Kolumneja 2007

Itsenäisyyspäivän alla

Itsenäisyyden 90. juhlavuoden merkkipäivä lähestyy ja eduskunnassa työtahti kiihtyy kiihtymistään, joulunodotuksen vallatessa tilaansa. Viimepäivien keskustelut ovat jälleen kerran liikkuneet Suomen EU -politiikassa ja sen moninaisissa haasteissa. Itsenäisyyden juhlavuotena saakin kysellä aktiivisen ja itsenäisen politiikan perään. Missä onkaan tahto ja tarmo vääntää ja veivata sellaisia päätöksiä, joilla turvataan myös maamme itsenäinen omavaraisuus elintarviketuotannossa ja pystytään ylipäätään varmistamaan maatalouden tulevaisuus maassamme.

Kyllä aiemmat sukupolvet kääntyilevät haudoissaan, mikäli kuulevat ja näkevät tämän nykyisen menon ja meiningin. Kaikki tuntuu olevan mahdotonta järjestää, tehdään parhaansa, eikä pystytä parempaan. Miten ne toiset sitten pystyvät, miksi me ollaan niin kilttejä ja annetaan aina periksi? Kun on mukaan lähdetty pystyssä päin, niin eikö sitä sitten pidä pitää kiinni siitä, mitä ollaan tekemässä – ymmärtääkseni ajamassa yhteisiä ja kansallisia etuja. Ollaanko me liian pehmeitä? Siltä minusta on alkanut näyttää.

Nyt veivatussa maatalouden 141-tuen ratkaisussa, näyttää pelikenttien tiimellyksessä käyneen niin, että seuraavankin hallituksen maatalousministerin pelihousut ovat valmiiksi hiestä märkinä ja kenttä pahasti kuopilla, että on varmaa ongelmien siirtyneen vuodella eteenpäin, ilman todellisen kokonaisratkaisun löytymistä. Meillehän on sinnikkäästi vakuutettu, ettei tällä ratkaisulla ole mitään vaikutusta pohjoisen alueen 142-tukeen, mutta on rehellisyyden nimissä tunnustettava, että tällä touhulla epäilen sitä vahvasti.

Eikä tässä enää pelkät sokerijuurikkaat, lihat ja kananmunat ärsytä, vaan kun peliin lisätään myös Helsinkiin tulevaan EU:n kemikaalivirastoon liittyvä etuisuuskeitos, niin johan alkaa nuorella kansanedustajallakin olla ymmärtämys totaalisesti kateissa. Samaan aikaan, kun maassamme on satoja työttömiä alan osaajia, niin osaajien hakua helpottamaan ja viraston siirtoa pehmentämään asetetaan autoetuisuus kolmen vuoden välein ja mukavat veroedut päälle. Siinä sitä on sitten selvittämistä oikein urakalla, eikä maalaisjärkeni riitä ymmärtämään tällaista lainkaan. Samanaikaisesti valiokunnat suhtautuvat asiaan kriittisesti, mutta yhteinen kieli hallituksen ja opposition välillä loppuu siihen, kun asialle todella pitäisi pyrkiä tekemään jotain. Sanoa suoraan EI moiselle eliittitouhulle, mutta kun ei pysty, kun ollaan niin mallioppilaita, että ihan pahaa tekee. Kukaan ei ole kyseenalaistanutkaan sitä, etteikö kemikaalivirasto ole maallemme tärkeä ja hyvä asia, mutta se millainen hinta siitä on maksettava on mielestäni aivan järjetöntä. Varsinkin, kun meillä on mahdollisuus ottaa kantaa, mahdollisuus olla eri mieltä ja silti ollaan kuin huopatossut ruohikossa – hiiren hiljaa! Kyllä nyt tarvittaisiin todellisia valtiomiehiä hallituksenkin riveihin!

************************************************************************************

Jouluiloa

Vietämme ensi viikolla Joulua, kukin omien perinteidensä ja oman arvomaailmansa mukaan. Usein joulun viettämiseen kuitenkin liittyy hyvin läheisesti kuluttamista, onpa joulunaikaa nimitetty, jopa suuren kulutusjuhlan kohokohdaksi. Kaikilla ei kuitenkaan, tässä hyvinvointivaltiossa, ole rahaa, mistä kuluttaa jouluna, yhteiskunnan antaman mielikuvan ja vahvan mediamainonnan mukaisesti.

