Kolumneja 2008

Asialinjalla

Kansalaisia on viimeviikkoina kovastikin askarruttanut, että teemmekö me poliitikot muuta kuin surffailemme netissä, näemme ruususen unia ja romplaamme kännyköitä päivät pitkät. Ja olen vastannut, että kyllä ainakin täällä "tavallisten kuolevaisten" –osastolla keskitytään tolokusti ihan aitoon lainsäädäntötyöhön, eikä hörhöillä jonninjoutavissa hommissa. Sen verran on lääkärin määräyksestä pitänyt laistaa työhuoneesta, että kuntosalille on täytynyt muutaman kerran viikossa suunnistaa kunnon kohotukseen. Mutta määräys oli nimenomaan kunnonkohotukseen eikä mihinkään kunnon kouhotukseen eli tulkinta lienee pysynyt vielä hallinnassa.

Toivoa sopii, että ainakin ensi viikolla voisimme keskittyä tosissaan olennaiseen, sillä käsittelemme valtioneuvoston selontekoa valtiontalouden kehyksistä vuosille 2009 – 2012. Median mielestä voi olla todella kuivakka ja tylsä, suorastaan seksitön aihealue, mutta kansalaisten kannalta puhutaan isoista asioista. Ja varsinkin, kun kansalainen tulee saamaan tulevina vuosina kylmää vettä niskaansa, niin sitä suuremmalla syyllä myös valtamedioiden kannattaisi olla aiheesta kiinnostunut. Yksi isoista kysymyksistä on, voimakasta vastarintaa oppositiossa herättävä, sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen korotus 1.8.2008 alkaen. Maksut tullaan lisäksi sitomaan indeksiin, jolloin korotuslinja jatkuu säännönmukaisesti. Korotukset tulevat todella myös näkymään kansalaisten kukkarossa, koska peruskorotus reilut 16 prosenttia näyttää vielä kertaantuvan isommaksi esimerkiksi hammashoidon maksuissa. Siellä päästään jo yli 19 prosentin korotuksiin ja lisäksi maksut aiotaan porrastaa kolmeen luokkaan sen mukaan käydäänkö suuhygienistillä, hammaslääkärillä vai erikoishammaslääkärillä. Ja vielä ihmetellään miksi ne kansalaisten hampaat märkänevät suuhun?

Mikäli jotain ilonaihetta tässä asiassa voisi etsiä niin, se on kuitenkin myönteistä, ettei ainakaan vielä tässä vaiheessa aiota kajota maksukattojen suuruuteen eli niitä ei ainakaan nyt heti koroteta pilviin. Riemusta ei silti täälläkään hypähdellä, sillä kolmessa vuodessa ehtii tapahtua vielä vaikka mitä muutoksia. Joka kohdassa halki koko kehysselonteon voi tutustua kahteen sanaan, jotka toistuvat lähes mantran tavoin. Nämä sanat ovat kuuluisat tehokkuus ja tuottavuus ja niitä haetaan ahkerasti joka suunnasta ja kaikilta hallinnonaloilta. Ei siinä mitään, jos näiden sanojen rinnalla nähdään myös toiminnan laatu ja vaikuttavuus, eikä tehokkuutta ja tuottavuutta oteta pelkästään tekijöiden selkänahasta vaatimalla entistä pienemmältä porukalta entistä enemmän tulosta.

Oikeaa tekemistä ja todellisia haasteita täällä Helsingin suunnassa siis riittää. Aikansa saa vallan mainiosti kulumaan muutaman neliön työhuoneessa töitä tehden, valiokuntatehtävät hoitaen ja kansalaisten erilaisiin kysymyksiin, viesteihin ja toiveisiin vastaillen. Näissä tunnelmissa oikein hyvää Pääsiäisen aikaa kaikille!

**************************************************************************************

Aukeavatko silmät?

Hän seisoi yksin ja arkana koulun pihalla, pieni sydän kääntyi sykkyrälle ajatuksesta, että pitäisi jälleen kerran mennä sisälle, luokkaan. Ei hän niin erilainen ollut, mutta jokin sai toiset purkamaan oman ahdistuksensa, oman sisäisen pienuutensa häneen. Mielen täytti epätoivo, katkeruus ja pelko. Miksi minä, mikä minussa on vikana, kun aina ilkutaan ja sanotaan minun olevan muita huonompi? Miksei kukaan puolusta, miksei kukaan puutu? 

Monta yksinäistä seisoo tänäkin päivänä arkana koulun pihamaalla. Koulukiusaamisesta on tullut enemmän sääntö kuin poikkeus. Murhenäytelmä toisensa jälkeen kertoo omaa karua kieltään siitä, ettei kaikki meidän järjestelmässämme ole kunnossa. Syvintä syytä, vahvaa eriarvoistumista ja yhteiskunnan ulkopuolelle joutumista, ei korjata aselainsäädännön muutoksilla eikä aseiden piilottamisella. Hetkellisesti voidaan rauhoittaa ihmisten mieliä osoittamalla, että nyt toimitaan, nyt tehdään jotain. Mutta rohjetaanko nyt päätöksentekijöiden parissa katsoa peiliin? Tunnustaa tosiasiat – jossain mentiin metsään ja pahasti.

Me näytämme olevan innostuneita rakentamaan 24/7 avoinna olevaa yhteiskuntaa, jossa perheiden ja läheisten yhteinen aika ei ole enää mikään arvo, vain kaunis korulause. Me suljemme silmämme perheiden hädältä, taloudellisilta vaikeuksilta, lasten ja nuorten sisäiseltä yhteiskuntatuskalta. Me puhumme taloudellisen aseman parantamisesta, mutta parannammeko aidosti heidän asemaansa, joiden ahdinko on kaikkein syvin? Paraneeko heidän elämänsä, suunnitelluilla veronkevennyksillä, joiden tilipussista jää pahimmillaan maksujen jälkeen 44 senttiä elämiseen kuukaudeksi. Joku voi nauraa, ei kenellekään voi jäädä vain 44 senttiä – minua ei naurata – olen tavannut tämän perheenisän, jonka hätä on todellinen ja täyttä totta hyvinvointi - Suomessa.

Meillä on mahdollisuus selviytyä, me voimme yhdessä vaikuttaa. Jokaisella on velvollisuus puuttua kiusaamiseen, jokaisella on mahdollisuus olla ihminen toiselle ihmisille, osoittaa välittämistä ja rakkautta, maailmassa, jossa suuri kylmyys ja välinpitämättömyys ovat jo vallanneet liian monta ihmismieltä sydämistä puhumattakaan.

Sotkamo/Ylä-Kainuu/Kuhmolainen 7.10.2008

Elinvoimaa metsästä

Viimeisten viikkojen uutiset ovat jälleen kerran nostaneet pinnalle keskustelun teollisuuden murroksesta ja uusien innovaatioiden tarpeellisuudesta. Politiikassa on käynyt hyvin selville se tosiseikka, ettemme ole olleet riittävän hereillä tapahtuneen kehityksen suhteen. Tai sitten emme ole lotkauttaneet sitä kuulevaa korvaamme heidän suuntaansa, jotka ovat metsäteollisuudenkin muutoksesta varoitelleet jo hyvissä ajoin.

On helppoa olla jälkiviisas ja kertoa suureen ääneen mitä olisi pitänyt tehdä tai jättää tekemättä, mutta ei ole suinkaan helppoa kertoa mitä nyt pitäisi tehdä. Kainuulaisena rakentaa kuitenkin mieleensä kuvaa, jossa edelleen kainuulainen puu, kainuulainen metsä on elinvoiman tuoja alueelle. Näkisin tärkeänä kehittää toimintoja, uusia innovaatioita, joiden avulla kainuulainen puu voitaisiin jalostaa alueella ja sitä kautta vahvemmin luoda työtä Kainuuseen ja edelleen elintärkeitä veroeuroja kansalaisten hyvinvointiin.

Nyt jos koskaan me tarvitsemme ihmisiä, jotka tuntevat metsän, metsäteollisuuden ja sen kaikki haasteet ja mahdollisuudet juurimultineen. Elävän metsätalouden ja metsäteollisuuden rakentamiseen tarvitaan meitä kaikkia. Yksikään ajatus tai kehittämisidea ei ole vähäpätöinen, vaan jokainen voi oman elämänsä ”Pelle Pelottomana” olla luomassa juuri sen uuden liikeidean, rakentaa uraauurtavia metsäteollisuuden innovaatioita tai kehittää edelleen jo olemassa olevia paremmiksi, vastaamaan tämän päivän haasteita.

Ideoita on, mutta kentältä tulevan viestin perusteella on usein pulaa myös riskirahoituksesta, joka voisi olla mukana kehittämis- ja rakentamisvaiheessa niin, etteivät esimerkiksi satavuotiaat sukutilat heti kaatuisi, jos uusi idea ottaa aikansa ennen kuin tuloksia alkaa näkyä. Joku voi heti sanoa, että yrittämiseen sisältyy aina riskinsä, mutta meillä on lukuisia esimerkkejä siitä, että joku on ottanut ensin kunnolla takkiinsa ennen kuin uusi merkittävä, hulluksikin ideaksi alkuperältään luokiteltu toimintamuoto tai menetelmä on noussut valtaisaan kukoistukseen, luoden satoja uusia työpaikkoja alueelle.

Me voimme siis ottaa asioista oppia ja menetellä uusien ajatusten kanssa muutoinkin, kuin sanomalla ”ähäkutti kokeiles nyt vaan, eihän se kuitenkaan onnistu”. Tässä työssä poliittisella koneistolla on merkittävä rooli sellaisen järjestelmän luojina, joka mahdollistaa myös uusien innovaatioiden rakentamisen ja testaamisen ilman henkilökohtaisen konkurssin ja ikuisen velkavankeuden pelkoa. Jokaisen meistä on tehtävä lujasti töitä yhdessä, jotta voimme varmistaa suomalaisen ja kainuulaisen leivän edelleen tulevan myös metsäteollisuuden puolelta. Syyttelyyn ja keskinäiseen kähinöintiin ei pidä sortua silloin, kun meidän on todella oltava uudesta luomassa maata, kuten korpikirjailijamme Ilmari Kianto osuvasti maakuntalaulussamme ilmaisi. Nyt jos koskaan on yhteistyön aika – yhteistyön yli kaikkien rajojen!

**************************************************************************************

Elvytys käynnissä?

Kuluneen viikon eduskuntateema on ollut elvytys, nimenomaan talouden elvytys, taloustilanteen vaikeutuessa meillä ja maailmalla. Sula yksimielisyys on vallinnut siitä, että elvytystä todellakin tarvitaan ja potilaan tila vaatii jo radikaalimpia toimia kuin pelkkä hapetus. Sen sijaan yhteisymmärrystä elvyttämisen keinoista ei ole löytynyt. Jokaisella puolueella on omat lääkkeensä ja taitaapa jollain olla jo defibrillaatiokärry valmiusasemissa. Näin ensimmäisen kauden kansanedustajan näkökannalta katsottuna jatkuva jankaaminen välistä hermostuttaa ja tekee mieli todeta, että tuolla viikkoja jatkuneella elvytyspuheella potilas on kylmennyt jo aikapäiviä sitten, ennen kuin puheet muuttuvat teoiksi arjessa. Vanhemmat kollegat koettavat toppuutella nuorta elvyttäjää, jotta hoppuilu ei nyt auta mitään.

Kuitenkin puheet elvyttävistä veroratkaisuista ja panostamisesta rakennusten ja tiestön korjaamiseen hakevat paikkaansa ja arjen elämässä niistä ei vielä ole tietoakaan. Toimien elvyttävyyttä voi miettiä tavallisen kansalaisen näkökulmasta tilanteessa, jolloin lomautuslappu on jo kädessä ja velkojat painaa päälle. Siinä ei paljon eduskunnan elvytyskärryt lämmitä, puheista puhumattakaan. Kun samaan aikaan veroratkaisut kohdistuvat vielä keskivertoa paremmin toimeentulevien lompakkojen täytteeksi, niin hymyt hyytyvät alta aikayksikön.

Kukaan ei väittänytkään elvytyksen olevan helppoa, mutta myöskään maalaisjärjen käyttöä ei kielletty. Maamme on täynnä rapautuvaa tiestöä, rautateitä, siltoja, rakennuksia jne. lista on pitkä, eikä korjauskohteista todellakaan ole pulaa. Kuitenkin nähdään järkevämpänä laittaa 800 miljoonaa veronkevennyksiin hyvätuloisille, kuin siirtää tämä summa korjauselvytykseen, jolla saataisiin iso joukko lomautuksia ja irtisanomisia peruttua ja ihmiset tuottavaan työhön ja rattaat pyörimään. Homekoulujen ja muiden homekiinteistöjen korjaaminen pelkästään toisi todellisia säästöjä pitkällä tähtäimellä, kun opiskelu ja työ puhtaissa tiloissa vähentäisi sairauspoissaoloja ja terveyspalveluiden tarvetta sekä keventäisi uhkaavasti kasvavaa keuhkosairauksien tautitaakkaa niin fyysisten-, henkisten- kuin taloudellistenkin menetysten osalta.

Elvytystä varmasti riittää myös tulevien viikkojen ja kuukausien keskusteluissa ja mietinkin josko tässä pitäisi käydä joulun aikana päivittämässä ensiapukurssit, jotta kaikki Heimlichit ja peruselvytykset olisi kuosissa, kun elvytys etenee. Saa nähdä, kuinka kauan tämän " poliittisen kentän elpyjän" täytyy sinertää, ennenkuin tehoelvytyskärry haalataan paikalle. Toivottavasti järki ehtii voittaa ennen kuin koko roppi alakaa kangistua! Kaikkien vaikeuksienkin keskellä pidetään huoli toisistamme ja muistetaan läheisiämme myös jouluaikana. Paras ja ystävyydenkin elvyttävä joululahja lienee läheisyyden lämpö, sillä eikö viisaissa laulunsanoissakin todeta " sinun läheisyytesi lämmössä, voin hyvin tässä elämässä". Näillä ajatuksilla toivotan rauhaisaa joulunaikaa ja elpyvää uutta vuotta kaikille lukijoille!

**************************************************************************************

Hallitusharmonia rakoilee?

