Kolumneja 2010

Lapanen hukassa

Jopahan pomppasi viimeisenkin eläkemopon kahva vatelikkoon, kun EK:n järjettömyyspatterin viimeinen linjamies pääsi kertomaan, kuinka suomalaisen duunarin pitää jaksaa rukkaset savessa ja takapuoli sauhuten painaa ainakin 70 -vuotiaaksi työelämässä, että saadaan kansantalous kohdilleen ja lisää sisäfilettä herrojen lihatiskiin.

Mitäpähän tässä muuta murhetta on, kunhan saadaan työuria jatketuksi. Eikä ole sekään projekti, kuin tekemistä vaille valamis. Mutta eipä EK:n sisäpiiriä huoleta järjettömissä luvuissa pyörivä nuorisotyöttömyys, joka ei anna lisäpotkua ajatukselle jatkaa työuraa, joka ei ole edes koskaan päässyt alkua pidemmälle. Puhumattakaan niistä vuositasolla lähes 30 000 ihmisestä, jotka jonkinasteisten mielenterveyden ongelmien vuoksi jäävät sairaslomalle tai tarvitsevat hoitoa vakaviin psyykkisiin ongelmiin. Ja äläs nyt hulluja puhu, että munkkipossulinjastolla olisi mietitty, että mitäs voitaisiin tehdä niiden satojen tuhansien ihmisten kanssa, jotka ovat erinäisistä syistä vajaakuntoisia tai poissa työelämästä. Mitäpä se hyvejää, peätään vaevata näen vaekeilla asioella - kuhan toinen toisesa jäläkeen hoetaan sammaa mantraa eläkeiän ylärajan korottamisesta. Tulloohan se palakka, vaekka samasta pantooran lippaasta näkkyy ehotukset tulevan, eikä tarvii paljon ommaa koneistoa mietintämyssyyn asetella.

Soattaapi olla, että Kyllösen kynä on tiukassa terässä kesän jäläkeen, mutta kyllä nyt on korpimaijjen kintturalla ruvennunna ottamaan oikein viimesen päälle ohimoon tämä jonninjoutava kouhutus ja porvariherrojen veuhkaaminen. Yksi törötys vertovaa Venäjän kansantaloutta Hollantiin ja hörisee vielä johtoherrojen olevan hänen kavereitaan. Kissan pierut hänen kaveruuksistaan, sanon minä, kohta on taas Medjedevin ja Putinin puttiikista tulossa uusia ukkaaseja piskuiselle Suomelle, jossa ei pörise ku pieru nahkahousuissa, ku suurvalta laettaa porttisa kiinni. Tekisi melekein mieli sanoa, että näellä selekosilla moisista veohkanoesta on tehty mopon takapyörään kumitappi, van taijjampa jättää sanomatta.

Van elähän mittään, johan sitä näkkyy valoa kansakunnan putken päästä. Ku oikein paljon puhutaan työllistämisestä, niin rupijaa puhuminen työllistämmään ite ihtesä. Ko valtion tuottavuusohjelma on syönyt valtion työllistämisen ja sitä kautta pian myös kuntien työllistämisen, niin voepi sitä hyvin retteenä ministeriaitiosta paukutella tulemaan tottuuksia kansalle, kuinka se nyt työllisyys kirmasee uuteen nousuun. Van älähän mittää, ku se tämä kansa houratessaan vielä rupesi vanahanemmaan ja eihän sitä vanahana ennää mittään tuota, ku sitähän on vaen turkasen iso menoerä. Minen oo kyllä vielä yhtään papparaesta tai mummaraesta tavannu, joka ei maksuja maksa ja evästä osta ja kaikki eläke-eurot kulluu yhellä hurinalla vaan. Van minkäpä tiet, ku sitä ei Helesingissä lasketa, se on vaan kaekki mennoo vaekka jostain aena tulloohi. Sanokoapa mulle, oonko minä ihan tullunna mettäpököksi vae onko tässä matematiikassa jottae pahasti pielessä. Ja pirunko laella se tämä ylenhyvä hyvinvoenti on alakanu tuottoo näen pirusti pahhoinvoentie - kyllä nyt on kokonaesremontin paekka, ei tässä eläkehuuto aota.

Kansan Tahto 1.9.2010

Ydinvoimahuumassa

Torstaina eduskunnassa tehtävillä energiapoliittisilla linjaratkaisuilla on Suomen, Euroopan ja maailman tasolla kauaskantoiset vaikutukset. Päätös ydinvoiman lisärakentamisesta tai rakentamatta jättämisestä on ennen kaikkea markkinasignaali. Ilmastonmuutoksen myötä on havahduttava ylisukupolviseen vastuuseen kaikilla yhteiskunnan tasoilla. On aloitettava siirtymäkausi uusiutumattoman energian kaudesta kohti kestävää, uusiutuviin energialähteisiin perustuvaa aikakautta. Uusiutuvat energiamuodot eivät kuitenkaan kehity eduskunnan lausumilla. Ne tarvitsevat myös tilaa ja tilausta markkinoilla ja kahden uuden ydinvoimayksikön rakentamisen hyväksyminen kaventaa tätä tilaa huomattavasti.

Suomen on kotimaan lisäksi tunnettava vastuunsa myös globaalilla tasolla. Ilmastonmuutosta koskevissa kansainvälisissä sopimuksissa ydinvoimaa ei ole hyväksytty kestävän kehityksen mukaiseksi energiantuotantomuodoksi. Esimerkiksi Kioton pöytäkirjan puhtaan kehityksen mekanismiksi ja yhteistoteuttamismenettelyksi kutsutuissa kehitys- ja siirtymätalousmaiden kanssa yhteistyössä toteutettavissa hankkeissa ydinvoimaa ei ole hyväksytty päästöjen vähennyskeinoksi. Euroopan unionissa Suomen on edistettävä yhteisten eurojen käyttöä erityisesti uusiutuvien energialähteiden kehittämiseen ja käyttöönottoon. Euroopan unionin komissio onkin lisäämässä energiahuoltostrategiassaan voimakkaasti juuri uusiutuvien energialähteiden käyttöä. Tässä työssä Suomi on toiminut edelläkävijänä. Lisäydinvoiman rakentamispäätökset eivät vahvistaisi asemaamme johtavana uusiutuvien energialähteiden maana, vaan on riskinä käydä täysin päinvastoin. Onnistuneella ympäristö- ja energiapolitiikalla voidaan yhdistää laajasti kaikkien suomalaisten edut. Kansantalouden etu on, että tuotamme mahdollisimman paljon energiaamme kotimaisista lähteistä - hajautetusti ja kotimaisella teknologialla. Valtiovallan on tuettava nimenomaan sähkön ja lämmön yhteistuotannon täysimittaista kehittämistä erillisen sähkön ja lämmön tuotannon sijaan.

Energian riittävästä saatavuudesta käydään jatkuvaa keskustelua ja elinkeinoelämän puolelta tulevat viestit kertovat energian hyvän saatavuuden parantavan yritysten toimintaedellytyksiä ja työllisyyttä. Kumpi on työllisyys- ja aluepolitiikan kannalta viisaampaa, halvan sähkön tavoitteleminen vai voimakkaassa maailmalaajuisessa kasvussa olevan uusiutuvan energiantuotannon kehittäminen. Eduskunnalla on käsissään kaksi valtioneuvoston periaatepäätöstä lisäydinvoiman rakentamiseksi ja lisäydinvoimaa on perusteltu muun muassa kansallisen energiaomavaraisuuden lisäämisellä, suomalaisten yritysten kilpailukyvyn turvaamisella sekä satunnaisten kulutuspiikkien kattamisella. Erittäin vähälle huomiolle ovat jääneet mahdollisen lisäydinvoiman vaikutukset muuhun energiantuotantoon ja edelleen uusien työpaikkojen luomiseen.

Energiayhtiöiden kiinnostus uusiutuvien energiamuotojen kehittämiseen on vaarassa kadota, mikäli lisäydinvoiman rakentaminen saa huomattavat mittasuhteet. Yksikin lisäydinvoimala johtaisi sähkön ylitarjontaan, jolloin taloudellinen intressi vaihtoehtoisten energiamuotojen kehittämiseksi katoaisi. Voidaan syystä kysyä jääkö enää todellista intohimoa panostaa uusiutuviin energiamuotoihin, jos sähkömarkkinat on kymmenen vuoden päästä kyllästetty ydinvoimasähköllä. Pelkkä EU-sitoumus uusiutuvilla tuotetun energian osuuden nostamisesta 38 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä, ei vielä riitä investointien käynnistämiseksi. Siihen tarvitaan myös taloudellista porkkanaa.

Julkisessa keskustelussa ei näytä tiedostetun ydinvoimapäätökseen liittyviä kansantaloudellisia riskejä. Mikä muu tarjoaa tuhansia työpaikkoja siellä missä esimerkiksi perinteinen massa- ja paperiteollisuus on tullut tiensä päähän ja onko se ydinvoima, joka tuo tuhansia uusia työpaikkoja eri puolille Suomea. Uusiutuva energia voi tarjota kauan kaivattua nousua myös Suomen metsä- ja konepajateollisuudelle. On olemassa vahvat edellytykset tehdä biotaloudesta yksi johtavista suomalaisista elinkeinoista. Poliittisilla päätöksillä voimme joko tukea tai torjua uusiutuviin luonnonvaroihin perustuvaa osaamista ja katoavien teollisten työpaikkojen korvaamista uusilla. Lisäydinvoima voi viedä pohjan uusilta innovaatioilta, samalla kun se heikentää Suomen pyrkimyksiä kestävän energiatalouden saavuttamiseksi. On paikallaan pohtia asioita laajasta näkökulmasta ja luoda Suomeen vahva kansallinen strategia, jossa viherkaulustyöpaikat, energiantuotanto ja talouslaman sekä ilmastonmuutoksen torjuminen kytketään selkeästi yhteen.

