesta suoraan. Paljon on tehty vanhustenhoidon ja ikääntyvien elämänlaadun parantamiseksi, mutta paljon on vielä tehtävää. Raha ratkaisee liian usein ja menee ohi ihmisyydestä. Mahdollisuuksia on, tekijöitä ja paikkoja on, mutta kukkaronnyörit ovat useimmiten suurimpana esteenä järkevän ja kestävän ratkaisun tekemiseen. Kaikista meistä ei ole elämään omassa kodissaan turvattua elämää, eikä kaikista meistä ole selviytymään ilman uutta mahdollisuutta päästä asumaan esimerkiksi palveluasunnossa tai hoitokodissa. Raha ei saisi ratkaista silloin, kun on kyse ihmisistä, jotka rakensivat ja raivasivat tämän maan. He ovat tukeneet ja kasvattaneet meidät, uuden sukupolven ja kuinka me kiitämme heitä nyt? Poistetuilla sulakkeilla ja ainaisella ikävällä. Menikö kasvatus harakoille – vai mitä tapahtui? On arvokeskustelun ja toiminnan aika!

Paikallislehdet Ylä-Kainuu, Sotkamo-lehti ja Kuhmolainen 10.2.2009

Jätteen jäljet

Valiokuntatyön kautta minulla oli mahdollisuus tutustua aasialaiseen elämänmuotoon ja arkeen. Maailmankuva avartuu, mutta myös arjen todellisuus iskee vasten kasvoja. Mihin maailma on oikein matkalla ja mitä tulee tulevaisuudessa tapahtumaan? Suomalaista ympäristökeskustelua on osaltaan leimannut ilmastonmuutos ja varsinkin Kainuussa jätevesien käsittelyn tulevaisuus ja uuden lainsäädännön tuomat vaatimukset vanhojen järjestelmien uusimisesta. Sellaista kylävierailua tai kauppareissua ei ole kotimaakunnassa ollut, ettei jätevesistä olisi keskusteltu. On oikein hyvä, että keskustellaan ja mielestäni pitää avoimesti keskustella myös jatkossa.

Vietnamissa asuu ja elää yli 86 miljoonaa ihmistä ja kaupungeissa, maantieteellisesti huomattavan pienillä maaplänteillä usein saman verran kansalaisia yhdessä kaupungissa, kuin Suomessa yhteensä. Olen aina ollut kiinnostunut maiden ja kaupunkien/kylien kunnallistekniikasta ja paikallisista rakenteista, joiden avulla hoidetaan esimerkiksi vesihuoltoa ja jätehuoltoa. Monessa paikassa olen päätynyt ihmettelemään ja hämmästelemään maiden ratkaisuja ja myös toiminnan puutteita. Vietnamissa mieleeni väkisinkin nousivat kotimaani vaaramaisemat, jossa pienituloisiltakin kansalaisilta odotetaan jälleen panostuksia uusiin ympäristötalkoisiin jätevesijärjestelmän uusimisen muodossa. On äärimmäisen hyvä asia, että Suomi ja suomalaiset ovat hoitaneet manttelinsa hyvin ja pitävät huolen ympäristöstään, näin pitääkin olla. Mutta kulkiessani pitkin maailman raitteja, en voi olla pysähtymättä miettimään, että kuinka Suomen 5 miljoonainen kansa pelastaa toimillaan koko maailman, jos esimerkiksi Vietnamin 86 miljoonainen kansa suurelta osin laskettelee jätevetensä paikallisiin vesistöihin puhdistamattomina. Siinä ei paljon meidän mökin mummon fosforipäästöt enää ympäristökorissa paina, kun toisella puolella 86 miljoonaa kansalaista elää aivan eri maailmassa.

Minäkin maalaisälylläni ymmärrän, että kehitysalueet ovat kehitysalueita, mutta kun tähän samaan arkitodellisuuteen joutuu törmäämään myös Euroopan unionin kukkeassa ”pääkaupungissa”, päätöksenteon kukkulalla, Brysselissä. Reilun kymmenen vuotta takaperin tilanne oli todella mielenkiintoinen, jätevedet lasketeltiin sielläkin varsin reippaasti paikallisiin jokiin ja ajattelin, että kyllähän nyt ”Euroopan napakaupungissa” asiat on saatettu järjestykseen jo tähän päivään mennessä, niin yllätys oli melkoinen, kun sain tietää, että suurelta osin jätevesiasiat ovat vieläkin rempallaan. Eli edelleenkään edes Brysselissä ei ole asiat edes siinä mallissa, kuin Suomessa oli jo kymmeniä vuosia sitten. Näiden tosiasioiden valossa, en voi suurin surminkaan olla eturintamassa paahtamassa, että nyt on jälleen suomalaisen kansan näytettävä mallia etunenässä. Kun ei se ensimmäinenkään oppi, ole vielä mennyt edes valtakeskittymän ytimeen perille. Me olemme lainkuuliaista ja kilttiä kansaa, mutta nyt on edustajan todettava, että meni yli ymmärryksen tämä jätevesilainsäädännön uudistus ja julistus koko maailman pelastumisesta suomalaisten avulla. Enemmän meitä tarvittaisiin viemään jätevesisanomaa ja vesistön suojelun tarpeellisuusviestiä ympäri maailman, jotta tällä planeetalla olisi edes jonkinlainen realistinen selviytymismahdollisuus jatkuvan väestönkasvun, elintilan raivaamisen ja teollistumisen noidankehässä. 

Paikallislehdet 24.3.2009

Kaapin paikka

Hallituksen yksioikoinen päätös nostaa yleinen eläkeikä 65 vuoteen herätti Suomessa liikkeelle kansalaisaktiivisuuden. Ei ole ensimmäinen kerta, että Suomen kansa saa todeta maansa korkeimpien poliittisten päättäjien elävän aivan erilaisessa todellisuudessa, kuin kansa itse. Arkielämän todellisuudesta kertovat tilastot ja tutkimukset lienevät jääneet lukematta. On valitettava tosiasia, että vain yksi kymmenestä suomalaisesta jää vanhuuseläkkeelle ja on aloja, joista juuri kukaan ei selviydy terveenä eläkkeelle. Työkyvyttömyyseläkkeelle on vaikea päästä, mutta sille hakeutuminen on lisääntynyt valtavasti, eikä yksioikoinen ajatus eläkeiän korottamisesta, ole työkyvyttömyyseläkepinoa ainakaan madaltamassa.

Onneksi Suomen kansa oli hereillä ja näytti hallitukselle ja pääministeri Vanhaselle kaapin paikan. Tämä kansa on edelleen valmis taisteluun, kun taistelua tarvitaan. Olen havainnut yleisöosastojen kirjoituksista, että osa ihmisistä arvelee edelleen, että kansa tuli huijatuksi, kun puhutaan, että työelämän muutoksella ja inhimillistämisellä, tavoitellaan jatkossa pidempiä työuria. Tavoite ei ole lähellekään niin ehdoton, kuin se, että säädämme lain, jonka perusteella, jokainen on velvoitettu manttelinsa kantamaan 65-vuotiaaksi. Nyt on selkeä mahdollisuus katsoa kuinka työelämää kehittämällä voimme pidentää työuria, mutta pidemmät työurat tekevät he, joilla on halu tehdä ja joille se terveydellisesti ja inhimillisesti on mahdollista. Eikä suinkaan yksisilmäisesti määritellä kaikille uutta jalkapuuta, jossa riippua, oli terveys ja jaksaminen millä tasolla tahansa.

