Kolumneja 2010 - 2011

Korjausta perusturvaan ja harmaa talous kuriin

Tälle vaalikaudelle jätti edellinen hallitus pitkävaikutteisen perinnön. Valtio velkaantuu vauhdilla, leipäjonot pitenevät ja harmaa talous rehottaa työmailla. Näiden tosiasioiden keskellä uutta hallitusohjelmaa veivattiin ja lopputulos osoittaa, että nyt on yhteinen tavoite kääntää valtion talous kestävälle uralle, vähentää köyhyyttä ja kitkeä harmaata taloutta.

Työmarkkinatuen ja peruspäivärahan tasoa korotetaan vuoden alusta 100 eurolla kuukaudessa. Taso ei vieläkään ole riittävä, mutta korotus lopettaa pari vuosikymmentä jatkuneen perusturvan näivettämisen ”työnteon kannustavuuden” nimissä ja merkitsee todellista suunnanmuutosta köyhyyden vastaisessa taistelussa. Ei riitä – keskustelussa on kuitenkin muistettava, että yli kymmenen vuotta on jo menty pelkkien senttikorotusten varassa. 

Toimeentulotukeen tulee kuukausittainen 25 euron korotus - summa, jonka pitäisi olla suurempi, mutta nyt painopiste asetettiin yksinhuoltajien toimeentulotuen parantamiseen. Opintotuki sidotaan tämän hallituksen päätöksillä indeksiin, joten opiskelijoiden tukea ei enää inflaatio tule syömään takavuosien malliin. Kunnallisverotuksessa pienituloisten asema paranee, koska perusvähennystä nostetaan. Ja pienituloisen palkansaajan asemaa kohennetaan työtulovähennyksen nostolla. Myös asumistukeen tulee korjausta. Perusturvaan suunnataan kaikkiaan 335 miljoonan euron lisäsatsaukset, joka on tällaisessa taloudellisessa tilanteessa merkittävä arvovalinta. Monet talouselämän vaikuttajat ovatkin olleet pettyneitä hallitusohjelmaan, koska heidän mielestään meillä ei olisi varaa edes nykytasoiseen sosiaaliturvaan. Syy purnaukseen taitaa kuitenkin löytyä hyvätuloisille tarjotusta kepistä. Pääomaverotuksen taso nostetaan 30 prosenttiin ja vielä korkeammista pääomatuloista maksetaan 32 prosenttia veroa. Verovapaiden osinkojen alarajaa lasketaan ja suuria perintöjä verotetaan jatkossa ankarammin.

Hallitusohjelma tuo arkeemme jo vuosia puhutun, nuorisolle suunnatun työllisyystakuun, jonka myötä jokainen alle 25-vuotias nuori ja alle 30-vuotias vastavalmistunut saa työ-, kuntoutus-, tai harjoittelupaikan kolmen kuukauden kuluttua työttömäksi joutumisesta. Seniorisukupolveakaan ei ole unohdettu, koska pitkään vatvotusta vanhuspalvelulaista tulee nyt totta. Se luo velvoitteen siitä, että jokaiselle ikääntyneelle tulee oikeus inhimilliseen hoivaan. Vanhuspalvelulakiin tulee valtion erillisrahoitus. Vaalikentillä keskustelussa olleet eläkeindeksit otetaan tarkasteluun ja niistä tehdään linjauksia vaalikauden aikana ja merkityksellistä on, että nyt eläkeläisjärjestötkin pääsevät mukaan linjausten laadintaan.

Aiempien hallitusten intohimon kohteena ei ole ollut harmaaseen talouteen puuttuminen, ja siksi se tällä hetkellä rehottaa työmailla ja valtion veromenetykset ovat erittäin tuntuvia. Nyt alkavalla hallituskaudella tullaan tavoittelemaan 300 - 400 miljoonan euron vuosittaisia verohyötyjä harmaan talouden kitkemisellä. Tavoitteen saavuttamiseksi on ”korvamerkitty” 20 miljoonan euron satsaukset viranomaisresursseihin, jotta saadaan lisää voimaa esim. verohallintoon, poliisityöhön, maistraatteihin ja työsuojeluun. Nopealla tahdilla tullaan ottamaan käyttöön rakennustyömailla veronumero pakollisessa kuvallisessa tunnistekortissa, yhtenä konkreettisena esimerkkinä.

Täydellinen hallitusohjelma ei tietenkään ole, se kun ei voi olla yhden puolueen poliittinen ohjelma. Siihen sisältyy myös paljon vaikeita asioita liittyen esimerkiksi kuntien rahoitukseen. Kuntia odottavat kolmen prosentin leikkaukset valtionosuuksiin, mikä merkitsee prosentin heikennystä kuntatalouteen. Ikävä asia on myös asuntolainan verovähennysoikeuden alentaminen, mikä tulee merkitsemään esim. 100 000 euron asuntolainassa 3% korkotasolla 17,50 euron kuukausittaista tappiota asuntovelalliselle.

Uuden hallituksen työ alkaa työllistämisen lisäbudjetilla, jolla huolehditaan nuorten ja pitkäaikaistyöttömien työllistämiseen tarkoitettujen määrärahojen riittävyydestä. Moni asia jää kuitenkin vielä neljän vuoden aikana päätettäväksi ja siksi Vasemmiston on syytä olla mukana huolehtimassa niin jokaisen pienituloisen kuin pohjoisenkin etujen toteutumisesta.

Kotiseutuplus 30.6.2011

Kesä ja kotiseudun lumo

On pitänyt matkustaa kauas nähdäkseen kotiseudun ja sen ihmisten arvo. Vaikka kuinka on aina ajatellut arvostavansa omaa maataan, omaa maakuntaansa ja oma kotiseutuaan, niin silti sitä on oppinut pitämään monia asioita turhankin itsestään selvänä. Puhdas luonto, puhtaat vedet ja turvallinen elinympäristö ei olekaan niin selviä kaikkialla. Puhumattakaan siitä osaammeko me enää kaikkialla välittää positiivisella tavalla kanssaihmisistämme, vaikka senkin voi tietenkin kääntää uteliaisuudeksi ja toisten asioihin sekaantumiseksi.

Kun usein liikkuu lentokentän seutuvilla jää miettimään, että miksihän sitä hämmentyneenä katselee ihmisiä matkakasseineen lähdössä parhaan kesän keskellä ulkomaille. Samaan aikaan itse toivoo, että saisipa tepsutella kotimaakunnan kesätapahtumissa ja nautti keskikesän valoisista öistä. Niin eri tavalla me ihmiset kesäämme tahdomme viettää ja sen varmasti toisillemme suomme. Syy miksi pohdiskelen näitä asioita on varmaan siinä, että katsottuaan asioita kauempaa on havainnut oman maan sisältävän, niin paljon tutkittavaa ja tapahtuma-aarteita, että vapaa-ajan saa varmasti kulumaan kulkien myös kotomaan kamaralla.

Hengen ravinto ja kesän valoisuuden luoman ihmisten positiivisuuden voimaannuttava vaikutus on tarpeen valmistauduttaessa syksyn pimeisiin iltoihin. Oikein odotan, että pääsen nauttimaan kesäteattereista, musiikista, tapahtumista ja hyväntuulisten ihmisten seurasta. Ja olen vakuuttunut, että Kainuussa ei tänäkään kesänä tarvitse pettyä tarjontaan, vaan jokainen kunta kylineen pistä itsensä ja toimijansa peliin. Koenkin etuoikeudekseni saada elää maakunnassa, jossa myös kulttuurin arvo on tunnustettu ja yhdessä tehdään töitä tämän arvokkaan perinnön säilyttämiseksi.

Viimeisten viikkojen poliittisen väännön jälkeen voin rehellisesti tunnustaa, että kaipaan hetkeä omalla kotitantereella. Vaikka edes sitä, että mansikkakipon ja jäätelökupin kanssa saisi paljaita varpaita kipristellä kotipihan ruohikossa, kuunnella lintujen laulua ja antaa kesäauringon lämmittää. Puhumattakaan riemukkaista uintiretkistä, jotka ovat olleet jokakesäinen rituaalimme kavereiden muksujen ja koirani kanssa. Tämän näen sieluni silmillä istuessani kokoushuoneiden hämärässä ja hiostavassa harmaudessa.

Nautitaan kesästä, iloitaan tapahtumista ja ohjelmasta, jota ihanat aktiiviset ja lahjakkaat ihmiset meille järjestävät. Kerätään valo, luonnon marjat ja hedelmät talteen iloksi syksyn sateisiin ja talven varalle. Ollaan ihmisiä toinen toisillemme, autetaan pesästä lentävien lasten taivalta koulutyön jälkeen ja puhalletaan yhteen hiileen säilyttääksemme upea ja arvokas yhteisömme vahvana ja toimintakykyisenä. Näillä ajatuksilla hyvää kesää kaikille Teille!

Paikallislehdet 21.6.2011

Kuulumisia valtiopäiviltä

Vaalikierroksen jälkeen paluu uusille valtiopäiville tapahtui hyvin nopeasti ja täytyy tunnustaa, että hiukan jäsenissä on painanut reilun kuukauden yhtäjaksoinen tauoton kiertäminen. Talo ja ihmiset ovat osaltaan tuttuja, mutta käytännössä lähes 85 uutta kasvoa antaa oman haasteensa tarttua jälleen lainsäädäntötyöhön. Ensimmäiset päivät menevätkin tutustumisen ja sisäänajon merkeissä jälleen kerran eli kihinä ja kuhina käy vallan käytävillä, kun valiokuntapaikkoja taas pähkäillään ja aloitetaan hallitustunnustelut.

Poliittisen kentän murros tuntuu ja näkyy eduskunnan valtasuhteissa. On mielenkiintoista nähdä kuinka se sitten konkreettisesti näkyy eduskuntatyössä, kun kuitenkin tuleva hallitusohjelma pohjautuu pitkälti usean puolueen neuvoteltuihin kompromisseihin, eikä kenelläkään ole diktaattorimaista mahdollisuutta sanella asioita suuntaan tai toiseen. Neuvottelut eivät tule omaan helppoja, siinä saa sorvata suuntaan jos toiseen ennen kuin tämä paketti on kasassa. Tulevina viikkoina saamme varmasti nähdä kuinka pitkäaikainen hallituspuolue Keskusta asettaa joukkonsa oppositiotyöhön, ainakin näin pääministeri Kiviniemi ilmoitti vaalien jälkeen tapahtuvan. Toisaalta SDP on jälleen hallitusneuvotteluissa mukana Perussuomalaisten kanssa, joten yllättäviä käänteitä voi vielä ilmetä monesta suunnasta, kaikki ovet taitavat olla vielä avoinna, ainakin jos tuulta osaa oikein haistella. Eli kuka tietää mitä yllätyksiä vielä onkaan luvassa!