Ratkaisu valtioneuvoston periaatepäätösten mukaisista kahden uuden ydinvoimalaitosyksikön rakentamisen voimaan jättämisestä tai sen kumoamisesta on merkittävä yhteiskunnallinen päätös, joka suuntaa Suomen kehitystä pitkälle tulevaisuuteen. Eduskunta päättää kansan puolesta, otammeko energiapoliittisen askeleen kauas menneisyyteen vai suuntaammeko katseemme rohkeasti tulevaisuuteen, luoden myös kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja ympäristö- ja energiateknologian kehittämisessä. Sinun edustajasi päättäjät, joten ole aktiivinen ja seuraa mitä tapahtuu. Helpoin tie ei ole aina se paras tie maamme kehittämiseen.

Kansan Tahto 1.7.2010

Veropolitiikkaa perhepäivähoidon maailmasta

Perhepäivähoitajille maksettava kustannuskorvaus on veronalaista ansiotuloa. Perhepäivähoitaja saa verotuksessaan kuitenkin maksetun kustannuskorvauksen suuruisen vähennyksen, jos kustannuskorvaus on maksettu työehtosopimuksen, Suomen Kuntaliiton suosituksen, mukaisesti. Vähennystä pienentää käytännössä kuitenkin se, että palkkatulon hankkimisesta aiheutuneet menot vähennetään verotuksessa vain siltä osin kuin ne ylittävät tulonhankkimisvähennyksen määrän.

Perhepäivähoitajien verotus on kireämpi kuin palkansaajien. Syynä tähän on se, että he eivät saa tehdä yleistä tulonhankkimisvähennystä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että perhepäivähoitajat maksavat pienistä tuloistaan 4-5 prosenttiyksikköä enemmän veroja kuin muut palkansaajat. Kyseessä on siis selkeä epäkohta, eikä tämä tilanne ole omiaan lisäämään halukkuutta lähteä perhepäivähoitajan vastuulliseen ja monin tavoin haasteelliseen työhön. Suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle meillä on todellinen riski joutua vaikeuksiin, kun ei löydykään uusia tekijöitä eläköityvien tilalle. Perhepäivähoitajien asemasta on kyselty useita kertoja, mutta aina vastaus kääntyy työmarkkinajärjestöjen suuntaan. Todellisuudessa hallitus ja eduskunta eivät voi kääntää selkäänsä ongelmilta, kun arkielämä alkaa näyttää siltä, etteivät kansalaisten työkuviot hoidukaan entiseen malliin, kun lapsille ei löydy hoitopaikkaa ja lastenhoitotyöhön osaavia tekijöitä.

Kirjallisen kysymyksen vastineeksi valtiovarainministeri Katainen totesi, että perhepäivähoitajien kustannuskorvausten verokohtelu on samanlainen kuin muillakin aloilla. Tulonhankkimisvähennys myönnetään kaikille palkansaajille kaavamaisesti riippumatta tosiasiallisista kuluista. Tällöin palkansaajan verotuksessa vähennetään aina vähintään tulonhankkimisvähennyksen määrä ja enintään tosiasiassa aiheutuneet tulonhankkimiskulut. Katainen totesi, että jos perhepäivähoitajien kustannusten korvaukset säädettäisiin verovapaiksi, kustannusten korvausten saajat olisivat kaikille myönnettävän tulonhankkimisvähennyksen vuoksi paremmassa asemassa kuin sellaiset palkansaajat, jotka vastaavat tulonhankkimiskuluista itse ja vähentävät ne vasta lopullisessa verotuksessa. Lisäksi verovapaa kustannusten korvaus merkitsisi, ettei verottaja voisi enää arvioida kustannusten todellista määrää. Tämä voisi taas merkitä mahdollisuutta maksaa ylisuuria kustannusten korvauksia. Pelkästään perhepäivähoitajille maksettavan kulukorvauksen säätäminen verovapaaksi olisi ongelmallista verovelvollisten tasapuolisen kohtelun kannalta.

Tämäkin vastausesimerkki sai allekirjoittaneen miettimään, että onko todellakin niin, että aina tausta-ajatuksena elää mahdollisuus väärinkäytöksiin ja nyt pienen korotuksen tilipussiinsa muutoksen kautta saavat perhepäivähoitajat lypsäisivät Suomen kuiviin. Sallinette minun epäillä, että sellaiset rötösherrat/rouvat taitavat löytyä ihan jostain muualta kuin sydämellään töitä tekevien toimijoiden joukosta ja jokainen perhepäivähoitaja ja lasten/nuorten parissa työskentelevä olisi kyllä korotuksen tilipussiinsa ansainnut. Sillä ainakin juhlapuheiden mukaan he toimivat Suomen tulevaisuuden rakentamiseksi uusien sukupolvien tukena ja turvana. Ei taida vaan tässäkään asiassa juhlapuheet kohdata arkielämää.

Kainuun Sanomat 19.6.2010

Nuorten elämä tulostavoitteiden puristuksessa

Hän seisoo koulun pihamaalla kädet syvällä takin taskuissa. Elämän pitäisi olla edessä, mutta näyttää kuin kaikki maailman murheet olisivat lastattuina hartioille. Ei ole helppoa olla nuori nykypäivän tuottavuuden ja tehokkuuden maailmassa, jossa sinun tulee kilvoitella ja pärjätä kaikkialla. Aina pitäisi olla parempi, saada aikaan enemmän ja entistä nuorempana. Koulussa sinun tulee pärjätä ja täyttää kaikki tilastot ja olla taulukoiden kärkipäässä. Mittarit ja standardit pitää täyttää, älä ainakaan vahingossakaan ole erilainen. Liikkuvainen, iloinen, mielikuvituksen omaava persoonallisuus, voi olla tälle mallimaalle liikaa, sovinnaisuus ja säännönmukaisuus lienee vieläkin päivän sana.

Nuorten henkinen pahoinvointi on lisääntynyt räjähdysmäisesti, itsensä viiltely ja muut ulkonaisesti näkyvät pahoinvoinnin merkit ovat jättäneet jälkensä monen nuoren kehoon. Sisäinen ahdistus ja huoli purkautuvat äärimmäisinä tekoina. Kuitenkin tuntuu, että me aikuiset suljemme silmämme uuden sukupolven hädältä ja moninaiselta maailmantuskalta. Puhummeko enää asioista, olemmeko tietoisia miten meillä elämässä menee? Olemmeko me niin kiireisiä elämän suorittamisen oravanpyörässä, ettei ole enää hetkeä aikaa istahtaa ja puhua kuinka päivät kulkevat ohitsemme? Olemmeko me myyneet itsemme kaikelle tälle arvottomuudelle, joka tuntuu täyttävän koko maailmaa?

Poliittisessa päätöksenteossa törmää usein keskusteluun nuorten osallisuudesta, kuulemisesta ja huomioon ottamisesta. Kuinkahan hyvin me aikuiset oikeasti kuuntelemme ja uskovatko nuoret aidosti voivansa vaikuttaa meidän tahtotilaamme? Ei taida kovin ruusuinen olla tämäkään kuulemisen tila, sillä useimmiten nuorten mielenilmauksista huolimatta me aikuiset jyräämme näkökulmamme lävitse – ainoina oikeina ratkaisuina. Sitten me ihmettelemme suureen ääneen, kuinka eivät nuoret osallistu, miksi ei kiinnosta. Taitaa olla paikallaan vakavan pohdinnan paikka. Me pidämme liian itsestään selvänä sitä ajatusta, että järki asuu yhdessä päässä ja vain yhdellä totuudella voimme maailmaa rakentaa. Kuitenkin nuorten ajatuksissa maailma on hyvin monitahoinen ja usein myös tulevaisuus ja siihen liittyvät asiat tuottavat nuorelle paljon enemmän huolta, kuin me aikuiset edes tajuamme.

Ei ole helppoa pärjätä, ei helppoa tulla hyväksytyksi omana itsenään. Tänäkin keväänä moni nuori valmistuu koulusta tai kirjoittaa ylioppilaaksi elämä edessään. Muistathan Sinä, Aikuinen kiittää nuortasi, puhua ja juhlistaa hänen elämäänsä. Kertoa kuinka arvokas ja ainutkertainen hän on, omana itsenään, ilman turhaa suorittamisen pakkoa. Vähemmälläkin pärjää, vähemmän voi olla jopa enemmän. Jokainen työ ja koulutus ovat tärkeitä, ei ole toinen toistaan huonompi tai parempi. Kaikkia meitä tarvitaan. Annathan nuorelle juuret, joiden varaan voi elämää rakentaa ja siivet, joilla hän voi lentää maailmalle kokeilemaan omaa sinnikkyyttään. Jotta voisi joskus palata antamaan oman palansa Kainuun monin tavoin henkisesti rikkaaseen elämään, jonka arvon usein ymmärtää vasta maailman melskeissä. Näillä ajatuksilla onnea jokaiselle tänä keväänä kouluista valmistuville ja omaa elämäänsä aloitteleville ja rohkeutta meille aikuisille uskaltaa antaa puheenvuoro myös nuorille.