Suomalaiset ovat ahkeraa ja työteliästä kansaa, jolla on korkea työmoraali. Eikä ole pahempaa herjaa suomalaiselle heittää, kuin syyttää meitä laiskoiksi tai työtä vieroksuviksi. Laiskuudesta meitä harvoin voi syyllistää, mutta sen sijaan puurramme usein liikaa, alistumme hiillostukseen ja vedämme itsemme piippuun siihen malliin, että keski-ikäisinä olemme finaalissa. Työuupumustilastot kertovat tästäkin arjesta karua kieltään. Ja työelämästä on todella tehty tutkimuksia ja paljon eli tiedonpuutteeseen ei voi päätöksenteko yksisilmäiseksi typistyä. Pari vuotta taaksepäin julkaistiin Juha Siltalan teos Työelämän huonontumisen lyhyt historia ja sen luettuaan ymmärtää, etteivät työelämän epäkohdat ja työurien pidentäminen ainakaan eläkeiän lakimuutoksella parane. Mutta, ehkä kirja sisältää sen verran vaarallisia ja radikaaleja otteita arjen elämästä, ettei se ainakaan pääministerin yöpöydällä ole hiihtoreissujen välillä kulunut. 

Omalta kohdaltani en uskalla lähteä liputtamaan suureen ääneen tekeväni työtä 70 – 80 -vuotiaaksi saakka, koska lähipiirin esimerkki on karulla tavalla osoittanut, että matka voi päättyä keskenkin. Jokaisen suomalaisen elämänpiiristä löytyy työn sankareita. Heitä, jotka ovat pyyteettömästi puurtaneet ja rakentaneet hyvinvointi – Suomea aamusta iltaan, koko elämänsä. Tämä kansa ei tarvitse keppiä, koska tämä kansa ei todellakaan ole laiska ja työtä vieroksuva. Hallituksen linja osoitti masentavaa, epäluuloista ja arvotuksen puutteelle pohjautuvaa ihmiskuvaa maassa, joka on täynnä Työn Sankareita. Niitä vanhempia, jotka ovat oman osansa tehneet ja niitä nuorempia, jotka tekisivät paljon, jos heille edes se ensimmäinen työpaikka osoitettaisiin valmistumisen jälkeen. Puhumattakaan niistä tuhansista työttömistä, jotka tänäkin päivänä ilomielin lähtisivät töihin, jos töitä vain olisi tarjolla. Työelämä ei korjaudu piiskaamalla, eikä eläköitymisikä nouse pakottamalla, vaan tarvitsemme avoimen ja rehellisen keskustelun siitä, mitä on korjattava, jotta me jaksaisimme työelämässä ja arkiselämässä aiempaa paremmin ja terveempinä.

Kainuun Sanomat 21.3.2009

Kriisin- vai riisinhallintaa?

Huolestunein ja väliin surullisinkin mielin seuraan maailman menoa. Sodat, taudit ja nälkä vaivaavat monella eri alueella. Ihmisten inhimillisellä hädällä ja läheisten menettämisen tuskalla ei ole hintaa, menetettyjä rakkaita ei kukaan voi mitenkään korvata. Viimeisten viikkojen aikana myös suomalaista poliittista keskustelua ovat värittäneet puheet turvallisuudesta, puolustuksesta sekä sotilaallisesta kriisinhallinnasta ja liittoutumisen tarpeellisuudesta tai tarpeettomuudesta riippuen katsantokannasta.

Joku voi syyttää naiviksi suoraan, mutta omassa ajatusmaailmassani olen pienen ikäni miettinyt, kuinka aseellisella varustautumisella ja sotilaallisella liittoutumisella rakennetaan maailmaan rauhaa ja inhimillisyyden täyttämää yhteisöä. Kuinka täytetään ne miljoonat nälkäiset vatsat, ja tyhjät kaivot panssarivaunuilla ja rynnäkkökivääreillä. Miten autetaan koulukiusattuja ja syrjäytyneitä omassa maassa, valmistautumalla näkymättömään uhkaan ja sulkemalla silmämme arjen todellisilta kriisitilanteilta, elämän taisteluilta, jotka käydään nykypäivän työelämässä ja koulumaailmassa.

Maassamme on syystäkin kysytty, mikä on se turvallisuusuhka, jota vastaan meidän pitäisi valmistautua sotilaallisella liittoutumisella? Miksi sovittelemaan tottuneen pohjoismaan, jonka entinen presidentti sai juuri Nobelin rauhanpalkinnon, pitäisi aseet tanassa olla lähdössä taistelemaan taisteluita, joille ei maailmassa näy tulevan loppua? Ja kysyykö kukaan koskaan, miksi maailmassa taistellaan, miksi kaikki tahtovat mukaan aseelliseen varusteluun ja miksei rauhanomaiseen lopputulokseen päästä?

Pidän maailman suurimpana turvallisuusuhkana ihmisten eriarvoisuutta, kansalaisten syrjäytymistä ja huono-osaisuuden kasvua. Samaan ryhmään voi lisätä myös ahneuden, jonka leviäminen on katkeroittanut miljoonien ihmisten mieliä. Jos jollakulla tässä maailmassa on jotain enemmän kuin muilla, niin sitä himoitaan ja ollaan valmiit lähtemään ryöstöretkille hakemaan omaa osaamme toisten herkuista. Miettimättä hetkeäkään, toimintamme johtavan maailman, aina uusiin ongelmiin, loppumattomaan väkivallan ja koston kierteeseen.

En halua kirjoituksellani kyseenalaistaa omaa maanpuolustusta, mutta haluan herättää kysymyksen ja keskustelua siitä, että mitkä ovat ne asiat joihin me voimme aseettomasti puuttua, joihin voimme jokainen toimillamme vaikuttaa, niin ettei kenenkään tarvitsisi pudota tämän yhteiskunnan kelkasta tuntien, että on tartuttava aseeseen tai pommiin ratkaistakseen ongelmansa lopullisesti. Samoin maailmassa olisi runsaasti alueita, joissa ihmisten kamppailua elämästä voisi helpottaa jokapäiväisellä ruoalla ja puhtaalla juomavedellä, kun huolehdittaisiin jokaisen alueen ruoantuotannosta ja omavaraisuudesta.

Pidän parhaana turvallisuuden lisääjänä maan omavaraisuutta, kansalaisten hyvinvointia ja tasavertaisuutta. Vaikeina taloudellisina aikoina nämä asiat nousevat yli muiden. Mikäli emme kykene rakentamaan maata ja maailmaa, jossa jokainen saa päivittäisen ravintonsa ja toimeentulonsa inhimillisellä tavalla, niin voimme olla varmoja siitä, että eriarvoisuus lisääntyy, eikä rauhanomaiselle rinnakkaiselolle löydy jalansijaa. 

Kainuun Sanomat 21.2.2009

Kurvit suoriksi

Kotipaikkakuntani valtaa kesäisin formulahuuma, mikä onkin hyvin ymmärrettävää, kun oman kylän poika Heikki Kovalainen ajaa kilpaa formulan kuninkuus-sarjassa F1:ssä. Kylän raitilla näyttää kyllä entistä useammin törmäävän yhteen jos toiseen nuorukaiseen, joka mitä ilmeisimmin haaveilee jo ammattikuljettajan urasta, sen verran vauhdikkaita kaasutuksia ja kurvailuja liikenteessä suoritetaan. Formulahuumassa tai nuoruuden huumassa tulisi kyllä välillä muistaa katsoa myös taustapeiliin, jotta selvisikö suojatiellä kasseineen kulkenut mummo turvallisesti tien yli, vai jäikö hän pökertyneenä seuraamaan ohikiitänyttä maanteiden ruhtinasta.