Eduskuntatyön käynnistyminen kaikkine vanhoine traditioineen voi tuntua uudesta kansanedustajasta jopa tuskastuttavalta, kun joka paikassa jonotetaan, tarkistetaan, odotetaan, äänestetään ja perehdytään. Uutta asiaa tulee joka suunnasta ja media pyörii kiinnostuneena kintereillä. Vie aikansa ennen kuin tottuu ajatukseen, että wc-koppi on ainoa paikka, jossa olet yksin ja rauhassa. Sosiaalisen ähkyn riski näin vaaliturneen jälkeen on ihan todellinen ja voitte uskoa, että illalla tuntuu hyvältä olla hetki omine ajatuksineen ihan itsekseen, ennen kuin ryhtyy taas setvimään mihin seuraavana aamuna on yöunien jälkeen sännättävä. Voisi melkein sanoa, että eduskunnassa ilmassa on jälleen kerran suuren urheilujuhlan tuntua, vielä ei voi tietää mikä on lopputulos kilpailulajien päättyessä, mutta ainakin yleisön odotukset ovat todella kovat ja poliitikoilla täysi työ lunastaa kaikki vaalien aikana syntyneet odotukset.  Pidetään yhteyttä ja ollaan hereillä, ainakin näillä näkymin Suomussalmen suunnalla on ote valtiovarainvaliokuntaan ja maa- ja metsätalousvaliokuntaan eli haasteita riittää.

Ylä-Kainuu 3.5.2011

Mökistäänkö piti lähteä?

Kuluneiden viikkojen kiertäminen ympäri Oulun vaalipiiriä on osoittanut, että nyt jos koskaan on pysähdyttävä selvittämään ja toimimaan korjaavasti sen tosiasian kanssa, että ihmisten ostovoima ja maksukyky on heikentynyt merkittävästi. Ei ole ollut sellaista kylää tai kuntaa, kaupungista puhumattakaan, missä ei olisi tultu kysymään energiaveroista, liikkumisen kalleudesta, ruoan hinnasta ja ihmisten taloudellisesta maksukyvystä ja sen romahtamisesta. Joukossa on heitä, joilla ei ole hätää, mutta paljon on heitä, joilla on tulenpalava huoli omasta selviytymisestä ja pärjäämisestä kasvavan laskupinon kanssa.

Energiaverotuksen korotukset ja yleisesti välilliseen verotukseen tulleet lisäykset saavat ihmiset kysymään, että mökistäänkö sitä on ukon ja muorin lähdettävä, kun ei ole millä sähkölaskua maksaa tai öljyä säiliöön tilata? Mikä ihmeen hyvinvointivaltio se sellainen on, joka laittaa maansa rakentajat ja sinnikkäät puolustajat kerjuulle ja pelkona on, että palataan jälleen sota-aikojen jälkeiseen maailmaan, jossa osa joutui kiertämään talosta taloon saadakseen kattoa päänsä päälle ja murua rinnan alle.

Ei voi olla, että me rakennamme maatamme niin, että osalla on hyvinvointia ylimäärin ja osalle ei riitä murustakaan. Muutenkin tuntuu kummalliselta arvorappiolta, että meidän isovanhemmilla ja vanhemmilla on ollut varaa kasvattaa ja kouluttaa meidät, mutta meillä ei ole nyt varaa hoitaa maatamme raivanneita ja rakentaneita sukupolvia. Selekäänkö meille pittää antaa, että me ymmärrämme, että kunniavelka on maksettava myös takaisin, ei aina voi olla vain ottavana ja saavana osapuolena. Ja miten se nyt niin voi mennä, että silloin kun ei rahaa todella ollut, pidettiin huolta kaikista, mutta nyt kun rahaa on enemmän kuin koskaan, sitä ei riitä mihinkään, ei ainakaan eriarvoistumisen poistamiseen tai lapsille ja vanhuksille.

Ahneus on ajamassa kerjuulle myös suomalaisen maatalouden, sillä karu viesti tämän päivän tuottajalta on se, että vaikka ruoan hinta nousee jatkuvasti, niin tuottajahinnat pysyvät alhaalla. Jonkun porhon taskuunhan se voitto katoaa, kun kaupat tahkoavat koko ajan sellaista tulosta, että heikkopäistä hirvittää, mutta ruoan tuottajan taskussa ei tiliä vaan näy. Tyhjään sitä juhlapuheissa puhutaan oman tuotannon turvaamisesta ja huoltovarmuuden säilyttämisestä, kun tuottajien kukkaro huutaa tyhjyyttään ja moni miettii toiminnan jatkoa. Samaa viestiä on tullut myös pienyrittäjiltä, jotka toimivat palvelusektorilla, kukkaro ei kestää enää yhtään ainutta arvonlisäveroasteen korotusta, kun nyt jo toimitaan kannattavuuden rajamailla. Kuitenkin osa puolueista puhuu edelleen arvonlisäveroasteen korottamisesta ja energiaverojen nostosta – se kertoo kyllä siitä, ettei ole kuunneltu pätkänkään vertaa miten osa kansaamme tällä hetkellä selviytyy ja mikä on tulevaisuus, mikäli ostovoima vaan edelleen heikentyy. 

PS. Vasemmisto ja allekirjoittanut eivät ole esittäneet, eivätkä tue ajatusta metsä- ja peltomaan laittamisesta kiinteistöverolle, tulkoon se nyt kaikille kansoille tiettäväksi, jotta vatulointi sen asian parissa loppuu.

Kainuun Sanomat 9.4.2011

Kuka se kansan hännän nostaa, jos ei kansa itte?

Sielusta riipoo ja sydämestä ottaa, kun jatkuvasti kuulee ja näkee kuinka vaahtipallit suupielissä kiiluen puhutaan kaikkialla eläkeiän nostosta ja työvoimapulasta. Kuitenkin arjen elämässä tilanne on sellainen, että 40 – 50 -vuotiaat ihmiset joutuessaan pois pitkäaikaisesta työsuhteesta, joutuvat kamppailemaan selviytymisen äärirajoilla päästääkseen jotenkin takaisin jaloilleen ja työnhaussa heitä kuitenkin syrjitään sumeilematta, sillä sanotaanpa mitä tahansa, niin ikärasismi on vallalla. Samaan aikaan nuoret eivät pääse edes työuran alkuun, kun pitäisi olla kokemusta ja näkemystä ja muksut tehty ja elämä kaikin puolin mallillaan.

Eihän tässä ole arjen ymmärryksen kanssa enää mitään tekemistä, ihmisiä on työtä vailla satoja tuhansia, työhaluisia ja -kykyisiä, mutta ei, meidän järjestelmää ei saada liikahtamaan siihen suuntaan, että ihmisille järjestettäisiin töitä ja vieläpä niin, että palkalla tulee toimeen. Puhumattakaan siitä, että olisi ollut tahtoa korjata meidän järjestelmää, jotta lyhyidenkin töiden vastaanottaminen olisi kannattavaa eli saisi ennemmin porkkanan siitä, että on itse aktiivinen, eikä keppiä siitä, että on lähtenyt työhön. Ja tämä vielä ruokkii harmaatakin taloutta, kun kannattaa tehdä vain pimeänä lyhyet pätkät. Ja mielenterveys siinä menee itse kullakin, kun saa jatkuvassa löysässä hirressä roikkua maksujensa ja kulujensa kanssa, kun ne eivät leikkaannu mihinkään, vaikka kuinka olisi vaikea tilanne.

Turhuuden roviot palavat, kun ihmiset puhuvat, että mitäpä se hyvejää äänestää, tyhjän saapi kysymättähii. Van kun se vain on niin tässä maalimassa, että ne porukat äänestää aina, joiden mielestä nykymeno on hyvä ja heille soppii, että rahhaa jaetaan edelleen niille, joilla sitä jo ennestään pursuu takin vuoristakin ja maksut ja verot laitetaan niiden hoidettavaksi, joilla ei ole kaikilla takkiakaan, tai ainakin on vuoret viety valtiolle. Nyt jos koskaan meijjän immeisten on herättävä talaviunilta ja lähettävä liikkeelle, jottei tätä maata viijjä siihen malliin, että toiset tapetaan työn alle ja toiset työn puutteeseen, toiset näläkään ja toiset ylenpalttiseen hyvinvoentiin. Kansan ääntä ei kohota, kuin kansa itte ja se on tyhjä murista sen jäläkeen, kun pelimerkit on vaaleissa jaettu.

herätysterveisin Kainuun lehdissä Maaliskuun viimeisellä viikolla 2011

Metsäkeskus Kajaaniin

Alueelliset metsäkeskukset on tarkoitus yhdistää yhdeksi valtakunnalliseksi metsäkeskukseksi ja keskusyksikön on arvioitu työllistävän 40 - 50 asiantuntijaa. Kainuun maakunta ja Kajaanin kaupunki ovat esittäneet valtakunnallisen metsäkeskuksen sijoittamista Kajaaniin. Esitystä perusteltiin muun muassa sillä, että metsätalous on ollut Kainuun elinkeinoelämän perusta, ja metsätaloudellinen käytännönläheinen osaaminen on maan huipputasoa. Kainuussa myös panostetaan metsäpuolen uuteen kasvuun uusiutuvaan metsätalouteen pohjaten. Keskusyksikön sijoituspaikasta on tarkoitus päättää vaalien jälkeen, joten nyt on kainuulaisen lobbauskoneen toimittava aktiivisesti.