Kainuun Sanomat 22.5.2010

Kalliit talkoot

Kansainväliset finanssitalot, sijoittajat ja keinottelijat ovat ostaneet tietoisesti Kreikan riskilainoja suurten tuotto-odotusten toivossa muun muassa siksi, että finanssiyhtiöiden johdolle voitaisiin jälleen kerran maksaa isoja bonuksia. Kreikka-riskien realisoituessa finanssitalot, sijoittajat ja keinottelijat halusivat välttää syntyvät tappiot ja siirtää riskit eri maiden veronmaksajien kannettavaksi, pelotellen meitä uudella kriisillä ja laman uhalla kysellen, olemmeko me vastuullisia poliitikkoja tekemässä vastuullisia päätöksiä.

Nyt Suomen veronmaksajat ottivat kannettavakseen ranskalaisten, saksalaisten ja yhdysvaltalaisten finanssitalojen ja keinottelijoiden riskejä 1,6 miljardia euroa. Surkuhupaisinta koko touhussa oli, että hallituksen esityksessä ei ollut edes kunnollisia selvityksiä Kreikan tämänhetkisestä tilanteesta. Käsittääkseni näin kevein perustein ei koskaan aikaisemmin Suomen historiassa ole haettu lainaa 1,6 miljardia, puhumattakaan siitä, että sitä olisi kenellekään myönnetty. Epämääräisiä paperilappuja heiluteltiin valtiovarainministerin toimesta puhujapöntöstä, julistaen sanaa, että tässä on totuus, uskokaa minua.

Missä olivat ne kuuluisat vakuudet, ja missä valtiovarainministerin tiukka linja, jolla asiasta oli neuvoteltu? Ainakaan allekirjoittaneelle ei riitä tiukaksi linjaksi se, että sitä toistellaan puhujapöntöstä, että kylläpä minulla on ollut tiukka linja. Varsinkin, kun herran linja ei tuntunut edes kannattavan niitä veroja, mitä samainen mies, valtiovarainministerinä väitti EU-kokouksissa ajaneensa. Missä on tiukka linja sitten, kun tulee ilmi, että Espanja tarvitsee valtaisan tuen, koska maan finanssitalojen taseet ovat täynnä noin 40-70-prosenttisesti yliarvostettuja lainoja ja suoraa kiinteistömassaa? Mitäpä jos Espanja onkin seuraava, jopa kymmenkertainen tasekupla Kreikkaan verrattuna ja nyt avatessamme tien tälle rötösherrojen tukemiselle seuraava rahoitettava töröttää jo odottamassa vuoroaan putken päässä?

Voi hyvin kysyä, miksei finanssiyhtiöiltä aleta periä riskiveroa valtiollisiin rahastoihin otettujen riskien suuruuden suhteessa. Ei ole tehty Euroopassa mitään poliittisia päätöksiä siihen suuntaan, jolla suitsittaisiin tätä järjetöntä pääomalla pelaamista ja ihmisten rahastamista. Kyllä Kreikan kansakin tietää, ettei tässä ole heidän tukemisestaan kysymys. Ulkomaisia yhtiöitä, pankkeja, finanssimaailmaa pelastetaan ja tuetaan. Täysin sairaalle ja vääristyneelle finanssimaailman nykymenolle on laitettava vihdoin ja viimein piste. Riskit on kannettava niiden, jotka ovat niitä tietoisesti ottaneet, joiden se kuuluu tietoisesti myös kantaa. On kummallista, että pelimiehet pelaavat ja tavallinen kansa, veronmaksaja, on aina maksumiehenä.

Eduskunnan istuntosalissa puhuttiin moraalista, moraaliongelmasta. Näen asian niin, että siellä ei ole moraaliongelmaa, missä ei ole edes moraalia, ei minkäänlaista. Suomen tekemä Kreikan lainoituspäätös oli ennakkopäätös. Se ei ole pelkkä mielikuva, vaan selkeä uusi toimintamalli, ja jatkossa kaikki voivat olla vaatimassa sitä samaa: kansan maksavan kaikki riskit. Ja pelimiehet keräävät voiton taskuun. Enkä ollut ajatteluni kanssa yksin. Turun Sanomissa professori Kai Carstensen kritisoi vahvasti EU:n Kreikalle sorvaamaa tukipakettia. Hänen mielestään EU-maat antavat markkinoille vahvan signaalin siitä, että vaikka kuinka riskeeraisi, vaikka kuinka pelaisi, niin euroalueelle sijoitettu raha tulee aina takaisin, kansan maksamana. ”Tavoite on ehkä ollut kuuliaisesti ja kiltisti auttaa Kreikkaa ja kreikkalaisia, mutta nyt autetaan investoijaa, investointipankkeja, pankkiireja. He eivät menetä rahojaan investoituaan kreikkalaisiin valtionlainoihin. Nyt signaali markkinoille oli se, että voitte luotottaa mitä tahansa euromaata ilman ongelmia ja saatte rahanne aina takaisin, kuka sen sitten maksaakin. Niin pankit, eläkerahastot, vakuutuslaitokset kuin yksityiset rahastosijoittajatkin ovat tahkonneet rahaa Kreikassa, vaikka riskeistä on varoitettu jo pitkään. Markkinatalouden perusta on se, että jokainen on vapaa valitsemaan, mutta olkaa hyvä ja ottakaa huomioon myös seuraukset. Tämä tietoisuus hukkuu parhaillaan.” Näin totesi professori Carstensen 4.5.2010 Turun Sanomissa. Ja jottei kulttuuriosuus jäisi ihan kokonaan kolumnista, niin pieni värssy loppuun: "Joko herää Suomen kansa, kun porvarit halki Euroopan maksattavat kansalla toivotalkoitansa?"

Kansan Tahto 19.5.2010

Huipputehokkuutta minimipalkalla?

Omaishoito on yhteiskunnalle edullista ja tuottaa säästöjä. Vuoden 2009 säästöksi arvioitiin 147 miljoonaa euroa. Samana vuonna talouden elvytyspaketin hintalapuksi asetettiin 100 miljoonaa, joten vähäpätöisestä asiasta ei ole kysymys, kun omaishoito yksinään voisi, karrikoiden todeten, elvyttää taloutta.

Miksi merkittävä asia saa vähän huomiota julkisessa keskustelussa? Omaishoidon tukea pidetään päätöksenteossa usein hyväntahdon eleenä ja on itsestäänselvyys, että perheet hoitavat omansa, eikä vastuu olekaan yhteinen, vaikka jo 1970-luvulta lähtien kunta on toiminut kuntalaisen laillisena huolehtijana. Vaikka omaishoidon tuki pohjautuu lakiin, sillä ei ole ns. subjektiivisen oikeuden asemaa eli kuntien ei ole pakko järjestää sitä sanktioiden uhalla. Omaishoitajan asema ei ole ruusuinen alimmillaan 300 euron omaishoidontuella, varsinkaan aikana jolloin tukia ollaan useissa kunnissa pienentämässä talouteen vedoten. Usein omaishoitaja luopuu rakkaudesta läheiseensä, myös omista oikeuksistaan. Kukaan meistä, ei jaksa ilman riittävää lepoa ja silti omaishoitajan oletetaan jaksavan rakkaudella 24/7 työtä. Mitä ihmisen on jaksettava, ennen kuin todetaan seinän tulleen vastaan?

Kohtuus kaikessa on paras tasapainottaja. Jos omaishoitaja velvoitetaan hoitamaan läheistään kellon ympäri 300 euron palkkiolla tai jopa ilman, niin kohtuuden rajat ylittyvät. Varsinkin maassa, jossa verottajalla tuntuu olevan oikeus iskeä kovimmalla kädellä juuri pieneen tuloon ja jättää vaikkapa pääomatulot vähemmälle. Jaksamisen rajat ovat jokaisella yksilölliset, mutta tavoitteena tulee olla olosuhteet, joissa omaishoitaja saa hoitaa läheistään ilman ylimääräisiä vaikeuksia. Epäoikeudenmukaisuuden kokeminen on yksi jaksamiseenkin vaikuttavista tekijöistä, sillä koettuaan tulleensa väärin kohdelluksi ihminen uupuu helposti. Omaishoitajan aseman osalta ongelmat ovat rakenteellisessa epäoikeudenmukaisuudessa, joka hukkuu lakien, asetusten ja viranomaisten käytäntöihin.

Kuinka taistella tällaista rakenteellista, rahoituksellisesta mallistakin juurensa juontavaa epäoikeudenmukaisuutta vastaan? Ei mikään helppo tehtävä, ellei päätöksentekijöiden arvopohjaa saada pyöräytettyä sille tolalle, että omaishoitajien aseman parantaminen nähdään yhteiskunnallisesti merkittävänä asiana. Olen tullut siihen valitettavaan loppu tulemaan, että muutosten aikaansaamiseksi myös omaishoitajien olisi noustava barrikadeille ja ryhdyttävä lakkoon, koska tärkeää tehtävää ei pidetä työnä, vaikka omaishoitajan aika menisi kellon ympäri läheisen hoidossa.