Tänäkin kesänä moni sorateiden ruhtinas ja asfalttisoturi kohtaa liikenteessä matkansa pään ja valkoiset matkamiehen ristit muistuttavat hiljaa surullisista tapahtumista. Iloiset illat ja riemukkaat päivät auton ratissa tai moottoripyörän ohjaimissa, saattavat vailla varoitusta johtaa murhenäytelmään, jonka jälkiseurauksina kotioven taakse saapuvat suruviestin tuojat jättävät ikuisen jäljen läheisten elämään. Harmillisen usein onnettomuudet syntyvät suurien nopeuksien ja alkoholinkäytön seurauksena. Tänä päivänä näyttää unohtuneen vanhan mainoskampanjan -Jos otat, et aja, Jos ajat, et ota, perustarkoitus. Alkoholi ja ajoneuvon kuljettaminen eivät yksinkertaisesti sovi yhteen.

Tehtyäni edellisenä keväänä aloitteen promillerajan alentamisesta, sain useita viestejä, jotka vihjailivat tai suoraan sanoivat, allekirjoittaneen edustavan sosiaalipoliisien ammattikuntaa. Olen mielelläni sosiaalipoliisi, jos voin ehkäistä toimillani yhdenkin liikennekuoleman, yhdenkin rattijuopon uhrina menehtyvän. On helppo sanoa, että nyt on vain puututtava korkeisiin promilleihin, alkoholia runsaasti käyttäviin. Kysyin lakialoitteen eduskuntakeskustelun yhteydessä kollegoilta, kuka teistä on nähnyt, jonkun syntyvän koskenkorvapullo huulillaan tai rattijuopon leima otsaan tatuoituna? Ei löytynyt ketään, hiljaisuus täytti salin. Jostain se aina alkaa, se alkaa kaljapullosta, pienestä ”tissuttelusta” kavereiden kanssa ja jos yhteiskunta hiljaa hyväksyy, että kyllähän sitä nyt yhden ja kahden jälkeen voi vielä rattiin nousta, niin hyvin nopeasti heikkenee raja, joka kertoisi nuorille miten heidän on toimittava, mikä yhteiskunnassamme on luvallista ja hyväksyttävää.

En halua kieltää keneltäkään hauskanpitoa ja riemuisaa yhdessäoloa myös alkoholin ollessa mukana, mutta haluaisin jokaisen miettivän omalta kohdaltaan, kannattaako juhlassa varautua muuhun kyytiin kuin omaan, silloin kun voimajuomat ovat mukana ilonpidossa. Senkin hauskan illan jälkeen on tuskallista ja raastavaa seistä lähimmäisen hautakummun äärellä ja katua, että miksi lähdettiin, miksi, miksi, miksi! Hautakivi on kylmä halattavaksi, se ei vastaa koskaan puhelimeen, se ei osallistu enää milloinkaan yhteisiin mökkibileisiin. Vain valkoinen risti tien varressa muistuttaa, kuinka sinä iltana meni yksi kurvi liian suoraksi. Kallis ilta ja kallis kurvi. Pidetään huolta toisistamme ja rakastakaamme toisiamme niin paljon, että jätämme juhlailtoina kumipyörät kotipihaan tänäkin kesänä, sillä sekin puoli kilometriä voi olla joskus liikaa, monen ihmiselämän hintainen.

Köyhyyden kasvot 

Viimeisin kyselytunti ennen pääsiäistä sai vereni kiehahtamaan oikein kunnolla. Kyseisellä kyselytunnilla kirkastui selkeästi se todellisuus, ettei salin oikealla laidalla ole minkäänlaista käsitystä siitä, miten tämä maa tällä hetkellä on jakaantunut. Ei ymmärrystä siitä, kuinka vaikeassa tilanteessa monessa perheessä ollaan, puhumattakaan yksinhuoltajien tai monen yksinäisen asemasta. Sen asiantilan ymmärtäminen, että todellakin valtaapitävien suurelle enemmistölle riittää se, että enemmistö voi hyvin ja pärjää elämässään ja muille voidaan naureskella tyyliin - ”eihän heitä ole edes olemassa, köyhiäkö muka - emmehän elä missään banaanivaltiossa”. Ja pääministerikin käskee kertoa, jos on todella köyhiä ihmisiä, eikä toimeentulotukiluukulta apua saada nopeasti. Mitähän sitä yritetään tehdä, jos kysytään moneen kertaan, että mitä hallitus aikoo tehdä nykytilanteelle? Jossa sosiaalitoimet eivät yksinkertaisesti pysty vastaamaan siihen tarpeeseen, joka eri puolilla Suomea on parasta aikaa arjen todellisuutta? Ihmisillä ei ole ruokaa, ei millä maksaa vuokransa ja muut laskunsa, mitä muuta se on kuin köyhyyttä? Tänään samassa lauseessa kielletään köyhyyden olemassaolo ja puolustellaan pörssikeisareiden optioita ja palkkiojärjestelmää. Ja vielä ihmetellään, miksi kansalaiset lähtevät entistä harvemmin äänestämään - mihin tässä maassa enää uskoisi, kun valo näyttää kadonneen johtavista polttimoista!

Yhä suurempi joukko ruokajonoissa, yhä useampia vailla asuntoa - kasvotonta massaa eduskuntatalon kupeessa. Kuinka monta kertaa on eduskunnan lähetystöjen vastaanottotilassa köyhien eläkeläisten delegaatio käynyt tuomassa terveisiä? Viimeisten kuluneiden kahden vuoden aikanakin monta kertaa. Takuueläkettä tarjotaan täkynä seuraavien vaalien alle vuonna 2011 - kuinka moni on enää silloin tarttumassa koukkuun, kun nälkä kurnii vatsassa jo tänään ja laskupino kasvaa eteisen pöydällä? Vasemmistoliitto on omissa tavoitteissaan kuluvalle vuodelle esittänyt perusturvaetuuksien yhtenäistämistä 685 euroon kuukaudessa. Tämä merkitsisi esimerkiksi työmarkkinatuen korottamista nykyisestä 6,23 eurolla päivässä. Samoin esityksemme perusturvauudistukseksi merkitsisi sitä, että kaikkien nykyistä pelkkää kansaneläkettä tai pientä työeläkettä ja kansaneläkettä saavien vähimmäiseläke korotettaisiin 685 euroon. Vasemmistoliiton perusturvauudistus koskisi kaikkia noin 650 000 pienintä eläkettä saavaa. Hallituksen ns. takuueläkemalli on pelkkää kansaneläkettä saavilla selvä parannus nykyiseen, mutta esitys on sikäli puutteellinen, että se koskee vain noin 95 000 eläkkeensaajaa ja merkitsee eläkesäästölain säätämistä, koska tulevien korotusten kustannusvaikutus jää pienemmäksi kuin nykymallilla. Pienen työeläkkeen saajat ovat tässä uudistuksessa jäämässä menettäjän asemaan. Ja tämä todellisuus on luettavissa myös Sata-komitean lausunnoista. Eli voimme miettiä onko takuueläke vaalitäky vai todellista tavoitteellista eläkeläisköyhyyden poistamista hallituksen suunnalta?

Pienimmät vanhempainpäivärahat saavat korotuksensa, mikä on tärkeä asia, mutta kuinka jaksavat kamppailla ne yksinhuoltajaperheet, joissa ei kympin korotukset paljon naurata, kun lapsilisäkin leikkaa toimeentulotukea. Lapsilisän muuttaminen etuoikeutetuksi tuloksi, joka olisi koskematon kaikissa laskentakaavoissa, tuntuu olevan täysin mahdoton tehtävä. Eihän se näy eduskunnassa, vaikka kaikki lapset eivät pääsekään yhteisille leireille, retkille ja katsomaan maailmaa. Eihän se näy valtiosalissa, vaikka kaikilla lapsilla ei olekaan mahdollisuutta harrastaa ja saada uusia vaatteita entisten kuluneiden ja rikkinäisten tilalle.