Suomalaiset ovat metsäkansaa. Metsä on aina tarjonnut meille energiaa ja paikan rauhoittua. Suomen viennistä metsäteollisuus kattaa noin viidenneksen. Toimeentuloa metsistä saavat niin yksittäiset metsänomistajat kuin myös puusepät, rakentajat, koneyrittäjät, metsurit tai tutkijat ja listaa riittää pitkään. Paljon on kuitenkin mahdollisuuksia käyttämättä. Puurakentaminen ja suomalainen arkkitehtuuri ovat kehittymässä uusina luovan talouden aloina. Puurakentamisesta on alettu ilmastonmuutoksen myötä puhua todellisena vaihtoehtona. Naapurimaat ovat jo ajat sitten avanneet lainsäädäntönsä sille linjalle, että puurakentaminen on mahdollisuus kaikessa rakentamisessa, mutta meillä vain asetukset ja säädökset tökkivät edelleen. Ja se jos mikä, on valtavaa kansantaloudellista typeryyttä.

Energiantuotannossa keskitytään tulevaisuudessa entistä enemmän metsäenergian hyödyntämiseen. Tulevaisuuden näkökulmasta matkailutavoitteen saavuttamiseksi on huomioitava arvoina myös luonnon monimuotoisuus ja maiseman säilyttäminen.  Ei pidä ymmärtää, että haluaisin metsämme museoitavaksi tuleville sukupolville, vaan uskon, että hyvinvoiva metsä on paitsi ilo liikkujan silmälle, myös bonusta omistajalleen. Tuloskin voidaan tehdä luonnon arvo huomioiden ja ymmärtäen, että metsien käytön on oltava monipuolista.

Metsän omistamiseen liittyvät asiat puhuttavat ihmisiä. Miten hoidan verotuksen ja milloin tiedän, että on oikea aika ensiharvennuksille tai hakkuille? Miten puunhinta kehittyy? Kuinka asiantuntija täytyy olla, että voi toimia metsänomistajana? Mitä valtio voisi tehdä metsäpalveluyrittäjyyden lisäämiseksi? Pääosa metsänomistajista on eläkeläisiä. Metsänomistajien ikääntyminen vaikuttaa metsänhoidon ja puunmyynnin tulevaisuuteen – nuorempaa sukupolvea kaivataan myös metsänomistajiksi. Kainuulainen mielenlaatuni ei taivu metsämaan kiinteistöverotukselle ja jäinpä ihmettelemään miksei hallitusohjelmassa ollutta metsätilojen perintöverotuksen huojentamista tehty, sillä siten olisi lisätty nuorten metsänomistajien kiinnostusta metsänomistamiseen ja laitettu puuta liikkeelle. Kainuulaisena on aina syytä pitää meteliä metsätalouden arvostamisesta ja kehittämisestä. Metsät ovat aina olleet yksi maakuntamme vahvuuksista. Yhtä kivijalkaamme ei pidä unohtaa ja siksi toimimmekin niin, että kun maa- ja metsätalousministeriö päättää kansallisen metsäkeskuksen sijoittamispaikkaa, niin ykköseksi nousee Kajaani.

APJ:n vaalilehti Työtä ja Toimeentuloa maaliskuun lopussa 2011

Takuueläke kaikille kansaneläkettä saaville?

Takuueläkkeen eläkelupaus toteutuu vain osittain. Kun takuueläkkeestä päätettiin, annettiin pienten eläkkeiden saajille eläkelupaus, jonka mukaan kaikkien täyden kansaneläkkeen saajien takuueläke nousee noin 100 eurolla kuukaudessa. Todellisuudessa tilanne ei kuitenkaan ole näin. Takuueläkkeen määrästä säädettäessä, hallitus päätti sisällyttää lakiin säännöksen takuueläkkeeseen kohdistuvasta varhennusvähennyksestä alkavissa kansaneläkelain mukaisissa vanhuuseläkkeissä, jotka alkavat ennen 65 ikävuoden täyttämistä (0,4 prosenttia kuukautta kohden eläketapahtumasta 65 ikävuoteen) sekä niissä takuueläkeläisten eläkkeissä, joihin sisältyi jo varhaiseläkkeen varhennusvähennys ennen takuueläkkeen voimaantuloa. Kaikkiaan takuueläkeläisiä, joiden takuueläke pienenee varhennusvähennyksen takia, on 5 297 henkilöä.

Kansaneläkelaitoksen mukaan takuueläkkeen myötä tuleva tulon lisäys vähentää tämän lisäksi 53 506 takuueläkkeen saajan asumistukea enemmän tai vähemmän. Kaiken kaikkiaan heitä on 44 prosenttia 120 000:sta takuueläkkeeseen oikeutetusta. Kansaneläkelaitoksen antamien tietojen mukaan eläkeläisiä, joilla ei nyt ole asumistuessa lisäomavastuuta ja joiden asumistuki pienenee takuueläkkeen vuoksi, on 42 506. Yksinasuvan henkilön asumistuki vähenee 4,59 e/kuukausi ja perheellisen asumistuki 49,72 e/kuukausi.  Tätä enemmän takuueläke vähentää asumistukea kaikkiaan 11 115 sellaisella asumistuen saajalla, joilla on muita kuin kansaneläke- tai takuueläketuloja (pääomatulot yms.) niin paljon, että asumistuen lisäomavastuun raja ylittyy. Vähennys on tässä ryhmässä 29,99 – 42,83 euroa ja keskimääräinen vähennys 27,49 euroa.

Vuonna 2006 säädettiin uusi kansaneläkelaki, laki vammaisetuuksista ja laki eläkkeensaajan asumistuesta. Tässä yhteydessä säädettiin myös kansaneläkkeen saajien varhaiseläkkeestä ja sen saajaan kohdistetusta varhennusvähennyksestä, joka leikkaa kansaneläkettä 0,4 prosenttia kuukautta kohden varhaiseläkkeen alkamisesta lukien 65 ikävuoteen saakka. Lisäksi tämä vähennys päätettiin jättää pysyväksi 65 ikävuoden täyttämisen jälkeenkin. Varhennetun vanhuuseläkkeen voi halutessaan ottaa 62-vuotiaasta alkaen. Eläkkeelle siirtymiseen mennessä karttuneeseen eläkkeeseen tehdään tällöin varhennusvähennys. Vähennys on 0,6 prosenttia jokaiselta kuukaudelta, jolla ikäsi alittaa 63 vuotta. Koko vuoden varhentaminen pienentää eläkettäsi 7,2 prosenttia. Varhennusvähennys on pysyvä. Työeläkelaissa vanhuuseläkeiän alaraja on 63 vuotta, jolloin varhennusvähennys lasketaan ainoastaan kuukausilta 62 – 63 vuoden väliseltä ajalta.

Eläkeasiat eivät ole helppoja ja erityisesti siksi olisi perusteltua kertoa ihmisille totuus myös takuueläkkeestä. Kaikki hakijat, kun eivät suinkaan ole hyötyneet satoja euroja, kuten eduskunnassa on hehkutettu ja pettymys on ollut kitkerä ja täysin ymmärrettävä.

Kainuun Sanomat 19.3.2011

DigiDigi-taoti?

Elipä kerran mökissänsä Mutikaisen mummo hiljaista vaatimatonta elämäänsä. Ei pörisseet sähkölaitteet nurkissa, ei faxit pirisseet, eikä digiboxit vilkkuneet. Mummo eli sanomalehden ja kyläkaupan kertaviikkoisen tiedonhankinnan suloisessa maailmassa. Postipalveluautolla saattoi kerran parissa viikossa hoitaa juoksevat asiat ja nostaa vähän rahaa tarpeisiinsa. Kyläkauppa ja kauppa-auto toimittivat ruokapuolella kaiken tarpeellisen ja terveyssisar kävi pari kertaa kuussa mittaamassa verenpaineen ja tuomassa tarvittavat lääkkeet. Joskus harvakseltaan mummo innostui lähtemään maalikylille keskustaajamaan, jos sattui olemaan isompia asioita hoidettavana tai lääkärissä käyntiä, silloin käytiin puhuttamassa pankkineitiä ja nostettiin enemmän rahhaa oikein kassalta. Jossain maaliman aikaan oli vielä lääkäri kiertänyt pitäjilläkin terveysasemilla, vaan uudistukset veivät senkin palvelun.

Van elähän mittään, kun tuli tämä tekniikan vallankummous, niin johan loppu mummon henkireikä kiinteä puhelin kuulumasta, postistakin puhutaan, että jos siirrytään jakeluun pari kertaa viikossa. Kännykkä pitäs laittaa, pieni ku pirulainen ja ei ees toimi ku yhen kamarin loukossa, jos sielläkään. Ja jos luulitta, että digidigi parantaa palvelun, niin höpö höö, siihen loppu kyläkauppa, kaatu kaoppa-aoto, rullattiin puhelinyhteydet, postipalaveluauto lakkautettiin jo ajat sitten ja terveyssisarennii käynnistä soapi pieneläkeläinen maksaa ihtesä kippeeksi. Ja aota armias jos mummo eksyy kylälle, joka paekassa kysytään korttia kortin perrään, pankissa ei ennää kohta tiskillä asioijjakkaa ku pittää olla laajakaista ja nettilinja ja jos yheksän sortin muuta vempelettä, että soapi laskusa maksettua.

Siinäpä se on Mutikaisen mummo ihmeissään maaliman menosta. Vielä kun sähköyhtiö nosti hintoja siihen sorttiin, että alakaa mökin lämpimänä pitäminen olla mahotonta hommaa pienellä eläkkeellä, ni se on pian itku työnä. Mihin sitä tästä, omasta kotoaan pittää lähtä toas maaliman tuuliin kerjuulle, niinku nuorena tyttönä, ku elintillaa etittiin. Tähänkö se johti kaekki hyvinvointi, raevaajasukupoloven heitteillejättöön ja putoamiseen tietoteknisen digimaailman ulkopuolelle. Ei ihmisen palavelua, ei sosiaalista kontaktia missään, itsepalvelua alusta loppuun kehdosta hautaan, synnytään pian liukuhihnalla ja viimeiselle matkallekin voi heittäytyä johonkin sähkövempaimeen tai ainakin pakettiauton takapaksiin, jos nykyinen kilpailutusmalli jatkuu. Saapi siinä puhua tasa-arvosta, ku ei oo Mutikaisen mummokaan enää muuta, kuin rasite kansantaloudelle- ennen sitä sentään oli mummoissakin mahdollisuus ja vaareissa voimavara, mikä pirun digidigitauti se tähän kansaan iski, kun tällainen alamäki tuli?