Suomineito vietti juuri itsenäisyytensä 90-vuotisjuhlia ja hyvinvoinnista ja menestyksestä puhuttiin suureen ääneen. Elämme siis aikaa, jolloin maamme on hyvinvoivempi kuin koskaan, mutta kansalaisten pahoinvointi sen sijaan onkin pahentunut. Hillitön hyvä olo ei olekaan tuonut mukanaan, isiemme ja äitiemme haaveissa elänyttä tasa-arvoista hyvinvointia, vaan myös epätasa-arvoisesti jakautuvaa menestystä ja lisääntyvää pahaa oloa.

Syitä tähän pahoinvoinnin lisääntymiseen löytyy varmasti monia. Aikaamme läheisesti tällä hetkellä kuuluva, yksilöiden eduntavoittelu on lisännyt maassamme ahdistusta ja eriarvoistumista. Heti – minulle - kaikki – ajattelun lisääntyminen ja yhteisöllisyyden katoaminen ovat vain kasvattaneet kuilua hyvinvoinnin ja pahan olon välillä. Tavarapaljous ja raha eivät ole tuoneetkaan onnea ihmisille, vaan päinvastoin entistä enemmän kaivataan läheisyyttä, rakkautta ja yhteistä aikaa toistemme, kanssaihmisten kanssa. Rakkauden ja läheisyyden korvikkeena, tuotevalikoimat ja tavarakassit eivät takaakaan tulevaisuutemme hyvinvointia, päinvastoin lisäävät tuskaa ja ahdistusta, läheisten ihmissuhteiden puuttuessa.

En väitä, että hyvinvoinnista tulisi kantaa huonoa omaatuntoa, päinvastoin me kaikki yhdessä, voimme myös jakaa hyvää mieltä ja hyvinvointia lähellemme. Toivottamalla hyvää joulua, halaamalla läheisiämme, saattamalla mummon/papan kadun yli, tervehtimällä naapureita, auttamalla hädänalaisia kanssaihmisiämme. Eivätkä lahjatkaan pahasta ole, mutta voimme käyttää myös niitä, hyvinvoinnin ja hyvän mielen tuottamiseen toisillemme.

Joulu on aikaa, joka meidän tulee viettää läheistemme seurassa, eikä pelkästään lahjavuorten keskellä. Lisätkäämme omaa ja läheistemme hyvinvointia olemalla yhdessä jouluna ja jakamalla hyvää oloa lähipiirimme ulkopuolellekin! Hankitaan tänä jouluna läheisillemme palveluita ja palveluksia sähkövatkainten ja parranajokoneiden sijaan. Annetaan läheisillemme lahjakortti, jossa luvataan käydä kylässä, hieroa kipeitä jalkoja ja halata toisiamme kerran päivässä. Vaatii aikaa hetken päivässä, mutta maksaa itsensä takaisin monin verroin, hyvänä olona.

Rauhallista ja läheisyyden täyttämää Joulua kaikille

*************************************************************************** 

Kaikkiko kultaa mikä kiiltää?

Viimeisten viikkojen aikana olen saanut monen monta tuohtunutta yhteydenottoa liittyen palvelumaksujen korotuksiin ja eläkkeiden ostovoiman arvioituun lisäykseen. Viesteihin ja kysymyksiin olen pyrkinyt vastaamaan parhaan osaamiseni ja tietojeni mukaan, mutta ajattelin myös kirjoittaa näin kolumnissa näkemyksiäni siitä, mitä oikein tapahtui. On totta, ettei kaikkien eläkeläisten eläkkein ostovoima suinkaan ole lisääntynyt samaan tahtiin, kuin tiedotusvälineissä on mainostettu ja meidän poliitikkojen toimesta hehkutettu. Sekin on totta, että löytyy myös heitä joiden pussiin korotukset, veromuutokset ja kalleusluokan poistuminen toi yli sadan euron lisäyksen. Nämä kaikki vain ovat sidoksissa siihen, millaista eläkettä saat, työeläkettä, kansaneläkettä vai molempia tai onko eläkkeesi valtionverotuksen vai kunnallisverotuksen tai molempien piirissä ja satuitko asumaan minkä kalleusluokan kunnassa. Siis todella sellainen soppa, että menee jo maalaisjärkikin mutkalle näissä kuviossa.