Järjestöt ja yhdistykset tekevät tärkeää työtä ja koettavat auttaa kaikin tavoin hädässä olevia ihmisiä. Mutta usein myös yhdistysten toiminta alkaa olla vaarassa, toimitilojen tai rahoituksen puuttumisen vuoksi. Minne ihmiset menevät sitten, kun kukaan ei enää olekaan jakamassa ruokakasseja, kukaan ei anna lämmintä suojaa talven pakkasissa? Nouseeko hyvinvointi - Suomessa vähempiosaisten kapina, jota menestyvä enemmistökään ei voi jättää huomiotta? Lainkuuliainen ja hyväluontoinen kansakin voi lähteä liikkeelle, kun ei ole enää mitään menetettävää, kun kaikki ihmisarvoa myöten on poljettu jalkoihin. Voi nauraa - voi irvailla vitseillä banaanivaltiosta, mutta onko todellakin niin, että Suomessa sadat tuhannet kansalaiset elävät hiljaisuudessa köyhyysrajan alapuolella, eikä päättäjien eliitti edes halua nähdä tätä arjen todellisuutta, joka kävelee vastaan kaduilla - tietenkin vain, jos sattuu kadulle eksymään vailla silmälappuja ja korvatulppia. Puhumattakaan, että erehtyisi matkallaan ruokajonoon tai vaatejakeluun - kuka - mitä - missä - häh?

Kainuun Sanomat 25.4.2009

Nokka kohti tuulta

Eurovaalit on käyty ja päät ovat olleet monella suunnalla painuksissa, eikä suinkaan syyttä. Ainokaisen parlamenttipaikan menetys tuntuu kirvelevänä tappiona koko maassa. Nyt on mietittävä, jäämmekö potkimaan maassa makaavaa vai pohdimmeko yhdessä ja tarkkaan missä on alkanut kelkkamme suunta viedä kohti vierivää alamäkeä – ilta-aurinkoon suuntautuvaa päivänlaskua? Onko kone siinä timmissä kuin pitäisi – toimiiko Rauhanaatteen kärkirykmentti vai yskiikö solidaarisuussinkomme? Nyt viimeistään on korjausliikkeen paikka!

Ihmettelette varmaan rauhan ja sotilaskoneistomme yhdistämistä samoihin lauseisiin, sanojen sisälle. Olen kuluneiden päivien aikana miettinyt moneen kertaan, että mikä on maailmassa pielessä, jos varallisuus käytetään ihmisten sijasta asevarustelun tukemiseen ja äärioikeiston nousu siivittää poliittista murrosta. Unohtuiko historia, katosiko mielistä muistot – murjotusta maailmasta, silvotuista sieluista. Tähän maailman aikaan, jos koskaan, on tilausta poliittiselle vasemmistolle, jonka arvomaailma ainakin minun mielessäni ponnistaa, rauhan, rakkauden ja solidaarisuuden ajatuksista.

Onko minun vasemmistoni sitten kuollut? Ei todellakaan, päinvastoin, se elää ja hengittää vahvasti, mutta sen markkinointikeinot ovat hukassa, myyntimiehen kieli ja mieli ovat laimentuneet littanaksi, joka ei enää nykypäivän toivotalkoissa ja unelmaurhoudessa kanna. Oma vaihtoehto on kaventunut mediassa lyhyesti EI:ksi ja meistä on tullut EI. Miten meistä tuli EI, kun meillä on ollut rauha, ihmisyys, solidaarisuus, yhteistyö, rakentaminen, uudenluonti, kehitys, tiede, taide ja kulttuuri sekä paljon muuta. Kasvottoman pörssikeikaruuden tilalle, meillä olisi tarjota maailman suurin voimavara – elämän ihme – IHMINEN! Arvoista vain pienimpänä, tämän maailman talousarvojen alttarilla.   

Minä uskon yhteistyön voimaan – samaan hiileen puhaltaviin ihmisiin. Me voimme käyttää aikaamme uuvuttavaan kiistelyyn ja tapella keskenämme itsemme kuoliaaksi, mutta kenelle se on kunniaksi. Ei ainakaan niille tuhansille, jotka ovat olleet rakentamassa puoluetta ihmistä varten. Edesmenneen isäni sanoin, Kainuun kesä on lyhyt, mutta vähäluminen, nautimme siis siitä! Ei pidä jäädä lumeen makaamaan ja tyhjälle pellolle märehtimään, on etsittävä lapiot ja luotava lumi edestä sekä pelto muokattava uudelle sadolle. Muutosta ei tule ilman tekijöitä ja tekijöitä ei ole ilman muutosta – Vasemmiston on herättävä uuteen taisteluun henkiinjäämisestä – Ihmiset kuulevat kyllä, kun meillä vain on sanottavaa, joka läpäisee nykyisen ahneuden valtamuurit, vapauttaa kansan näkemään muutakin, kuin rahan arvot, jotka peittivät alleen kaiken inhimillisyyden. Eivät rauha, rakkaus ja solidaarisuus arvoina mihinkään kadonneet – me emme vain ole osanneet niitä myydä. Tänään, kun kaikki perustuu myyntiin ja markkinointiin, mielikuviin ja unelmiin, pitäisi meidän kyetä muuttamaan arkisen elämän kuvat haaveeksi ja poliittinen kuivakkuus päiväuneksi, jossa yhdistyvät fakta ja fiktio. Ei mikään helppo tehtävä – onko Vasemmisto muutokseen valmis?

Tulevaisuutemme tärkein sijoitus

Kuluneiden viikkojen aikana olemme useita kertoja saaneet nähdä ja lukea eri medioista, kuinka meidän lapsemme ja nuoremme jaksavat. Selvitys Jokelan ja Kauhajoen ampumatapausten jäljiltä on kertonut karua kieltään siitä, mihin kiusaamisen, yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteet pahimmillaan voivat johtaa. Olen lapsenuskollani luottanut ajatukseen, että nyt jos koskaan meidän poliittinen koneemme Suomessa herää lasten ja nuorten arkitodellisuuteen muutoinkin kuin nettivalvonnan ja aselainsäädännön muutosten keinoin. Olenko luottanut turhaan?

Lasten oikeuksien juhlavuonna, talouslaman keskeltä, ei ole kuulunut leijonaemon karjaisua: ”Nyt on täyskäännöksen paikka – yhdenkään lapsen ei anneta enää syrjäytyä tässä maassa ja nyt ovat kaikki voimat liikkeellä neuvola, - koulu, - ja nuorisoikäisten hyvinvoinnin puolesta!” Karjaisua on ilmeisen turha odottaa hallituksen puolelta, vaikka lasten ja nuoren hyvinvoinnin lisääminen toisi valtiollemme suoraa säästöä miljoonia vuodessa. Valtiovarainministeriön virkamiesten luulisi tanssivan saksanpolkkaa riemuissaan tämän arkitodellisuuden edessä, mutta ei näytä polkka kiinnostavan, eikä jalka nouse lasten ja nuorten asialle.