Kansan Tahto 9.3.2011

Yksinäisyyden ja välinpitämättömyyden kansantauti

Pari viikonvaihdetta taaksepäin osallistuessani Rakkauden sillalla tapahtumaan Suomussalmella sain kymmenittäin riemukkaita halauksia ja sydämellisiä syleilyjä. Yhdessäolon ja tekemisen iloa ei voinut edes sanoin kuvailla, se läikehti syvällä sisimmässä. Kuinka paljon jokainen meistä kaipaakaan lähelleen ihmisiä, ystäviä. Miten paljon helpompaa elämän taakat, iloineen ja suruineen on kantaakaan, kun on ihmisiä jakamassa. Miten paljon enemmän hyvää mieltä ja iloa voimme jakaa ympärillemme, kun me kasvamme ja voimistumme läheisyyden lämmössä.

Kuinka sitten meidän maailmastamme tuli yksinpärjäämisen monumentti? Mallimaa, jossa pahaa oloa puretaan kanssaihmisiin nyrkein ja teräasein. Syrjäytymisen ja eristäytymisen esimerkkejä ovat median palstat pullollaan. Rikkinäisiä ihmissieluja levällään elämän valtatiellä, etsimässä jotain, kadonnutta ihmisyyttä kukaties? Kaiken rahan, talouden vallan hyvinvoinnin vuosina olemme unohtaneet, kadottaneet otteemme siihen kaikkein tärkeimpään. Siihen, kuinka me kaikki olemme sidoksissa toinen toisiimme, meidän yhteinen hyvinvointimme onkin enemmän riippuvainen siitä, kuinka saamme kaikki voimaan paremmin, kuin siitä, että vain yksillä on kaikki hyvin.

Ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunteet purkautuvat raakoina tekoina, väkivaltaisina, usein elämääkin tuhoavina tapahtumina. Raadollisimmat niistä ovat tunkeutuneet meidän jokaisen verkkokalvoille televisioruutujen välityksellä. Jotenkin olisin odottanut herätyksen tulleen, ehkä jokin herätys poliittisena angstina tulikin, mutta riittääkö se? Olemmeko tyytyväisiä siihen, kun saamme kertoa, kuinka joku muu on syyllinen siihen, mitä meille on tapahtunut. Vai uskallammeko katsoa rohkeasti peiliin. Ei ole helppoa myöntää, että olemme tehneet vääriä ratkaisuja, että olemme säästäneet vääristä asioista, että olemme unohtaneet välittää kanssaihmisistämme aidosti. On helppo heittää kivellä, mutta on vaikeampaa etsiä aitoja, oikeita ratkaisuja ongelmiin. Arvomaailman muutos ei tapahdu hetkessä, se vaatii ajatustyötä ja aitoa tahtoa toimien muuttaa asioita.

Yksinäisyyden kynnys on korkea ylitettäväksi, kun olet jäänyt toviksi omiin oloihisi, muttei se ole ylitsepääsemätön. Kuinka vähällä me voisimmekaan helpottaa toistemme elämäntietä, kantaa yhdessä arjen taakkoja ja miettiä miten vaikeista päivistä mennään eteenpäin. Ei ole pakko selvitä yksin, yksinäisyyden ja välinpitämättömyydenkin kansantaudista voidaan parantua, kunhan lähdemme liikkeelle yhdessä, jokainen omasta lähipiiristämme.    

Kainuun Sanomat 26.2.2011

Lapsiköyhyyden kasvot

Samaan aikaan kun yleinen tulotaso on Suomessa noussut, on lapsiperheiden köyhyys moninkertaistunut. Vuosina 1995 - 2007 lapsiköyhyys kasvoi lähes kolminkertaiseksi. Lapsiköyhyys on yleisintä yksinhuoltajaperheissä sekä perheissä, joissa lapset ovat alle kolmevuotiaita. Pienituloisten lapsiperheiden arki on jatkuvaa "kädestä suuhun" elämistä, jossa yllättäviin menoihin ei ole varaa. Esimerkiksi pesukoneen rikkoutuminen voi romuttaa perheen talouden ja pakottaa nopeaan velkaantumiseen.

Vaikka usein työttömyyttä pidetään suurimpana syynä köyhyyteen, niin myös työstä saatavien tulojen riittämättömyys aiheuttaa köyhyyttä. Vaikka työ yleensä on suoja köyhyyttä vastaan, voi työtä tekevän vanhemman perhe olla silti köyhä. Syynä tähän voi olla esimerkiksi se, ettei työstä saatava palkka riitä perheen kuluihin. Säännöllistä työtä ei aina ole saatavilla pätkä- ja osa-aikatöiden epävarmassa maailmassa. Yksinhuoltajien työttömyys on muita lapsiperheitä yleisempää, eikä työllistyminen ole ongelmatonta. Kun hoitovastuuta lapsista ei voi jakaa toisen vanhemman kanssa, voivat esimerkiksi työmatkat tai epäsäännöllinen työaika olla este yksinhuoltajan työllistymiselle.

Keskeiset lapsiperheille suunnatut etuudet kuten lapsilisä, vanhempainpäiväraha ja kodinhoidontuki ovat jääneet ostovoimaltaan jälkeen. Lapsilisistä käyty keskustelu on nurinkurinen. Ongelmana eivät ole suurituloisten saamat lapsilisät, vaan pienituloisimpien jääminen niiden ulkopuolelle. Kaikkein pienituloisimmilla perheillä lapsilisä leikkaa toimeentulotukea, eikä auta lapsiköyhyyden vähentämisessä. Lapsilisästä on tehtävä etuoikeutettu tulo, jolloin se ei leikkaa toimeentulotukea. Suurituloisten saamat lapsilisät ovat niin pieni summa, ettei uuden byrokratian ja leikkureiden luomisessa ole järkeä. Verotuksella pitää tasata tuloeroja, eikä lapsilisillä. Lapsiperheiden asemaa voimme parantaa myös laskemalla päivähoidon maksuja. Nollamaksuluokkaa on laajennettava, sekä laskettava kaikkien pieni- ja keskituloisten maksuja. Myös kotihoidontuen korottaminen vähintään siihen saakka, kun lapsi täyttää 1.5 vuotta on tarpeellinen muutos. Satsaukset lapsi- ja perheköyhyyden vähentämiseen maksavat itsensä monikertaisesti takaisin.

Lapselle köyhyys tarkoittaa monenlaista osattomuutta. Kun perheen tulot ovat niukat, jää lapsi helposti ulkopuoliseksi kaveripiirin harrastuksissa. Sukulaisilta saadut vanhat vaatteet voivat aiheuttaa häpeää välitunneilla ja pelkkä luokkaretken rahoittamisen ajatteleminen tuo perheeseen unettomia öitä. Lopulta usein käykin niin, ettei pienituloisen perheen lapsi voi osallistua harrastuksiin, ei lähteä luokkaretkelle tai osallistua synttäreille, kun ei ole varaa lahjaan. Kuitenkin jokaisella lapsella on oikeus kaikin puolin turvalliseen ja inhimilliseen lapsuuteen ja näihin tavoitteisiin Suomi on sitoutunut myös kansainvälisissä sopimuksissa. Siitäkään huolimatta tavoitteet eivät tällä hetkellä Suomessa toteudu.  

Paikallislehdet 15.2.2011

Ei tippa tapa vai miten se meni?

Iltalehden nuorten vaalikone sisälsi kysymykset oletko kokeillut huumeita ja pitäisikö kannabis vapauttaa. Kenties moni sivuutti kysymykset hymähtäen, mutta allekirjoittaneen kohdalla heräsi mietintä myös suomalaisen päihdepolitiikan tilasta ja esimerkiksi päihdekatkaisusta. Politiikassa päihteet ovat olleet vaiettu aihe, ellei alkoholiverotusta, uusia muotihuumeita ja mielikuvamainontakeskustelua oteta lukuun.

Päihteidenkäyttäjän kertomaa ”päihdekatkaisun jälkeen avautui vain Alkon ovi”. Olisiko tarpeellisempaa puhua päihteettömyyspolitiikasta/hoidosta päihdepolitiikan sijasta? Onko me poliitikot ymmärretty niin, että on tärkeintä ”huoltaa” päihteidenkäyttäjä kuntoon vai saada hänet kokonaan irti päihteistä? Kulkupelini huollossa, vanhat osat vaihdetaan ja kunto tarkistetaan. Taas mennään kappaleen matkaa, eikä jäädä tien penkalle. Lähes samalla mallilla päihteiden käyttäjäkin ”huolletaan”, jotta pysyy hetken ilman päihteitä, tulee parempaan kuntoon, saa neuvoja kohtuulliseen päihteidenkäyttöön ja sama kierros alkaa pian alusta. Ei toki kaikkien kohdalla, mutta surullisen usein.

Onko tarkoitustakaan ratkaista itse ongelmaa ja antaa riittäviä toimintamahdollisuuksia alan ammattilaisille, jotka tietävät, mitä asioille pitäisi tehdä? Ei siltä vaikuta, kun ajetaan alas viimeisetkin yksiköt, joissa pitkäjänteistä työtä päihteettömyyden hoidossa on tehty. Suurimmassa osassa kuntia/kaupunkeja päihdetyöntekijät yrittävät taistella pienillä toimintarahoilla kasvavan kansallisen ongelman kanssa. Vaikka tahtoa auttaa olisi, niin apua on vaikea tarjota, ellei siihen ole asianmukaista paikkaa ja riittävää taloudellista turvaa, jolla pitkäaikaiset prosessit varmistetaan. Pyöröovihoitoa ei kukaan ammattilainen halua olla tarjoamassa ihmisille, jotka tarvitsevat moniammatillista apua.