Menneet viikot eduskunnassa ovat olleet toimintaa ja nopeita juonenkäänteitä täynnä. Milloin on kohistu ahdistelusta, milloin SDP:n puheenjohtajakisasta, ryhmäloikkareista ja hiukan jopa hallituksen omistajapolitiikasta. Kevään istuntokausi on siis lähtenyt liikkeelle vauhdin ja vaarallisten tilanteiden täyttämänä, kuten ikiaikaisessa toimintaelokuvassa ikään. Liikaa elokuvamaisuutta ja suuren maailman draamaa emme kuitenkaan tarvitse peittämään tämän hetken todellista tilannetta. Julkisuusfarssien varjoissa tikittää varsinainen aikapommi. Sinivihreän porvarihallituksen rakentama pahoinvointipamaus, jonka jälkiä tulevat sukupolvet tulevat varmasti siivoamaan vielä vuosia.

Porvaripiirit voivat heti todeta, että siellä vaan oppositio räksyttää, mutta tilanteelle rehelliset voivat kyllä tunnustaa, ettei oikein ruusuiselta näytä. On helppo muistella vanhoja päätöksiä istuntosalien hämärässä ja piiloutua omine päätöksineen, aiemmin tehtyjen päätösten taakse. Välikysymyskeskustelussa historiakaan ei luo perusteluja vetämättömälle toiminnalle tai sille, ettei kannattavalle toiminnalle anneta jatkomahdollisuutta edes uuden omistajan käsissä. Kyseltiin vaihtoehtoja ja avauksia opposition suunnasta, mutta eihän hallitukselle ole kelvanneet edes Kemijärveläisten aktiiviset avaukset uusista mahdollisuuksista tehtaan suhteen.

Mielenkiintoista on seurata mediassa käytävää keskustelua hallituspuolueiden kesken. Keskustan puoluesihteeri Korhonen tuntuu vetävän ihan omaa linjaansa, arvostelee hallituskumppaneiden toimintaa julkisesti ja ilmoittaa jopa, että "jos tämä kokoomuksen broileripolitiikka vielä jatkuu, on selvää, ettei hallitusyhteistyö jatku koko vaalikautta". Ihmetyttää vain, että jos kokoomus puoluesihteeri Korhosen mielestä harjoittaa broileripolitiikkaa, niin eikö siinä samalla purra omaakin nilkkaa, kun kerran hallitusohjelman yhdessä loivat ja sitä porukalla nyt toteuttavat Suomen kansan ”iloksi”. Vai Kokoomuksen harteilleko jäi kantaa ikävät päätökset ja Keskusta keräilee vain bonusomenoita pohjattomaan koriinsa? Varsin erikoinen tilanne, mutta toiseksi ei jää kokoomuskaan kannanotoissaan. Samaan aikaan, kun Jarmo Korhonen moittii Kokoomusta, ilmoittaa kokoomuksen kansanedustaja Salolainen keskustan käynnistelevän uutta koskisotaa. Taitaa olla ryppyjä rakkaudessa ja yhteistyöalun romantiikka karissut elämän rankitielle? Siinä samassa savotassa, kun Vihreiden Cronberg ilmoittaa heidän valmistautuvan vielä kuudenteen ydinvoimalaan, niin voi todeta sopan olevan valmis. Kaikki arvot on myyty, keitto kiehuu ja kansa kärvistelee koloissaan.

Kevätkaudella lanseerataan kansan riemuksi vielä hallituksen esitys laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen muuttamisesta, jolloin maksujen jälkeenjääneisyyttä korjataan ja maksut sidotaan indeksiin sekä päivähoidon maksujärjestelmää muutetaan. Eli Suomeksi sanottuna maksut tulevat nousemaan, eikä puhutakaan enää mistään muutaman prosentin korotuksesta, mutta täytynee muistaa, että tämä on sitä välittävää ja vastuullista linjaa, jonka hallituspuolueet ovat lanseeranneet tunnuslauseekseen. Saa nähdä miten kauan Suomen kansa kestää porvarihallituksen ”vastuullista välittämistä”?

**************************************************************************************

Harvainvaltaa vai Kansanvaltaa?

Viime aikoina saamissani kansalaispalautteissa ja useissa hyvinkin virkeissä puhelinkeskusteluissa olen todennut maamme tulevaisuuden kannalta erittäin tärkeän asian. Kokevatko ihmiset Suomen demokratiaksi, jossa valta todella on kansalla ja kansa kokee tulevansa kuulluksi? Vai olemme liukuneet pois aidosta demokratiasta, jossa kansalaisaktiivisuudella ja vaikuttamisella on oma sijansa? Valitettavasti olemme liikkuneet suoraan jälkimmäiseen vaihtoehtoon, päätöksentekokulttuuriin, jossa kansalaiset saavat ilmaista tahtonsa ja ajatuksensa, mutta kuulevatko politiikan ja poliitikkojen suuret korvat? Kuulossa on jotain vikaa pahasti tai sitten vaikkupallerot ovat täyttäneet pienet kuuloelimemme. Ja nyt jos koskaan on tarvetta avata korvat ja kuulla kansamme tärkeä viesti. Yhteiskuntavastuuta tulee tuntea ja meidän on tehtävä päättäjinä ratkaisuja, jotka tätä vastuuta toteuttavat.

Vastuullisuuden ja yhteisen tulevaisuuden turvaamisen elementit tuntuvat olevan kaukana tämän päivän päätöksenteosta. Hallitusherrat levittelevät käsiään - miten sitä nyt pörssiyhtiötä ohjaamaan, ei pysty, happi loppuu ja heikottaa. Joku saattoi olla vahingoniloinen seuratessaan television kanavilta keskusteluohjelmaa, jossa oli mukana poliittista koneistoa valtionomistuksesta vastaavaa ministeriä myöten. Miksi vahingoniloinen, no siksi ettei ministeri useaan esitettyyn tärkeään kysymykseen osannutkaan vastata, vaan kierteli ja kaarteli kuin kotka raadon ympärillä. Henkilökohtaisesti en kokenut vahingoniloa, vaan syvää pettymystä ja epäuskoa, kuinka voi olla mahdollista, ettei tiedetä yhtiön todellista tilaa, jos vastataan omassa leiviskässä valtionomistuksesta. Kuitenkin keskustelu Stora Ensosta on ollut pinnalla jo kuukausia, joten äkillisyydestä ja ajanpuutteesta ei todellakaan voi olla kysymys. Mistä sitten? Ei kai tällainen asia voi olla hallitukselle niin vähäpätöinen, ettei siitä sen suuremmin keskustella ja toimijoiden tietomäärää lisätä kaikin mahdollisin tavoin. Ilmeisesti kuitenkin keskustelu on jäänyt vähälle, koska juuri saamani sähköpostin perusteella ei oikeusministerikään ole ollut asioissa ajan hermolla, ollessaan kansan kuultavana ja tentittävänä.

Oppi ei ojaan kaada, mutta tämänhetkisessä tilanteessa näyttää vakavasti siltä, että opin puute ja asioihin perehtymättömyys johtaa todelliseen kriisiin. Viimeinenkin uskottavuus ja kansalaisten luottamus suomalaiseen oikeusvaltioon ovat karisemassa ainakin täällä pohjoisessa osassa maatamme ja uskon samojen tunnelmien liikkuvan myös Haminan ja Anjalankosken suunnalla. Valtavia satsauksia, yhteisiä ponnisteluja, sitkeää yrittämistä ja joustamista, palkaksi saat lopputilin ja toteamuksen, että pistämme vähän kipurahaa paluupostissa tulemaan, josko sitten alueelle jotain saataisiin uutta viriteltyä. Nykyinenkin toiminta vaan yllättäen tuottaa yhtiölle voittoa, mutta sitä nyt ei kilpailun nimissä kannata enää pitää pystyssä. Valtio-omistajankin kannalta, näyttää maamme hallituksen mielestä, olevan järkevämpää polvistua yhtiön edessä, kiittää kuluneista vuosista ja lähteä pumppaamaan tukimiljoonia, katoavien veroeurojen tilalle. Kyllä nyt tarvittee hallitukselle tarjota kessäynyttä särkeä, kun väittävät sen kasvattavan juntturaankin päähän hiukan järkeä! Verkoille siis ennen Helsinkiin lähtöä… 

**************************************************************************************

Henkinen jaksaminen työelämän haasteissa

Meistä jokainen tuntee varmasti väsymystä jatkuvien paineiden ja työelämän lisääntyneiden vaatimusten alaisina. Pitäisi aina löytää itsestään uusi vaihde, uusia mahdollisuuksia, kehitettävää ja kokonaan uusia ulottuvuuksia. Samaan aikaan pitäisi ylläpitää läheisiä ihmissuhteita, kasvattaa lapsia ja harrastaa kuntoa ylläpitäviä harrastuksia. Alkaako kuulostaa tutulta?

Ihmeidentekijöitä on työelämä tulvillaan. Nimenomaan arjen ihmeidentekijöitä, jotka omassa elämässään kykenevät löytämään sen "kauhun tasapainon", jolla päivistä mennään eteenpäin ja vielä jaksetaan kehittyä toimijoina tämän kaiken keskellä. Mutta onko mikään tarpeeksi? Sanooko kukaan koskaan, että "Hei Matti & Maija, nyt on selkänahkaa venytetty tarpeeksi ja tänään hiukan huokaistaan ja pidetään henkistä eheyttä yllä oikein porukalla!" Taitaa olla toiveajattelua, aikana jolloin joutuu pelkäämään myös oman työn jatkuvuuden puolesta.

Kuinka arjesta vapauttavaa olisikaan, jos jokaisen työpaikan, vähintään kuukausiohjelmaan kuuluisi päivä, jolloin olisimme oikeutettuja kuulemaan hyviä lauseita, kannustavia sanoja ja positiivista sekä kehittävää palautetta. Ei pelkkää tiimipalaveria, eikä osastokokousta, vaan päivä jolloin jokainen saisi tuulettaa, niin hyvässä kuin pahassa. Vapauttaisiko se meidän elämäämme, lisäisikö se meidän jaksamistamme ja työtehoamme - olisiko meillä enemmän henkisiä voimavaroja?

Tämä on varmasti kysymys, jota nykypäivän johtamisen saralla mietitään ja tulisikin miettiä tarkkaan. Onko "sananruoska" ja henkinen piiskaaminen sittenkään oikea ratkaisu ja voisiko todellinen aito vuorovaikutusjohtaminen tuoda ratkaisua myös jaksamisongelmiin? Me emme ole koneita, meillä jokaisella on tunteet ja oikeus inhimilliseen elämään myös työpaikoilla. Ei meillä ole suurta annettavaa työelämälle, jos työpaikalle raahautuu pelkkä "kuori", jonka henkinen toimintakyky on jäänyt aamulla työhön lähtiessä kotieteiseen odottamaan päivän päättymistä. Meillä on työkaluja ja välineitä, joilla saamme "täytteet pysymään kuoren sisällä", mutta onko meillä yhteistä tahtoa kehittää toimintatapojamme yhteisen ja tasapuolisen hyvän puolesta niin, että jokainen jaksaisi työelämän oravanpyörässä terveenä ja virkeänä? Siinäpä haastetta meille kaikille!

**************************************************************************************

Hometta havaittu

Suomalaisen yhteiskunnan yhdeksi suurimmista haasteista on noussut julkisten rakennusten ja myös asuinrakennusten kunto ja niiden laajamittaiset kosteusvauriot homeineen, bakteereineen ja sädesienineen. Menneen kymmenen vuoden aikana olen lukuisia kertoja joutunut sen tosiasian eteen, että kiinteistöjen tilannetta vähätellään, väitetään vain vanhojen rakennusten tuoksuvan tunkkaiselle ja ihmisten liioittelevan oireitaan. Hometaistelu varsinkin silloin, kun kyseessä on lasten, nuorten ja kehitysvammaisten käytössä olevat tilat, tuntuu olevan varsinaista varjonyrkkeilyä näkymätöntä vihollista kohtaan. Kuitenkin tämä vihollinen altistaa meidän tulevaisuutemme tekijät, jotka eivät vielä itseään pysty puolustamaan, suuriin terveyshaittoihin. Astma, vaikeat allergiat ja jatkuva yliherkkyys ovat asioita, joita kukaan meistä ei vapaaehtoisesti omille rakkailleen, eikä kanssaihmisilleen halua. Se mikä tänään säästetään jättämällä rakennukset korjaamatta, maksetaan kymmenkertaisesti tulevien vuosien kuluessa menetettynä työkykynä ja pitkäaikaisina sairauksina, puhumattakaan inhimillisen kärsimyksen määrästä, jolle ei hintaa ole.

Kaikkein häpeällisintä on mielestäni se, että he jotka eivät omalla äänellään voi nousta puolustamaan omia oikeuksiaan ja omaa terveyttään, jäävät tässä hometaistelussa kaikkein heikoimpaan asemaan. Mikäli kanssaihmiset eivät jaksaisi taistella läheistensä puolesta, he jäisivät kokonaan vaille puolustajia. Mielestäni meillä päättäjillä ei ole oikeutta sulkea silmiämme ja korviamme tältä Kainuussakin laajamittaiselta ongelmalta. Meidän on taloudellisesta paineesta huolimatta kyettävä laittamaan ihminen rahan arvojen edelle.

Suomi maksaa kovaa hintaa siitä, että omien koulu- ja rakennuskohtaisten talonmiesten ammattikunta ajettiin säästötalkoiden hurmoksessa alas. Pienet huoltotoimenpiteet, säännöllinen kunnossapito, jäi tekemättä ja se mitä tapahtui, on tänään meidän kaikkien nähtävissä ja myös haistettavissa. Rännit jäivät tyhjentämättä syksyllä ja vesi tulvi pitkin kattoja ja seiniä, kattoikkunoiden läheltä jäivät lumet talvella poistamatta ja tiivisteet korjaamatta syksyllä, niin vain pääsi vesi lipsahtamaan sisätiloihin. Peruskorjaukset ja pienet paikkaukset odottivat turhaan tekijäänsä ja vähäisestä rappeumasta tuli laajamittainen ja pitkäaikainen ongelma. Tehtävä ei ollut kenenkään vastuulla, kukaan ei kokenut omakseen koulua tai rakennusta, josta ennen innolla oma talonmies piti vahvalla ammattitaidollaan huolta.

Uskomattomalta tuntuu seurata useita käynnissä olevia homeprosesseja. Lisätään ilmastointia ja alennetaan lämpötilaa niin, että haju vähenee. Tehdään mittauksia silloin, kun ilmastointi hönkyy täysillä, revitään yksi seinä auki ja korjataan se, sulkien silmänsä nurkasta rehottavilta heinätuppailta. Jokaisen mökissähän se horsma rehottaa nurkkajuuresta ja tervettä on! Puhumattakaan siitä, että rakennetaan päiväkoti yhteen nurkkaan, jos rakennus on isolta osin todettu kelvottomaksi koulukäyttöön. Ja käyvätkö asiantuntijat tutkimassa tiloja, poraamassa sisäseiniin ja muihin rakenteisiin näytereikiä? Toivottavasti päättäjät tuntevat vastuunsa ja näin tehdään, koska henkilökohtaisesti en rakentaisi kotiani homeisen rakennuksen yhteenkään nurkkaan.