Totuus on kuitenkin se, ettei meillä kaikilla ole tasavertaiset leipäpalat eväskorissamme. Ja juuri tähän asiaan meidän poliitikkojen tulee omassa toiminnassamme vaikuttaa niin, että jokaisella olisi asianmukainen toimeentulo ja inhimillinen elämä. Oppositiota on arvosteltu kovasti käydystä keskustelusta liittyen palvelumaksujen korotukseen. Voi olla niin, että jossakin suhteessa keskustelussa sorruttiin myös ylilyönteihin, koska tässäkin asiassa on jälleen voittajia ja häviäjiä, ainakin päivähoitomaksujen osalta. Kuitenkin tärkeimpänä pointtina, joka ainakin henkilökohtaisesti jäi kaihertamaan, nostaisin esiin sen, etten voinut ymmärtää miksi palvelumaksut piti korottaa nyt juuri, kun työ sosiaaliturvajärjestelmän korjaamiseksi on saatu vauhtiin ja ensimmäisiä muutoksia odotetaan. Ensin maksut ylös ja sidotaan indeksiin, että ainakin ne nousevat säännöllisesti ja sitten mietitään, josko myös tulotaso pitäisi sitoa johonkin myös etuuksien suhteen. Tulee mieleen vanha sanonta hänestä joka nousi peppu edellä puuhun.

Jokainen meistä tietää, että maksukorotukset iskevät kipeimmin heihin, joilla jo ennestään on kukkaro vedetty niin tiukalle, että nyörit vinkuvat ja paukkuvat. Lääkkeeksi rahapulaan neuvotaan menemään sosiaalitoimiston luukulle – eikö tämä jos mikä ole ongelmien vierittämistä luukulta toiselle. Eikö olisi helpompi varmistaa ensin toimeentulo ja pohtia sitten miten maksupolitiikkaa hoidetaan? Myönteisenä asiana on nostettava esille se, ettei nykyhallitus ainakaan vielä ole korottanut maksukattoja pilviin, koska ainakaan silloin ei olisi voitu puhua enää sosiaalisesta politiikasta mitään. Nyt ainakin hetkellisesti kansaa voidaan rauhoitella sanomalla, että ei hätää, katto on ennallaan ja nythän sen saat varmemmin täyteen, kun maksut ovat korkeammat. Ja simsalabim – ongelmat on ratkaistu?

Ongelmia ei ole suinkaan ratkaistu, sillä niin terveyserot kuin toimeentuloerot kasvavat nopeaa vauhtia. Palveluiden saatavuuden alueellinen epätasa-arvo on iso ongelma koko maassa. Ollaanko me millään muotoa enää tasavertaisia ja annetaanko köyhyyden edelleen revetä suuremmaksi heidän kohdallaan, jotka köyhyyteen ovat pudonneet. Suljetaanko silmämme todelliselta eriarvoistumiselta, joka on täälläkin pääkaupungissa nähtävissä joka päivä. Ei riitä, että me poliitikot hoemme tekevämme sosiaalista politiikkaa ja uskomme onnistuneemme, jos 80 prosenttia on tyytyväisiä tilanteeseen. Nekin 20 prosenttia ovat maamme kansalaisia ja ansaitsevat osakseen samanlaista hyvinvointia, koska maan perusta on juuri niin vahva kuin sen heikoin lenkki ja emme kai tieten tahtoen halua murentaa turvallisen tulevaisuutemme perustaa. 

********************************************************************************

Kestävää kuluttamista?

Heinäkuun lopulla Siwan kenttäjohtaja Mikko Laisi kertoi Aamulehden haastattelussa, että Siwa-lähikaupat lopettavat vanhentuvien tuotteiden myymisen alennettuun hintaan. Asia on herättänyt runsaasti keskustelua ja yhteydenottoja. Kansalaiset ihmettelevät kovasti, kuinkahan reaalielämässä toimii tilausjärjestelmä, jossa ei synny lainkaan hävikkiä. Puhuttaessa kestävästä ja järkevästä kuluttamisesta käyttökelpoisen ruoan heittäminen roskikseen tuntuu aivan käsittämättömältä haaskaukselta ja asian tuominen julkisuuteen kauppaketjun uutena toimintatapana on nostanut keskusteluun jopa ostospaikkojen boikotoinnin. Tämän jos minkä pitäisi asettaa johtohenkilöt miettimään onko toimintatapa järkevä vai tuliko uuden järjestelmän käyttöönottovaiheessa mietittyä sitä, että olisi järkevintä jatkaa niin pitkään tuotteiden myyntiä alennuksella, kunnes aidosti nähdään tuoko uusi tilausjärjestelmä toivotun muutoksen, vai kannetaanko roskikseen kassikaupalla käyttökelpoista ruokatavaraa.