Tietynlaisesta asennemaailmasta kertovat myös vaalikoneiden kysymykset. Päihteettömyys ei ole trendikästä, ajatusmaailmaamme pyritään muokkaamaan, että kohtuukäyttö kaikessa, ilmeisesti myös huumeissa olisi jotenkin hyväksyttävää, luonnollista. Nähtyäni kannabiskokeilujen jälkiä, en suin surminkaan ole tukemassa ajatusta mietojen huumeiden laillistamisesta. Ja haluaisinkin, että yhteiskunnassamme käytäisiin enemmän arvo/asennekeskustelua siitä onko päihteettömyys paha rakennevika vai tavoiteltava arvo entistä ahdistuneemmassa maailmassamme, jossa pahaa oloa turrutetaan erilaisilla aineilla. Puheenvuorostani ei pidä tulkita, että haluaisin kieltää kaikki päihteet ja estää ihmisiä nauttimasta esimerkiksi alkoholia, päinvastoin. Jokaisella aikuisella ihmisellä on oikeus tehdä ratkaisunsa itse, mutta minkälaisen arvopohjan haluamme nuorisolle, jonka ajatusmaailma muokkautuu entistä vapaampaan malliin, jossa kaikentyyppisten päihteiden kohtuukäyttö, olisi jollakin tapaa suositeltavaa ja hyväksyttyä.

Kainuun Sanomat 5.2.2011

Kestävyysvaje - Arvorappio - vaiko molemmat?

Kuluneiden viikkojen aikana kansalaisia on ruoskittu kestävyysvajeen peikolla ja jokaisella osapuolella on ollut oma näkemyksensä siitä, kuinka suuri on kestävyysvaje ja mitä sille pitäisi tehdä. Kestävyysvaje mittaa sitä, kuinka paljon valtion menot ylittävät valtion velan vakaana pitävän menojen tason. Näin ollen valtio velkaantuu jatkuvasti lisää, niin kauan kuin valtiontaloudessa on kestävyysvajetta. Valtiovarainministeriön mukaan ensi kevään vaalien jälkeen valittavan uuden hallituksen on sopeutettava valtiontaloutta runsaalla 10 miljardilla eurolla valtion velkakierteen katkaisemiseksi.

Yleensä sanotaan, että joka vanhoja muistaa sitä tikulla silmään, mutta tässä asiassa on hiukan palattava ajassa taaksepäin. Olisikohan kuitenkin niin, että kansantalouden ja kansakunnan tilan korjaamiseksi olisi syytä arvioida kriittisesti kuluneiden vuosien veronkevennyspolitiikkaa, työnantajien Kela-maksun poistoa ja kaikkein heikoimpien asemaa, entisestään polkevia verolinjauksia. Rahaa on nimittäin ollut ja on edelleen, mutta rahan jakautumisen ja jakamisen politiikan arvomaailma on keskittänyt voimavaransa kasvattamaan niiden tahojen kassoja, jotka olisivat selvinneet entisilläkin eväillä, eikä vähävaraisen viimeisiä kintasnahkoja, olisi sen vuoksi tarvinnut lähteä repimään välillisen verotuksen kasvattamisen kautta.

Neljän vuoden aikana porvarihallitus on syönyt valtiomme veropohjasta reilut 6 miljardia euroa. Se on huikea summa, kun nyt katsotaan missä luokassa kestävyysvajeemme ilmoitetaan olevan. Valitettavasti kestävyysvajeen taustalle ei julkisesti kerrota olleen mitään vaikutuksia veropohjasta kadonneilla miljardeilla. Elvytykseen on toki vedottu monella suulla, mutta onko tämä siirtynyt ongelma merkki siitä, että veropohjan syöminen olisi ollut pitkällä aikajänteellä toimiva ratkaisu elvytyksenkään näkökulmasta.

Hallituksen vitkuttelua pääomatuloverotuksen kiristämisessä on ollut turhauttavaa seurata. Kaikki puolueet ovat julkisesti ilmoittaneet kannattavansa ajatusta, mutta hallitus ei ole asiassa edennyt mihinkään. Varallisuusveron osalta yhteistä kantaa ei ole missään vaiheessa ollutkaan, joten sitä olikin turha odotella. Veronkorotukset on kohdistettava veronmaksukykyisille. Vaatimuksemme pääomatulojen progressiivisesta verottamisesta, kaikkien osinkotulojen verottamisesta, suurituloisten verotuksen kiristämisestä ja verovähennysviidakon läpikäymisestä ovat oikeudenmukaisia tapoja kestävyysvajeen voittamiseksi. Olemme torjuneet kokoomuksen, keskustan ja vihreiden esitykset arvonlisäverojen korotuksista sosiaalisesti epäoikeudenmukaisina. Myös pienyritysten kohtalo arvonlisäveronkorotusten kourissa olisi karu. Nykyisilläkin verotasoilla saataisiin vuosittain tuloja jopa viisi miljardia enemmän, mikäli harmaan talouden yritykset maksaisivat veronsa ja maksunsa. Laajamittaisen harmaan talouden kitkeminen on saatava seuraavan hallituksen kärkihankkeeksi, jotta saamme lisättyä verotuloja, vähennettyä työttömyyttä ja korjattua rehellisten yritysten asemaa.

Mikäli nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyttä ei saada selvään laskuun, luodaan yhteiskuntaamme todellinen kestävyysvaje, jonka korjaaminen on erittäin vaikeaa ja kallista. Harmaan talouden kitkemisen lisäksi työllisyyttä voidaan parantaa pienituloisten ostovoimaa kasvattamalla, aktiivisella työvoimapolitiikalla, palvelutyön arvonlisäveroja laskemalla sekä palkkaamalla lisää työntekijöitä terveys- ja vanhuspalveluihin. Voidaan siis aidosti todeta, että vaihtoehtoja on olemassa ja nykyisen arvorappion korjaamiseen tarvitaan sosiaalisesti oikeudenmukaista politiikkaa, joka ottaa kaikki ihmiset huomioon. Ja suurin kestävyysvaje elääkin kansalaisia syrjäyttävässä ja eriarvoistavassa politiikassa, johon kansakunnallamme ei ole varaa.

Kansan Tahto 2.2.2011 

Kehykset kaulassa – hampaat naulassa?

Valtiontalouden kehysmenettely painottaa menojen rajoittamista sen sijaan, että samanaikaisesti tarkasteltaisiin sekä tulojen että menojen muodostamaa kokonaisuutta ja edes joskus keskusteltaisiin, onko varaa jättää tiettyjä satsauksia tekemättä, jotta ne eivät maksaisi vuosien kuluttua kymmenkertaisesti enemmän, kuin mitä ne maksaisivat tällä hetkellä korjattuina. Tästä tullaankin kysymykseen, joka suorastaan huutaa vastausta. Milloin asetetaan kehykset köyhyydelle ja eriarvoistumiselle? Miten meillä on varaa ylläpitää köyhyyttä ja eriarvoistumista?

Tällä viikolla julkaistiin juttu laman lapsista, joka kertoi karua kieltään lapsiköyhyyden ja perheköyhyyden jäljistä. 90-luvun lamasta luulisi opitun jotain, joten kuinka meillä on varaa toistaa lasten syrjäyttäminen ja kasvava perheköyhyys nyt 2011? Mitä kuuluu yksinäisille ja perheille, jotka elävät työmarkkinatuella tai pienillä työeläkkeillä? Työmarkkinatuki nousi 11 senttiä päivässä; verojen, sähkön, asumisen, lämmityksen, erilaisten kulutustuotteiden hinnannousu kasvattaa kuluja. Ei riitä 11 sentin päiväkorotus työmarkkinatukiin korvaamaan näitä korotuksia. 0.5 -2 euron eläkekorotus ei lämmitä pienellä työeläkkeellä elävän mökkiä. Mitä on arki niiden lasten elämässä, jotka elävät todella köyhissä perheissä? Se on jokapäiväistä taistelua ja ulkopuolisuuden tunteita. Siitä huolimatta maailmastamme piirtyy kuva, että nämä ihmiset eivät mahdu kehyksiin, tai jos mahtuvat, niin kehykset ovat niin syvällä kaulassa, että perhekunnat ovat tukehtumassa siihen, mitä nykypolitiikka on heille tarjonnut.

Energian hinnankorotukset, arvonlisäverojen korotukset, polttoaineverotuksen korotukset, siirtymä E95-polttoaineesta E10-polttoaineeseen - pienituloisilla ei ole varaa uuteen autoon, ei edes varaa kohonneeseen polttoaineen hintaan tai ei edes toiseen, 98-oktaaniseen polttoaineeseen - ja tieto siitä, että verotuksellisesti pienimmät etuudet ovat jopa 10 prosenttia kovemman verotuksen kohteena verrattuna palkansaajaan. Ja leipäjonot vaan kasvavat. Voidaan julistaa, että työ olisi ihmisille parasta sosiaaliturvaa. Näin se olisi, mutta onko meidän kehystemme sisään mahtunut se tosiseikka, että työttömyyteen olisi puututtu niin merkittävästi ja meidän työllisyyspolitiikkamme linjattu uudella tavalla niin, että kaiken työn tekeminen olisi kannattavaa ja järkevää ja tämä meidän työllisyys-, työllistämis- ja sosiaalipolitiikkamme kannustaisi kansalaisia työn syrjään kiinni.

Voi hyvin kysyä, mihin tämän päivän työtön lähtee. Ennen, aikaisemmin, 30-luvulla, työttömät palasivat juurilleen maaseudulle tekemään töitä, 60-luvulla lähdettiin asutuskeskuksiin ja Ruotsiin. Mutta mihin lähtee tämän päivän työtön? Ei ole paikkaa, minne mennä, eikä ole vaihtoehtoa, millä hakea itselleen parempaa elämää. Mutta onko myöskään oikeutta? Pystyykö meidän poliittinen koneistomme luomaan tästä rakastetusta kehysmenettelystä sellaisen, että se asettaa rajat myös köyhyydelle ja eriarvoistumiselle? Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa nykymuotoiseen kehitykseen eriarvoistumisen saralla.

Kainuun Sanomat 15.1.2011 

Todellisuus tilastojen takana

Olipa kerran suloisessa Suomen maassa, aika jolloin arvot olivat hukatut, kadotettu setelisateiden alle, rahan arvojen ahdinkoon. Siinä maassa ja siinä maailmassa, jossa tämä maa eli raha tuli aina ensin, kaikessa, polkien alleen inhimillisyyden ja ihmisyyden arvot. Siinä maassa visiot ja viraabelit, strategiat ja ratkaisukeskeinen ajattelu, selvitystyöryhmät ja hallitushankkeet elivät omaa elämäänsä. Siinä maassa kerrottiin, kuinka haasteellista on, kun ihmiset vanhenevat ja sairastavat ja kuinka kalliiksi kaikki tulee. Ikääntyvä tai sairas ihminen oli tilasto, kriteeri, valintaketju, kasvotonta massaa virkamiesten papereissa, tyhjä tuuleen puhallettu pakkaskyynel trendikuntoilevan poliitikon poskella.