Olen saanut lukuisia yhteydenottoja aiheesta ja huomannut lehden tekstiviestipalstan terveiset. Omaishoitajien asia on toimenpidelistallani kärkipäässä, seurattuani näköalapaikalta äitini toimimista vuosien ajan mummoni omaishoitajana 90-luvulla. Tukien tasot, verotus ja toimivan vapaajärjestelmän rakentaminen ovat olleet työn alla ja vapaajärjestelmän kehittämisen osalta viimeisin toimenpidealoite on viimeistelyä vailla. Rohkenen todeta, ettei yhteinen poliittinen tahto ole ollut riittävä korjaamaan ongelmia alueella, joka tuottaa meille vuositasolla satojen miljoonien säästöt. Juhlapuheiden tasolla, kun ei paranneta yhdenkään uupumuksen ja usein jopa toimeentulon rajamailla häilyvän omaishoitajan asemaa. Poliittisen koneen asennemuutos ja sen jälkeen tapahtuvat lakien- ja toimintatapojen parannukset voivat korjata asiat, koska pelkkä hyvä tahto ei riitä helpottamaan ihmisten tilannetta. 

Kainuun Sanomat 24.4.2010

Muistilääkkeitä hallitukselle ja muita otteita edustajan päiväkirjasta

Kuluneiden viikkojen aikana olen entistä syvemmin vakuuttunut siitä, että laajalle levinnyt muistihäiriö vaivaa maamme hallitusta. Milloin valtiovarainministeri ei muista kuullensa tai nähneensä mitään, milloin pääministeri pyörii haastatteluissa pihalla kuin lumiukko ja taas muutaman tunnin päästä lähtee muisti kummasti rullaamaan.  Kyse on selvästi osin jopa vaikea-asteisesta häiriöstä, jolla on kauaskantoisia vaikutuksia maamme tulevaisuuteen. Voimmeko luottaa maamme luotsien olevan pelikentällä täysissä voimissaan, jos suoran vastapallon vastaanottaminen aiheuttaa vakavaa muistin heikkenemistä ilman, että pallo todistettavasti osui ketään päähän?

Arkisen eduskuntatyön puurtamisen parissa on mielenkiintoista vastata asiallisiinkin viesteihin aiheesta – tehdäänkö siellä eduskunnassa oikeita töitä ollenkaan, vai keskustellaanko vain keltaisessa lehdistössä pyörivistä rahoituskohuista ja ministerihaaveista. Voin vakuuttaa, että eduskunnassa toimii edelleen 200 kansanedustajaa, joista ymmärtääkseni ei kuitenkaan kovin suuri joukko pyöri jatkuvasti lehtien palstoilla tilittämässä milloin mitäkin asiaa. Vaan enemmistö joukosta kantaa tiiviisti vastuunsa luottamustehtävästä, johon kansa on meidät valinnut. Surkeinta koko tässä mediamaailmassa pyörivässä farssimaisessa show’ssa onkin se, ettei kansa juuri lainkaan saa tietää mitään niistä lainsäädäntöhankkeista, joita eduskunnassa pyörii täyttä höyryä kaikkina istuntopäivinä. Ja ne lait vaikuttavat kuitenkin merkittävästi meidän kaikkien elämään, joten olisi perusteltua myös valtamedian ainakin välistä tarttua jo itse asiaan.

Skandaalienkin keskellä olisi kyettävä pitämään pää kylmänä ja ajatukset kirkkaina. On niin paljon asioita, joiden puolesta on taisteltava, asioita joiden puolesta puhuttava ja noustava barrikadeille. Voi tuntua turhalta puhua vaikuttamisesta, aikana jolloin rahanvalta on saanut näyttävän roolin yhteiskunnassamme ja erityisesti politiikassa. Viime viikkoinakin useat yhteydenotot ovat kertoneet, että he lakkaavat äänestämästä, kun politiikka on tuollaista likaista ja maksettua peliä. Pyytäisin silti muistamaan, että aina joku päättää yhteisistä asioista ja mikäli poliittista vasemmistoa äänestäneet ihmiset jättävät äänestämättä, niin jokainen antamatta jäänyt ääni, on ääni porvaripuolueille ja valtakirja nykymenon jatkumiselle.

Päätöksenteko on meidän kaikkien yhteinen asia. Tämän päivän ja tulevaisuuden päätöksentekijät ratkaisevat säilyykö hyvinvointivaltio, jonka puolesta aiemmat sukupolvet ovat taistelleet vai altistetaanko kaikki markkinavoimien valtaan? Saavatko kaikki tulotasosta riippumatta asianmukaiset palvelut lähikunnassa vai siirtyykö kaikki satojen kilometrien päähän? Ratkaisevia näkökantoja siitä, onko jokainen oikeutettu tasavertaiseen koulutukseen, kulttuuriin ja sivistykseen vai onko se vain herrain herkkua? Meitä kaikkia tarvitaan tässä keskustelussa ja osallisena muuttuvassa yhteiskunnassamme, sillä vain osallistumalla voit vaikuttaa millaisessa maailmassa huomenna elämme. Jokainen äänestysikäinen saa valita päättäjänsä ja kansalaisilla on mahdollisuus vaaleissa äänestää niitä henkilöitä ja puolueita, joiden muisti toimii, eikä palaile pätkittäin, jos silloinkaan. Tässä vaiheessa vaalikautta on vielä tyydyttävä etsimään näille muistihäiriöistä kärsiville kollegoille oikeaa lääkitystä, jotteivät nämä ongelmat koidu koko kansan kohtaloksi. Älkäämme siis luovuttako – muutos on mahdollinen ja me voimme tehdä sen, YHDESSÄ!

Kansan Tahto

Energiapolitiikka ja uudet työpaikat

Energiatutkimus on monissa maissa öljykriisin jälkeen laskenut, mutta Suomessa kehitys on ollut päinvastainen. Suomesta löytyy huippuosaamista useillakin energia – ja ilmastoteknologian alueilla ja siten meillä on erinomaiset mahdollisuudet hyötyä aktiivisin toimin tulevasta markkinamuutoksesta. Suomessa on edelleen panostettava osaamiseen ja otettava huomioon erityinen pohjoisten olosuhteiden näkökulma. Jos jokin laite toimii Suomessa, niin se todennäköisesti toimii kaikkialla maailmassa, ilmasto-olosuhteista riippumatta. Siksi erilaisten prototyyppien valmistuksen ja testauksen suhteen Suomen on satsattava ja lähdettävä ennakkoluulottomasti soveltamaan niitä esimerkiksi julkisella sektorilla. Myös valtakunnallisissa hankinnoissa tulisi kiinnittää huomiota pohjoisen osaamisen merkitykseen ja alueellisten ilmasto-olosuhteiden tuntemukseen, jotta omillakin toimijoilla on mahdollisuudet päästä mukaan maailmanlaajuisiin tarjouskilpailuihin.

Suomella on edessään merkittävä teollisuuden rakennemuutos ja tämän pitäisikin näkyä myös energiapolitiikassa. Ilmasto- ja ympäristömyönteisestä teollisuudesta olisi mahdollista rakentaa uusi merkittävä vientiala, edellyttäen kuitenkin, että energiapoliittiset päätökset tukevat kotimarkkinoiden luomista alan suomalaiselle teknologialle ja osaamiselle. Puhtaan energian markkinat kasvavat voimakkaasti talouslamasta huolimatta. Viherkaulustyöpaikat, laman ja ilmastonmuutoksen torjunta voidaan kytkeä tiukasti yhteen, mutta valitettavasti tämä painotus jää julkisessa keskustelussa vähälle huomiolle. Tekemällä investoinnit pelkästään päästöjen vähentämiseksi, ilman kymmenien tuhansien uusien työpaikkojen luomista, syntyy Suomelle merkittävä teollinen tappio, jonka mittasuhteet nousisivat kymmeniin miljooniin euroihin.

Energian riittävästä saatavuudesta käydään jatkuvaa keskustelua ja elinkeinoelämän puolelta tulevat viestit kertovat energian hyvän saatavuuden parantavan yritysten toimintaedellytyksiä ja työllisyyttä. Kumpi on työllisyys- ja aluepolitiikan kannalta viisaampaa, halvan sähkön tavoitteleminen markkinoilla, joissa sähköpörssi säätelee vai voimakkaassa maailmalaajuisessa kasvussa olevan uusiutuvan energiantuotannon kehittäminen? Valtioneuvostolla on käsissään kolme hakemusta lisäydinvoiman rakentamiseksi ja lisäydinvoimaa on perusteltu muun muassa kansallisen energiaomavaraisuuden lisäämisellä, suomalaisten yritysten kilpailukyvyn turvaamisella sekä satunnaisten kulutuspiikkien kattamisella. Erittäin vähälle huomiolle ovat jääneet mahdollisen lisäydinvoiman vaikutukset muuhun energiantuotantoon ja edelleen uusien työpaikkojen luomiseen. Edellisetkin ”risupaketit” jäivät ydinvoimahuumassa toteutumatta.