Maastamme löytyy asiantuntijoita, jotka kykenevät asialliset tutkimukset tekemään, mikäli päättäjillä riittää rohkeutta ottaa lapio kauniiseen käteensä ja vaatia näitä. On huomattavan paljon turvallisempaa rakentaa ja korjata, kun tietää onko pohja todellakin korjauskelpoinen ja jatkossa käyttövarma rakennus. Ja pidemmän päälle se vaan tulee myös edullisimmaksi vaihtoehdoksi, tuntuipa se tällä hetkellä kuinka uskomattomalta tahansa. Home on kallis kämppäkaveri, jota kukaan ei halua ilmaiseksi vuokralaisekseen ottaa. Terveys on korvaamaton aarre, jota ei mikään rahasumma jälkikäteen enää korjaa, siksi taistelu homekorjausten puolesta on aloitettava nyt, eikä kymmenen vuoden päästä.
**************************************************************************************

Kahdessa kelkassa samaan aikaan

Viimeviikkojen mediakeskustelu on ollut hyvin mielenkiintoista. Olen ihmetellyt, etteikö hallituskumppanuus Kokoomuksen kanssa enää maistukaan Keskustalle, ainakin tämän viestin Keskustan puoluesihteeri Korhosen erinäisistä kommenteista on voinut havaita. Taitaa vain olla tarkoitus pitää kenttäväki tyytyväisenä, kun "pistetään kylät ja pitäjät kylmilleen" -politiikka jatkaa etenemistään.

On surullista, jos nykypolitiikka todellakin keskittyy tähän kahden kelkan taktiikkaan, jossa toisella kelkalla ajetaan kansan puolella ja toisella kelkalla ajetaan kansan yli. Mihin sitä pitäisi kansan uskoa, kun Keskustan puoluesihteeri julkisesti toteaa, että "jos tämä Kokoomuksen broileripolitiikka vielä jatkuu, on selvää, ettei hallitusyhteistyö jatku koko vaalikautta". Ja samaan hengenvetoon Keskustan pääministeri ilmoittaa, ettei ongelmia ole, asiat on yhdessä sovittu hallituksessa. Saman broilerin ääressä siis ruokailevat kaikki hallituspuolueet, eikä kukaan voi hypätä välillä toiseen kelkkaan, vain tunnelmaa keventääkseen.

Kollegani Timo Korhonen kirjoitti viime lauantain kolumnissa, ettei oppositio ole esittänyt keinoja metsäteollisuuden toimintaedellytysten parantamiseksi. Kummallista on, että vaihtoehtoja on kyllä esitetty toiminnan turvaamiseksi, jopa ihan Kemijärveläisten omat suunnitelmat ovat taatusti olleet kaikkien nähtävissä, mutta ei niille ole annettu mitään arvoa. Lisäksi kolumnissa mainittiin, etteivät omistajalinjaukset ole nykyhallituksen kaudella muuttuneet mihinkään suuntaan verrattuna edellisiin hallituksiin. En ole asiasta samaa mieltä, koska mielestäni omistajalinjauksissa ei ole koskaan ollut toimintatapaa, jonka pohjalta kannattavat tehtaat lakkautetaan ja jätetään myymättä kiinnostuneille ja maksukykyisille ostajille?

Puutullikiista Venäjän kanssa on asia, joka on noussut esille jokaisessa metsäteollisuuteen liittyvässä keskustelussa. Venäjälläkin pyritään ilmeisesti siihen, että puu tulisi jalostaa omalla maaperällä ja luoda sitä kautta tuottavaa työtä maahan. Suomessakin löytyy puuta ja hoitamattomia ensiharvennusmetsiä, joiden saamiseksi kuntoon, voimme yhteistyössä eduskunnassa asioita hoitaa. Se mitä meidän päättäjien on asioille tehtävä, on pohdittava tarkasti porukalla. Onko se sitten verotuksen kautta tehtävä vastaantulo vai miten saamme kaikki metsät säännöllisen metsänhoidon piiriin, se meidän on yhdessä ratkaistava. Työtä nämä ratkaisut varmasti tuovat myös metsäpuolelle, koska metsänhoito ei tapahdu ilman osaavia, tekeviä käsiä.

Kyllä tässä on pohjoisen kansalla paljon puolustettavaa ja puolensa pidettävää ennen kuin tämä savotta on selvillä vesillä. Jokaisen meidän on kannettava vastuunsa niistä päätöksistä mitä tehdään, oltiinpa sitten hallituksessa tai oppositiossa. Ja varmasti tämänhetkisessä elämänmenossa on tärkeää myös kuulla kansan ääntä, sen kansan ääntä kenen puolesta olemme vallankahvaan valitut, broilerilla tai ilman.

**************************************************************************************

Tervehdys Kainuun vaaramaisemista

Työmaa eduskunnassa on käynnistynyt vauhdilla ja ensimmäinen vuosi alkaa olla jo takanapäin. Monenlaisten ongelmien ja muutosten kanssa on vallan labyrinteissä mielipiteitä ja kannanottoja vaihdettu. Työ on monilta osin hyvin haasteellista ja aikaa vievää, koska uusia asioita ja tietoa nousee esille joka päivä. Uutena edustajana ihmettelee usein politiikan keskuksesta nousevia mediakohuja milloin mistäkin asiasta ja monesti harmitteleekin sitä, että todelliset asia-asiat, jotka koskettavat monella tapaa kansalaisten elämää, jäävät hyvin pienelle huomiolle tai saavat tuskin minkäänlaista palstatilaa. Ilmeisesti kuitenkin edustajien parisuhteet, elämäntilanteet ja eduskunnan muu toiminta kiinnostaa mediaakin enemmän, kuin esimerkiksi kansalaisten toimeentuloon vaikuttavat asiat. Toki edustajilla itselläkin on vaikutuksensa näissä asioissa ja mielestäni meillä olisi monessa suhteessa ryhtiliikkeen paikka. Ainakin mitä äänestysprosentteja seuraa, niin eivät nämä mediakohut ja ei pysty vaikuttamaan - politiikka ole ollut omiaan lisäämään kansalaisten kiinnostusta ja uskoa kunnalliseenkaan vaikuttamiseen, valtakunnallisesta sitten puhumattakaan. Tekemistä siis riittää, niin uusilla kasvoilla, kuin jo useammankin kauden istuneilla kollegoilla.

Viimeisten kuukausien aikana on eduskunnassa ollut vahvasti esillä Pohjois-Suomen tulevaisuus. Omalla kotiseudullakin, Kainuussa on käyty runsaasti keskustelua siitä, mihin ollaan menossa ja millaisten haasteiden edessä elämme. Kainuu on elämäntaipaleellaan käynyt läpi monenlaisia haasteita ja monta rakennemuutosta. Tänä päivänä kamppailemme ikääntymisen ja väestön vähenemisen kanssa suuressa osassa maakuntamme kuntia. Riskit teollisten työpaikkojen menettämiseen varsinkin metsä, -kivi, ja -elektroniikkateollisuuden alueella painavat mieliä monilla suunnilla. Toisaalta myös myönteisiä tuulia puhaltaa ja varsinkin Sotkamon suunnalla Vuokatin matkailun ja Talvivaaran kaivostoiminnan investoinnit ovat olleet mittavia ja merkittäviä. Työtä siis Kainuustakin vielä löytyy, mutta jakautuuko kehitys tasaisesti maakuntamme eri alueilla?

Myönteisen kehityksen jalkauttaminen kaikkiin alueemme kuntiin, onkin alueemme toimijoille suuri haaste. Pelkästään Sotkamon myönteisen kehityksen varaan, kun emme voi koko maakuntamme tulevaisuutta laskea. Myös kehys - Kainuun kunnat, Suomussalmi, Puolanka ja Hyrynsalmi kaipaisivat yhteistä ”veturia”, joka toisi työtä ja loisi uskoa alueen myönteiseen tulevaisuuteen. Tutkimuksia alueen luonnonvaroista on tehty jo vuosia ja tehdään edelleen, joten koskaan ei tiedä mitä tulevaisuus tullessaan tuo. Suomussalmen naapurina Kuhmon kaupunki on panostanut vahvasti puualan keskittymän, Woodpoliksen kehittämiseen ja hakee rohkeasti mahdollisuuksia myös naapurimaamme Venäjän läheisyydestä. Paltamo ja Ristijärvi, Kajaanin kupeessa hakevat omia vahvuuksiaan aktiivisesti. Paltamo on noussut esille Työtä kaikille hankkeella, jossa selvitetään Kainuun rakenteellisen työttömyyden vähentämismahdollisuuksia ja tapaa löytää omat alueelliset välityömarkkinat. Ristijärvellä on kehitetty Seniorpolis - osaamista, jossa on tarkoitus kehittää seniorien hyvinvointia ja elämäntapaan liittyviä toimintoja yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. 

Matkailu on tietenkin useissa kunnissa tärkeä kehittämisalue ja varsinkin Sotkamossa ja Hyrynsalmella matkailukeskusten kehittämiseen on panostettu viimeisten vuosien aikana. Yrittäjien aktiivisuus on merkittävä tekijä alueiden kehittämisessä ja vahva yhteistyö kuntien ja yrittäjien välillä onkin niin tämän päivän kuin tulevaisuuden tärkeä menestystekijä. Myös kulttuuri on Kainuun vahva osaamisalue ja se levittäytyy laajalle koko maakunnan alueelle. Teatteria, musiikkia, taidetta, runoa ja tanssia, osaaminen on monipuolista ja tasoltaan erittäin korkealuokkaista. Ihmiset ovat innostuneita ja haluavat laittaa peliin koko laajan osaamisensa alueen ihmisten ja matkailijoiden ihasteltavaksi. Tulevina vuosina Kainuussa mietitään laajemminkin, miten kulttuurista saataisiin enemmän pysyviä työpaikkoja ja omien alojensa taitajat saisivat tuotteistettua osaamisensa, jotta he voisivat myös löytää oman leipäpuunsa osaamisestaan.  

Maakuntamme ”pääkaupunki” Kajaani toimii monenlaisen osaamisen ja koulutuksen keskuksena. Koko Kainuulle erittäin tärkeät yliopistokeskus, ammattikorkeakoulu, kesäyliopisto ja Measurepolis osaajineen sijaitsevat Kajaanissa. Tällä hetkellä valtakunnallinen suuntaus on löytää laajoja koulutus - ja yhteistoimintakokonaisuuksia ja näiden samojen haasteiden edessä eletään myös Kainuussa. Välimatkat maakunnassamme ovat pitkiä ja huolenamme on ollutkin, että mikäli kaikki lähdetään keskittämään kohti Oulua, niin mikä onkaan meidän tulevaisuutemme siinä kuviossa. Alue tarvitsee omat vahvat toimijansa, oman osaamisen kivijalan, jolle voimme yhdessä rakentaa tulevaisuuttamme. Kainuulla ja kainuulaisilla on oma paikkansa Suomen- ja maailmankartalla. Haasteita riittää ja tekemistä on kunta- ja palvelurakennehankkeiden ja kaiken kattavan muutosmylleryksen keskellä. Me kainuulaiset yhdessä haluamme puolustaa elämisen oikeutta ja mahdollisuutta myös Kainuussa - jylhien järvien ja vapaiden vaarojen maakunnassa! 

**************************************************************************************

Kesän tuoksussa/Kansan Tahto 4.6.2008

Juhannus lähestyy ja pääkaupunkiseudun puut hehkuvat täydessä lehdessä. Kotikonnuilla ei ainakaan vielä menneellä viikolla oltu kesäntulossa lähelläkään näin pitkällä, mutta ihmekös tuo, kun vappuna vielä pääsi suksella pitkin tannerta. Eduskuntatyötä on takana nyt, joukkuepelaajia lainaten, jo kolme pelijaksoa. Kaksi kevätistuntokautta ja yksi syyskausi ovat siis jääneet historiankirjoihin ja näin jälkikäteen voi tässä pohtia kuinka monta juoksua saavutimme tai kuinka monta ohilyöntiä kertyi plakkariin.

Taisipa mennä ohilyöntien puolella, ainakin siltä tuntuu, kun miettii kansalaisten kannalta, eduskunnan suunnalta esitettyä uutisointia. Isot asiat, isot rahat, kansalaisten elämään vaikuttava lainsäädäntö, jäivät kuolleeksi kirjaimeksi, kun mentiin skandaalista toiseen, tekstiviestistä taulukauppoihin ja tappelupukareista Sukareihin. Kansanedustajat eivät enää tienneet mitä ovat puhuneet, mitä ovat tehneet ja mistä vaalikassa koostui. Puhumattakaan siitä olisiko lakia kannattanut ja kuulunut noudattaa. Voitte uskoa, että tätä poliittista sirkusta seuratessaan on ensimmäisen kauden kansanedustaja ollut ihmeissään. Karuselli pyörii – kuka tippuu ensimmäisenä kyydistä?

Saavat siinä poliitikot huhuilla katoavien äänestäjien jälkeen, haikailla matalia äänestysprosentteja, kun ensin tehdään koko järjestelmästä vitsi ja vielä päälle vedetään omat pellehousut jalkaan ja punainen nenä pisteeksi i:n päälle. Ei tarvitse ihmetellä, jos median mielenkiinto ei riitä siihen, että Vasemmistoliitto edustajineen tekee lakialoitteita työttömyysturvasta, ikäihmisten hoivasta, sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista, puhumattakaan nyt ympäristöstä. Mitäpä mediaseksikästä siinä on, jos joku on aidosti kiinnostunut hoitamaan kansalaisten asioita, omiensa sijaan? Kansanedustajan hiukset taisivat saada enemmän palstatilaa, kuin reilun 36 miljardin talouskehykset, joilla taitaa sentään olla vielä tämänpäivän elämässä enemmän merkitystä, kuin sillä onko edustajan hiukset kikkaralla vai onko niitä hiuksia ylipäätään? Parempi vain, että yrittää pitää oman tuurakkeensa alla ajatukset kurissa ja järjestyksessä, eikä luo hättäyksissäänkään epäilyttäviä katseita minnekään päin. Haalistuneet kengänkärjet lienevät turvallisin poliittinen tuijotuskohde tätä nykyä. 