Siinä maassa hoidettiin tilastoja, voi että niitä hoidettiinkin ahkerasti ja arkistoja, listoja ja lipareita, lappuja ja lomakkeita, niistä tämä minun kotimaani oli kuuluisa. Ja me poliitikot olimme ylpeitä, kun meillä oli niin hyvät tilastot, kauniisti on hoidettu, kuvilla on kuvitettu meidän ihanaakin ihampi tilastonikkareiden ja kirjaajien pehmeä päiväuni. Vähemmällä, kun ei pärjää, lisää on kirjattava, taulukoita laskettava, lukemia luettava. Ja miten kävikään minun kotimaassani, ihminen unohtui tilastojen taakse, jäi työpöydille kevyenä maata kellottamaan, sai äänettömyyteen saattavan lasisen paperipainon vatsansa päälle. Vaikene väkeni, hiljaisena tyydy tilastojen kultaiseen valtakauteen.

Mitä eli tilastojen takana, piilossa arjen harmaudessa, poissa keltaisen lehdistön ilkkuvilta sivuilta, arjen televisio-ohjelmien taustalla lumemaailmassa. Yksin, rintamiestaloissa, laitasängyissään lepääviä mummoja, joiden ”paras” on elää omassa kotonaan, jotta meidän tilastoissamme ei ole liikaa palveluasujia tai laitoshoidossa olevia. Kotihoidon henkilöstö juoksee kieli vyön alla päivä toisensa jälkeen entistä heikompikuntoisten ikäihmisten kodeissa, ainainen huoli sydänalassa milloin oma hoidettava on paleltunut talven pakkaseen. Henkiriepunsa viimeiseen tappiin repineitä omaishoitajia, jotka eivät saa hoidettavaansa edes väliaikaisesti intervallipaikalle, kun nekin on tilastojen valaisemiseksi ajettu minimiin tai parhaassa tapauksessa virkamiehet käskevät luopumaan jopa omasta leipätyöstä, jos ei muuten saa vanhempiaan hoidettua. Heitä, jotka ikänsä tekivät selkä ruvella töitä ja maksoivat mukisematta veronsa, ei ole heille tilaa tässä tilastossa. Syntymästään vammaisia tai vaikeasti vammautuneita ihmisiä, jotka eivät saa heille kuuluvia palveluita tai heidät on sijoitettu paikkoihin, joihin he eivät todellakaan kuulu. Lapsia ja nuoria vailla elintärkeää psykiatrista hoitoa, kun elämänpolku on joutunut harhateille jo alkumatkasta. Työttömyyden ja eriarvoisuuden rampauttamia ihmisiä, joiden ainoana elämäntehtävänä on repalehtaa työttömyystilastoissa, kun eihän heille inhimillistä ratkaisua ole löydettävissä, eihän, kun on nekin tilastot joista pitää huolehtia. Miten sitä eläkkeelle, heitäkö, älä tyttö hyvä, päiväunia näe. Viimeisenä vielä perheet lapsineen, joilta sähköyhtiö katkaisee sähköt kovimmalla talvipakkasella, kun on ne tilastot ja lait, joiden selän taakse voi sopimisenkin maailman jo nykypäivänä piilottaa. Mitäpä se virtaherroille, jos jäätyvät mökkinsä loukkoon.

Kiitos Teille, rohkeat ihmiset kaikkialla maassamme, jotka olette rohjenneet avata kotinne, avata suunne ja kertoneet, missä kaiken ulkokultaisuuden alla todella mennään. Herätys kollegat, herätys kaikki päätöksenteossa mukana olevat, herätys maailmani, olemme hulluuden tiellä, välinpitämättömyyden tiellä, turhuuden markkinoilla, joissa euroja jaetaan heille, jotka eivät euroja tarvitse ja otetaan heiltä, jotka niitä eniten tarvitsevat. Tällainen on kotimaani, tilastojen ja rahan vallan luvattu maa.

Kainuun Sanomat ja paikallislehdet 8.1.2011 

Keppi viuhuu – perusturvan alasajoa hallituksen malliin

Eduskunnan enemmistö äänesti hyväksynnän hallituksen esitykselle muuttaa toimeentulotuesta annettua lakia siten, että täysi-ikäiselle, alle 25-vuotiaalle, myönnettävää toimeentulotuen perusosaa voidaan alentaa 20-40% silloin, kun hän on keskeyttänyt koulutuksen tai kieltäytynyt koulutuksesta niin, että hän tällä perusteella ei ole oikeutettu työttömyysetuuteen. Esitys on surullisen kuuluisan SATA-komitean tuotantoa ja tarkoituksena estää koulutukseen osallistumattomia nuoria saamasta toimeentulotukea tilanteessa, jossa he jo ovat menettäneet työttömyysturvansa, koulutuksesta kieltäytymisen vuoksi.

Äkkikuulemalta esitys saattaa kuulostaa perustellulta. Eikö ole aivan oikein, että koulutuksesta kieltäytyviä nuoria tämän kepin avulla "aktivoidaan" eli pakotetaan osallistumaan koulutukseen? Eduskunnassa kuultujen asiantuntijoiden mukaan asia ei kuitenkaan ole näin. Ne nuoret, jotka ovat kykeneviä ja halukkaita koulutukseen tai töihin, hakeutuvat niihin ilman sanktion uhkaakin. Ne, jotka ovat päättäneet elää kuten haluavat, eivät anna rahan määrittää omaa elämäntapaansa, eivätkä he välitä, alennetaanko toimeentulotukea vai ei. Näitä nuoria ei ole paljon eikä lailla ole merkitystä heidän käyttäytymiseensä.

Asiantuntijat eivät puolustanut hallituksen esitystä, vaan pitivät sitä kohtuuttomana niitä nuoria kohtaan, jotka kieltäytyvät koulutuksesta siksi, ettei heillä ole siihen osallistumisedellytyksiä. Ongelman ydin ovat ne nuoret, jotka eivät ole kykeneviä koulutukseen tai työhön. Heidän taustansa vaihtelee asunnottomuudesta oppimisvaikeuksiin, paniikkihäiriöistä arkuuteen, hankalista kotioloista vaikeaan syrjäytymiseen. Monet syyt ovat nuorten kouluttautumattomuuden tai työttömyyden taustalla. Heitä on Suomessa tuhansia ja määrä kasvaa. Heille laki on kohtuuton, ellei jopa kohtalokas. Palvelujärjestelmä ei tunnista syrjäytyneiden nuorten tarpeita eikä pysty auttamaan nuorta niiden ratkaisemisessa. Sosiaalityöntekijät eivät ehdi tavata kaikkia asiakkaitaan saati sitten, että he pystyisivät tekemään yksittäisestä nuoresta kokonaisvaltaisen arvion. Puhumattakaan niistä nuorista, jotka uhkaavat kadota kaikesta sosiaalisesta kanssakäymisestä. Heitä arvioidaan olevan vähintään 30 000.

Kaaoksessa elävän nuoren toimeentulotuen alentaminen sen vuoksi, ettei hän kykene toteuttamaan lain vaatimuksia, on kohtuuton rangaistus. Syrjäytyneet ja syrjäytymisvaarassa olevat nuoret kamppailevat perintäfirmojen, ulosoton ja sakkojen uhkaamana tehden kaikkensa saadakseen tuen perusosan, 417 euroa kuukaudessa, riittämään elämiseen. Perusosan alentaminen loukkaa näiden nuorten ihmisarvoa ja jopa heikentää heidän toimintakykyään, kun heille jälleen kerran todistetaan, ettei heistä ole mihinkään, ei edes lakia noudattamaan. Se ei motivoi koulutukseen, koska he eivät siihen ilman voimakasta tukea ja koulutuksen räätälöintiä kykene. Kyse on viimesijaisesta etuudesta, näinkö keppi ratkaisee yhteiskunnan ongelmat, poissa tilastoista, poissa mielestä ja porvarihallitus valmistautuu joulun viettoon hyvillä mielin. Surullinen on Suomen tie tällä arvopohjalla.  

Paikallislehdet 14.12.2010

Työtön, työtön, työtön

Suomessa pitkäaikaistyöttömiä oli lokakuun loppupuolella, ministeriön tilastojen mukaan, 56 800 henkilöä eli 13 900 enemmän kuin edellisenä vuonna. Pitkäaikaistyöttömyyden kasvu ei edelleenkään ole taittunut, vaikka nyt eduskunnassa kuuleekin hehkutusta kokonaistyöttömyyden vähenemisestä. Monta on kanssaihmisistämme työtä vailla, vaikka tahtoa, kykyä ja haluakin vielä työmarkkinoille olisi. Monta pyörii tilastojen ja byrokratian rattaissa heitäkin, jotka eivät terveydentilansa vuoksi, enää työttömiksi kuuluisi, vaan olisivat oikeutettuja saamaan eläkkeen tai vastaavan inhimillisen toimeentulon.

Työllinen työvoimamme on ikääntynyt nopeaa tahtia. Kun työllisistä vuonna 2008 oli 55 – 64 –vuotiaita lähes viidennes, oli heidän osuutensa v.1998 vielä alle 10 %:ssa. Sama tilanne on myös työttömien osalta, kun v.1988 työttömistä alle 27 %:a oli yli 45-vuotiaita, niin nykyään heitä on jo noin puolet kaikista työttömistä. Eli ajankohtana jolloin pitäisi olla kerryttämässä tärkeitä eläketulovuosia, jotta myös eläkepäivien toimeentulo olisi turvattu, saadaankin lähtöpassit.