Työ- ja elinkeinoministeriön sähkönkulutusennusteista käy ilmi, Suomeen on jo syntymässä riittävää sähkökapasiteettia vuoden 2020 kulutustarpeiden kattamiseksi. Sen myötä suuri osa lisäydinvoimasta myytäisiin ulkomaille. Energiayhtiöiden kiinnostus uusiutuvien energiamuotojen kehittämiseen on vaarassa kadota, mikäli lisäydinvoiman rakentaminen saa huomattavat mittasuhteet. Yksikin lisäydinvoimala johtaisi sähkön ylitarjontaan, jolloin taloudellinen intressi vaihtoehtoisten energiamuotojen kehittämiseksi katoaisi. Julkisessa keskustelussa ei näytä tiedostetun ydinvoimapäätökseen liittyviä kansantaloudellisia riskejä. Voidaan syystä kysyä jääkö enää todellista intohimoa panostaa uusiutuviin energiamuotoihin, jos sähkömarkkinat on kymmenen vuoden päästä kyllästetty ydinvoimasähköllä. Mikä muu tarjoaa tuhansia työpaikkoja siellä missä esimerkiksi perinteinen massa- ja paperiteollisuus on tullut tiensä päähän ja onko se ydinvoima, joka tuo tuhansia uusia työpaikkoja eri puolille Suomea? Pelkkä EU-sitoumus uusiutuvilla tuotetun energian osuuden nostamisesta 38 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä, ei vielä riitä investointien käynnistämiseksi, vaan siihen tarvitaan myös taloudellista porkkanaa, joka on helppo unohtaa ydinvoimapäätösten jälkeen.

Uusiutuva energia voi tarjota kauan kaivattua nousua myös Suomen metsä- ja konepajateollisuudelle. On olemassa vahvat edellytykset tehdä biotaloudesta yksi johtavista suomalaisista elinkeinoista. Poliittisilla päätöksillä ja linjauksilla voimme joko tukea tai torjua uusiutuviin luonnonvaroihin perustuvaa osaamista ja katoavien teollisten työpaikkojen korvaamista uusilla. Lisäydinvoima voi viedä pohjan uusilta innovaatioilta, samalla kun se heikentää Suomen pyrkimyksiä kestävän energiatalouden saavuttamiseksi. On paikallaan pohtia asioita laajasta näkökulmasta ja luoda Suomeen vahva kansallinen strategia, jossa viherkaulustyöpaikat, energiantuotanto ja talouslaman sekä ilmastonmuutoksen torjuminen kytketään selkeästi yhteen. Yhden oikean energiatotuuden julistaminen voi käydä Suomelle turhan kalliiksi, siksi onkin aika avata keskustelu laajemmalti, kuin pelkästä ydinvoima-autuus näkökulmasta. Kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää, vaikka sitä isolla rahalla meille tällä hetkellä myydäänkin.

SAK:n aluejärjestön lehti huhtikuu 2010

Työelämä ja perhe

Suomi on edelläkävijä työn ja perhe-elämän yhteensovittamisessa. Monet maat ovat kiinnostuneita järjestelmästämme, esimerkiksi kunnallisesta päivähoidosta, vanhempainlomista, hoitovapaasta, ja kotihoidon tuesta. Asiat, jotka meille ovat muodostuneet arjeksi, eivät ole toteutuneet kaikkialla. Ei työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen ole meilläkään ongelmatonta. Kuinka saamme ajan riittämään hyvään työpanokseen ja toimivaan vanhemmuuteen? Lisäksi vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden hoidon uudet suuntaukset lisäävät perheiden vastuuta ja laajentavat hoitotyötä, pienten lasten perheistä jokaiseen perheeseen.

Valinnat perheen tai työn hyväksi tekee jokainen itse. Hoitovapaa on mahdollista kaikille vanhemmille, lyhennetystä työviikosta tai joustavista työajoista voi jokainen neuvotella työnantajansa kanssa, mutta myös taloudelliset seikat vaikuttavat. Mielenkiintoinen työ on suuri voimavara lapsiperheen arjen pyörittämiseen. Se kannattaa muistaa, kun pahin syyllisyyden tunne tekemättä jääneistä asioista painaa päälle. Työnantajien toimintatavat vaihtelevat sen mukaan, ovatko ne perhemyönteisiä vai -kielteisiä. Perheystävällinen työkulttuuri lisää hyvinvointia ja edistää työntekijöiden jaksamista. Mitä laajemmin työyhteisö näkee perhe-elämän edut, sen tyytyväisempiä työntekijöitä siellä yleensä työskentelee.

Työn ja perheen yhteensovittaminen korostuu myös perhepolitiikassa. Tavoitteena on parantaa vanhempien mahdollisuuksia viettää aikaa lastensa kanssa, helpottaa vanhempien työssäkäyntiä ja kannustaa isiä käyttämään perhevapaita nykyistä enemmän. Kehittämistyössä etsitään keinoja eri osa-alueilta, esimerkiksi perheiden etuuksista, lasten hoitojärjestelmästä, tasa-arvon edistämisestä ja työelämän lainsäädännön kehittämisestä vanhemmuuden paremmin huomioivaksi. Myös isyyden tukeminen on saanut tärkeän osansa keskustelussa.

Toteutetussa politiikassa vähäiselle huomiolle on jäänyt perheiden erilaisuus. Kaikki perheet eivät suinkaan ole kahden vanhemman perheitä. Yksinhuoltajien tarpeet perhevapaiden järjestämisessä ovat jääneet jaetun vanhemmuuden tavoitteen varjoon. Myöskään työelämän käytäntöihin tai yrittäjyyteen ei ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota perhevapaita kehitettäessä. Jatkossa toimintatapoja tulee kehittää eri perhevaiheiden ja erilaisten perheiden näkökulmasta. Perheen perustamista myös opiskeluvuosina tulee tukea ja työlainsäädäntöä on kehitettävä niin, että työaikalain säädöksiä voidaan paremmin valvoa. Perhevapaajärjestelmää on yksinkertaistettava ja vanhempainvapaa on voitava rakentaa perheiden tarpeisiin. Myös päivähoidon laadusta ja saatavuudesta lähipalveluna on huolehdittava. Jokainen perhe on nähtävä omassa erilaisuudessaan voimavarana suomalaiselle yhteiskunnalle samalla, kun huolehditaan myös heistä, joilla ei ole perhettä ympärillään tukemassa päivittäisessä elämässä selviytymistä.

SAK:n julkaisu huhtikuu 2010

Ikäihmisten huutokauppaa?

Yhtenä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden parantamis- ja tehostamiskeinona on esitetty palveluiden jatkuvaa kilpailuttamista. Keskustelua ovat johtaneet kilpailuttamista ajavat viranomaiset ja palvelutuottajat, jolloin elinkeino- ja kilpailupoliittiset argumentit ovat hallinneet keskustelua. Sosiaali- ja terveyspoliittiset näkökulmat ovat jääneet keskustelussa lähestulkoon täysin varjoon. Kilpailuttaminen on oikeissa tilanteissa, taiten käytettynä, hyvä renki sosiaali- ja terveyspolitiikan palveluksessa, mutta huono isäntä palveluiden järjestämistavan määrittäjänä. Esimerkiksi vanhuspalveluissa vanhojen ja hauraiden kansalaisten palveluiden jatkuva kilpailuttaminen niin asumis- kuin hoivapalveluissakin tuntuu aivan käsittämättömältä ja ihmisarvoa alentavalta menettelyltä.

Jokainen meistä ymmärtää, ettei henkilöstön palkkaaminen ja ihmisten hoito tapahdu ilmaiseksi ja sen vuoksi säännönmukainen kilpailuttaminen, jossa laatupisteet jäävät helposti minimihuomiolle ja hinta ratkaisee useimmiten sen 70 prosenttia kokonaisuudesta, johtaa tilanteeseen, jossa esimerkiksi vanhustenhoidossa palvelua, aina vaan halvimmalla hinnalla, tuottavat voittavat kilpailun. Tämä ei voi olla kansalaisten etu ja ikään kuin uudenlaisen ”huutolaismenettelyn” rakentaminen suomalaiseen järjestelmään on vanhusten ihmisoikeuksia polkeva menettely. Nykyhetkellä kilpailuttamisissa ovat vielä pärjänneet kohtuudella kotimaiset pienetkin yrittäjät, mutta seuraavilla kilpailutuskierroksilla on erittäin suuri riski menettää kisa, kasvottomille ulkomaisille pörssisijoittajien omistamille yrityksille.

Poliittisen järjestelmän on oltava hereillä ja turvattava vanhuksille inhimillinen ja laadukas hoito ilman, että heidät muutaman vuoden välein ”huudatetaan” halvimmalla hinnalla hoidettavaksi. Jos ajattelit, ettei tällainen voi tapahtua Suomessa, niin kannattaa tutustua Keski-Karjalan tilanteeseen, jossa tällainen ”huutokauppa” tapahtui jo. Paikallinen yrittäjä jäi tyhjän päälle ja vain paperilla olemassa ollut ulkomaisten sijoittajien omistama firma voitti kilpailutuksen. Siinä on kilpailuosaamisen kanssa kunnilla, maakunnilla ja pienyrittäjillä tekemistä, että pärjää näiden kasvottomien sijoittajaporukoiden kyydissä. Parhaat laatupisteet kun voi saada, vaikkei ole minkäänlaista toimintaa edes konkreettisesti vielä olemassa. Uusi kilpailuttaminen on Kainuussakin tulossa, joten ollaan porukalla hereillä, ettei käy kuten karjalan kunnailla.

Kainuun Sanomat 27.3.2010

Matkalla tee se itse terveydenhuoltoon?