Suomalaisen hyvinvointivaltion irvikuvaksi muodostuneet ruokajonot kertovat ihmisten hädästä ja todellisesta tarpeesta myös edulliseen ruokaan. Puhuttakoon alennusten metsästäjistä ja keräilijöistä mitä tahansa, niin puhdas tosiasia on, että alennushinta mahdollistaa vähävaraisenkin ruokakoriin kaurahiutaleiden ja suolapurkin sekaan välillä kokolihaakin. Ruoan hinta on Suomessa erittäin korkea ja esimerkiksi naudanlihan kuluttajahinta on noussut pilviin viimeisen vuoden aikana, vaikka se ei tuottajahinnoissa näykään. Omassa perheessä ja lähipiirissä on opittu siihen, ettei ruokaa heitetä hukkaan, eikä alennushintoja ikinä ole pidetty kaupan arvoa heikentävänä, päinvastoin käyttökelpoisen tuotteen roskikseen heittäminen saa miettimään kaupan arvomaailman muuttumista. Tradekan edustajiston jäsenenä näen tärkeänä, että ketju toteuttaa järkevän ja kestävän kaupan periaatteita ja mikäli pystytään kirjaimellisesti osoittamaan, että uusi tilausjärjestelmä ei tuota lainkaan hävikkiä, niin hyvä niin ja ihme lienee tapahtunut. Olisiko ihmettä odotellessa kuitenkin mietittävä minkälaisen kuvan annamme kansalaisille ja kuluttajille, ilmoittaessamme, että käyttökelpoinen ruoka heitetään ketjussamme biojätteisiin, silloin, kun sen vielä alennushintaan voisi myydä asiakkaille. Vai syntyikö tiedottamisessa vääränlainen mielikuva uudesta järjestelmästä? - asiaa kannattaa varmasti vielä ketjun sisällä miettiä, ennen kuin asiakkaat äänestävät jaloillaan liikkeisiin, joissa jatketaan, ainakin tiedotuksen mukaan, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä linjalla. ***************************************************************************

Kohti uutta vuotta

Lähestyvä vuodenvaihde toi tullessaan todella raakoja uutisia Kainuuseen ja Kajaaniin. Tuottavuuden ja tehokkuuden oravanpyörä ei ollutkaan vielä UPM:n suurten johtajien mielestä saavuttanut lakipistettään Kajaanin tehtaalla, vaan lisää oli saatava. Tässä ahneuden ja mitä suurimman voitontavoittelun maailmassa ei työntekijöillä ole pian enää minkäänlaista varmuutta, mitään taetta tulevaisuudesta. Siinä sitä sitten rakennat elämääsi, perustat perhettä ja kasvatat uutta sukupolvea Suomeen, kun et koskaan voi olla varma mitä huominen tuo tullessaan.

Menneiden kuukausien tapahtumat ja myös keskustelut eduskunnassa ovat saaneet miettimään, että mihin tämä kaikki tehokkuuden ja suuruuden filosofia loppujen lopuksi oikein johtaa. Jo nyt ihmiset entistä suuremmassa määrin kärsivät uupumuksesta ja masennuksesta. Työelämä vie kaikki mehut ja vapaa-aikana ei jakseta enää muuta kuin nukkua. Vielä suureen ääneen ihmetellään, kun ihmisten yleiskunto heikkenee ja sairaudet lisääntyvät. Olisiko kenties jo aika viheltää peli poikki ja isommalla porukalla miettiä, onko nykymenossa enää mitään laitaa?

Suuri voi olla kaunista tiettyyn mittaan asti, mutta jossakin sijaitsee kaiken suuruudenkin lakipiste. Tehokkuus on tehokkuutta tiettyyn pisteeseen asti ja jossain vaiheessa, senkin tavoittelussa astutaan sulan hulluuden puolelle. Onko silloin enää yhteiskunta kansalaisia varten, jos kansalainen ei tunnista yhteisiä tavoitteita omikseen, jos hän kokee jääneensä kaiken osallisuuden ulkopuolelle? Mielestäni sillä hetkellä, jolloin kansalaiset yhä selvemmin ilmaisevat epäluottamuksensa päätöksentekokoneistoa kohtaan, yhteiskunnan päättäjineen tulisi havahtua katsomaan päätöspaatin suuntimaa uudelleen ja miettiä voitaisiinko joitakin asioita tehdä toisella tavalla, voitaisiinko kansalaisiakin aidosti kuulla.