Leijonankidassa, sirkusteltan seinävaatteiden lepattaessa, lienee jokaisen edustajan syytä mietiskellä tulevaa kesää ja luoda jo nyt uusi ohjelmisto seuraavaa syyskautta varten. Epäilykseni nimittäin on, ettei tulevissa syksyn kunnallisvaaleissa kovin komeisiin äänestysprosentteihin tällä eduskuntaohjelmistolla päästä. Jäämme siis odottelemaan rynnistävätkö pelleosioiden tilalle, poliittiset norsut, jotka rikkovat viimeisetkin valtiolliset posliinikalustot vai päästäänkö kenties välillä jopa ihan asiaan ja saadaan jotain lainsäädännöstäkin rikkomaan tiiviin mediakynnyksen. Näillä ajatuksilla ja mietteillä toivon kaikille lukijoille lämmintä ja tapahtumarikasta kesää!

**************************************************************************************

Kiekkoilua politiikan kentällä

Parhaillaan Kanadassa käytävissä jääkiekon MM-kisoissa Suomella on hyvä joukkue. Joissain lähteissä on jopa esitetty Suomen joukkueen pelaajien olevan yksilöinä maailman parhaita ja siten Suomen joukkueen edustavan jääkiekon kovinta tasoa verrattuna muihin maihin. Joukkueella on kuitenkin yksi ongelma. Miten se pystyy rakentamaan tiimityönsä maalien syntymiseksi? Koska vastassa on toiset viisi kokenutta kenttäpelaajaa, on kenenkään mahdotonta yksin pelastaa maansa kunniaa pelikentällä. Olemme kuitenkin iloksemme saaneet havaita, kuinka Suomen joukkue on onnistunut nousemaan vaikeuksista voittoon - sananmukaisesti, välistä hyvinkin vaihtelevalla menestyksellä.

Politiikan kentälläkin on nähtävissä monia näkyviä persoonia, joilla on vahvoja näkemyksiä valtakunnan, kuntien ja kaupunkien tulevaisuudesta. Luodaan mielellään visioita siitä, millainen tulevaisuus meillä on edessämme ja usein päädytään törmäyskurssille tavasta luoda se nähty tulevaisuus. Harvemmin kuitenkaan yksittäisen ihmisen käsitys yksinään luo politiikan suunnan, vaan pitää yhdessä kyetä kompromisseihin, neuvottelemiseen ja osata välillä tehdä myönnytyksiäkin. Politiikassa jos missä kysytään juuri tiimipelaamisen taitoa. Tiimipelaaminen vaikuttaa myös lopputulokseen, joka on usein yhteinen kompromissi tavoitellusta tulevaisuuden visiosta.

Eduskunnan tiimissä, poliittisessa joukkueessa käy taas uusi kuhina. Kiekko katosi jälleen kerran katsomon puolelle ja tällä kertaa syynä puutteet vaalirahoitusselvityksissä. Uskoin jo hetken, että joukkue olisi pikkuhiljaa oppinut läksynsä ja asialliset asiatkin saisivat joskus vuorollaan palstatilaa mediassa. Näin ei kuitenkaan käynyt. Torstaina ensimmäisessä käsittelyssä ollut laki sosiaali- ja terveydenhuollon maksuista tuskin saa palstatilaa tulitikkuaskin verran, vaikka se koskettaa kaikkia suomalaisia varmasti. Samaan aikaan palstat täyttyvät selityksillä, tietämättömyydellä ja korjauksilla liittyen puolentoista vuoden takaiseen vaalirahoitukseen.

Nyt ei tiedä enää, itkisikö vai nauraisiko joukkueen tilannetta. Demokratian pyhätössä pitäisi jäät olla liukkaimmillaan ja poliittinen kamppailu käynnissä asioiden kimpussa. Viimeiseen vuoteen on mahtunut niin monta harhalaukausta, ettei enää edes tuomaripeli ole pysynyt matkassa. Ja vielä kysellään, miksei kansaa kiinnosta osallistua tähän peliin edes katsomon puolelta. Meno pelikentällä on johtanut tilanteeseen, jossa koko poliittisen koneiston katsotaan olevan parempi istuskella vilttiketjussa tai jäähypenkillä. Tämän tappiokierteen jälkeen on aiheellista keskittyä itseruoskintaan, nyt jos koskaan on todellisen ryhtiliikkeen paikka. Aika keskittyä kansalaisten asioiden hoitamiseen ja pistää toiminta siihen järjestykseen, ettei tarvitse joka viikko odottaa, että mistä suunnasta alkaa seuraavaksi maaliverkot heilua ja tappioputki jatkua katkeamattomana. Tällä joukkueella on kuitenkin vastuullaan Suomen kansaa koskettava lainsäädäntö ja edustuksellinen demokratia. Puhutaan sen verran isoista asioista, että kannattaa jokaisella edustajalla varmasti katsella mihin suuntaan on luistimineen ja mailoineen matkalla, maaleja ei pahemmin tule, jos ollaan koko ajan rangaistusaitiossa.

**************************************************************************************

Kotiseutu

Vuosi työskentelyä Helsingin kivikaupungissa, on avannut silmät entistä enemmän arvostamaan omaa rakasta kotiseutua. Kainuu on vahvasti mielessä ja sydämessä jokaisena työviikkona ja jokaisella reissulla maailmalla. Sanotaanpa Kainuusta ja kainuulaisista maailmalla ihan mitä tahansa, niin kyllähän me vielä välitämme toisistamme. Olipa se sitten hyväntahtoista uteliaisuutta tai saumatonta yhteishenkeä, niin me voimme vielä 2000-luvullakin tervehtiä toisiamme turuilla ja toreilla, oltiinpa sitten hyvänpäivän tuttuja, ystäviä tai vaikka ennalta tuntemattomia. Ei meihin ole vielä niin syvään juurtunut nykyajan kiire ja ainainen hymytön juoksu jatkuvan menestyksen perässä. Me osaamme nauttia elämästä ja vapaasta olemisesta.

On totta, että käynti muualla avaa silmiä näkemään ja ymmärtämään omaa elintilaansa ja olotilaansa paremmin. Oppii arvostamaan niitä aarteita, mitä kotikunnan ja kotimaakunnan aarrearkusta löytyykään. Millaisia lahjakkuuksia ja millaista osaamista meilläkin todella on. Ja miksi kannattaa taistella vallan kabineteissa kynsin ja hampain kaiken yhteisen puolesta, meidän kaikkien puolesta – Kainuun ja kainuulaisten puolesta. Myöhäisinä perjantai-iltoina ei voi sanoin kuvata sitä olotilaa, joka valtaa mielen, kun lentokenttäkuljetuksen kyydissä nokka suuntaa kotia kohti. Siinä maisemassa sielu lepää ja mieli valmistautuu uusiin taistoihin. Se antaa voimaa ja ymmärrystä, joka varsin nopeasti voisi kadota Helsingin vallan katuja ja saleja kierrellessä. 

Kainuulaisuus on juurtunut syvälle sieluun ja siksi minun onkin mahdotonta ajatella siirtäväni koko elämäni tänne betonielementtien keskelle. Paljon levollisempaa on tunnistaa pysyvä elämänsä kainuulaisena ja ymmärtää toimivansa matkalaukullisena, reissaavana edunvalvojana. En ole tunnistanut edunvalvontatyötä tämän hetken lööppihurmoksesta, jossa meistä päättäjistä on tehty ahdistelijoita ja seksihurjastelijoita tai milloin mitäkin tekstiviestitörmäilyjä ja avioliittoseikkailuja nostetaan esille. Suurin osa talossa työskentelevistä keskittyy kuitenkin tiukasti lainsäädäntötyöhön ja kansalaisten asioiden ajamiseen. On surullista, ettei medialla ole kiinnostusta nostaa esille todellisia asioita, joiden vaikutukset kansalaisten elämään tulevat olemaan merkittäviä. Media ei kirjoita suurin kirjaimin tulevaisuuden ympäristöasioista, sosiaalipolitiikasta tai työllisyydestä. Ei kirjoita, koska se todella vaatisi perehtymistä ja sitoutumista seuraamaan jatkuvasti asia-asioiden etenemistä. On paljon helpompaa ja "seksikkäämpää" täräyttää lööppiin ministerin kalsarit, kuin eksyä rautatieaseman porttikongiin ja huomata köyhyyden arkitodellisuus asumassa muovikassinsa kanssa aivan siinä eduskunnan porttipielessä, lähellä, mutta kuitenkin monelle liian kaukana. Tekemistä riittää ja kaiken keltaisen lehdistön takana tehdään vielä aidosti töitä Suomen ja suomalaisten tulevaisuuden eteen.

**************************************************************************************

Kuluttamisen ikeessä

Kierrettyäni viime viikkoina eri puolilla Suomea, olen törmännyt useilla paikkakunnilla ihmisten yhteiseen huoleen: Onko ahneudella mitään loppua ja pystyykö ihminen koskaan luopumaan mistään mitä on saavuttanut? Tärkeitä kysymyksiä aikana, jolloin olemme jokainen jollain tavalla joutuneet maailmanlaajuisen talousmylleryksen kouriin. Työpaikkoja katoaa päivittäin ja ihmisten on mietittävä kokonaan uudelleen elämänsä suuntaa. Huoli ja murhe painaa mieliä, mutta kuitenkin pitäisi jaksaa mennä elämässä eteenpäin.

Jäin miettimään erään kansalaisen kommenttia yhteiskunnasta, joka hamuaa 24/7 aukioloa, ikuista valaistusta, jatkuvaa toimintaa ja alati kasvavaa toimintojen ja palveluiden virtaa. Onko mikään tarpeeksi, onko missään terveen kasvun rajoja vai voiko tällainen kehitys jatkua loputtomiin. Ainakin luontomme natisee liitoksissaan, sääolosuhteet muuttuvat, talvet ikuisiksi syksyiksi ja kesää kaivataan, lumesta puhumattakaan. Me puhumme ilmastonmuutoksesta, me puhumme kansalaisten mielialamuutoksesta, mutta pyrimmekö me todella muuttamaan mitään? Näytämmekö me oppivan edes murhenäytelmistä, vai vaikenemmeko me ne kuoliaiksi muutaman päivän keskustelun päätteeksi. Poissa silmistä, poissa mielistä, kunnes jälleen tulee uusia ilmiöitä luonnossa ja ihmiselämässä.

Kuinka pitkään voimme jatkaa, kuinka pitkään pään työntäminen pensasaidan sisään auttaa? Mitä pitää tapahtua ennen kuin me todella tunnustamme, että jatkuva kuluttaminen ja entistä paremman tuloksen tekeminen ei voi olla koko meidän olemassaolomme tarkoitus. Milloin nousevat pintaan ne arvot, jotka vielä omassa lapsuudessa puhuttivat ihmisiä, läheisyys, ystävyys, hellyys, rakkaus ja toisista välittäminen. Perheiden yhteinen aika, muutoinkin kuin shoppailun ja kauppakeskusten hulinassa. Tarvitaanko aina televisiota, tietokonetta, puhelinta, faxia tai muita tekniikan ihmeitä täyttämään päivämme ja tekemään meidät onnellisiksi. Olisiko joskus hetki aikaa pysähtyä miettimään elämää ja niitä asioita mitä haluamme tuleville sukupolville jättää. Vai onkinko kaiken tarkoitus raunioittaa koko yhteiskunta ja jättää jäljet tulevien sukupolvien siivottavaksi. Ainakin nuoremmat kansalaiset kantavat syvää huolta siitä, mihin luontoarvomme ja ihmisarvomme ovat kadonneet. Nuorten keskustelupalstat tulvivat kaipuuta aikuisesta ihmisestä, välittämisestä ja huolenpidosta, jostakusta joka kuuntelisi mitä on tänään mielen päällä, mitä sanottavaa maailman menosta ja elämästä yleensä. Ne kertovat usein myös hädästä ja huolesta sellaisista asioista, joita me aikuiset tuskin tulemme edes huomanneeksi oman elämämme ja työmme kiireiden lomassa.

Ainakaan minä en viime viikolla pysähtynyt miettimään, miksei lintuja ole yhtä paljon kuin ennen tai miksi kaikki ajavat yksinään autoillaan, kun kyytiin sopisi muitakin. Mutta nuoret miettivät ja miettivät asioita usein paljon syvällisemmin ja pidemmälle kuin mitä me aikuiset edes uskallamme ajatella. Juuri siksi meillä pitäisikin olla aikaa istua yhdessä sohvannurkassa ja pohtia maailman, ihmisten ja luonnon tulevaisuutta yhdessä meidän läheistemme kanssa. Jokaisella meistä on omassa lähipiirissään lapsia ja nuoria, jotka janoavat yhteisiä keskusteluhetkiä ja kuuntelevaa läheistä, jolla on todella aikaa viipyä lähellä ja antaa aikaa juuri hänelle. Läheisyyttä ja ystävyyttä ei voi korvata rahalla ja usein niiden puutteiden korjaaminen vanhemmalla iällä tulee meidän yhteisöllemme todella kalliiksi. Yhteinen aika, läheisyyden ja halauksen voima on äärettömän suuri, eikä sen hintaa voi edes pörssikeisarit laskea tai ulosmitata. Antakaamme aikaa toisillemme!

**************************************************************************************

Kuulumisia kabineteista

Uusi istuntovuosi on eduskunnassa alkanut hyvin erikoisissa merkeissä. Tuntuu, että median kiinnostus on kohdistunut aivan eri asioihin, kuin mihin itse on käytännön arjessa törmännyt. Media ei ole kirjoittanut asioista, joilla on merkitystä kansalaisten arjessa, vaan se näyttää keskittyneen lähinnä luomaan koko poliittisesta instituutiosta suorastaan irvokkaan kuvan. Ikään kuin kaikki eduskunnassa toimivat olisivat työssään keskittyneet kaikkeen muuhun, vähemmän olennaiseen. Kuitenkin eduskunnan enemmistö varmasti tekee tiukasti työtä Suomen ja suomalaisten tulevaisuuden eteen, eikä ahdistele työkavereitaan tai seikkaile käyttämässä työaikaa muuhun, kuin mihin on tarkoitus.