Jokainen käytöshäiriöinen lapsi maksaa maallemme kymmenen kertaa enemmän kuin ns. tavallinen lapsi ja jos käytöshäiriö johtaa syrjäytymiseen koko elämästä on lasku heti reilu puoli miljoonaa euroa – siis yli 500 000 vanhaa markkaa yhdestä syrjäytyneestä ja siihen vielä muut kulut päälle! Ja silti ei jalka nouse, eikä käsi käy lasten ja nuorten asialle, laajalla rintamalla. Puhutaan elvytyksestä, siitä on pauhattu siihen malliin, että elvytettävä sinertää jo, kun kaikki sauhuaa kimpussa. Mutta todellisen ennaltaehkäisevän ja varhaisen puuttumisen toiminnan merkitystä, ei vaan saa menemään sinne elvyttäjän päähän millään. Puhumattakaan, että saisi kyseenalaistaa 24/7 avoinna olevan yhteiskunnan, jonka tuottavuuden hulluusohjelma vie järjen koko kansakunnalta. Kuinka moni perhe, kuinka moni lapsi ja nuori voisi paremmin, jos tässä maassa ja maailmassa olisi enemmän aikaa toisillemme, rajat ja rakkautta, eikä yksinpärjäämisestä olisi tehty koko yhteiskunnan ikonia. Jokainen meistä kaipaa lämmintä syliä ja läheisyyttä, tyhjän kodin, kadun tai nettimaailman turvattomuuden sijasta. Nyt on aika sijoittaa heihin, jotka rakentavat tulevaisuutta ja myös tuovat heihin laitetun sijoituksen monikertaisena takaisin. Välittämisen pörssikurssit uuteen nousuun!

Verstas 27.3.2009

Turhuuden markkinat

Puolustusmäärärahoihin esitetään 100 miljoonan euron korotusta.” Tunnustan, että oheinen otsikko sai otsalohkon jomottamaan ja verenpaineen nousemaan huippulukemiin. Niin, että tärkeimmät asiat ensin, osa kansasta etsii ravintoa kauppaketjujen poistokärryistä ja roskalavoilta, mutta hallituksen suunnalta esitetään korotusta puolustusmäärärahoihin. Eikö vieläkään Suomen kansa näe arvomaailmaeroa, joka poliittisella kentällä tänäkin päivänä on? Eikö herätä katsomaan kasvoista kasvoihin, sitä arkitodellisuutta joka on nähtävissä, jos vain silmänsä rohkenee aukaista. Olkoonpahan mitä unelmahöttöä tai pehmopornoa tahansa, niin ihminen tässä maassa ja tässä maailmassa pitää tulla ensimmäisenä.

Isovanhemmat pyörisivät haudoissaan, jos tietäisivät nykymenon, jossa tankit, hornetit, taistelukopterit ja kommandopipot tulevat aina ensimmäisenä ja maailman kansa marssii jälkijunassa jos sattuu enää kyydissä pysymään. Saahan köyhä kansa sentään euron kuoppakorotuksen ja sillä sitä juhlitaan ja hartaasti. Joku kirjoitti jo innokkaana, että eihän 100 miljoonaa ole suurikaan korotus puolustusmäärärahoihin ja mitäpä sillä nyt paljon tehtäisiin elämisen helpottamiseksi tai maailman parantamiseksi. Jos 100 miljoonaa tuntuu jostakusta pieneltä summalta, niin sen voi suhteuttaa siihen, että samaa summaa herra valtiovarainministeri esitti myös elvytyspaketin määrärahaksi menneen vuoden lopussa.

Ja ennen kaikkea on kyse arvoratkaisusta, niiden asioiden valinnasta, jotka tässä maailmassa ovat todella tärkeitä ja jos kansalainen, ihminen, lihaa ja verta oleva elävä olento ei tule päätöksenteossa ensin, niin missä se sitten tulee? Ilmeisen selvästi ainakin nykyhallituksen linjausten mukaisesti lapset, nuoret, sairaat ja vanhukset, työikäisistä ja työttömistä puhumattakaan tulevat vasta sitten, jos sattuvat telaketjujen ja rynnäkkökiväärien rynnistyksestä vielä seisaalleen selviämään ja jos satutaan vielä muistamaan, kun sotilaallinen liittoutuminen ja taisteluun valmistautuminen sokeuttavat mielen ja lamaannuttavat terveen ajattelun.

Nyt jos koskaan koko vasemmiston on herättävä tähän kylmään arkipäivään, joka on kuristamassa hengiltä kaikki ne merkittävät aatteet ja ajatukset, joita työväenliikkeellä on ollut kautta aikojen. Olkoon unelmaa tai harrasta haavetta, mutta maailmaa rakennetaan ihmisiä varten, elämää varten, eikä puolustuskoneiston ylläpitämistä ja asevarustelun autuutta varten. Suomi päätöksentekijöineen on olemassa kansalaisilleen ja kansalaisten edun on tultava ensin. Tänä päivänä suurin turvallisuusuhka on kansalaisten eriarvoistuminen ja paluu luokkayhteiskuntaan ja tätä uhkaa ei torjuta puolustusmäärärahoja lisäämällä, eikä asearsenaalia uudistamalla. Tässä taistelussa lähimmäisenrakkaus on tärkein ”lämpöase” mitä ikinä tarvitaan. Kuuleeko Vasemmisto - olemmeko valmiit taistelemaan Rauhan, Solidaarisuuden ja Lähimmäisenrakkauden rintamalla ihmisten ja ihmisyyden puolesta? Nyt jos koskaan tarvitaan meitä kaikkia - on todellisen henkiinheräämisen aika!

Kansan Tahto 28.1.2009

Vaalit tulee – Sinun äänesi ratkaisee!

Elämme jälleen uusien vaalien alla. On muistettava, että olemme EU:n jäseniä ja nykylinjan mukaan myös pysymässä jäseninä. Meidän ei pidä ulkoistaa itseämme päätöksenteosta, jossa olemme lainvoimaisin, demokraattisesti tehdyin päätöksin mukana. Euroopan unioni ei ole erillinen saareke. Jokainen EU:ssa ja sen jäsenmaissa tehty päätös joko muokkaa maailmaa oikeudenmukaisemmaksi tai vie sitä kohti kasvavia tulo- terveys- ja hyvinvointieroja sekä ympäristötuhoja. Tätä vastuuta emme voi paeta. Jokaisella maailman kansalaisella on oltava oikeus jokapäiväiseen leipään, kotiin, koulutukseen ja puhtaaseen elinympäristöön ja tätä kehitystä on edistettävä myös EU:ssa.

Euroopan Unioni ei ole täydellinen, kaukana siitä. Mutta meidän tehtävänämme on uudistaa EU:ta avoimemmaksi, kansalaisiaan aidommin kuulevaksi ja maailmanlaajuisesti solidaariseksi toimijaksi. Tänään ahne raha on puhunut. Itsekkääseen voiton maksimointiin ja ihmisten hyväksikäyttöön perustuva heinäsirkkakapitalismi on osoittautunut ontoksi opiksi rakentaa ihmisten hyvinvointia. Tarvitsemme lisää sääntelyä rahan liikkeille ja lisää veroja, rajat ylittävälle pääomalle. Veroparatiiseille ei ole olemassaolon oikeutusta ja siksi niiden toiminnasta on tehtävä loppu. Se ei tapahdu ilman aktiivista otetta, ilman toimijoita, jotka ajavat meidän äänillä, näitä asioita.

Hyvä yhteiskunta tukee sitä, että ruokaa saa edullisesti ja maanviljelijäkin elää työllään. Kannatan maataloustukia niiden alkuperäisessä tarkoituksessa eli ruuan hinnan hillitsemisessä, elinkelpoisen maaseudun ylläpitämisessä ja maanviljelijän pitämisessä leivänsyrjässä. Olisi ihannetila, että ruokaamme tuotettaisiin lähellämme pienillä ja keskisuurilla tiloilla. Kuitenkin tällä hetkellä tuet suosivat valitettavasti suurtuotantoa epäekologisin keinoin. Siksi tarvitsemme sekä kotimaisiin, että EU-tukiin konkreettisia muutoksia. Ja päätökset tukien myöntämisestä on tehtävä maakunnissa ja alueilla itsessään, ei Helsingissä tai Brysselissä. Näihin asioihin me voimme vaikuttaa – ei meidän suomalaisten ole pakko olla kilttejä mallioppilaita – meidänkin kansamme voi jyrähtää ja lähteä liikkeelle samoin, kuten tekevät kanssaihmisemme muualla Euroopassa!