On helppo sanoa, että työllä ja toimeentulolla kaikki ongelmat ratkeaa. Entäpä sitten, kun työ ei elätä, vaikka teet sitä kolmessa eri paikassa ja kaikkina vuorokaudenaikoina? Entäpä sitten, kun olet rakentanut oman ja perheesi elämän sen ajatuksen varaan, että vakavarainen yhtiö selviää maailman tuulissa ja tuiskuissa ja antaa sinulle leivän kymmeniksi vuosiksi eteenpäin? Entäpä sitten, kun sinulta on viety usko siihen, mihin olet luottanut, uskonut ja minkä eteen olet laittanut kaiken peliin. Tuleeko muutosturva, vaikeiden tilanteiden poikkeuksellinen tuki vai mikä pelastaa, elämän vaikeuksien keskeltä. Palauttaako mikään enää kadonneen luottamuksen ja auttaako uskomaan siihen, että meitä kansalaisina, ihmisinä arvostetaan.

Pohjoisen tulevaisuus painaa mieltä, ollaanko me aina menettäjiä, ainako täältä on helpompi ottaa, täältä missä työ tahtoo muutenkin olla kortilla. Ollaanko me niin paksunahkaisia ja hyviä selviytymään henkiinjäämistaistelussa, että meitä voi ravauttaa ruoskalla kintuille ja me vaan jatkamme eteenpäin. Nyt jos koskaan on pohjoisen aika keskittää voimansa ja aloittaa taistelu yhteisen henkiinjäämisen puolesta. Meidän on oltava yhdessä me, ilman kuntarajoja, ilman puoluerajoja ja ilman läänirajoja. Pohjoisen puolesta – oikeudesta elää Suomi-neidon vyötärön yläpuolella. Hyvää Joulua ja edunvalvonnallista uutta vuotta 2008 teille kaikille!

********************************************************************************

Syksyn Metsälehdessä julkaistu

Metsäajatuksin - Eduskunnasta

Kainuun teilläkin huristaa rekkoja, kyydissään komeita tukkeja. Tukit matkaavat tiestöä ja rautateitä pitkin tehtaille ja maailmalle mitä erilaisimpia käyttötarkoituksia varten. Metsät ja siellä kasvavat puut ovat elinehto Suomelle ja teollisuudelle. Metsästä puiden saamiseksi tuotantoon tarvitaan toimivia kulkuyhteyksiä sekä osaavia ammattimiehiä. Miltä tulevaisuutemme näyttää?

Metsäteollisuus on viime vuosikymmeninä kokenut kovan muutoksen, on siirrytty miestyövoimasta hyvin pitkälle koneiden käyttöön. Onneksi sentään koneen kuljettaja on edelleen ihminen, eikä metsureidenkaan ammattikuntaa ole kokonaan kadotettu. Kauaksi ovat kuitenkin jääneet savotta-ajat, jolloin miehet työhevosineen tarpoivat umpihangessa pakkasella. Työn luonne metsässä, kuten muuallakin teollisuudessa on muuttunut.

Muutoksista huolimatta metsäteollisuus on ja pysyy. Vaikka sen sisältö on osittain muuttunutkin, on puu edelleen haluttu raaka-aine. Metsäteollisuuden menestyminen lisää bioenergian tuotantoa, mutta ei ole syytä palata aikaan, jolloin puuta ainoastaan poltettiin energiaksi, vaan puutakin voidaan kierrättää ennen sen polttamista ja energiaksi hyödyntämistä. Näin luomme metsistämme merkittävän bioenergian virran esimerkiksi kotimaahan ja Keski-Euroopan markkinoille.

Yksi puun eduista on sen uusiutuminen. Tällä hetkellä, maamme puuvarasto on suurempi kuin kertaakaan 1800-luvun alun jälkeen. Joka vuosi metsien kasvu ylittää hakkuiden ja luonnollisen poistuman määrän ja metsien ja puuston määrä lisääntyy koko ajan. Metsämme siis sananmukaisesti kasvavat kultaa, kunhan puustostamme pidetään hyvää huolta.

Metsillämme menee tänään hyvin. Kaikesta huolimatta tarvitsemme aktiivisia toimia, jotta tulevaisuudessakin "honkia humisee" ja metsäteollisuus säilyttää asemansa. Meidän on täällä eduskunnassa pidettävä huoli kaikista metsäteollisuuteen läheisesti liittyvistä asioista, kuten esimerkiksi kuljetusmahdollisuuksista ja liikenneväylistä, puhumattakaan Venäjän puutullikeskustelusta. Yhteistyössä toimien voimme varmistaa suomalaisten metsien ja suomalaisen metsäteollisuuden tulevaisuuden vahvana työllistäjänä ja merkittävänä teollisuuden alana.