Suomessa terveydenhuollon rahoitus on monikanavainen. Hoidot kustantavat useat tahot; kunnat, Kela, valtio ja yksityiset. Monikanavaisuus johtaa helposti osaoptimointiin, jolloin yksi rahoittaja voi vyöryttää kustannuksia toiselle. Haitta on merkittävä, jos kustannusten siirtämiseksi valitaan huonompi hoito. Monikanavaisuuden purku on ollut esillä, mutta asiaan ei ole rohjettu kajota. Asia on pysähtynyt joko kysymykseen Kelan asemasta tai kunnalliseen autonomiaan. Uutta terveydenhuoltolakia valmistellessa lähtökohtana oli, ettei rahoitus-kysymykseen puututa ja tämä oli kokonaiskehittämisen kannalta erittäin suuri menetys.  Mielestäni rahoituksen monikanavaisuus estää terveydenhuollon aidon kehittämisen. Laajaa tilaaja-tuottajamallia ei voi olla ennen kuin tilaaja-rahoittaja vastaa aidosti kaikesta. Vaikuttavuuden nostaminen maksuperustaksi on kustannuksiltaan tehokkaan terveydenhuollon edellytys. Monikanavaisuus on myös vihatun byrokratian lähde. Lääkäri tekee paperityötä, josta suuri osa kuluu rahoitusvastuun siirtämiseen toiseen kanavaan. Yhden rahoittajan periaate tekisi suuren osan todistusten kirjoittamisesta tarpeettomaksi.

Kansalaisille on selvää, että terveydenhuoltojärjestelmän pitää olla, tehokas eli tuottaa hyötyä järkevin kustannuksin ja oikeudenmukainen eli hoito jakaantuu tarpeen mukaan ja maksurasitus kohdentuu maksukyvyn mukaan. OECD:n raportit ovat nostaneet esille maamme terveydenhuollon eriarvoisuuden, mutta huomiot kaikuvat politiikassa kuuroille korville. Monikanavainen rahoitusjärjestelmämme tukee koulutetun työvoiman pakoa yksityissektorille ja työterveyshuoltoon. Miksi ihmeessä ihmiset tekisivät raskaampaa työtä pienemmällä palkalla, kun valtio verovaroin tukee kevyempää ja paremmin palkattua?

Kansalaisten mitta on täynnä alueilla, joissa on pula lääkäreistä ja pian myös hoitajista. Aikaansa seuraavat kansalaiset ovat havainneet, että nykyinen rahoitusjärjestelmämme Kela-korvauksineen suoltaa miljoonia euroja, ulkomaalaisille pörssisijoittajille. On odotettavissa suomalaisen terveydenhuollon kriisi, jonka maksavat suomalaiset veronmaksajat. Hurraahuutojen sijasta kannattaakin keskittää voimavaransa vaatimaan poliitikoilta toimia, jotta julkista terveydenhuoltoa kehitetään ja verovaroin tuetaan korkeintaan sellaista yksityistä sektoria, jonka omistajina toimivat suomalaiset, omilla kasvoillaan esiintyvät yrittäjätahot, eikä kasvoton ulkomainen sijoitusyhtiö. Pian voi olla tilanne, että rahapulassa hoidamme kaiken omatoimisesti – tee se itse terveydenhuollon merkeissä.

Kaleva 24.3.2010 

Ratkaisun avaimet eivät kasva vihan kasvualustalla 

Synnyin vasemmistolaiseen perheeseen, jossa eli monta sukupolvea läheisesti yhdessä. Vaikkemme asuneet samassa paikassa fyysisesti, selkeä läheinen välittämisen ilmapiiri oli olemassa. Sain verenperinnön lisäksi jatkuvasti konkreettisia perusteluita siitä, miksi meidän ihmisten tulisi vetää yhtä köyttä ja pääsääntöisesti pyrkiä olemaan hyviä toinen toisillemme.

Perheemme ei ollut rikas tai hyvätuloinen, mutta henkisen rikkauden mittaaminen olikin aina tärkeämpää. Siinäkin valossa nykypäivän asetelma, joka puskee vastatusten maailman köyhiä ja oman maamme köyhiä, herättää kysymyksen: emmekö me ihmiset ole oppineet historiastamme yhtään mitään? Ihmisviha, syrjiminen, kansalaisten oikeuksien polkeminen ja nöyryytys ovat näkyneet ikiaikaisesti historiassa.

Eivät ne toisen maailmansodan polttouunit ja keräilyleirit niin kaukana historiassa ole, ettei ihminen pysty perehtymään siihen, kuinka raadollisia ja julmia me voimme toisillemme olla. Nykypäivän vihasivustot ja säälimätön ihmisten loukkaaminen kuvastavat maailmaa, josta arvopohja on jälleen kerran romuttumassa. Ja mikä onkaan sen arvopohjan romuttumisen taustalla? Siellä on raha, valuutta- ja pörssikeinottelu, kasvottomien keikareiden äärimmäinen vallan ja omaisuuden himo. Se johtaa maailmanlaajuiseen talouslamaan ja uuteen katkeruuden aaltoon, jonka syövereissä meidän on entistä vaikeampi löytää todellista syytä omaan pahoinvointiimme.

Näyttää olevan vaikeaa etsiä syyllisiä sieltä, mistä syylliset ovat paenneet. On helppoa tarttua sanansäilään ja iskeä itseään heikompaa, kuin että nousisi vahvempaansa vastaan ja kyseenalaistaisi aidosti heidän tekojaan tai tekemättä jättämisiään.
Kasvottoman pörssikeisarin rinnuksiin on vaikeampi tarttua kuin samassa lähiössä asuvan maahanmuuttajan. Median on helppoa pyörittää omaa keskusteluaan aiheissa, joiden taustalle ei tarvitse rakentaa raadollista asiapohjaa. Riittää, kun heittää soppaan lukuja, joita ihmisten ei tarvitse milloinkaan konkreettisesti tarkastaa. Näin voidaan huudella suureen ääneen, kuinka paljon enemmän joku muu saa. Todellisuus on kuitenkin toisenlainen: rehellisin perustein maahan tulleet, usein hyvinkin köyhät ihmiset eivät saa yhtään enempää kuin Suomenkaan köyhät. Kuitenkin unohdetaan tahtomatta tai tarkoituksella, kuinka ihmisten liikkuminen maasta toiseen ja takaisin on nykypäivää ja kuuluu esimerkiksi EU:n vapaan liikkuvuuden sopimuksiin.

Solidaarisuus, vapaus ja yhdenvertaisuus ovat aina olleet poliittisen vasemmiston lähtökohtia puhuttaessa siirtolaisuudesta ja erilaisista muuttoliikkeistä. Ihminen on aina muutakin kuin kansalaisuus, joka häneen liitetään kotimaansa perusteella. Ihmisoikeuksien on toteuduttava kaikkien kohdalla. Niiden edistämiseen Suomi on sitoutunut kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa ja omassa perustuslaissaan. Ihmisoikeudet eivät ole sellaisia, joita voimme vaatia vain joillekin. Vasemmistoliiton mielestä sivistynyt oikeusvaltio ei aseta ihmisiä lokeroihin sen mukaan, millainen heidän taustansa on, vaan kohtelee ihmisiä oikeudenmukaisesti. Valitettavasti näin ei kuitenkaan kaikissa tapauksissa tapahdu, koska rahan mahti on tässä maailmassa niin suuri, että se pystyy polkemaan myös ihmisten oikeuksia. Tähän ongelmaan emme kuitenkaan voi vastata kasvattamalla keskinäistä vihaa vähempiosaisten kesken, vaan rakentamalla järjestelmää, joka estää taloudellisen keinottelun ja rahan vallalla pelaamisen.

Ihmiset ovat olleet ongelmia luomassa, joten ihmiset voivat ne myös ratkaista. On totta, etteivät eurooppalainen lainsäädäntö ja oikeusjärjestelmä ole kyenneet vastaamaan vapaaseen liikkuvuuteen, joka maailmassa tänä päivänä on. Sosiaaliturvakysymyksistä Euroopan Unionin sisällä ei ole käyty riittävän laajaa ja vastuukysymyksiä hahmottavaa keskustelua. Huolimatta siitä, että sosiaalipolitiikka ja veropolitiikka ovat EU-maiden omalla vastuulla, tulee yhteinen keskustelu kokonaisuudesta ja sen hallinnasta käynnistää hyvin nopeasti.

Esimerkiksi Kreikassa talouselämän valvontaa on kyettävä tehostamaan, jotta vastaavia talousromahduksia ja talouskuplia ei pääse syntymään. Taloudelliset romahdukset lisäävät ihmisten liikkumista ja hakeutumista esimerkiksi töihin muualle Euroopassa ja maailmassa. Mikäli valvonta- ja seurantajärjestelmät eivät toimi, luodaan Eurooppaan nopeasti tilanne, jossa esimerkiksi työvoimasta on kaikissa tilanteissa ylitarjontaa ja työehtoja lähdetään tällöin helposti polkemaan.

Edellä mainituista esimerkeistä voidaan havaita, että konkreettisia ongelmia on olemassa. Ratkaisut on löydettävissä ilman, että meidän täytyy lähteä lietsomaan muukalaisvihaa tai keräämään viharyhmiä, jotka eivät keskity lainkaan inhimillisiin ratkaisukeinoihin, vaan kohdistavat energiansa väkivaltaisen kulttuurin laajentamiseen.