Suureen ääneen meuhkataan eläkeiän korottamisesta ja työurien pidentämisestä. Kuinka nykymeno edistää työurien jatkamista, kun pitkien työurien osaajat loppusuoralla irtisanotaan tai pahimmassa tapauksessa ihmiset eivät ole enää vuosikausiin päässeet edes valtion tukitöihin, kun kaikki paikat on tuottavuusohjelmahuumassa karsittu pois. Moni nuori ei pääse työurallaan alkuun, kun paikkaa on äärimmäisen vaikea saada kovassa kilpailutilanteessa, jossa yhtä työpaikkaa voi samanaikaisesti hakea satoja, jopa tuhansia ihmisiä. Kokemusta pitäisi olla, mutta kokemuskaan ei aina paina vaakakupissa, jos ikää on tullut yli viidenkymmenen. Monet yhteydenotot kertovat, että ihmisille on haastatteluissa jopa todettu, että kun teillä on tätä ikääkin jo. Selvää ikäsyrjintää, jota harva vie eteenpäin siinä pelossa, ettei sitten valittajaksi leimaannuttuaan pääse enää mihinkään.

Työllistämispolitiikkaa on kehitettävä niin, että kaikki työ muodostuu kannattavaksi ja jokainen meistä on tärkeä osa rakennettaessa yhteistä tulevaisuutta niin, ettei kenenkään anneta tipahtaa kyydistä. On uskomatonta, että Suomessa kilpailuneutraliteetti on nostettu kaiken yläpuolelle ja sillä ajetaan alas kolmannen sektorin työllistämistoimintaa. Samaisen EU-direktiivin lainsäädännöllinen tulkinta on esimerkiksi Tanskassa toteutettu täysin eri tyyliin. Siellä myös vaikeasti työllistettävät ja osatyökykyiset pääsevät yksilöllisesti räätälöityjen palveluiden ja taloudellisen tuen kautta kiinni pysyviin työpaikkoihin yrityksissä ja yhteisöissä. Suomessa linja näyttää olevan entistä vahvemmin se, että piiskalla ja erilaisilla sanktioilla ajetaan ihmisiä entistä syvempään ahdinkoon ja suurimman kenttävastuun näitä ratkaisuista kantavat TE-toimistojen toimijat, jotka vain toteuttavat poliittisen koneiston arvovalintoja ja ministeriöiden virkamiesten laatimia ohjeistoja. On turha puhua työvoimapulasta niin kauan, kuin ihmisiä järjestelmällisesti poliittisin ratkaisuin syrjäytetään entistä kauemmas työelämästä. Eli sillä todellakin on väliä, millaisella arvomaailmalla varustetut ihmiset Suomen työllisyyspolitiikasta päättävät.   

Kainuun Sanomat 11.12.2010

Suomalaisen työn tulevaisuus

Suomessa tehtävää työtä uhkaa harmaaseen talouteen liittyvä epäreilu kilpailu. Maahamme virtaa työntekijöitä erityisesti Baltian maista ja Puolasta ja kuitenkin samaan aikaan työttömiä työnhakijoita maassamme riittää. Epäreilu kilpailu syntyy silloin, kun vältetään noudattamasta Suomessa sovittuja työehtoja, kierretään veroja ja sosiaaliturvamaksuja. Harmaata, rikollista taloutta esiintyy paitsi rakentamisessa, myös teknologiateollisuudessa ja palveluissa. Kilpailuttamisen myötä sitä on tulossa myös julkisiin palveluihin. Jos kunnollista työehtojen ja verotuksen valvontaa ei ole, Euroopan unionin yhteismarkkinat voivat antaa lisää mahdollisuuksia erityisesti ulkomaille rekisteröidyille yrityksille epäreiluun kilpailuun. Esimerkiksi tilaajavastuulla ja käännetyllä arvonlisäverolla on pyritty puuttumaan harmaaseen talouteen. Toimenpiteet eivät kuitenkaan ole tilanteen vakavuuteen nähden riittäviä. Surkeuden huipuksi hallituksen tuottavuusohjelma heikentää harmaan talouden torjunnassa elintärkeiden työsuojelun, tullin ja verohallinnon valvontamahdollisuuksia. Valtion tuottavuusohjelma on lisännyt kiirettä, heikentänyt työssä jaksamista, leikannut valtion työllistämistä ja ollut erittäin huonona esimerkkinä, kun tavoitteena on ollut työelämän inhimillistäminen.

Hallituksen omat toimet heikentävät yritysten toimintaedellytyksiä Suomessa. Suuret suomalaiset yhtiöt eivät investoi kotimaahan, vaan laajassa mitassa ulkomaille. Suuret kansainvälisesti toimivat suomalaiset yritykset ovat jälleen ilmoittaneet henkilöstövähennyksistä Suomessa, viimeksi muun muassa Nokia ja konepajakonserni Metso. Konsultointi- ja suunnitteluyhtiö Pöyry aloittaa yt-neuvottelut ja aikoo siirtää toimintansa painopisteen Suomesta. Vuosien mittaan muun muassa puunjalostusteollisuus ja teknologiateollisuus ovat vähentäneet Suomesta tuhansia ja tuhansia työpaikkoja ja samaan aikaan laajentaneet toimintaansa maamme ulkopuolella. Myös valtio-omisteiset yhtiöt, kuten Stora Enso, ovat olleet tässä mukana. Tällä kehityksellä on merkittävän kielteinen vaikutus työllisyyteen Suomessa.

Työttömyys on korkealla, ja on pelättävissä, että jopa puolet pitkäaikaistyöttömistä jää pysyvästi työttömiksi ja ajautuvat vähitellen kokonaan työmarkkinoiden ulkopuolelle. Nyt on saatava koko poliittinen kenttä mukaan toimiin, joilla kannustetaan suomalaisia yrityksiä investoimaan kotimaahan ja estetään epäreilu kilpailu. Sekä harmaa talous että toimintojen siirtäminen ulkomaille vähentävät verotuloja ja vaikeuttavat myös julkisen talouden rahoittamista. Suomalaisen työn turvaamiseksi olemme haastaneet hallituksen välikysymyksellä. Keskiviikkona 17.11 ministerit vastaavat; Mihin tähänastista tehokkaampiin toimiin hallitus aikoo ryhtyä suomalaisen työn puolustamiseksi ja julkista taloutta heikentävän, reilusti toimiville yrityksille ja niiden työntekijöille vahingollisen harmaan talouden torjumiseksi? Olethan sinäkin kuulolla, mitä suomalaisen työn suhteen aiotaan yhdessä tehdä, sillä tässä on kyseessä meidän kaikkien yhteinen tulevaisuus.

Paikallislehdet 16.11.2010

Suomalaiselle miehelle

Jälleen sunnuntaina vietämme isänpäivää. Muutama päivä taaksepäin luin mielipidekirjoituksen siitä, kuinka äitienpäivää juhlitaan mediassa kirjoituksin upeista äideistä ja isoäideistä ja isänpäivän aikaan puhutaan isättömyydestä. Syystäkin sydämistynyt isä, koki kirjoittelun puolueelliseksi ja toivoi, että myös isyyttä juhlistettaisiin edes joskus kirjoituksilla ihanista isistä ja isoisistä.

Olen samaa mieltä, että myös suomalainen mies tarvitsee oman ylistyksensä ja kiitoksen sanan. Ei ole niin helppoa olla mies, jos ei naisen osakaan aina ihanuutta tavoita. Harvoin kuitenkaan edes nousee keskusteluun, mitä esimerkiksi nykymaailman teollinen murros, miestyöpaikkojen muuttuminen ja osittainen katoaminen tarkoittavat. On erittäin suuri muutos siirtyä vuosikymmenten työurien jälkeen työttömyyseläkeputkeen tai pahimmassa tapauksessa työttömyystilastojen jatkeeksi. Moni mies on rakentanut koko identiteettinsä työn varaan ja kun se tilanne eri syistä muuttuu, on elämässä edessä usein kriisi. Voisi sanoa, ettei tilanne ole helppoa naisillekaan, mutta usein naisen elämässä perhe ja koti muodostavat vahvemman turvasataman, johon turvata elämän myrskyissä. Ja hyvin usein perheen miehet kokevat vähemmyyden tunteita, jos joutuvat tilanteeseen, jossa työ- ja taloustilanne kääntyykin niin, ettei mies pystykään entiseen malliin huolehtimaan perheestään.

Myös syrjäytyminen koskettaa vahvasti miehiä ja erityisesti nuorten miesten ajautuminen yhteiskunnan ulkopuolelle on huolestuttava ilmiö. Miten olemme ajautuneet tilanteeseen, jossa jatkuva hyvinvoinnin kehittäminen saa nuoret miehemme voimaan huonosti? Vaadimmeko liikaa vai luodaanko miesten maailmasta sellaiset paineet, että pärjääminen elämän jatkuvassa pudotuskisassa käy ylivoimaiseksi? Kuinka siis suojelisimme myös suomalaista miestä ja miesten maailmaa nykyvaatimusten puristuksessa? Tasa-arvotyö on tärkeää ja sen merkitystä ei voi vähätellä kummankaan sukupuolen osalta, mutta usein keskustelussa havahtuu siihen, että käytämme toinen toisistaan poissulkevia puheenvuoroja ja olemme ikään kuin kilpailuasemassa keskenämme myös miehinä ja naisina.

Tulevana isänpäivänä ja tietyllä tavalla myös suomalaisen miehen päivänä haastan teidät kaikki kilvan kehumaan ja kiittämään miehiä ympärillänne. Vaikkei kissakaan kiitoksella elä, niin lämmin muistaminen ja kiitoksen osoittaminen on paikallaan myös raavaille miehille. Kiitos ja lämmin halaus eivät paljon maksa, mutta voivat auttaa elämässä kiperienkin tilanteiden ylitse. Jokainen ihminen, myös mies tarvitsee osakseen positiivisuutta ja myönteistä kohtelua ja vaikka aina välistä kotona pitääkin marmattaa milloin mistäkin asiasta, niin veikkaisin, että aika monen meidän elämässä on miehiä, jotka ovat lämminhenkisen palautteen ja juhlapäivän ansainneet. Marmatetaan sitten toisena päivänä yhteisistä kotitöistä tai unohdetuista asioista, joita varmasti löytyy jokaisesta huushollista, mutta sunnuntai olkoon kiitospäivä Suomalaiselle miehelle!