********************************************************************************

Monta on murhetta maailmassa

Kesä alkaa olla pian kauneimmillaan ja lämpömittarin lukemat ovat kivunneet yli 20 asteen. Monet meistä suomalaisista alkavat olla jo lomatunnelmissa. Ensimmäisten työkuukausien jälkeen ja vaalihulinoista muistot jaloissa painaen, kieltämättä voi itsekin tunnustaa odottavansa jo hengähdystaukoa. Tai ainakin sitä odottaa pientä paussia jatkuvaan reissaamiseen paikasta toiseen. Kait sitä on sen verran koti-ihminen, ettei tee pahaa pyöriä omassakaan pihapiirissä.

Tekemätöntä työsarkaa riittää vielä runsaasti ennen eduskunnan kesätaukoa ja eiköhän tuota jää vielä syksyllekin. Täältä Helsingin päästä katsottuna huomaa kyllä monta ihmeellistä epäkohtaa, joita, maailmamme ja päätöksentekomme on pullollaan. Maamme on täynnä erilaisia tulkintoja, erilaisia tapoja tehdä asioita ja ennen kaikkea ongelmia liittyen juuri tähän erilaisuuteen. Mikä siinä on, että yksinkertaisistakin asioista tehdään maailman vaikeimpia juttuja.

Jos on valtakunnallinenkin päätöksenteko haasteellista, niin sitä se on myös kotimaakunnassa. Talouden haasteet ovat nousseet kylminä eteen ja todelliset ongelmat nousevat esille joka paikassa. Miten tällaisessa taloudentilassa vastataan vaalikentiltä huokuneisiin lupauksiin tasa-arvotuposta ja matalapalkkakorjauksista? Ei näytä löytyvän rahoitusta kohta edes peruspalveluiden tuottamiseen, saati niiden laadukkaaseen ja tasa-arvoiseen ylläpitoon.

Naisvaltaiset matalapalkkaiset alat odottavat kovasti tulevia palkkaratkaisuja. Kemianliiton avaus uutisoituna 9 %:n korotustiedoilla oli omiaan lisäämään odotuksia kaikilla muilla neuvotteluja odottavilla aloilla. Löydetäänkö kadonnut solidaarisuus ja rahat vai jätetäänkö naiset jälleen kerran nuolemaan näppejään. Miten toimii yhtälö rappeutuvasta kuntataloudesta ja pienipalkkaisten palkankorotuksesta? Ei ole todellakaan mikään helppo yhtälö, tätä korkeamman asteen matematiikkaa koululaitos ei mitä ilmeisimmin saanut päähäni taottua.

Nämä asiat ja kysymykset eivät vanhene kesälläkään, eivätkä ongelmat itsestään ratkea. Etäisyys antaa uusia mahdollisuuksia nähdä asioita laajemmin, mutta toisaalta lisääntyvä tieto lisää myös tuskaa. Hyssyttely ja vaikeneminen eivät vaikeissakaan kysymyksissä tuota tulosta. Nyt on aika etsiä uusi tapoja toimia. Kysyä rohkeasti – missä mentiin metsään – ja korjata syntyneitä ongelmia. Uudet toimintatavat voivat vaatia radikaalimpia otteita, mutta onko enää kannattavaa olla hiljaa, pyrkiä vaikenemaan ongelmat kuoliaaksi. Osaajiltakin löytyy jalat ja kyllä meidän päättäjien on välillä muistettava myös katsoa mihin suuntaan niiden omistajien töppöset osoittavat. Oikein hyvää kesää kaikille – muistetaan ladata akkujamme – ja pidetään yhteyttä!   Merja

********************************************************************************

People's power

Finnish democracy should look like its citizens, but does it? Do people feel that they can influence decisions and issues in our society that concern them? Have we, as the ones in power, distanced ourselves from those who granted us our credentials and authorisation? At least current voting turnouts indicate that voting is not perceived as very important. I think this is a sign that should prompt each political decision-maker to reconsider his or her own activities and the current state of our democracy.

Have our activities deprived citizens of their faith in making a real difference, in participation and in having the possibility to display the will of the people? Why aren’t our much-advertised ears tuned to listen to the people? Why don’t our perceptive eyes see them? All is not right if our political machinery ignores the cries of the citizens. While I am not implying that our country is in some sort of a political crisis, I am asserting that it is high time we consider and examine the current situation to ensure that we are developing along the correct path.