Köyhyys, maailmanlaajuiseen keinotteluun perustuva ahneus sekä taloudellisen hyvinvoinnin epätasainen jakautuminen saavat ihmiset useimmiten liikkeelle omista kotimaistaan eikä se poistu toisiamme vihaamalla. Vasemmistoliiton tavoitteena on korjata ne rakenteet, jotka mahdollistavat ihmisten hyväksikäytön ja taloudellisen eriarvoisuuden lisäämisen kaikkialla maailmassa. Tässä rakenteita korjaamaan painostavassa työssä meidän jokaisen tulee olla mukana, niin Suomessa, Euroopassa kuin koko maailmassakin rauhan ja solidaarisuuden keinoin, lietsomatta verenvuodatusta missään muodossa.

Vasemmistonuorten sivusto 17.3.2010 - kriittistä keskustelua siirtolaisuudesta

Kansanvalta vai konsulttien toiveuni?

Toivottavasti Suomen kansa on hereillä ja virkeänä, kun Vanhasen II hallitus palkkaa Amerikan konsultit sorvaamaan tulevia hallitusohjelmia ja "uuden yhteiskunnan" kivijalkaa. McKinsey & Company on laatinut suunnitelmia muun muassa Suomen terveydenhuoltojärjestelmän ja kilpailupolitiikan uudistamisesta. Saas nähdä onko demokratian kyyti pian niin kylmää, ettei karvalakki lämmitä ja kavereistakin on pulaa. Pieni selventäminen lienee paikallaan, miksi olen tullut tähän murheelliseen loppu tulemaan, seurattuani aitiopaikalta tätä markkinavetoisuuden hulabaloota.

Amerikan raittia seuratessamme voimme havaita mielenkiintoisia seikkoja. Omaan hyvinvointivaltioomme verrattuna suuren kumppanin sosiaaliturvajärjestelmä odottaa kehittymistään, ilman vakuutuksia olet tuuliajoilla ja virtojen vietävänä hädän hetkellä. Meininki on siis sitä, että vain rahalla saa ja hevosella pääsee, mutta jos ei satu olemaan kumpaakaan, niin se on sitten voi voi, emme voi auttaa ja kadulle siitä. Ja tällaisen maan sisältä tulee meille konsulttifirma "kehittämään" suomalaista järjestelmää. Ei tarvitse edes ruudin olla karvahatun alla kuivaa, että ymmärtää missä mennään ja kenen keitoksilla eletään. Pian olemme entistä syvemmällä hyvinvointivaltiota kaatavassa suossa ja alkaa happi loppua heikommilta talousikeen puristuksessa.

Talvisodan henki ja kaveria ei jätetä, näyttää koskevan vain kaikkein parhaiten toimeentulevia ja keskituloisia, mutta peruspäivärahalla tai työmarkkinatuella saa rimpuilla entistä tiukemmalla. Lisäksi työministeriön uudet ohjeet pudottavat TE-toimistojen listoilta tuhansia ihmisiä, kun ihmiset lokeroidaan heihin, joita voidaan auttaa ja heihin, joille ei apua ole saatavissa. Näin ollen kuntien sosiaalitoimen vastuulle kaatuu entistä suurempi työpaine, kun loppupelissä kukaan ei ole oikein vastuussa tai ainakaan ei ole yhteisesti sovittu, että jokaiselle on joku jossain ja tyhjän päälle ei ketään jätetä. Tämä tie oli nähtävissä jo vuonna 2009, kun yritettiin lakkauttaa pitkäaikaistyöttömien tilastointikin. Asiaa perättäessä löytyi jos jonkinlaista selitystä ja totuutta, mutta loppujen lopuksi vääntö tuotti tuloksen ja tilastointi jäi henkiin ainakin hetkiseksi. Kuinka käy sitten jatkossa, kun näyttää, ettei ole enää pitkäaikaistyöttömälle tai vajaakuntoiselle paikkaa missään.

Rahaa ei löydy köyhyyden poistoon ja tuloerojen kasvun katkaisemiseen, mutta kyllä sitä löytyy yhden maailman suurimman kaupallisen konsulttifirman värväämiseen, avustamaan pääministerin esikuntaa seuraavan hallitusohjelman laatimisessa. Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen julki tullut kerta, kun kaupallisin periaattein toimiva konsulttiyritys saa Suomessa päätösvaltaa politiikassa. Yksityisten konsulttien ja neuvonantajien rooli hallituksen apureina on tähän saakka rajoittunut teollistamishankkeisiin, johtamis-, liikenne- ja tietojärjestelmiin sekä muun muassa valtion omaisuuden myymiseen. Konsulttien käyttämistä koko yhteiskuntaa koskevien ratkaisujen suunnittelijoina on varottu ja yleensä on luotettu joko poliittisen koneiston omiin ideoihin tai kotimaisten etujärjestöjen ja tutkimuslaitosten viisauteen. Nyt näyttää kotimainen järki kadonneen ja ilmeisesti seuraava hallituskin on jo valittuna jossain, koska tulevaa hallitusohjelmaa rakennetaan jo. Demokratian merkitykseen ja kansanvaltaan näytetään jo pyyhittävän jalkansa. Elän toivossa, että Suomen kansalla on viisautta lopettaa tällainen pelleily ja laittaa konsulttien toiveunta näkevän hallituksen huurotukselle piste seuraavissa vaaleissa. Sillä tätä menoa ainoa varma asia on eriarvoisuuden kasvu ja suomalaisen hyvinvointivaltion jatkuva näivettyminen. Eväät asioiden korjaamiselle on olemassa ihan omissakin voimissa, kunhan tehdyt virheet uskalletaan ensin tunnustaa. On vain niin paljon helpompi piiloutua kasvottomien konsulttien selän taakse, kuin ottaa lapio omaan kouraan ja lähteä tunkiota selvittämään.

Kansan Tahto 17.3.2010

Aluepolitiikan kohtalon hetket?

Kuluneet viikot ovat sisältäneet monenlaista kirjoittelua koulutusasioista ja maakuntayliopiston roolista. Kirjoitan näkökulmasta, joka mielestäni on ollut esillä aivan liian vähän, liittyen Kajaanin yliopistokeskuksen jatkoon ja emoyliopiston taloudellisiin vaikeuksiin.

On helppo syyllistää, etsiä syntipukkia. On helpompi rikkoa, kuin rakentaa ja kuitenkin, kun puhutaan poliittiseen päätöksentekoon pohjaavista ratkaisuista, niin asiat eivät ole mustavalkoisia. On riemukasta iskeä sanan säilällä ja laittaa raippa laulamaan sen enempiä ajattelematta, mitä päätösten taakse piiloutuu.

Yliopistolain valmistelun ja eteenpäin viennin yhteydessä, taisi kuitenkin pelimerkit jäädä lopullisesti selvittämättä. Miten onkaan todellisuudessa perusrahoituksen riittävyyden kivijalka, rakennettiinko mallia vieläkin juoksuhiekalle, vaikka paljon luvattiin ja vakuuteltiin. Epäilevänä tuomaana, en voinut välttyä ajatukselta, että onkohan sittenkään kaikki niin hyvin, kuin annetaan ymmärtää. Sillä ikiaikaisesti politiikassa on käyty aluepolitiikan selviytymistaistelua, henkiinjäämisriitit ovat näkyneet, joka ikisellä eduskuntakaudella.

En tiedä, kuinka moni teistä on kiinnittänyt huomionsa keskittämislinjauksiin, tehostamisvaatimuksiin, suuruuden tavoitteluun ja varsin suorasanaisiinkin lausumiin siitä kuinka aluepolitiikalla vaikeutetaan asioita. Viimeisin kraavi esimerkki on, vihreiden tähtikaartiin kuuluvan, Osmo Soininvaaran kirjoitus Helsingin Sanomissa 24.2, jossa hän toteaa aluepolitiikan tulevan rautateiden kehittämisen tielle. Hän ei pidä oikeana politiikkana sitä, että pohjoisen junavuoroja tuetaan ja nostaa esimerkiksi Kemijärven linjan, jossa liikkuminen voitaisiin lähestulkoon hoitaa taksilla vähäisten matkustajamäärien vuoksi.

Tämä voi kuulostaa vähäpätöiseltä, mutta kun huomioi kuinka selkeästi keskittämisajattelu vahvistuu koko ajan, niin ei voi välttyä ajatukselta, että valojen sammuttaminen pohjoisen ja itäisen Suomen raukoilta rajoilta on alkanut. Aluepolitiikan loppulaskennassa, meidät laitetaan taistelemaan keskenään ja riitauttamalla esimerkiksi Kainuun ja Oulun toimijat yliopistokysymyksessä, voidaan varmistaa, että jyrä ajaa entistä tiukemmin alueiden ylitse. Nyt ei siis suinkaan ole aika etsiä syyllisiä ja piiskata toisiamme alueilla, joissa olemme samassa ”kylmän poliittisen kyydin” veneessä. Me voimme ottaa peitset ja leimakirveet kouriimme ja suunnata ne yhteisellä, pohjoisen ja idän voimalla, sinne minne palaute kuuluu. Helsingin kirkonkylälle, lumimiesten luvattuun kaupunkiin, eduskuntaan ja näyttää, ettei pohjoinen tyydy siihen ratkaisuun, että aluepolitiikka on ulkoistettu ilman riittäviä voimavaroja ja nyt vain odotellaan kenen pinna palaa ensimmäisenä ja valot sammuvat omasta aloitteesta. Tässä henkiinjäämiskamppailussa tarvitaan meitä jokaikistä, jotta yhteinen rintamalinja pitää! Myös kehäkolmosen ulkopuolella, ihmisillä on oikeus elämiseen ja selviytymiseen omalla kotiseudullaan! Ja jos tästä oikeudesta halutaan poiketa, niin se päätös on tehtävä julkisesti, politiikan toimijoiden toimesta niin, että jokainen tietää missä mennään ja kenen ovella palautteen kanssa kolkutellaan, kun omasta pitäjästä virta on katkaistu!