Oikeudenmukaisemman EU:n karsintakisat ovat kuitenkin käynnissä juuri nyt. Ei siis ole sama, kenestä teemme avainpelaajiamme Euroopassa. Kesäkuun seitsemäntenä päivänä ratkaistaan pitkälti ne ehdot, joilla meidän suomalaistenkin arkea muokataan. Olemme tienhaarassa, jossa vaihtoehtona on syventää rahan Eurooppaa tai rakentaa yhteistyössä Eurooppaa, jolla on inhimillisemmät kasvot. Minun valintani on ihminen. Riisto, heinäsirkkakapitalismi ja ihmisoikeuksien polkemiset eivät ole luonnonilmiöitä, niistä päätökset tekevät ihmiset. Poliittinen muutos parempaan on ovella jo kesäkuussa. Mutta se edellyttää, että myös sosiaalisesti oikeudenmukaisempien arvojen kannattajat käyvät äänestämässä. Ethän vain ajatellut jäädä vaalipäivänä nukkumaan ja antaa ääntäsi suoraan ahneen rahan pelureiden vapaaseen käyttöön?  Emmehän vain aio seistä tumput suorina ja antaa globaalin rahan ja sen palvojien jatkaa tuhojaan? Sinun äänelläsi todella on merkitystä, kuten myös sillä, minkälaisilla arvoilla varustetut ihmiset ääntäsi Euroopan Unionissa, Sinun puolestasi käyttävät!

Kainuun Sanomat 16.5.2009

Kadonneen maalaisjärjen metsästys

Kuluneen kesän aikana on kaikessa hiljaisuudessa edelleen käyty monenlaisia kamppailuja terveen järjen voitosta, mutta pikkuhiljaa olen tullut siihen tulokseen, että sitä minkä on virkamies valtionhallinnosta vääntänyt, sitä älköön poliittinen koneisto miksikään muuttako. Ja kukahan tällaisessa menettelyssä lienee voittaja? No, eivät ainakaan kansalaiset ja virkamiesrattaan vaikutuspiiriin joutuneet toimijat. Kun näin kesällä uutisen, jossa kerrottiin, että Suomen vankilat ovat kriisissä, on pulaa vankipaikoista ja henkilöstöstä, niin en voinut välttyä vetämästä aamupuuroa henkeeni. Näin siksi, että jutussa kuvattiin oikeusministerin kertoneen, Vaasan vankilavierailulla, vankeinhoidon olevan kriisissä tilanahtauden ja henkilöstöpulan vuoksi ja kuitenkin samaan aikaan toimivasta vankilasta Vaalan Pelsolta lakkautetaan paikkoja ja henkilöstömäärää ajetaan alas.

Niin pitkä välimatka ei liene esimerkiksi Vaasan vankilan ja Pelson välillä, etteikö vankien järkevää sijoittelua voida tehdä, mutta koska päätökset Pelson vankipaikkojen vähentämisestä on kirjattu, niin muutoksille ei näytä juurikaan olevan sijaa. Kyselin kesällä, että olisiko syytä nyt kaiken järjen mukaisesti harkita supistamis/lakkauttamispäätöksen jäädyttämistä ja asettaa ulkopuolinen tarkastaja tutkimaan Rikosseuraamusviraston tilaa, sekä vankeinhoidon tulevaisuutta? Ministeri Luhtanen asetti aikoinaan selvitysmiehen (Jukka Wuolijoki) tutkimaan miksi rahat eivät riitä vankeinhoidossa ja hän löysikin 28 epäkohtaa. Sitten tuli vaalit ja uudet tuulet puhalsivat jälleen. On sanottava, ettei päättäjänä järkeeni enää mahdu, mihin tässä maassa ollaan vankeinhoidon osalta menossa. Toimivan yksikön paikkoja ajetaan alas ja kuitenkin tiedossa on, että rahaa pitäisi olla toisten yksiköiden remontteihin miljoonasotalla, ennen kuin asiat olisivat kunnossa. Hölmölän väki kantoi säkillä valoa pimeyteen, joten me teemme samaa perässä.

Kainuusta ei ole koskaan ollut pitkä matka minnekään, mutta Kainuuseen näkyy muusta Suomesta olevan niin pitkä matka, että ennemmin pannaan toimintakykyisestä yksiköstä henkilöstöä pihalle, kuin sijoitetaan vankeja olemassa oleviin ja toimiviin tiloihin. Säästösyistä sanotaan Vaasan vankilassa olevan liikaa vankeja pienissä tiloissa ja väkeä liian vähän ja toisaalla olisi tilaa ja henkilöstöä, mutta toimintaa pitää ajaa alas, kun säästöjä haetaan lisää ja lisää. Missä tulee järjen rajat vastaan, vai onko niitä olemassakaan, kuka tämän koiran häntää heiluttaa, vai onko vankeinhoidossa edes päätä tai häntää. Maalaisjärjellä ja arjen elämää ymmärtäen alkaa näyttää siltä, että vankeinhoidon johtoportaassa olisi tilaa niittokoneelle ja viikatteelle, jotta järki saataisiin kaivettua toiminnassa esille. Pikkupomoa toisensa päälle näytetään organisaatioon rakennetun, mutta tekeville käsille ei uudistuksessa ole tilaa. Vähemmälläkin johdolla selviää, kunhan käytännön kenttä on kunnossa ja ihmiset tietävät minne vankeinhoidon tie oikein on suunnattu. Sähköpannat ja elektroninen ohjausko lie se inhimillinen tie pois rikosten polulta, tiedä häntä. Mielenterveyspalveluiden vapaus on yhteiskunnassa nähty - pahoinvointi vain lisääntyy vuosi vuodelta. Vankeinhoidon vapaus näyttää suuntaavan samoille urille - olisiko tarvetta katsoa ensin peruutuspeiliin ennen kuin ajamme, taustapeilistä tapahtuvan ohjauksen vieminä, ojasta allikkoon. Seuraavassa jaksossa voimmekin löytää lisää mielenkiintoisia hankkeita a la valtion tuottavuusohjelma. Miten olisi lähimmän partion malli ja rajavartiolaitoksen alhaiset määrärahat. Malli toimii, mutta vain toteuttajien palkkoihin ei taida löytyä enää budjetista rahaa. Ja siitäpä lisää seuraavassa numerossa.

Kainuun Sanomat 18.9.2009

Poliittista elämää

Kuluneiden kuukausien aikana olen toden teolla miettinyt, minkälaiseen muurahaispesään olen pääni työntänyt lähtiessäni mukaan valtakunnan politiikkaan. Jotenkin ehkä lapsenuskoisesti ajattelin, että asioistakin kirjoitetaan ja kerrotaan kansalaisille mitä tässä kivitalossa oikeasti tapahtuu. Kun edelleen täällä tapahtuu paljon kaikenlaista kansalaisten elämään paljon merkittävämmin vaikuttavaa, kuin mitä esimerkiksi pääministeri ja tuppeenisketyn koivun salaisuus, antavatkaan olettaa.

Hallituksen suunnalla on tehty linjauksia vaalitäkyjen asettamiseksi seuraavia vaaleja silmälläpitäen. Eli kansalaisten kannattaakin olla erityisen tarkkoina, mitä kaikkea nykyhallitus tekee nyt ja mitä se siirtää seuraavan hallituksen hoidettavaksi, ainakin taloudellisten resurssien etsimisen osalta. Kaikki ei ole koskaan mustavalkoista, vaikka mediankin roolin mukaisesti asiat välillä siten esitetään. Kuuluisa Sata - komitea tekee kabineteissa omaa työtään ja sitä kautta kansalaisille on ehdotettu mahdollisuuksina 650 euron takuueläkettä, työmarkkinatuen tarveharkinnan poistamista ja asumistuen selkiyttämistä viimeistään maaliskuussa 2011 eli suhteellisen lähellä uusia vaaleja.