In an affluent society nobody should be left wanting, but everyone should have the possibility to make it in life. Despite the improving welfare of our country, breadlines remain long, even on the streets of Helsinki, and poverty manifests itself in its multiple forms. Thus welfare is not distributed equally to all citizens of our country. In my opinion, we politicians should take a more active role in balancing out the welfare differences. It is too easy to close our eyes to the realities of everyday life, too easy to appeal to our busy schedule. We do not visit charity organisations in order to avoid looking at everyday reality straight in the eye.

Sitting below the glare of chandeliers eating fancy meat dishes it is easy to forget the people at the bottom of those large marble staircases, in a place where no eye sees and no ear hears. Every politician in any country needs to have a grasp on reality and the joys and sorrows of people. Politicians are ordinary people too, the same flesh and blood, not strange mythological creatures.

Each one of us needs another human being to know how to be human to them. Now it is time for us politicians to fulfil our responsibility and take those required steps down the marble stairs, right in the middle of the people. To set out to hear and see the everyday reality and the lives of people, to improve our understanding of the things we need to improve and change. Only then, by descending down to be citizens among other citizens, can we as politicians make decisions with the people and the doctrines of democracy in mind.

********************************************************************************

Suut makeaksi?  /Kansan Tahto

EU:n suuret jyräsivät jälleen ja pienet jäivät nuolemaan näppejään. Sokerituotannon lisäleikkauksista tehty päätös nosti taas kerran pintaan kysymyksen Suomen vaikutusmahdollisuuksista Brysselissä. Kaksi vuotta aiemmin tuotantoa leikattiin edellisen kerran ja me suomalaisethan kiltisti vähennettiin sokerijuurikkaan viljelyä, lukuisten muiden maiden jatkaessa entiseen malliin. Suomi ei saanut minkäänlaista helpotusta siitä, että oli jo omaa leiviskäänsä mallikkaasti hoitanut, päinvastoin nakattiin kylmä vesikiulu niskaan. Eduskunnassakin nousee jo syystä keskustelu siitä, mihin tämä mallioppilaana toimiminen meitä oikein johtaa. Omavaraisuus alkaa olla katoava luonnonvara kaikessa suhteessa. Ja onko meillä oikeasti varaa antaa kaikessa periksi ja luopua tyynesti omavaraisesta tuotannosta?

Historiakin vahvistaa ajatuksen, ettei omastaan kannata luopua. Toki en toivo, että maailmanhistoria toistaisi itseään sotien ja muiden mullistusten muodossa, mutta koskaan ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ja ainakaan ilmastonmuutoksen mahdolliset vaikutukset eivät ole jääneet huomiotta, jos ihan lähivuosikymmenten tilannetta eteenpäin katsotaan. Kuka tietää muutaman kymmenen vuoden päähän, miten tärkeäksi nouseekaan oma elintarviketuotanto ja mikäli kaikki ehditään alasajaa kovalla vauhdilla, ei uuden tuotannon käynnistäminen onnistu käden käänteessä sormia napsauttamalla.

Politiikan maailmassa toimiessaan pitäisi paremminkin pystyä havainnoimaan yhteiskunnan muuttumista ja erilaisten asioiden vaikutusta tavallisen ihmisen arkeen. Pitäisi osata katsoa asioita laajasti ja nähdä pitkälle tulevaisuuteen. Näiden asioiden oppiminen ja ymmärtäminen eivät suinkaan ole yksinkertaisia ja helppoja asioita. EU:kin päätöksenteossa näytetään sortuvan likinäköisyyteen ja omien etujen tavoittelu on luonnollisesti kaikkien maiden sydäntä lähellä. Siinä sitä riittääkin taistelusarkaa, kun pyrimme pienenä kansana pistämään hanttiin miljoonille muille eurooppalaisille.

Poliittinen päätöksenteko myös täällä oman maan tasolla tahtoo useinkin olla alueellista taistelua henkiinjäämisestä. Edellisten viikkojen aikana pinnalla ovat olleet aluepolitiikka yleensä ja myös siihen voimakkaasti liittyvänä koulutuspolitiikka. Työryhmä julkaisi raporttinsa ja suositteli opettajankoulutuksen paikkojen siirtoa pohjoisesta ja idästä etelään. Ajatus tyrmistytti, varsinkin kun ei meille pohjoiseen ja itään olla tuomassa lisää koulutusta aloille, joilla meillä on pulaa tekijöistä. Ja jotenkin se ajatus, ettei Suomessa koulutus tuottaisi osaajia kaikkien alueiden tarpeisiin, tuntui varsin oudolta. Jokainen valmistuva kuitenkin viime kädessä itse ratkaisee tulevan asuinpaikkansa ja elinympäristönsä. Eikä sekään, että etelään rakennettaisiin lisää seiniä, jotta oppilaat sopisivat opiskelemaan, tunnu järkevältä, kun idässä ja pohjoisessa on jo olemassa olevat tilat. Toki on huomattava, ettei työryhmissä useinkaan ole edustusta pohjoisesta ja idästä, jolloin alueiden merkitys jää unholaan myös asioita laajemmin pohdittaessa. Mitä ilmeisimmin meidän on ryhdyttävä pitämään suurempaa meteliä itsestämme, mikäli aiomme missään tilanteessa saada karvaan sapen lisäksi maistaa myös makeuden mannaa päätöksenteossa.

