Ajatuksia

Olen ollut mukana työelämässä koko pienen ikäni ja oppinut kantapään kautta, ettei leipä suinkaan kasva puussa. Tiedän miltä tuntuu opiskella ja koettaa tienata opiskelurahoja samaan aikaan, kun eivät nuo Suomen opintososiaaliset etuudet elätä, jos mielii oppikirjahankintojen lisäksi vielä syödäkin.Olen ollut työttömänä ja tuntenut hädän, millaista on kun ei tiedäkään huomisen tienestistä ja miten saa vähät rahansa riittämään. Onneksi tätä aikaa ei kestänyt kauan, mutta tuntuma tilanteesta jäi syvälle mieleen. Ja peruspäivärahalla sinnittelevien elämää ei todellakaan voi kukaan kansalainen kadehtia.

Läheisten sairauksien ja omankin sairauden myötä olen nähnyt suomalaisen terveydenhuollon muutosta vuosien aikana. Nyt ollaan menossa kohti mallia, jossa hyvätuloinen pärjää ja heikommassa asemassa olevat jäävät lähes huutolaisen asemaan - kukahan hoitaisi halvimmalla vai hoitaako kukaan? Kävin isäni kanssa 6 vuotta eläketaistelua, joka opetti paljon. Lomaketta, kyselyä, lääkäriä, pompottelua, loputonta kujanjuoksua paikasta toiseen. Lopussa kiitos seisoi, mutta niin loppui isänkin terveys ja eläkkeestä hän ehti nauttia hätäisesti vuoden. Eikä ole ainoa ihminen Suomessa, joka pääsee tähän, jopa ihmisarvoa alentavaan loputtomaan oravanpyörään.

Työt sairaalassa ja apteekissa ovat näyttäneet minulle monenlaisen elämän kirjon. Monet yhteiskunnan epäkohdat, joiden vuoksi ihmiset juoksevat virastosta toiseen - laitoksesta toiseen saadakseen asioitaan järjestykseen. Ja vain siksi, että yhteiskunnassa näkyy olevan terveen järjen, puhumattakaan maalaisjärjen, käyttö kiellettyä. Toiset nauravat partaansa, kun puhun pienituloisista eläkeläisistä, jotka koittavat selviytyä pienillä eläkkeillään, toimia puolisoidensa omaishoitajina ja maksaa heidän valtavat lääkekulunsa. Kuinka moni meistä voi olla kuuntelematta, kun iäkkään ihmisen ainoa sosiaalinen kontakti on viraston täti tai sairaalan hoitaja, kun hän koettaa selviytyä elämässään eteenpäin eikä rahat riitä enää ruokaan. Uskomatonta kyllä, yllättävän moni Vaikuttaja voi olla kuuntelematta tai ainakin teeskennellä kuuntelevansa ja jättää asian siihen. Eikö meillä todellakaan ole halua ja yhteistä tahtoa huolehtia kunnialla sukupolvesta, joka lunasti meille tämän maan?

Eläkepommi, työvoimapula, sitä mantraa hoemme kuin viimeistä päivää! Helsingin herrat voivat tulla tänne pohjoiseen katsomaan ihmisiä, jotka tekisivät töitä, jos niitä ei viimeisiäkin oltaisi täältä viemässä sinne kehäkolmosen sisään. Missäs te sitten lepuutatte hermojanne, laskettelette ja hiihtelette, kun viitostie on lyöty rullalle ja koko pohjoinen kansa on asutettu Helsingin ympärille. Uskotteko todella, että täällä hiihtokeskukset pyörii, jos kaikki muu ympäriltä katoaa? Monta kertaa on minullekin sanottu, että mitä siellä korvessa oikein on? Kysymyksen voi kääntää toisinkin - onkohan täällä jotain mitä kaupunkilaisetkin halajaa, kun autovanat matkaavat kohti pohjoista kaikkina loma-aikoina - varsin kummallinen ilmiö - ellei täällä todellakaan ole mitään.

Siitä eläkepommista vielä - ihmettelen kyllä koko pommia. Molemmat vanhemmistani ovat kuuluneet siihen paljon puhuttuun suureen ikäluokkaan ja ovat molemmat seisomaan opittuaan alkaneet tehdä työtä Suomen rakentamiseksi, joten miten kukaan voi väittää etteivät ne eläke-eurot ole tulleet itse tienatuksi. Taitaa olla pelko siitä, että suuret sedät pistävät rahat pulleisiin taskuihinsa ja suuri ikäluokka jää vaan nuolemaan näppejään. Tai ainakin tämä, suurilta osin työllä kyllästetty, ihmisjoukko pyritään pitämään työelämässä niin pitkään, ettei eläkeongelmia synny. Sehän on paljon mukavampaa pelata rahat casinopeleissä, kuin maksaa ne oikeasti rahansa ansainneille.

Läheisteni kanssa olen nähnyt lapsiperheiden arkea. Kuinkas suurta auvoa se Suomi tarjoakaan ihmisille, jotka haluaisivat perustaa nuorina perheen ja kasvattaa lapsistaan kunnon kansalaisia. Siinäpä heittäydyt rauhassa kotiäidiksi, jos ei puolisosi ole hyväpalkkaisessa työssä tai entäpäs jos molemmat opiskellaan. Vielä, jos mietit pääseväsi työelämään helposti äitiyslomien jälkeen niin eipä aina onnistu. Pienten lasten äidit tuntuvat välillä olevan suorastaan pelottavia työnhakijoita - lapsethan voivat sairastua ja äidit ovat silloin pois töistä. Niin ja mitenhän kannustetaan uudistamaan Suomen vanhenevaa väestöä? Olen havainnut, että usein työelämään pyrkivän naisen tulisi omata jo kolmikymppisenä täysi-ikäiset lapset, 60-vuotiaan työkokemus, 20-kymppisen ulkonäkö, puhumattakoon mittavasta elämänkokemuksesta. Tasa-arvoako metsästämässä?

Millaisen maailman haluaisin jälkeeni jättää. Maailman, jossa rauhan aate olisi vallalla eikä ainainen sota, nälkä, sairaudet ja kurjuus vallitsisi isolla osalla maapalloamme. Senhän voi todeta olevan suoraan, kuin Miss Universum kisoista - mutta kuinka paljon todella voimmekaan omilla teoillamme ja toiminnallamme vaikuttaa maailman tapahtumiin. Miksi emme olisi valmiita antaman hyvinvointia heille, joilla ei sitä ole. Mikä autuus on elää rikkauksien keskellä, kun toiset näkevät nälkää? Kerskakuluttamisen innossamme olemme hukkumassa jätevuoriin ja ilmaston lämpeneminen etenee. Me suomalaiset koitamme kiltisti huolehtia omasta osastamme, mutta kuinka paljon teemme, että muukin maailma todella heräisi näihin ongelmiin? Uutta maapalloa taitaa olla vaikea ostaa, vaikka olisi kuinka paljon rahaa tahansa takataskussa.

Yhteistyöllä ja yhdessä voimme rakentaa ja muuttaa yhteiskuntaamme ja maailmaamme. Se vaatii pitkäjänteistä työtä ja vankkumatonta uskoa siihen, että oikeus voi vielä voittaa - ei ehkä kaikessa - mutta ainakin työtä tehdään mahdollisimman monen asian eteen!