Minulla oli suuri ilo ja kunnia keskustella jätevesiasioista ympäristöministeri Tiilikaisen kanssa. Ja keskustelussa kävi ilmi, että ministeriössä ollaan luomassa ohjeistusta kunnille, jonka avulla saataisiin selkeät suuntaviivat mille alueille tarvitsemme tiukemmat kriteerit jätevesien käsittelylle ja millä alueilla pärjätään hieman joustavimmillakin pelisäännöillä. Olenkin sanonut ihmisille, jotka ovat jätevesiasiassa yhteyttä ottaneet, että nyt hiukan vedämme henkeä ja aidosti katsomme mitä tuleman pitää. Jokaisen 80-vuotiaan kansaneläkkeellä mummonmökissä elävän, ei nyt tarvitse kauhealla kiireellä lähteä muutoksia tekemään. Katsotaan ja kuullaan mitä meiltä ollaan vailla ja lähdetään sitten liikkeelle. Joku voi varmaan saman tien sanoa, että edustaja kehottaa kansalaistottelemattomuuteen, mistä ei suinkaan ole kysymys. Haluan, että jokaisella on aito tietämys asioiden oikeasta mallista ennen kuin pienituloiset lähtevät tekemään velkaa rakentaakseen järjestelmän, josta joku puolen vuoden päästä sanoo, että vähemmälläkin olisit selvinnyt, kun olisit hetken odotellut.

Ympäristösuojelu ja maapallon säilyttäminen ovat tärkeitä tehtäviä meille jokaiselle, mutta terveen järjen käyttöä ei mielestäni pidä sulkea pois näissäkään asioissa. Me olemme valmiita toimimaan ja toimimmekin rivakasti, mikäli meille osoitetaan asioiden hyöty ja merkitys. Lisäksi me pyrimme porukalla siihen, ettei kenellekään taloudellinen rasitus koituisi niin suureksi, että omalla työllä tienatusta kotimökistä pitäisi muuttaa muualle, kun ei ole taloudellisia mahdollisuuksia vastata ilmastonmuutoksen tuomiin haasteisiin. Me suomalaiset olemme monessa asiassa mallikansalaisia ja me yleensä noudatamme annettuja ohjeita ja säädöksiä. Siksi me mielestäni tarvitsemmekin enemmän ohjausta ja positiivista porkkanaa, kuin kylmää keppikyytiä näissä ympäristöönkin liittyvissä kysymyksissä. Joskus pienikin kiitos ja vastaantulo saavat meissä aikaan enemmän liikettä, kuin ainainen moite ja vakavahenkinen valistus.

Tekemistä siis riittää ja median luomasta kuvasta huolimatta me edustajat teemme ihan oikeitakin töitä, eikä vaan hurjastella ja porsastella täällä maan pääkaupungissa. Ja joskus olisi ihan mukava nähdä sellainenkin lööppi, jossa olisi perehdytty oikeisiin asia-asioihin, eikä vaan pyöritty milloin kenenkin villahousuissa tai avioliittokriiseissä. Nämä asiat ovat ilmeisesti kuitenkin niin kuivakkaita ja mielenkiinnottomia, että ne täytyy jättää "harmaiden poliitikkojen" hoidettavaksi ja keskittyä "olennaiseen". Hyvää pääsiäistä kaikille täältä harmaalta puolelta!

**************************************************************************************

Köyhyyden kasvot

Pienet uteliaat kasvot, harmaan kivistä kootun tönön edessä. Paljaat jalat eivät koskaan ole kenkiä nähneetkään. Onnellinen hymy valaisee lapsen ilmeen, hän haluaa näyttää meille kotinsa, maalattian ja kattona tähtitaivaan tai pilven hattarat. Perhe on ilmeisen tyytyväinen asumukseensa, joka ei Suomessa täyttäisi minkäänlaisia kriteerejä, direktiiveistä puhumattakaan. Tämä kuva jäi pysyvästi mieleeni vieraillessani Afrikan slummissa. Eikä kyseessä ollut lähimainkaan edes heikoimmat elinolot, joita löytyy Afrikan pienistä kylistä ja suurista kaupungeista.

Sain mahdollisuuden osallistua Euroopan parlamentaarikoiden foorumin malarian vastaiseen työhön keskittyneeseen matkaan, jonka aikana tutustuimme laajasti Tansanian alueen elinoloihin ja malarian ehkäisyyn ja hoitoon. Malaria ei tunne valtakunnan rajoja ja myös Suomessa on esiintynyt useita vakavia tautitapauksia. Yli 41 prosenttia maailman kansalaisista elää riskiryhmässä sairastua malariaan ja etenevä ilmastonmuutos kasvattaa riskiprosenttia koko ajan. Riskiryhmiin kuuluvat varsinkin raskaana olevat naiset ja alle 5-vuotiaat lapset, mutta myös esim. suomalaiset matkailijat, jotka liikkuvat riskialueilla.

Malaria aiheuttaa valtavan sosioekonomisen taakan Afrikassa. Malaria hidastaa talouden kehitystä ja lisää köyhyyden keskellä asuvien ihmisten vaikeuksia. Tansaniassa asuu lähes 39 miljoonaa ihmistä ja maa on yksi maailman köyhimmistä, koska yli 58 % maan kansasta elää alle dollarilla päivässä. Vuonna 2006 arvioitiin, että noin 16 miljoonaa malariatapausta esiintyy joka vuosi, aiheuttaen yli 80 000 kuolemantapausta. Taloudelliset menetykset Tansaniassa arvioidaan olevan joka vuosi noin 3.4 prosenttia koko maan kansantuotteesta eli malarian vaikutukset maassa ovat todella merkittävät ja siksi malarian ennaltaehkäisyllä on merkittävä vaikutus koko maan tulevaisuudelle.

Kehitysyhteistyö ja vastuu kaikista maailman kansalaisista tulivat paljon lähemmäksi poliittista päättäjää, kun kuvat lehtien sivuilta muuttuivat todellisuudeksi, teksti aidoksi puheeksi ja kuvat oikeiksi eläviksi ihmisiksi. Avustusjärjestöjen ihmisten toiveet kertoivat omalta osaltaan siitä todellisuudesta, missä esimerkiksi Afrikassa eletään. Suomalainen avustusmäärärahojen seuranta ja kohdekontrollointi pelaa, mutta Euroopan Unionin sisällä kontrolli ontuu pahoin ja suunniteltu rahoitus valuu hyvin usein aivan muualle kuin sairauksien tai nälänhädän torjuntaan. Eurovaalit lähestyvät hyvää vauhtia ja rahoituskontrollin/seurannan tehostamisen vaatimus on hyvä saada myös meidän uusien ehdokkaiden vaaliohjelmaan. Kun me kannamme vastuumme niin kotimaassa kuin maailmallakin, niin ei koskaan pidä vähätellä seurannan tarvetta. Ei ole kenenkään toimijan etu, jos pienten maiden kehitysyhteistyövarat katoavat öljykeisareiden pohjattomiin taskuihin, eikä kaduilla nälkäänäkevät lapset koskaan pääse avusta nauttimaan, vaikka kuinka pyhästi kansalaisille näin luvataan. Ilman asianmukaista valvontaa emme voi koskaan olla varmoja, että autamme aidosti heitä, jotka apua eniten tarvitsevat. Jokainen lähimmäinen, niin kotimaassa kuin kehitysmaissa on ansainnut jokapäiväisen ruokansa ja lämpimän asumuksen itselleen. Tässä työssä tarvitaan meitä kaikkia, meidän jokaisen panosta, olipa avuntarvitsija sitten naapurissa tai kauempana. Joulunaluskiireissäkin muistakaamme olla kiitollisia kaikesta siitä mitä meillä on ja muistetaan läheisyyden lämmöllä lähipiiriämme – Jouluhalaus ei maksa kuin vaivan, mutta tuo todella hyvän mielen jokaiselle. Lämminhenkistä joulunodotusta kaikille lukijoille!

**************************************************************************************

Metsätalouden tulevaisuus

Joka kymmenes suomalainen saa toimeentulonsa metsätaloudesta tai sitä suoraan palvelevilta aloilta ja lisäksi yli 50 paikkakunnan tulevaisuus on suoraan riippuvainen metsäteollisuuden tulevaisuudesta. Ei siis todellakaan puhuta pienestä vaikuttajasta suomalaisessa yhteiskunnassa.

Näin merkittävän toimialan rakennemuutos näkyy ja kuuluu ympäri Suomea. Kemijärven sellutehtaan lopettamispäätös lokakuussa pysäytti pohjoisen ja varmasti koko Suomen metsäväen miettimään mihin nyt ollaan menossa. Puukaupan alueella piti olla turvattu ja uhkaavat seisokit peruttu, mutta tulevaisuus ei ollutkaan varma. Lopettamispäätöksen jälkeen Kemijärven massaliike on tehnyt hartiavoimin töitä tehtaan toiminnan jatkamiseksi, mutta kerta toisensa jälkeen heidät on tyrmätty. Alueen tulevaisuus Salcompin lähdön jälkeen eli vahvasti sellutehtaan varassa ja nyt alueen tulevaisuus on jälleen valtavien haasteiden edessä. Poliittisena päättäjänä on ollut vaikeiden päätösten edessä, tuottavien tehtaiden alasajo jätti jälkeensä lukuisia kysymyksiä päätösten järkevyydestä. Kun ilmastomuutoksen ja päästökaupan kanssa taistellaan niin, olisi odottanut massaliikkeen esille nostaman Kemijärven biojalostamohankkeen ottavan tulta myös hallituksen piirissä, mutta näin ei käynyt. Asian käsittely varmasti jatkuu vielä, vaikka koneet tehtaalla hiljenevät.

Metsäpoliittista keskustelua ovat sävyttäneet myös Venäjän puutullit. Puutullien aiheuttamat muutokset kotimaan puun lisätarpeen ja saatavuuden kannalta ovat merkittäviä. Poliittisen päätöksenteon kautta tapahtuva vaikuttaminen puumarkkinoiden lisäämiseen ja käyttöön saantiin ovat nousseet todella merkittävään rooliin. Ensiharvennusten verovapaus meni eteenpäin hallituksessa, mutta aikaa kuluu ennen kuin päätös, on EU- virkamiesten siunattavana. Vaatimukset ensiharvennusmetsälle ja verovapauden käytännön toteuttamiselle ei tunnu olevan vielä tiedossa, joten paljon on lyötävä löylyä koneeseen, ettei puukauppaa tyrehdytetä tyystin. Metsänomistajien suunnasta ei ole myönteistä palautetta ymmärrettävästi kuulunut sen jälkeen, kun hallitus päätti jättää toteuttamatta luvatun metsätilojen sukupolvenvaihdoksiin liittyvän perintö- ja lahjaverohuojennuksen.

Kaiken tämän keskellä, kun on pulaa osaavista tekijöistä, koneista ja tiestö heikossa kunnossa, niin eipä tarvitse poliitikolla paljon ihmetellä jos murinaa metsistä kuuluu. Paljon on yhdessä tehtävää, korjattavaa ja kehitettävää, jotta voimme säilyttää metsätalouden piirissä olevat arvokkaat toimijat ja työpaikat. Toimijakentän aktiivisuus ja palautteen oikea-aikaisuus pitävät varmasti myös poliitikot hereillä, niin Kainuussa, kuin koko maassa.

**************************************************************************************

Onko millään mitään väliä?

Kuluneen kuukauden aikana, olemme Kainuussa saaneet havaita, että elämä muuttuu hetkessä. Muualla tehdyt ratkaisut muuttavat meidän elämämme kulkua peruuttamattomalla tavalla. Yhtäkkiä satojen perheiden toimeentulo on vaakalaudalla, toimenpiteitä odotetaan huolestuneina ja pelko puheiden jäämisestä pelkiksi puheiden litaniaksi painaa mieltä. Nyt jos koskaan Kainuulta ja kainuulaisilta vaaditaan yhteistyötä, vahvaa yhteisrintamaa, joka on valmis taistelemaan maakuntamme ja sen asukkaiden elämisen oikeutuksen puolesta - Meidän kotiemme ja Meidän elämämme puolesta. Kasvotonta pörssimaailmaa vastaan on vaikea taistella, mutta ainakin poliittisella koneistolla on kasvot, korvat ja suu, joka lupaa meille asioita. Meidän on vain tahkottava nyt, kun rauta on kuumana edessämme. Pyhät puheet eivät muutu teoiksi, ellei meiltä tuleva viesti ole sen sorttinen, että valtiovarainministerinkin jakkara tärähtelee, kun Kainuun korpimaiden kansa kertoo oman kantansa meille elintärkeisiin asioihin ja päätöksiin.

Nyt ei ole hyminän ja hyssyttelyn aika, nyt on todellinen tarve löytää ihmisille uutta työtä, uutta toimeentuloa, jotta kenenkään ei tarvitse kotimökistään lähteä taivasalle maanteitä mittaamaan. Nyt ei ole syyttelyn ja syyllisten etsimisen aika. Puukkoa ei tarvitse kääntää yhdenkään maailman ahneuden kouriin joutuneen haavassa. Paljon on puhuttu aikanaan, että jokainen työmies on palkkansa ansainnut, mutta puhutaanko enää tänään? Enemmin ollaan valmiit nostamaan kätemme toinen toistamme vastaan, aikana jolloin yhtiöt ilmoittavat palkanalennuksista ja muista radikaaleimmista toimenpiteistä paremman tuloksen tekemisen toivossa. Aikana, jolloin mikään ei riitä, mikään ei ole tarpeeksi, tulisi meidän jokaisen miettiä kuinka me voimme toinen toistamme auttaen, yhtenä rintamana olla aidosti kamppailemassa tätä ahneuden maailmaa vastaan. Jatkuva suuruuden tavoitteleminen ja entistä isompien voittojen putsaaminen kansalaisten selkänahasta ei voi olla loputon tie, eikä se todellakaan tule päättymään suuriin hurraahuutoihin ja riemun saattokulkuun.

Ajastamme kertoo sekin, että porvaripuolue kokoomus lähtee kunnallisvaaleihin postmoderneilla, entisen Neuvostoliiton lanseeraamilla lausemalleilla. Malleilla, jotka postmodernismin keinoin kuvastavat ajatusta siitä, ettei historialla ole mitään väliä, millä sitten on? Elämme aikakautta, jolloin porvari on valmis myymään historian ja mitä ilmeisimmin myös isovanhempansa loistavan vaalimenestyksen toivossa. Nyt jos koskaan jokaisen maan hiljaisenkin on noustava tällaista häikäilemättömyyttä vastaan ja meidän kaikkien tulee yhdistää voimavaramme taisteluun vanhempiemme rakentaman hyvinvointiyhteiskunnan puolesta. Vai annammeko todella ”Kaikki on Kaupan”- 24/7 yhteiskunnan jatkaa voittokulkuaan porvareiden vetäessä vankkureita, joissa edes historiaa ei haluta tuntea ja joiden rattaisiin on jo jäänyt monta kanssakulkijaa. Asioilla, ajatuksilla ja historian tuntemisellakin on merkitystä! Jää siis nähtäväksi käykö kokoomukselle kuin entiselle Neuvostoliitolle, joka monine murheineen kaatui lopulta suuruuden ihannointiin.