*******************************************************************************

Tervehdys Arkadianmäeltä!

Ensimmäinen kuukausi eduskuntatyötä on jäänyt taa ja uusi työmaa alkaa käydä tutuksi. Valiokuntatyö ja muut tehtävät alkavat hiljalleen löytää paikkansa elämässä ja tekemistä riittää. Päivät venyvät usein pitkiksi ja uudet asiat täyttävät pään. Työ on antoisaa ja mielenkiintoista, eikä montaakaan samanlaista päivää näytä olevan. Kansalaiset ottavat rohkeasti yhteyttä, mikä onkin hyvä asia, koska eihän kaikkia epäkohtia yhteiskunnassamme voi yksi ihminen tietää ja tuntea.

Ensimmäinen virkamatkakin tuli tehtyä Brysseliin ja tutustuminen Euroopan päättäviin toimielimiin oli hyvin tehokasta. Kolmen päivän aikana meitä vietiin sellaista vauhtia paikasta toiseen, että hyvä jos ehti jalat maata koskettaa. Siinä sitä oli maalaistytöllä päänvaivaa, kun koetti sulatella saamaansa tietomäärää. Itse kaupunkia ei juurikaan ehditty näkemään, mutta lämmintä siellä kyllä piisasi reilusti kotimaahan nähden. Reilun 25 – asteen lämpöön ei ihan ollut osannut varautua, kun lähti kotosalta räntä/lumisateen keskeltä. Eli hikoiltiin muutenkin, kuin vain tiedontulvassa.

Armas Suomemme tuntuu olevan varsinainen unionin mallioppilas monessakin asiassa ja jäin ainakin näitä jätevesiasioita pohtimaan. Brysselissäkään, kun eivät nämä jätevesiasiat tunnu olevan vielä edes perusasioiden kohdalta kunnossa. Yhteydenottoja jätevesiasian tiimoilta on tullut runsaasti ja ihmiset ovat hyvinkin huolissaan, että kuinka he saavat asuntoihinsa syrjäseuduilla laitettua tarvittavat puhdistuslaitteistot. Laitteistoille tulee hintaa useita tuhansia euroja ja yksinasuvilla vähävaraisilla ihmisillä ei todellakaan ole helppoa löytää rahoja tällaiseen investointiin. 

Ei niin, etteikö jonkun tule toimia tiennäyttäjänä ja etteivätkö ympäristöasiat ole tärkeitä – päinvastoin. Mutta mietin vain kovasti sitä, että miten maassamme turvataan ihmisille mahdollisuus asua kotonaan vanhanakin, kun monelta mökinmummolta/vaarilta puuttuu kyseiset jätevedenkäsittelyyn tarvittavat laitteistot ja raha on monessa mökissä kortilla. Siitäkin huolimatta, että ympäristökeskuksilta on mahdollista saada avustusta, niin itselle jää vielä maksettavaksi iso määrä euroja. Nyt onkin valtakunnallisesti selvitettävä, miten tämä asia ylipäätään saadaan hoidettua ja kuinka suurella osalla kansaamme ei ole taloudellisia mahdollisuuksia uusia määräyksiä täyttää. Ymmärtääkseni ei ole kuitenkaan ollut tarkoitus lähteä pakkosiirtämään asukkaita haja-asutusalueilta taajamiin, muuttamalla jätevesisäädöstöä sellaiseksi, ettei kansallamme ole siihen taloudellisia mahdollisuuksia vastata.

Tällaisin miettein oltiin liikkeellä tänään. Pidetään yhteyttä eikä unohdeta jätevesiasiaa, hallitus saa varmaan vielä monta kysymystä vastattavakseen tämänkin aiheen tiimoilta. Oikein mukavaa kevättä jokaiselle ja etukäteen jo onnittelut kaikille kouluista valmistuville!