Kainuun Sanomat 27.2.2010

Kiskot vievät - mutta minne?

Menneen vuoden aikana saimme lukea, kuinka Euroopassa, raideliikenteen kehittäminen on löytänyt uudet uomansa ja hankkeet etenevät vauhdilla. Vastataan asiakkaiden tarpeisiin, huolehditaan ympäristöstä ja ennen kaikkea huomioidaan matkustajanäkökulma ja tiedostetaan ketä varten ollaan olemassa. Yleisesti ajatellen voisi kuvitella, että enemmistö päätöksistä ja toimista vaikuttavat ihmisiin ja arjen asiantuntijoina kansalaiset omaavat parasta asiantuntijuutta. Nuorena ja kenties naivinakin kansanedustajana olen saanut huomata, että ainakaan suomalaisen raideliikenteen kehittämisessä asiakas ei taidakaan olla kunniavieras, kuten muualla maailmassa näytetään ymmärretyn.

VR lopetti Itä-Suomen yöjunaliikenteen reilut kolme vuotta sitten. Tilalle tuli liittymäliikenne Oulun yöjunalle ja aamuyöllä Kajaanista lähtevä Pendolino. Kokemukset osoittavat, ettei uusi käytäntö ole ollut erityisen toimiva ainakaan kainuulaisten näkökulmasta. Jatkuvasti tulee palautetta niin työssäkäyviltä, opiskelijoilta, eläkeläisiltä kuin järjestöjenkin edustajilta. Päivän koulutuksessa Helsingissä käyminen tarkoittaa 13 tunnin istumista saman vuorokauden aikana päiväjunissa. Yleensä aamulla ei ehdi mukaan tilaisuuksiin ajoissa, jos ei lähde jo edellisenä iltana liittymäjunaan. Myöskään aamuyöllä liikennöivä Pendolino ei Kainuun pitkillä etäisyyksillä ole toimiva ratkaisu. Alueen muista, Kajaania kauempana sijaitsevista, kunnista on lähdettävä jo yhden kahden aikaan yöllä ajamaan junalle, jotta ehtii mukaan. Ja aamuyöllä kesken unien herätetty kansalainen ei ole mikään aktiivisuuden ilmentymä päästessään perille Helsinkiin

Toiveikkaana otin vastaan tiedon, että liikenneministeriö, yhdessä alueellisten tahojen kanssa, käynnistää ulkopuolisen selvityksen mahdollisuuksista aloittaa sisämaan yöjunaliikenne uudelleen. Toivo hiipui, kun tajusin, että asia selvitetään saman konsulttiyrityksen toimesta, jonka raportille jo kerran perustettiin sisämaan yöjunaliikenteen lakkauttaminen. Suokaa anteeksi maalaisuuteni, mutta kuka haluaa kääntää teoriansa toiseksi hakemalla vaihtoehtoja ratkaisuun, jonka itse jo kerran osoitti kannattamattomaksi?

Kaukana Itäsuomalaisesta arjesta on konsulttifirman raportti, joka mm. pitää hyvänä, että kello 4.00 lähtevällä Pendolinolla ehtii Kajaanista Helsinkiin kello 10 mennessä. Missä lienee käsitys kansalaisten tasa-arvosta liikenteen osalta, jos on hyvä, että kansalainen saapuu toista tuntia myöhässä, koulutuksiin, palavereihin ja kokouksiin? Onko hyvä, jos aamuyön hämärinä tunteina, usein väsyneenäkin liikenneturvallisuutta uhmaten, pyristelee satojen kilometrien matkan päästäkseen kello 4:n junaan. Todennäköisesti nykypäivän konsulttifirmojen tasa-arvoa kuvastaa sekin, että kunhan ihmiset sentään saman viikon nimissä pääsevät perille, niin senhän pitää riittää suomalaisen raideliikenteen tasa-arvoiseen kehittämiseen. Silti unelmoin, että alueellisten tahojen ääntä kuunnellaan ja tasavertaiset ratkaisut löytyvät, mutta valitettavasti maalaisjärjellä näyttää harvoin olevan valtaa näissäkään ratkaisuissa.

Rautatieläinen- lehti 2010

Mieli maassa - sydän sykkyrällä

Olemme jälleen kerran saaneet lukea tilastoista, jotka kertovat karua kieltään suomalaisesta hyvinvoinnista. Jo lähes 400 000 suomalaista sairastaa masennusta. Masennus ajaa enemmän ihmisiä eläkkeelle kuin mikään muu sairaus. Asiantuntijat pelkäävät, että kehitys jatkuu kiihtyvänä ja yhä useampi jää pois työmarkkinoilta. Ja suurin huoli kohdistuu nuoriin, vastavalmistuneisiin tai koulunsa päättäviin. Kuitenkaan tämä hälyttävä tilanne ei herätä kovinkaan suuria intohimoja, työuran jatkamisesta haaveilevassa politiikan ykköskaartissa. Toki hankkeita toisensa jälkeen kasataan pystyyn, on Mastoa, Kastetta ja ehkäpä tulossa sekin kastemato-hanke, kunhan keksivät nimiyhdistelmän. Sen sijaan arvomaailman ja yhteiskunnallisen moraalin rappeumasta ei puhuta. Rapa-hanketta ei ole vielä nostettu pystyyn - alkaisikohan olla jo aika? 

Masennusta sairautena on tutkittu ja siitä puhuttu vasta viitisentoista vuotta. Tutkijat ovat verranneet masennusta vakavuudessaan, alle vuosi sitten sairastettuun sydäninfarktiin, sydämen vajaatoimintaan ja reumasairauksiin. Masennus näyttää kuitenkin olevan edellä mainittuja vakavampi sairaus, kun vertaa, kuinka paljon se vaikuttaa ihmisen elämänlaatuun. Masennus on stressiperäinen sairaus. Jos ihminen joutuu nuorena tai aikuisena sellaiseen tilanteeseen, että stressi ylittää hänen voimavaransa, masennus puhkeaa helposti. On pelättävissä, että talouslama lisää entisestään sairastuvien määrää. Siihen viittaa hoitoon hakeutuvien kasvava joukko ja esimerkiksi huostaanottojen yleistyminen sekä sosiaalipalvelujen käytön kasvaminen. Työttömäksi joutuvat ja toisaalta liiallisen työkuorman alle töihin jäävät ovat alttiita tälle stressisairaudelle.

Me elämme varsin arvottomassa maailmassa. Viimeiset 10 - 20 vuotta oikeastaan ainoat termit, joilla on puhuttu yhteisömme kehittämisestä, ovat raha, tuottavuus ja taloudellisuus. Kun näyttää, että depressio varsinkin nuorten kohdalla on lisääntymässä - arvelen, että juuri tämä arvottomuuden aika iskee eniten nuoriin. Heidän on vaikea löytää paikkaansa, he eivät tiedä mihin suuntaan yhteiskuntaamme pitäisi rakentaa. On vaikea suunnata tulevaisuuteen, jossa ei ole samanlaisia arvoja kuin ennen. Yhteisöllisyys, välittäminen ja toisen huomioon ottaminen kaikuvat tyhjinä juhlapuheina marmoriseinistä, mutta arjen politiikassa ne näkyvät enää harvoin. Tutkijat ovat todenneet, että 90-luvun lamasta ei ole opittu mitään. Me voimme nähdä sen päätöksenteossa. Nyt ollaan jälleen purkamassa ihan samoja järjestelmiä kuin silloin. Esimerkiksi sosiaalitoimessa, päivähoidossa, kouluissa ja omaishoidossa tehdään leikkauksia. Samalla puretaan järjestelmiä, jotka toimivat tukipalkkeina ja tuovat pitkäjänteisyyttä ihmisten elämään.

Menneellä viikolla havahduin Helsingissä tilanteeseen, jossa menin auttamaan suojatiellä lumeen kaatunutta rouvaa. Tarjotessani apua ja tarttuessani hänen käteensä, näin hänen kasvoiltaan paistavan järkytyksen. Ilme ikään kuin huusi ihmetystä - mikä hullu tuo on, kun tulee vierasta ihmistä auttamaan ja vielä puhuu minulle! Silloin ymmärsin, kuinka hukassa tämä maailma oikeastaan on, kuinka kaukana on välittäminen ja toisen ihmisen huomioon ottaminen. Nyky-Suomessa rouva olisi pitänyt itsestään selvänä, että kaikki kävelevät ohitse, silläkin uhalla, että punaisen valon takana väijyvä automassa jyrää heiveröisen naisihmisen alleen. Kyllä tämä maa todellakin tarvitsee tervehtyäkseen ryhtiliikkeen, joka nostaa poliittisen arvomaailman ytimeen ihmisen suurimpana omaisuutenaan. Ahneuden, tuottavuuden ja tehokkuuden tilalle tarvitaan välittömästi yhteisvastuuta, välittämistä ja yhteisöllisyyttä. Lähimmäistä ei jätetä pulaan, oltiin sitten tuttuja tai ei.

Kansan Tahto 10.2.2010