**************************************************************************************

Ostosrauhaa?

Edustajan matka kulki kuluneella viikolla Helsinkiläisen kauppakeskuksen ohitse ja liikekeskuksen seinässä ollut suuri mainosvaate kiinnitti huomion. Seinävaatteessa luki suurin kirjaimin Ostosrauhaa! ja taustalle oli kuvattu herttaisen näköinen vanha joulupukki. Täytyy todeta, että kainuulaisen kansanedustajan sappi kuohahti ja mietin, että mihin ihmeeseen tämä maailma on matkalla. Tärkeintä ei olekaan enää joulurauha ja yhteisen ajan löytäminen vaan tärkeintä näyttääkin olevan mahdollisen pitkät ostosajat ja entistä suuremmat kauppaliikkeet kuluttamisen ikeessä, kaikista muista arvoista piittaamatta. Voin olla vanhanaikainen, mutta mieltäni kirpaisee ajatus 24/7 avoinna olevasta yhteiskunnasta. Meidän koneistomme ei toimi jatkuvalla energialla ilman lepoa ja läheisyyttä, ei meitä ole tehty kulkemaan robottien lailla eteenpäin ilman, että joskus tarvitsisi huokaista ja antaa aivojenkin levätä kehon ohella.

On surullista, että meitä koulitaan maailmaan, jossa vain kuluttamisella on arvonsa. Ihminen ja hänen tarpeensa ja elämisensä edellytykset jokapäiväisen leivän ja palkkatulon lisäksi, eivät näytä esittävän enää mitään roolia tässä kulutusjuhlan maailmassa. Luonto natisee liitoksissaan, ympäristö huutaa ympärillämme ja meitä vaan kannustetaan lisäämään erilaisten tavaroiden hankintaa. Kulutus tuo työtä ja toimeentuloa, mutta myös palveluilla luulisi olevan samanlainen arvo annettuna lahjana. Suomalainen yhteiskunta tarvitsee ravistelevaakin arvokeskustelua, siihen lopputulokseen olen tullut kuluneen vuoden tapahtumien keskellä. Henkinen pahoinvointi ei näytä vähentymisen merkkejä, päinvastoin. Tavarataivas ja kulutusjuhlan riemu ei olekaan siis tuonut meille onnea, joten olisiko aika siirtyä miettimään toisenlaista vaihtoehtoa? Yhteiskuntaa, jossa on aika tervehtiä ystäviään ja jopa naapureitaan, käydä kylässä ja parantaa maailmaa läheisten kanssa kahvikupposen äärellä, ilman jatkuvaa kiirettä jonnekin. Näiden ajatusten keskellä, toivotan kaikille Verstaan lukijoille Joulurauhaa ja läheisyyden lämpöä!

**************************************************************************************

Parlamentaarinen kunnia?

Viimeisen kuukauden aikana Suomen parlamentaarinen kunnia tuntuu olleen vähintäänkin kyseenalainen kaikkien ruusus- ja tekstiviestikohujen keskellä. Kansalaiset ovat syystäkin kyselleet, että ehdimmekö tehdä yhtään niitä kuuluisia "oikeita töitä", kun täällä vaan juoksennellaan toistemme jäljessä ahdistelemassa työkavereita ja näprätään kännyköillä minkä ehditään. Todellisuus median ulkopuolella on kuitenkin hyvin toisenlainen ja arki usein myös harmaata puurtamista pullollaan. Avun lukijoiden suureksi pettymykseksi voin kertoa, ettei edes eduskunnan naisverkoston kokouksissa ole sellaista, kuin Laitinen lehden takasivuilla kirjoittaa. Tai ainakaan viimeisen reilun vuoden aikana, mitä olen toiminnassa mukana ollut, eivät ole viinit virranneet, eivätkä viiriäisten munat lautasilta löytyneet.

Todellisuus on useinkin tarua ihmeellisempää ja omat tuntemukset median mainostamaa tasaisempia. Tokihan jollakin on lehtiä myytävä ja mikä olisikaan herkullisempi aihe, kuin poliitikkojen törttöilyt. Aidosti meillä jokaisella politiikan areenalla toimivalla on vastuu omasta toiminnasta Suomen kansalaisille. Meidänhän pitäisi kyetä elämään ja toimimaan esimerkillisesti ja luomaan luottamustaherättävä kuva suomalaisesta päätöksentekokoneistosta. Jos minkä, niin sen olen viimeisen vuoden aikana oppinut, ettei ammattipoliitikolla ole mitään siviiliminää, jolla voi hurjastella mielin määrin miettimättä sen enempää, kuinkas politiikkominälle tässä rytinässä tulee käymään. Sama persoona samassa paketissa, eikä julkisuutta voi väistää jättämällä ikään kuin poliittinen rooli narikkaan ja astelemalla areenoille eri ihmisenä. Se vaan ei toimi niin ja sen kanssa on opittava elämään, mikäli mielii poliitikkona toimia.

Jokainen meistä on kuitenkin elävä, tunteva, hengittävä ja inhimillinen olento. Ei poliitikko ole mikään kummajainen kansalaisten joukossa. Poliitikkokin tuntee surua ja kipua siinä missä kaikki muutkin. Valtakunnan tason politiikassa on joutunut itsekin miettimään onko meillä oikeutta olla ihmisiä ihmisten joukossa, vai onko meidän "roolimme", jotain sellaista, joka automaattisesti asettaa meidät jalustalle. Vaalityössä kansalaiset usein ilmaisivat toiveenaan, että politiikka pitäisi olla lähellä kansaa ja poliitikkojen pitäisi olla kansan tavoitettavissa. Mutta käykö usein niin, että olemme lähellä kansaa silloin, kun me törttöilemme tai näytämme oman inhimillisen puolemme julkisesti. Olemmeko me tavallisia kuolevaisia vain silloin? No, saas nähdä kuinka käy Suomen parlamentaarisen kunnian lauantaina, pohjoismaiden parlamenttien välisissä hiihtokisoissa, joissa myös edustaja Kyllönen, urheana maalaisena, liittyy kollegojen viestijoukkueeseen. Mikäpä siinä, paineita ei vissiin ole, tärkeintä reilu kilpa, ainakin silloin kun joukkueesta löytyvät Matikainen-Kallström, Mieto ja Saarinen – ei paineita- -hiihtelen siinä vaan ihan hissukseen….J

**********************************************************************************

Poliittinen ilmastonmuutos?

Pohjoisen maanosamme ylitse on viime aikoina pyyhkäisseet niin kylmät tuulet, että lukuisten kansalaisten viimeinenkin usko poliittiseen koneistoon on katoamassa. Monen perheen tulevaisuus on vaakalaudalla irtisanomisten ja lomautusten vuoksi. Monet haaveet ja unelmat tulevaisuudesta omalla kotiseudulla, rakkaissa synnyinmaisemissa, ovat saaneet todellisen tyrmäysiskun. Siitä huolimatta nykyhallitukselle näyttää olevan tärkeämpää halailla ensin Artut Kaliforniassa ja Sarkozit Ranskanmaalla, ennen kuin ehtii kuulemaan kansalaisten murheita Pohjois-Suomeen. Ei siinä, etteikö kahdenvälisiä suhteita pidä hoitaa ja kutsuja vastaanottaa, mutta kyllä ne omassakin kotipesässä asiat on hoidettava kuntoon ja silloin, kun asioille voidaan todella tehdä vielä jotain.

Yhteiskuntavastuuta on perätty, eikä suinkaan suotta. Saksassa ärähdettiin heti liittokansleri Angela Merkelin suulla, ettei tällaista menettelyä hymisten hyväksytä, kun Nokia ilmoitti siirtävänsä tehtaansa Romaniaan. Suomessa ei pysty mihinkään, vaikka ollaan omistajan manttelilla liikenteessä. Kummallinen kulttuuriero, vai liekö syyt ”poliittisessa ilmastonmuutoksessa”? Kuullaanko kansaa? Välitetäänkö aidosti siitä, että nyt on kyse tuhansien ihmisten tulevaisuudesta. Se, että meiltä katoaa satoja työpaikkoja, tarkoittaa näillä seuduilla usein tuhansien työpaikkojen katoamista, kun ostovoima pienenee, eikä kansalaisilla ole varaa hyödyntää esimerkiksi alueen yrittäjien palveluita. Ei puhuta mistään pienistä ja mitättömistä asioista, vaan todella merkittävistä asioista, niin Kainuun kuin Lapinkin osalta.

Ei tarvitse olla ruudinkeksijä, eikä pomminpurkaja ymmärtääkseen, että tällä kehityksellä ei luoda tulevaisuutta, eikä elämisen eväitä pohjoisen kansalle. Tällä kehityksellä puretaan niitä rakenteita, joiden puolesta esi-isämme taistelivat, joiden puolesta vanhempi sukupolvi oli valmis nousemaan yhtenä rintamana taisteluun elämisen oikeuden puolesta. Kemijärveläiset ovat nousseet taisteluun ja siitä heille suuri kiitos, mutta yksin Kemijärveläisten panos ei riitä, nyt meidän kaikkien on yhtenä rintamana taisteltava elinoikeutemme puolesta. Meille sanotaan, että keskittykää siellä pohjoisessa matkailuun ja rakentakaa sen ympärille tulevaisuus. Miten tulevaisuutta rakennetaan, silloin kun liikenneyhteydet aiheuttavat jo omat rajoituksensa. Panostakaa matkailuun, eikä edes lentovuoroja saada sellaiseen malliin, että ihmiset saataisiin järkevästi alueelle. Potkukelkoillako yrittäjät noutavat asiakkaansa Kuopiosta ylöspäin vai ihanko extreme-elämyksiä tarjotakseen laitetaan asiakkaat hiihtämään tienvartta kohti pohjoista?

Näyttää siltä, että tämän ”poliittisen ilmastonmuutoksen” aikana saa hikeä pyyhkiä otsaltaan vielä monen monta kertaa. Työpaikat katoavat, hinnat kohoavat, palvelumaksut nousevat ja ei kun veroalea väläytellään. Yhtälö, jonka maksavat tavalliset kansalaiset. Pörssikeisarit kiittäen kumartavat ja keräävät hedelmät valmiiksi pulleisiin taskuihinsa. Kauan eläköön tasa-arvo ja kansanvalta, jos ehtii juosta pois sinivihreän porvarihallituksen kelkan alta!

**********************************************************************************

Raha puhuu – Onko ihmisellä enää ääntä?

Kotiseudun elinympäristö muuttuu, rakennetaan uutta kauppakeskusta ja laajennetaan entisiä. Tuttu Esson huoltoasemakin, yksi Suomussalmen pysäyttäjän maamerkeistä on pimeänä. Vuokrat nousivat liian korkeiksi yrittäjän yrittää. Mikään ei riitä, mikään ei ole tarpeeksi – maailma jyllää myös Kainuussa. Suuret yksiköt ajavat yli pienemmistä ja iso raha puhuu, jättäen kansalaisten toiveet ja ajatukset usein nopeasti jalkoihinsa. Puhutaan yhteisöllisyydestä ja ihmisten osallisuudesta, missä ja miten olet yhteisöllinen ja osallinen, jos ne viimeisetkin ”yhteisöpaikat” huoltoasemien kahvioineen ja lähikauppoineen katoavat suuruuden tavoittelun jalkoihin. Onko hehtaarihalleissa tilaa pienelle ihmiselle istahtaa ja turinoida tuttujen kanssa? K-Marketin aulassa vielä rohkeasti istutaan ja vaihdetaan ajatuksia, mutta riittääkö meidän ostovoimamme pitämään yllä tätä kaikkea mitä Kainuuseen ja piskuiseen Suomeemmekin koko ajan lisää rakennetaan? Tapetaanko kaikki pienet yrittäjät hurjalla kilpailulla ja suuruuden filosofiaan satsaamalla? Lisääkö nykykehitys meidän voimavarojamme, vai ahdistummeko entistä enemmän maailmassa, jossa vain rahalla ja suuruudella on arvonsa ja 24/7 avoinna olevaa yhteiskuntaa tarjoillaan ajan trendituotteena. Nyt jos koskaan on aika pysähtyä miettimään mihin me olemme matkalla ja putosiko ihminen arvona kyydistä jo ajat sitten, markkinavoimien rattaan pyörän alle? Muutos voi tapahtua, mutta muutoksen on lähdettävä meistä, ihmisistä!

Vaalilehti 2008

**********************************************************************************

Sosiaalisempaa politiikkaa?

Keväthangilla hiihdellessä oli mahdollisuus tolokusti miettiä lauantaiseura-ohjelmaa ja siinä esiintynyttä maamme hallituksen pääministeriä. Hänen lausumansa mukaan oppositio on vain nyreissään, kun hallitus tekee ensimmäistä kertaa kautta aikojen oikein ”sosiaalista politiikkaa”. Nyt piti oikein korpi - Kainuun kasvatin ruveta miettimään, että minkähän sortin sosiaalisuudesta nyt oikein onkaan kysymys.

Kun vuosi sitten aloitettiin, keltanokkana eduskunnassa, tärähti hetimiten tatameille päivähoidon nollamaksuluokan poisto, joka oli hallituksen sosialisointilistalla ihan keulamerkkinä. Sellaasena mersun kunniapokaalina se oikein hehkui hallituspäämäärien etunenässä. Järjestöjen, kansalaisten ja opposition sinnikkäällä taistelulla tavoite torjuttiin. Keulamerkki murjaistiin irti hallituksen mersun keulasta ja jäätiin kauhulla odottamaan mitä tuleman pitää.

Sitähän on sitten riittänyt ihan tarinaksi asti. Ei kestänyt kauaakaan, kun tuli aika lunastaa sinivihreän hallituksen harava- ja hanskakumppanin vaalilupaukset naisalojen palkkakuopan poistamisesta. Ja mitäs siitä syntyi? Sellainen lakkosoppa, jota setvittiin oikein pakkolailla ja mielenosoituksilla ilmeisen ”sosiaalisessa hengessä”. Kukaan ei ollut lopultakaan luvannut mitään ja inflaatio sosialisoi lopputuloksen. Ei jäänyt hanskaa enää kuin toiseen käteen ja haravastakin katkesi varsi, mutta samalla teemalla sinipipot rynnistävät kunnallisvaalikentille. Syksy ratkaisee kuinka pitkä on äänestäjän muisti! Pääsevätkö sinipipot sosialisoimaan myös koko kuntakentän, vai riittääkö kansalle kyyti hallituksen ohjaimessa?