Jo ensi vuoden alussa voimaan tulevina muutoksina eläketurvan osalta, voidaan todeta työkyvyttömyyseläkkeen saajien turvan paranemisen, kun elinaikakertoimen eläketasoa alentavaa vaikutusta lievennetään työkyvyttömyyseläkkeissä. Samaan aikaan on kuitenkin muistettava, että myönteisen muutoksen mukana tulee myös heikennyksiä ja tällä kertaa ne kohdistuvat osa-aikaeläkkeen ikärajan nostoon 60 vuoteen ja jatkossa eläkekarttuma muodostuu vain osa-aikatyön palkasta.

Työttömyysturvan osalta vuosi 2010 tuo mukanaan seuraavia parannuksia. Työssäoloehto lyhenee nykyisestä 10 kuukaudesta 8 kuukauteen tarkastelujakson säilyessä ennallaan, näin ollen ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin pääseminen hiukan helpottuu jatkossa. Lisäksi parannuksia tulee muutosturvaan siten, että pääsy turvan piiriin helpottuu ja kestoajat pitenevät. Toisaalta näissäkin muutoksissa on takana myös heikennyksiä eli lisäpäivärahaoikeuden alku siirtyy vuodella, irtisanottujen korotetun ansiopäivärahan maksukausi lyhenee ja koulutustukiaika alkaa kuluttaa päivärahojen 500 päivän maksimiaikaa. Lisäksi eduskunnassa on parasta aikaa käsittelyssä vuorotteluvapaajärjestelmän vakinaistaminen, jossa vakinaistamisen yhteydessä tulee myös järjestelmään heikennys. Sillä vuorotteluvapaan ajalta kertyvän työeläkkeen karttuma alenee 55 prosenttiin vuorottelukorvauksen perusteena olevasta ansiosta, kun se nykyisin on 75 prosenttia.

Eduskunnassa siis todella tapahtuu kaiken kirjoittelun takana edelleen myös lainsäädäntötyötä, jolla on arjessa vaikutusta monen kansalaisen elämään. Odotankin innolla, milloin pääsemme puhumaan vihdoin niistä asioista, jotka eniten vaikuttavat kansalaisten lompakossa tai arkielossa.

Kansan Tahto 7.10.2009

Rakennemuutoksen kourissa

Syyskuussa 2008 UPM pudotti pomminsa työntekijöille ja kaupungille, ilmoittaessaan sulkevansa Kajaanin paperitehtaan. 530 naista, miestä, nuorta ja vanhempaa jäi vaille työtä ja tilanne asetti kaikki toimijat kovan paineen alle. Kainuussa on opittu varautumaan pahimpaan ja kenties se olikin parhaana sytykkeenä nopeaan yhteistoimintaan.  Tällä hetkellä, tehtaasta irtisanotuista, noin 90 henkilöä on vailla työtä, koulutusta tai eläkettä. Se on pieni luku siihen nähden, mistä on lähdetty liikkeelle, mutta yhtään kiveä emme voi jättää kääntämättä ennen kuin kaikilla työttömiksi jääneillä on tulevaisuus selvillä. Kuitenkin on selkeästi aihetta uskoa, että yhdessä tehden ja rakentaen, vaikeastakin paikasta voimme selviytyä.

Tihisenniemellä UPM:n entisissä tiloissa on 100 000 neliötä ja miljoona kuutiota tilaa, jota voidaan helposti muunnella uusien toimijoiden tarpeisiin. Toimivat tieyhteydet ja rautatie ovat mahdollisuus ja oma voimalaitos tuottaa sähköä, höyryä sekä kemiallisesti puhdasta vettä. Joten täysin tyhjän päälle nykyisin Renforsin Rannan nimellä kulkevaa aluetta ei ole tarvinnut rakentaa. Onkin tärkeää löytää yhdessä vahvuudet ja mahdollisuudet, jonka varaan uusi teollisuus ja yritystoiminta voi rakentua.

Syksyllä 2008 Kainuussa kerättiin nopeasti rakennemuutostyöryhmä, jonka toteuttamiskelpoisten hankealoitteiden pohjalta ministeri Pekkarisen johdolla hallitus myönsi lisätalousarviossaan Kainuun kehittämisrahaan lisäystä rakennemuutosrahana 22.1 miljoonaa euroa, josta Kainuun TE-keskus sai käyttöönsä 20.1 miljoonaa. Tästä summasta koulutukseen on osoitettu 5 miljoonaa, jolla on arvioitu saatavan noin 100 000 opiskelijapäivää, mikä tarkoittaa arviolta 800 henkilön kouluttamista. Koulutusmäärärahaa on käytetty yleisen ammatillisen koulutustarjonnan määrän kasvattamiseen rakennus, -puhdistus, -ravintola, -sosiaali, - ja terveysalan koulutuksissa. Lisäksi määrärahalla on toteutettu yhteishankintakoulutuksia yhdessä yritysten kanssa. Yritystukiin on osoitettu 10 miljoonaa euroa ja siitä erillisvaraus 7.5 miljoonaa euroa Kajaanin, suunnitteilla olevaan, ajoneuvotestaustunneliin.

Työllisyysperusteiseen investointitukeen on osoitettu 5.1 miljoonaa euroa erilaisiin investointikohteisiin. Rakennemuutosalueen erityistuen hakemusvaiheessa tehdyssä kartoituksessa esiin tulleet yrityshankkeet ovat osittain jääneet toteutumatta vaikean taloudellisen tilanteen realisoituessa koko maahan, mutta uskomme talouden elpymisen tuovan tullessaan myönteistä liikettä myös Renforsin Rannassa. Kainuu ja Kajaani ovat selvinneet vaikeista ajoista ennenkin, mutta erityisesti tämän päivän haasteista selviytymiseen tarvitaan meitä jokaista herättämään aktiivinen kainuulainen päätöksenteon henki. Tarvitsemme toimintatahtoa, joka näkee alueen vahvuudet, ymmärtää haasteet ja kykenee päätöksentekoon inhimillisesti, muistaen olevamme kaikki sidoksissa toinen toisiimme, työskentelimme sitten millä toimialalla tahansa. Nyt jos koskaan on löydettävä yhteinen hiili, johon puhaltaa, eikä kaikkien kerätä omia hiiliä, joiden sytyttäminen yksinään on vallan epätoivoista touhua. Yhteistyössä ja yhteishengessä elävät selviytymisen mahdollisuudet – ottakaamme positiivinen haaste vastaan Yhdessä!

Metsäliite lokakuu 2009

Arkea lautakasan alla

Kuluneen kahden viikon aikana työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa on perehdytty valtion vuoden 2010 talousarvioesitykseen ja sen kriittiseen arviointiin työllisyysasioiden näkökulmasta. Talousarvioesitys rakentuu hyvin epävarmoille oletuksille, sillä kansainvälisen talouden epävakaus heijastuu myös Suomeen. Vaikka taloudessa tapahtuisi nyt muutos parempaan, näkyy se työllisyyskehityksessä ja työttömyyden alenemisessa vasta vuoden, puolentoista päästä.