Sosiaalisempaan suuntaan hallitus haluaa kehittää myös maamme verotusta. Verot köyhien maksettavaksi on kantava teema koko ohjelmakaudelle. Perintöveroakin on hallituksen mielestä paljon mukavampaa periä mökin mummon jälkeläisiltä, kuin miljoonaomaisuutta pyörittelevältä. Mummon perikunta on sen verran lainkuuliaista porukkaa, että mielellään ne veronsa maksaa ja onhan se paljon tasavertaisempaakin, saavat sitten palvelunsa 100:an kilometrin päästä ihan kunnialla. Ja sosiaalisuuden kukkasena voi muuten nostaa esille myös hallituksen harjoittaman omistajapolitiikan, sehän on erityisesti pohjoiseen - Suomeen tuonut erityisen lämpimiä tunteita välittämisestä ja yhteiskuntavastuusta? Kevyttä sarkasmia havaittavissa, mutta en voi hyvällä syylläkään kertoa teille ymmärtäväni pääministerin sosiaalisuuslogiikkaa. Tai ymmärränhän minä, että synnyimme eri sosiaalisuusluokkaan ja siksi käsityksemme eroavat toisistaan näin hämmentävän paljon. Sitä on sosiaalisuuttakin montaa eri sortimenttia.

Palvelumaksujen korotus ja indeksiin sitominen ovat oikeastaan tällä hetkellä, ensimmäisen täyden vuoden palvelleen hallituksen, välitilinpäätöslahja kansalle. Ensin nousevat maksut ja sitten lupaillaan, että varmaan ne erinäisetkin etuudet nousevat, kunhan tässä maltetaan odotella. Varmaa kuitenkin on, että ellei tässä ihmeitä tapahdu, niin maksut nousevat ja tasaisesti kahden vuoden välein. Sosiaaliseksi ja vastuuntuntevaksi politiikaksi olisi nähnyt sen, että ensin olisi tarkasteltu kaikkien kansalaisten toimeentulo kuntoon ja mietitty sitten sitä maksupolitiikkaa uusiksi, mikäli tulevaisuuden muutokset sitä vaativat. No, sen sortin sosialisteja tällä kertaa löytyi Suomen hallituksesta. Taidanpa laittaa ministerille tekstiviestin aiheesta sosiaalinen yhteiskunta, ihan noin vaan vinkiksi seuraavaan haastatteluun, kun oli näin erilaiset näkemykset tästä sosiaalisuudesta.

**********************************************************************************

Syvissä vesissä

Hyvin useassa yhteydenotossa koti-Kainuun suunnalta kysellään edelleen jätevesiasetuksen toteuttamisesta ja siitä, että mitä sitten jos ei olekaan taloudellisia mahdollisuuksia muutoksia toteuttaa. Peruslähtökohta on se, että ketään ei tulla kotoaan ajamaan ja ehdottomasti kannattaa laittaa jäitä hattuun tämänkin asian hoitamisessa. Ympäristöministeriö on antanut ohjeita, joiden mukaan alueellisten ympäristökeskusten tulisi hyvässä yhteistyöhengessä kuntien kanssa kartoittaa alueen todelliset tarpeet muutosten suhteen eli missä tarvitaan uusi laitteita ja missä pärjätään entisillä tai kenellä on suoraan mahdollisuus saada kerrallaan viideksi vuodeksi myönnettävää siirtymäaikaa.

Ketään ei siis todellakaan olla ajamassa mökistään taivasalle tai laittamassa sellaiseen taloudelliseen ahdinkoon, ettei siitä selviä. Olen todella pahoillani siitä tosiasiasta, ettei asian tiedottaminen ole onnistunut suunnitellulla tavalla, vaan osa ihmisistä on jo joutunut markkinavetoisen toiminnan loukutukseen ja laittanut jopa systeemejä, jotka eivät toimi millään lailla tai ainakaan konkreettisia parannuksia entiseen ei ole osoitettavissa. Suomalaiset ovat lainkuuliaista ja hyvänahkaista kansaa ja mielellämme koetamme tehdä, kuten lainsäätäjä meiltä edellyttää, mutta tässä asiassa lainsäätäjäkään ei ole enää pysynyt matkassa ja ongelmia sekä huolenaiheita esiintyy.

Valtion tuottavuusohjelman toteuttaminen näyttää vievän virkamiehetkin niin vähiin, että tuskin täällä on edes henkilöitä, joilla olisi mahdollisuuksia kiertää ympäri Kainuuta kartoittamassa, kuka on tehnyt mitäkin ja kuka jättänyt tekemättä. Siksi onkin vallan murheellista, että usein eläkeläispariskunnat jopa pelkäävät, että jos ei kansaneläkkeellä ole varaa laittaa tällaista järjestelmää, niin tuleeko sieltä joku salkkumies pistämään salvan oveen ja tuo pihkatapit tuliaisena. Voin vakuuttaa rakkaat kainuulaiset, että näin ei tule tapahtumaan.

Meistä jokainen haluaa huolehtia ympäristön suojelemista ja pitää vesistöt puhtaina, mutta tässäkään tärkeässä tehtävässä meidän ei pidä ylittää järjen rajoja, vaan aidosti pyrkiä toimintaan, jolla mahdollistetaan ihmisten eläminen sopusoinnussa luonnon kanssa ilman loppuelämän kestävää velkataakkaa. Yksinään perukan metsämökissä asuva mummo ei taatusti ole tämän maailman suurin ympäristöriski ja siksi toivonkin, että ihmiset rohkeasti kysyvät neuvoja ja apua tämänkin asian hoitamisessa järkevällä tavalla ilman, että kenenkään tarvitsee menettää yöuniaan.

**********************************************************************************

Tuottavuusohjelma – Tuhoamisohjelma?

Viimeisten viikkojen aikana mielessä on usein pyörinyt valtion tuottavuusohjelman toteutus ja järjettömiin menevät toimet sen toteuttamiseksi. Kukaan ei ole pystynyt osoittamaan yhtään ainutta järkevää perustelua ja selkeää laskelmaa siitä, että järjestelmällisellä toimintojen alasajamisella ja väen summittaisella vähentämisellä saavutettaisiin mitään todellisia säästöjä missään suhteessa, puhumattakaan, että tuottavuutta nostettaisiin tavoitteiden mukaisesti.

Kainuun osalta osansa on saanut mm. rajavartiosto ja uusimpana myös vankiloiden säästökierteessä vasaran alle uhkaa suunnitelmissa joutua Pelson vankila Vaalan kunnassa. Tuntuu täysin käsittämättömältä, että valtiotyönantaja juuri määriteltyään Kainuun rakennemuutosalueeksi ja annettuaan tukea vaikeasta tilanteesta selviytymiseen UPM:n raskaan lakkautuspäätöksen jälkeen, antaa edes tällaisten asioiden päätyä suunnitelma-asteelle. Voi aivan varauksetta kysyä koordinoiko näitä kysymyksiä hallituksessa kukaan, jos vasen käsi antaa ja oikea ottaa samaan hengenvetoon pois. Hölmöläisten peitonjatkaminen on saanut aivan uuden, 2000- luvulle lanseeratun toimintamuodon.

On aivan perusteltua kansalaisten kysyä, että tietävätkö poliitikot enää mitä tässä maassa tapahtuu? Alkaa näyttää vahvasti siltä, että maassamme tapahtuu paljon sellaista, joka ei näytä olevan millään muotoa poliittisen koneiston käsissä, vaan kansalle kasvoton virkamieskoneisto pyörittää toimintoja ja päättäjät koettavat parhaansa mukaan puuttua välistä asioihin ja kantaa myös vastuunsa välistä täysin järjettömistäkin ratkaisuista. Viimeistään menneet vaalit osoittivat, ettei todellakaan kannata jättää katsomatta peiliin ja antaa vain toimintojen mennä entiseen malliin. Kansalaiset antoivat jo oman protestinsa kuulua, joten poliitikoille on koittanut todellisen herätysliikkeen paikka.

Tuntuu aika hurjalta ajatella, että esimerkiksi suomalaiseen vankeinhoitoon oltaisiin lanseeraamassa rahapulassa samanlaista toimintamallia, kuin aikanaan munailtiin mielenterveystyön siirtämisessä kertalaakista avopainotteiseksi. Siitä vaan porukka kartanolle ja kädet ristiin, ettei mitään vakavampaa pääse tapahtumaan kännykkävalvonnassa. Mitä siitä jos lainsäädännössä kirjattiin vähän aikaa sitten, että entistä enemmän kiinnitetään huomiota vankien työtoimintamahdollisuuksiin ja erilaiseen kuntoutukseen. Siellähän sitä voi maailman tuulissa vapaasti toimia haluamallaan sektorilla ja tuulettaa aivojaan mielin määrin, kun tallailee avohoidossa pitkin kaupunkien raitteja, kun se nyt näyttää olevan niin maan kallista ja kannattamatonta hoitaa vankeinhoitoa kainuulaisessa vankilassa, jossa työtoimintakin pyörii tuottavasti ja vangitkin kokevat toiminnan mielekkäänä.

Vuokrien kohoamista kerrotaan yhdeksi selitykseksi radikaaleille toimille, ministeri kyselee, että satsataanko seiniin vai ihmisiin. Mitä järkeä on siinä, että valtio omistaa Senaattikiinteistöt, joiden hallussa vankilakiinteistöt ovat, mutta omistaja ei voi vaikuttaa vuokratasoon, vaikka vankilan työntekijät vankien avustuksella ovat vuosien ajan korjanneet itse vankiloita parempaan kuntoon? Kenen taskuihin nämä vuokrarahat katoavat, kun maalaisjärjellä ymmärrän, että pussi on lopulta kuitenkin aikalailla yhteinen? Tässä sitä on maatiaisedustajalla miettimistä ja tekemistä eduskunnan marmorihallien sisällä, tekemistä, jottei totaalinen älyttömyys saisi valtaa ja kainuulainen kansa jälleen kerran olisi valtion tuhoamisohjelmassa, kärsivänä osapuolena.

**********************************************************************************

Tuottavuutta kansalle ja rautaa rajalle?

Kesä meni kärpäsineen, mutta sinivihreä hallitus jatkaa lakkaamatonta pörräämistään kehuen työllistävyyttään, valtaisaa kasvukehitystä ja kansalaisten häikäisevää hyvinvointia. Kaiken taivaasta satavan mannan keskelle on luikerrellut kuitenkin tuottavuuden käärme, kaikkien valtion hallinnonalojen iloksi vuonna 2003 perustettu tuottavuusohjelma, jolla Suomea nyt ahkerasti uudistetaan, tehostetaan ja ennen kaikkea keskitetään. Huomasiko kukaan? Ehdimmekö edes ymmärtää mitä on tapahtumassa, kun useilta alueilta katoavat kokonaan valtionhallinnon tuottamat palvelut? 

Katoavat palvelut, kaikkoavat työpaikat, pimenevät pirtit, kylmenevät kylät, siinäpä sitä nykyhallituksen aluepoliittista uudistusohjelmaa Halkeineen, Alluineen ja Elluineen päivineen. Hallitusohjelman ja 25.5.2007 tehdyn kehyspäätöksen mukaisesti käynnistetään uusia tuottavuutta lisääviä toimenpiteitä, joiden henkilöstötarvetta vähentävä vaikutus kohdistuu pääosin vuosille 2012—2015. Niiden tulee johtaa yhteensä 4 800 henkilötyövuoden vähenemiseen. Vuodesta 2003 tuottavuusohjelman tavoitteena oli ensimmäisessä vaiheessa vuoteen 2011 mennessä vähentää 9645 henkilötyövuotta hallinnonalojen virastoista ja laitoksista ja uusi hallitus on vain lisännyt pökköä pesään tuomalla omat lisävaatimuksensa pelipöydälle.

Tuottavuusohjelmasta puhutaan sivulauseissa ja mainitaan ohimennen, mutta vaikutukset ovat todella merkittäviä niin alueellisesti ihmisille, katoavien palveluiden muodossa, kuin myös tehtävissä toimiville, joiden työpaikat uudistetaan, tehostetaan ja ulkoistetaan. Se lisääkö näin toimiminen todella tuottavuutta, onkin jo kokonaan toinen juttu, mutta päätarkoituksena näyttääkin olevan väen ja toimintojen vähentäminen valtion eri toiminnoista. Tuottavuusohjelma vie alueilta verohallinnon, työvoimahallinnon ja poliisin lupahallinnon palvelut ja keskittää ne yksiin paikkoihin yhä kauemmas reuna-alueiden ihmisten ulottuvilta. Tilalle mainostetaan toimivia sähköisiä palveluita, jotka eivät kuitenkaan ole käytettävissä lähellekään silloin, kun alasajot toimipisteissä suoritetaan. Koko maassa vaikutukset näkyvät metsäkeskusten, ympäristökeskusten, vankeinhoidon, puolustusvoimien ja tullin toiminnoissa. Kovalla työllä pystyyn nostettu harmaan talouden torjunnan yhteistyökin poliisin, työsuojelupiirien ja tullin kesken on vaakalaudalla tuottavuusohjelman vuoksi, mutta ilmeisesti hallituksen ohjelmaan ei kuulukaan saada kuriin pimeän/harmaan talouden toimialaa, josta jää satoja miljoonia verotuloja saamatta vuosittain.   

Tuottavuuden parantamista voidaan markkinoida ruusuisesti, kehua sen tuovan uusi tehokkaita toimintatapoja, uutta teknologiaa, järkevää taloudenpitoa ja toimivaa henkilöstön käyttöä muuttuvissa tilanteissa, mutta kukaan ei kerro tuottavuusohjelman sivutuotteena toteutettavasta alueiden tyhjentämisestä, jota tehostetaan varmasti ja aktiivisesti viemällä palveluita yhä kauemmas ja kauemmas kansalaisista. Jos ei väki muuten ymmärrä lähteä kohti kasvukeskuksia, niin ”välittävä” sinivihreä hallitus järjestää asiat niin, ettei kotikylästäsi jää jäljelle kuin savuavat rauniot talvisodan malliin. Muutokset toteutuvat vain kaikessa hiljaisuudessa, kun keskeneräisistä asioistahan ei tässä hallituksessa puhella etukäteen, niin tyhjään saavat kansalaiset repiä ovia kotikuntansa poliisiasemalla tai postikonttorissa. Toiminto ulkoistettiin supermarkettiin pienipalkkaisten kaupantyöntekijöiden lisätyöksi, siirrettiin olemattoman laajakaistan ulottumattomiin internettiin tai jalkautettiin 200 kilometrin päähän loistavien julkisten liikenneyhteyksien päähän - ajaahan se linja-auto kerran kuussa, tyhjäähän sitä perukassa ruikutetaan - citykepu jyllää ja kokoomussmurffit pitää showta yllä ulkopolitiikan kentällä. Siinä sitä ollaan kummissaan, kun rajavalvontaakin on ajettu tuottavuushuumassa alas samaan aikaan, kun naapuri on rahdannut omalle puolelleen ihan kunnon kaluston? Monta saa maratoonia vetää, jos meinaa tässä kelkassa kansa pysyä, saattaa kylymä ja näläkä yllättää monta kertaa ennen kuin ruoan arvonlisäveroa alennetaan vuoden 2009 syksyllä. Raippa senkun laulaa ja ranteita pakottaa!