Hallituksen epäoikeudenmukainen, hyvätuloisille painottunut veroale tulee maksuun nyt. Veropohja on kaventunut ja verotuksen painopiste siirtynyt kuntatasolle, välillisiin veroihin sekä palvelumaksuihin. Se kohtelee epäoikeudenmukaisesti kädestä suuhun elävää pienituloista kansalaista. Pienituloisille suunnatut huojennukset palautuvat välittömästi takaisin kiertoon, kun sen sijaan hyvätuloiset eivät käytä veronalennuksia kulutukseen, vaan usein varallisuutensa kartuttamiseen. Valtion vastuuton veroalelinja johtaa rajuun velkaantumiseen. Jo ensi vuonna lisävelkaa otetaan kolmetoista miljardia euroa ja lyhyen ajan sisällä valtion velka kaksinkertaistuu. Korkotason noustessa velanhoitokulut nousevat niin suuriksi, että talousarviossa ainoastaan kolmen pääluokan, valtiovarain-, opetus- sekä sosiaali- ja terveysministeriön, loppusumma on suurempi kuin velanhoitokustannukset.

Työllisyyden heikkeneminen ja yritysten kasvavat vaikeudet johtavat myös kunnallisveron ja yhteisöveron tuoton nopeaan alenemiseen ja kuntatalouden heikkenemiseen, koska menokehykset määrittelevät kuntien perusrahoituksen tason aivan liian kireäksi. Se heikentää kuntien kykyä työllistää ja huolehtia hyvinvointipalveluista. Nuorten työttömyys pahenee keskimääräistä työttömyyttä nopeammin. Myös virta pitkäaikaistyöttömyyteen kasvaa. Varsinkin nuorten kohdalla tarvitaan nopeita ja massiivisia toimia, jotta uusia ikäluokkia ei syrjäydy työelämästä ja yhteiskunnasta. Hallituksen ilmoittama lisäpanostus nuorten työttömyyden torjuntaan on osin tyhjän päällä, sillä osa panostuksesta ilmoitetaan lisäyksenä, vaikka se ei sitä ole. Määräraha ei kasva, jos työmarkkinatuki maksetaan ns. passiivisen tuen sijasta aktiivisena tukena, jonka päälle lisätään ylläpitokorvaus. Todellinen lisäyshän on vain korotusosan suuruinen, eikä lisäykseksi pitäisi laskea työmarkkinatukea lainkaan. Myös nuorten työpajat tarvitsevat lisätukea. Niiden avulla on kyetty tehokkaasti ja mielekkäästi löytämään nuorille koulutus- ja harjoittelumahdollisuuksia ja myös oikeaa palkkasuhteessa tehtävää työtä.

Hallituksen ohjelman johdannossa kansalaisten perusturvaa vakuutetaan vahvistettavan. Suurin osa työttömistä elää peruspäivärahan tai työmarkkinatuen varassa. Kummankaan pääministeri Vanhasen hallituksen aikana työttömyydenaikaiseen perusturvaan ei näytä tulevan sentinkään tasokorotusta. Ei, vaikka työttömyys on suomalaisen köyhyyden suurin yksittäinen syy. Reaalisesti peruspäiväraha ja työmarkkinatuki eivät ole nousseet vuodesta 1995 käytännössä lainkaan. Hallituksen valinnat syventävät köyhyyttä ja lisäävät syrjäytymistä. Siksi ryhmämme onkin esittänyt, että työttömyyden aikainen perusturva (peruspäiväraha ja työmarkkinatuki) korotetaan 700 euroon kuukaudessa. Se heijastuu myös ansiosidonnaisella työttömyysturvalla elävien tilanteeseen ja nostaa erityisesti osa-aikaisten ja pätkätyöntekijöiden työttömyysturvan tasoa. Eduskunnassa siis käydään todellista vääntöä arjen asioihin vaikuttavista muutoksista, siitäkin huolimatta, että mediatilan vievät lautakasat ja kaikki muut sotkut, joita näyttää riittävän.

Kainuun Sanomat 17.10.2009

Ihmisiä toinen toisillemme

Pimeän syksyn syövereissä ihmisen pahaolo ja ahdistus helposti korostuvat. Tuntuu, että kuka meistä jaksaa olla riittävän tehokas, riittävän hyvÄ suorittamisen, tuottavuuden ja tehokkuuden oravanpyörässä. Onko enää hetkeä, jolloin joku kiittää ja kertoo, että tänään olit hyvä, tänään pärjäsit, vai odotammeko toisiltamme entistä enemmän, entistä parempaa?

Ei riitä, että me aikuiset kilpailemme, lasten ja nuorten on kasvettava samaan muottiin. Menesty, pärjää, ole vahva, mielellään nykymallin mukaan jo pieni aikuinen ennen aikojaan. Kysytään miksi niin paljon ahdistusta, pahaa oloa, pienissäkin ihmisissä, elämän taimissa. Olisikohan meillä aikuisilla vihdoin aika katsoa peiliin, ei peilautuaksemme, vaan nähdäksemme mitä ympärillämme tapahtuu.

Osaammeko enää huomioida toisia, onko meistä elämään ihmisinä toinen toisillemme? Mihin meillä on jatkuvasti kiire - ei elämä katoa, vaikka joskus uskaltaudummekin painamaan jarrupoljinta elämänrallimme lukuisilla erikoiskokeilla. Onko aina pakko olla hyvä, eikö keskinkertainen, jopa välttäväkin suoritus riitä, sillä me emme ole koneita.

Miksi kävelemme ohitse, jos toinen on kaatunut maahan? Mikä meitä riivaa, kun lapsetkin seisovat ringissä ympärillä ja yhtä kurmuutetaan oikein kunnolla. Paha olo puretaan toisiin ihmisiin ympärillämme. Me aikuiset näytämme mallia ja lapset kulkevat perässä. Ei ole hyvä olla heikko, pitää olla kovis, että pärjää. Ennen puhuttiin, että ihmisyyttä mitataan, kun meidän pitää elää toistemme kanssa. Hyvyyttä punnitaan, kun uskallat antaa itsestäsi kappaleen muille. Nykyään tunteiden näyttäminen ja toisista välittäminen vaikuttaa olevan enemmän negatiivinen kuin positiivinen asia. Terve itsetunto voi kasvaa, jos sitä ruokitaan terveellä tavalla. Aika, jonka toisillemme ja varsinkin lapsille ja nuorille antamme, on korvaamatonta. Mikään raha, mikään pelikone tai lelumeri ei korvaa läheisyyttä, kuuntelemista ja läsnäoloa. Tarvetta puhua ja tulla kuulluksi. Tarvetta kuulua osaksi johonkin, elämään, perheeseen ja yhteiskuntaan. Tarvetta olla toivottu, rakastettu ja läsnä tässä hetkessä.

Joulunaika on käsillä ja meillä jokaisella on toivottavasti hetki aikaa perheidemme, läheistemme kanssa. Mitä jos ottaisimme tavoitteeksi viettää ensi vuonna enemmän aikaa läheistemme parissa. Mitä jos rohkenisimme välittää enemmän kanssaihmisistä. Mitä jos puhuisimme lähellämme oleville lapsille ja nuorille, kuinka tärkeää on arvostaa toista ihmistä, eikä ole sallittua kiusata ketään. Mitä jos uskaltautuisimme olemaan välillä keskinkertaisia ja antamaan kiitosta toisillemme, elämän pienissäkin asioissa. Kainuulainen sanoo helposti, että kissa se kiitoksella elää, mutta uskoisin, että Sinunkin sydämessä tuntuu lämmin läikähdys, jos sinut huomioidaan myönteisesti.

Ei ole häpeä välittää, ei ole häpeä olla ystävällinen. On häpeä, jos unohdamme, kuinka elää ihmisinä toinen toisillemme niin, että pian siitäkin on tehtävä oppiaine -Kanssaihmisenä elämisen taito, jota opetetaan kouluissa ja kansalaisopistoissa. Eletään ihmisiksi - Lämminhenkistä joulunaikaa ja välittämisen vuotta 2010 Teille kaikille!

Kainuun Sanomat 12.12.2009