**************************************************************************************

Työpajatapaamisen pyörteissä

27.3.2008 minulle oli suuri ilo ja kunnia olla mukana eduskunnan kansalaisinfossa pidetyssä työpajatapaamisessa, jossa kuulimme lukuisten asiantuntevien työpajaosaajien ajatuksia. Lisäksi mukana olleet nuoret toivat iltatilaisuuteen aivan oman "herättävän" sävynsä. Eduskuntatalon syövereihin uppoavat poliitikot tarvitsevat työssään juuri tällaista aktiivista yhteistoimintaa ja avointa keskustelua tärkeistä asioista.

Illan aikana kirjasin muistiin muutamia kohtia, joilla voisimme vaikuttaa nuorten elämään merkittävissä määrin ja yksi näistä asioista on se, että meidän tulisi luoda oikea nuorten yhteiskunta/työllistämistakuu. Esimerkiksi niin, että ammatillisen koulutuksen hankkineelle, alle 25-vuotiaalle taattaisiin ensimmäinen työpaikka, jos työtä ei muutoin avoimilta markkinoilta löydy tai elämässä tulee vastaan ylitsepääsemättöminä vaikeuksia muutoin. Tällä hetkellä nuorten takuu ei kata työtä ja mielestäni juuri siksi tärkeä kiinnittyminen työmarkkinoille jää tapahtumatta. Lisäksi työttömyysturvan tasokorotus olisi erittäin tärkeää myös nuorille, koska moni heistä joutuu elämään toimeentulotuella todella niukasti.

Jokainen koulupudokas, olipa sitten koulu peruskoulu tai ammattikoulu, on yhteiskunnassamme liikaa. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa menettää yhtään yksilöä ja kadottaa häntä byrokratian rattaisiin. Tarvitaan aitoa yksilöllistä tukea, kuuntelemista, ohjausta ja ennen kaikkea ymmärrystä siitä, että jokainen on oman osaamisensa sankari. Jokaisen nuoren saattaminen aktiivitoimien piiriin on siksikin tärkeää, että nykyiset työmarkkinatukisäännöt pakottavat hakemaan oppilaitoksiin. Tämä pakko tuokin mukanaan runsaan määrän koulutuksen keskeyttäneitä, koska kyllähän jokaisella pitää olla mahdollisuus löytää se oma paikka, ikioma juttu, mistä tykkää. Harva meistä haluaa pureskella pakkopullaa ja miettiä, että tätäkö pitäisi muka seuraavat 50 vuotta tehdä. Sen vuoksi onkin tärkeää, että me poliittiset päättäjät olemme arjesta kiinnostuneita, haluamme nähdä ja kuulla mitä myös nuorten maailmassa tapahtuu.

Ei ole helppoa olla nuori nykypäivän vaatimuksia täynnä olevassa maailmassa. Ei ole lainkaan helppoa vastata kaikkiin yhteiskunnan tuomiin haasteisiin. Pitäisi olla nopeasti valmiina muutoksiin, taitava, osaava, nuori ja näppärä ja tietää jo suurin piirtein jaloilleen päästyään, että mikäs minä haluan olla isona. Ja kuinkas voisin olla iso, jos en koskaan ehtinyt olla/ saanut olla lapsi, nuori tai nuori aikuinen? Meidän pitäisi opetella myös antamaan itsellemme inhimillisyytemme anteeksi, eihän meitä ole koneiksi koneiden maailmaan tehty. Meillä on tunteet ja toiveet, unelmat ja haaveet. Eikä kukaan meistä ole tunteeton tai särkymätön. Jotenkin vaan kaiken tämän vaikuttamisen ja byrokratian keskellä näytetään unohtaneen inhimillisyyden merkitys ja kuuntelemisen taito.

Työpajaillan aikana puhuttiin osattomuudesta ja siitä kuinka päästä takaisin osalliseksi vaikeuksien jälkeen. Keskustelun yhteydessä runosuoni puhkesi kukkaan ja syntyi seuraava tuotos: Jokainen palana maailman suuressa palapelissä, ei kukaan halua jäädä vaille omaa palaansa, osattomaksi. Jokainen meistä haluaa kasvattaa kantavat siivet, ei kukaan meistä halua jäädä vaille omia siipiään, siivettömäksi. Anna meille voimaa olla ihmisinä toinen toisillemme, olla toinen toistemme tukiverkkoina, maailman myrskyissä ja tuulissa. Verkkoina, joihin voimme aina huoletta heittäytyä, heikkoinakin.

**************************************************************************************

Vaalit lähestyy – kenellä valta?

Sain kunnian osallistua panelistina Suomen Akatemian järjestämään Valta-seminaariin, jossa mietittiin yhdessä syitä äänestysaktiivisuuden laskulle, politiikan kiinnostamattomuudelle ja myös pohdittiin kenen käsissä valta luuraa nykyään? Tilaisuudessa saimme kuulla nuorten kansalaisten, kouluilla nauhoitettuja, keskusteluja vallasta. Vain muutama nuori oli havainnut valtaa olevan lainsäädännöllä ja lainsäätäjillä. Toki ymmärrettävästi nuoret kokivat vanhemmuuteen liittyvän runsaasti valtaa, ainakin määräysvaltaa nuoresta ja hänen elämästään.

Valtakeskustelu sai allekirjoittaneen laajemmin miettimään maamme suuntaa ja todellisia vallankäyttäjiä, niin kunnissa, kaupungeissa kuin valtakunnankin tasolla ja omien havaintojen perusteella voin todeta meillä poliitikoilla olevan todellisen ryhtiliikkeen paikka. Valta näyttää valuneen virkamiehille, jotka ovat ottaneet vallan mielihyvin vastaan ja jättäneet usein meille demokraattisesti valituille päättäjille sen kuuluisen kumirukkasen tehtävän. Ja mistä luulette ajatusteni juontavan juurensa? Siitä, että entistä useammin saa kansalaispalautetta aiheesta, tämä juttu mättää ja kovasti, kerroin sinulle, mutta etpä sinä varmaan voi asialle mitään tehdä, kun virkamiehethän ne nämä asiat päättää. Vai päättävätkö? Ei todellakaan näin, ellemme ole erilaisilla johtosäännöillä siirtäneet suoranaisen vaikutusvaltamme yksien ihmisten käsiin.

Vallan ja vallankäytön hämärtymisellä on myös oma vaikutuksensa politiikan viihteellistymiseen. Kun näyttää ulospäin, että on entistä vähemmän todellista sanottavaa ja aitoa poliittista sanomaa, poliittista väittelyä, niin median täyttävät ihmis-suhdeseikkailut ja kaikki muu hurlumhei, joka omalta osaltaan vie politiikan kauemmas kansalaisesta. Siihen samaan soppaan, kun lisätään, että ulospäin vaalien alla kaikkien puolueiden teesit ja teemat näyttävät vallan samanlaisilta, hiukan vain eri mainostoimistot ovat kiskoneet tuohet taskuihinsa puolueiden kassasta. Rohkea rähinä ja erilaisuus ovat jääneet konsensushakuisen politiikan alle. Kaikki ovat ihmisen asialla ja kuitenkaan kenelläkään ei tunnu oikein olevan käsitystä siitä, miten ihmisillä arjen elämässä menee. Arvaillaan ja pohditaan ja kun iso ryminä alkaa, niin ei uskalleta katsoa peiliin tunnustaaksemme omia virheitämme, vaan teemme jonkin nopean korjausliikkeen yhteen asiaan ja uskomme tilanteen korjautuvan siten. Vähivajaan kymmenen vuoden kunnallispolitiikkakokemuksella ja kuluneen reilun puolentoista vuoden eduskuntakuntakokemuksella uskallan sanoa, että on aika katsoa peiliin ja alkaa käyttää sitä valtaa mitä me jokaisten vaalien alla kerromme poliitikoilla olevan, mutta mikä vaalien jälkeen näyttää valuvan kasvottomalle massalle, joka saa jälleen kasvot uusien vaalien lähestyessä. Tarvitseeko meidän kysyä, mikseivät politiikka ja äänestäminen tunnu kiinnostavan ihmisiä – tarttiskohan ihan aikuisten oikeesti saada asiantilaan muutos?

**************************************************************************************

Valta kansalla

Suomalaisen demokratian pitäisi olla kansalaistensa näköinen, mutta onko se todella niin? Voivatko ihmiset kokea vaikuttavansa heitä koskeviin päätöksiin ja asioihin yhteiskunnassamme? Olemmeko me valtaapitävät etääntyneet liikaa heistä, joilta olemme valtakirjamme ja toimilupamme saaneet. Ainakin nykyiset äänestysprosentit kertovat siitä, ettei kansamme koe äänestämistä kovin merkityksellisenä. Mielestäni se on merkki, jonka tulisi herättää jokainen poliittinen päättäjä miettimään omaa toimintaansa ja demokratiamme nykytilaa.

Olemmeko me toiminnallamme riistäneet kansalaisilta uskon todelliseen vaikuttamiseen, osallisuuteen ja mahdollisuuksiin näyttää kansan tahtoa. Miksei meidän paljon mainostetut korvamme ole kääntyneet kansalaisten puoleen kuulevina ja tarkat silmämme näkevinä. Kaikki ei ole kunnossa, mikäli poliittinen koneistomme ei vastaakaan siihen huutoon, joka kansalaistemme suunnasta kuuluu. En väitä, että maamme olisi jonkinasteisessa poliittisessa kriisissä, mutta sen sijaan väitän, että meidän olisi korkea aika miettiä ja tarkastella tämänhetkistä tilannetta, pohtiaksemme olemmeko kehityksessämme oikealla tiellä.

Hyvinvointiyhteiskunnassa kenenkään ei pitäisi joutua osattomuuden tielle, vaan jokaisella tulisi olla mahdollisuus selviytyä elämässään. Maamme kasvavasta hyvinvoinnista huolimatta, leipäjonot ovat edelleen pitkiä Helsinginkin kaduilla ja köyhyyttä ilmenee monissa muodoissaan. Hyvinvointi ei siis jakaannu tasaisesti kaikille maamme kansalaisille ja ainakin hyvinvointierojen tasoittamiseen meidän poliitikkojen tulisi mielestäni tarttua aktiivisemmin. Liian helposti me suljemme silmämme arjen todellisuudelta, liian usein me vetoamme kiireisiin ja jätämme vierailematta avustusjärjestöjen luona katsomassa arkitodellisuutta suoraan silmiin.

Kristallikruunujen loisteessa ja lihapatojen ääressä on helppoa unohtaa kansalaiset, suurten marmoriportaikoiden alaosaan, sinne minne ei silmä näe, eikä korva kuule. Jokainen poliitikko, ihan missä maassa tahansa, tarvitsee otteen arkeen, kansalaisten iloihin ja suruihin. Me poliitikotkin olemme vain ihmisiä, samaa lihaa ja verta, emme mitään ihmeellisiä taruolentoja. Jokainen meistä tarvitsee toista ihmistä, osatakseen olla ihminen toiselle. Nyt on meidän poliitikkojen aika ja velvollisuus ottaa tarvittavat askeleet alas marmoriportaita, suoraan kansan keskelle. Lähteä kuulemaan ja näkemään arjen todellisuutta, ihmisten elämää, ymmärtääksemme paremmin niitä asioita, joita meidän tulee korjata ja muuttaa. Vain siten, me poliitikot voimme tehdä päätöksiä kansaamme kuullen ja demokratian opit muistaen. Laskeutumalla kansalaisiksi, kansalaisten pariin.  

**************************************************************************************

Välittämisen lämmössä

Lapsuuden joulut, tuoksuineen ja tunnelmineen ovat painuneet kauniiden muistojen joukkoon. Mutta parhaimpia olivat ne yhdessä koko lähipiirin kanssa vietetyt jouluhetket, jolloin saunottiin, syötiin, käytiin jo edesmenneitten lähiomaisten haudalla sytyttämässä kynttilät ja kahviteltiin kaikessa rauhassa pieniä lahjoja keskenään vaihtaen. Tärkeintä eivät olleet lahjat tai maallinen hyvä, vaan juuri yhdessäolon ja läheisyyden lämpö, joka oli aistittavissa pienenäkin lapsena.

Kaunein lahja, minkä jokainen meistä voi omille läheisilleen antaa on rakkauden ja välittämisen lahja. Rakkauden ja välittämisen osoittaminen pienillä eleillä, sanoilla ja teoilla on meille jokaiselle tärkeä asia. Joskus lapsuuteni jouluna kuulin kappaleen, jossa laulettiin, "Sinun läheisyytesi lämmössä, voin hyvin tässä elämässä" ja olen usein jälkeenpäin miettinyt juuri näitä laulun sanoja, joissa korostuvat läheisyys ja lähellä oleminen. Lämmin syli, läheisen ihmisen olkapää tai kädet voivat maailman tuulissa pelastaa meidät monelta murheelta, kunhan vain muistamme, ettei kukaan kanssaihminen ole itsestäänselvyys, vaan tunteva ja usein myös hyvin herkkä inhimillinen olento.

Meillä on rakkautta, meillä on lämpöä, jota jakaa kanssaihmisillemme, eikä se maksa meille mitään. Maksaa vain sen vaivan olla ihminen toinen toisillemme. Jo nykyään edesmennyt rakas mummoni tapasi jouluisin sanoa, etteivät joulussa ole parasta lahjat tai edes herkkujen syöminen – parasta on, kun olemme yhdessä ja läheisyyden lämpö oikein säteilee kaikista. Tätä muistoa haluan vaalia ja myös jakaa eteenpäin kaikille omille läheisilleni ja kanssaihmisilleni. Välittämisellä ja rakkaudella on ihmeellinen voima – niin jouluna kuin myös arjen elämässä!