Kansan Tahto 10.11.2010

Suomi setelisilmälasien suossa

Suomessa ihmisoikeuksien pitäisi kuulua kaikille, mutta toisten oikeuksia kunnioitetaan poliittisessa päätöksenteossa enemmän kuin toisten. Sillä miten muuten on selitettävissä, että meillä lukkojen taakse suljettuja, lääkemössöllä huumattuja vanhuksia sidotaan sänkyihin,
leipäjonot pidentyvät räjähdysmäisesti ja ihmiset jäävät ilman tarvitsemaansa hoitoa. Paperille laitetut periaatteet eivät toteudu, jos niitä ei noudateta tai niiden noudattamista ei aidosti valvota. Jo pitkään ihmisoikeuksia on pidetty erottamattomana osana kaikkea poliittista päätöksentekoa ja kaikkia päätöksenteon tasoja. Meillä niin kuin muuallakin ihmisoikeuksien toteutuminen ja toteuttamistahto ovat täysin riippuvaisia siitä ihmiskuvasta, jonka varassa politiikkaa tehdään. Ihmisoikeudet ovat rakentuneet irralliseksi politiikan osaksi, johon tartutaan, jos ne eivät pienennä voittoja tai vähennä tuottavuutta ja tehokkuutta.

Oikeus työhön on kadonnut sadoiltatuhansilta suomalaisilta. Satojentuhansien ihmisten työoikeuksien edistämisen sijaan politiikassa keskitytään tuottavuusohjelmiin ja valtionhallinnon toimintojen riisumiseen. Valtionyhtiöille on haettu myyntivaltuudet ja kaikki tuntuu olevan hiljaisesti kaupan. Valtion työllistäminen on ajettu minimiin ja samaan aikaan vielä työnsyrjässä kiinni olevia toimijoita juoksutetaan entistä kiivaammin töiden keskittyessä yksien hoidettavaksi. Nuoria puristetaan valmistumaan entistä nopeammin työmarkkinoille, jotka eivät anna useimmille mahdollisuutta työllistyä. Puhutaan mahdollisuudesta palkanalennuksiin ja työehtojen muuttamiseen paikallisesti sopien ilman laajempia neuvotteluja. Vanhat pelisäännöt tuntuvat joutavan romukoppaan ja mikään tulos ei näytä enää missään riittävän. Mikään ei yksinkertaisesti ole enää tarpeeksi, vaan aina pitää saada jostain lisää tehoja ja tulosta.

Edes Suomessa oikeus ihmisarvoiseen asumiseen ei toteudu tuhansien asunnottomien osalta. Vuosi toisensa jälkeen vietetään kynttilöiden valossa asunnottomien yötä, jossa tuhannet ihmiset eri puolilla Suomea kertovat kylmästä arjestaan. Oikeus kattavaan perusterveydenhuoltoon ja oikein ajoitettuun toimeentulotukeen toteutuu käytännössä yhä harvemman pienituloisen ihmisen kohdalla. Taantuman keskellä poliittinen eliitti tyytyy vain tarkkailemaan lapsiköyhyyden syventymistä sen sijaan, että sitoutuisi poistamaan sen. Ne tuhannet ihmiset, jotka jonottavat Pelastusarmeijalta ruokakassiaan, ovat elävä todiste epäonnistumisesta ihmisoikeuksien toteuttamisessa kotimaan politiikassa. Ja monet ihmiset ovat odottaneet vuosikausia, että suomalaisen köyhyyden suurin yksittäinen syy, työmarkkinatuen tarveharkinta poistuisi, ainakin pieni- ja keskituloisten osalta, mutta näin ei vaan tapahdu. Ja vielä kysytään miksi kansalaisten usko päätöksentekoon horjuu – eikö jokaisella pitäisi olla samanlaiset ihmisoikeudet, niin paperilla kuin arjen elämässä?

Kaleva

Tarveharkinta ylläpitää perheköyhyyttä

Jo useamman kerran olemme lakialoitteella pyrkineet poistamaan työmarkkinatuen tarveharkinnan. Julkisuudessa kohtuullisen vähän puhutusta aiheesta on syntynyt yksi yhteiskunnan suurimmista köyhyysloukuista. Tällä hetkellä työmarkkinatuki on tarveharkintainen, mikä merkitsee sitä, että saajan ja hänen puolisonsa tai avopuolisonsa tulot pienentävät työttömän työmarkkinatukea. Jos vanhempien kanssa samassa taloudessa asuva työtön ei täytä työssäoloehtoa, vanhempien tulot vaikuttavat työmarkkinatukeen. Tuki maksetaan silloin osittaisena, ja se on 50 % tuesta, jonka saaja muutoin saisi. Voimassa olevassa laissa työmarkkinatuki pienenee, jos avo- tai aviopuolison palkkatulot ylittävät 536 euroa kuukaudessa. Lisäksi työmarkkinatuki pienenee, jos puolison palkkatulot ja työttömän omat pääomatulot ylittävät 848 euroa kuukaudessa, ja lakkaa kokonaan, kun puolisoiden yhteenlasketut tulot ovat enemmän kuin 1 878 euroa.

Perheet, joissa joku perheen jäsenistä saa työmarkkinatukea, saavat usein myös asumis- ja toimeentulotukea. Asumis- ja toimeentulotuki ovat niin ikään tarveharkintaisia ja tulosidonnaisia. Jo ilman työmarkkinatuen tarveharkintaa työtuloista vähennetään verot ja ne pienentävät asumistukea ja nostavat mahdollisia päivähoitomaksuja. Työmarkkinatuen tarveharkinnan vuoksi työnteon kannustimet ovat vieläkin heikommat työssäkäyvälle osapuolelle, vaikka juuri tämänkaltaisten, alle keskituloisten perheiden itsenäisen selviytymisen tukeminen on yhteiskunnan parhaan edun mukaista. Lisäksi järjestelmä on erittäin monimutkainen, eikä puolison tuloihin sidottu tarveharkinta sovi yhteen työttömyysturvan yksilöllistä perusoikeutta turvaavan luonteen kanssa.

Tarveharkinnan negatiiviset puolet eivät liity vain työssäkäyntiin. Tarveharkinta estää työttömien parisuhteiden solmimista, koska yhteen muuttamisen jälkeen työttömän kumppanin omat tulot voivat pudota nollaan. Järjestelmä olettaa juuri yhteen muuttaneidenkin elävän samasta lompakosta, vaikka todellisuus olisi aivan toinen. Kyse on myös periaatteista. Suomen sosiaaliturvajärjestelmä on lähtökohtaisesti yksilöllinen ja tarveharkinta on tämän periaatteen vastainen. Tarveharkinta koskettaa pääosin naisia, erityisesti nuoria ja lähellä eläkeikää olevia, mutta riipaisee myös monen miehen lompakkoa.

Jokainen voi omalle kohdalleen miettiä, minkälaiseksi elämäsi muodostuu, ellei sinulla ole euroakaan omaa rahaa. On helppo sanoa tuntematta ihmisten tilannetta, että kyllähän jokainen omistaa huolehtii. Parisuhde ja perhe-elämä voi ikuisessa köyhyyden ikeessä kiristyä todelliseksi perhehelvetiksi. Ja jos joku väittää, että tämä aloite olisi mahdoton toteuttaa, niin aloitteen kustannukset ovat, ilman verotulojen vastaavaa lisäystä, noin 30 miljoonaa euroa vuodessa. Ei mikään mahdottomuus, kun otetaan huomioon, että myös veronkevennykset olisi voitu kohdentaa köyhyyden poistamiseen (lähes 4mrd.), puhumattakaan harmaan talouden karsimisesta saatavista tuloista (5 mrd.). Eli rahaa olisi, vain tahto poistaa köyhyys puuttuu!

Paikallislehdet 19.10.2010 

Vaiettu mielenterveys?

Masennuksesta on kehittynyt uusi suomalainen kansantauti, sillä yli 200 000 suomalaista kärsii tänäänkin jonkinlaisesta masennustilasta. Ei voi väittää, että kyseessä olisi uusi ilmiö, mutta masennus tunnistetaan paremmin kuin ennen. Vaativassa työelämässä tai kokonaan työelämän ulkopuolella masennuksen haitat kasvavat. Uupuminen työelämässä on varsin yleistä ja erityisesti työelämän ulkopuolella masennuksesta kärsivä syrjäytyy helposti. Kun jo viisi sadasta suomalaisesta kärsii masennuksesta, uskoisi asian kiinnostavan laajemmin myös politiikassa, mutta edelleen mielenterveys on yllättävän vaiettu asia.

Erityisen huolenaiheen tuo nuorten sairastuminen masennukseen. Kaikista vuonna 2009 mielialahäiriön vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneistä neljännes oli alle 35-vuotiaita. Moni näistä nuorista aikuista ei ole koskaan ollutkaan töissä ja vain suhteellisen pienelle osalle avautuu uusi mahdollisuus palata työmarkkinoille tai opiskelemaan. Ei ole helppoa saada uudelleen otetta maailmasta, joka useimmiten tavoittelee suurta tehokkuutta ja tuloksellisuutta. Sairaudesta toipuva ihminen tarvitsisi kokonaan uuden tilaisuuden omana itsenään rakentaa elämää omien vahvuuksien ja osaamisen varaan. Valitettavasti nämä tavoitteet usein tyrehtyvät siihen, että raha-asiat ovat masennuksen kourissa jääneet rempalleen, moni on velkaantunut, eikä asioiden kuntoon laittaminen olekaan mikään pikkujuttu. Puhtaalta pöydältä pääsee harva aloittamaan ja yllättävän usein törmää siihen kysymykseen, että miksi mielenterveyspuolen sairauksista jää ikuinen leima – enkö enää koskaan ole muuta, kuin merkintä sairaustilastoissa?

Lähes puoli miljoonaa suomalaista syö masennuslääkkeitä ja joka viides suomalainen tarvitsee jossain elämänsä vaiheessa mielenterveyspalveluita. Kuitenkin toipumisen suurin este ovat ennakkoluulot ja niihin liittyvä leima. Sairauksien yleisyydestä huolimatta masennusdiagnoosi voi aiheuttaa monta yllätystä tulevaisuudessa, kun sinut lähes aina leimataan diagnoosin perusteella. Vastaani on tullut lukuisia tapauksia, joissa esimerkiksi vanhemman kykyä huolehtia lapsestaan on arvioitu jo vuosien takaisen masennusdiagnoosin tai hoitojakson perusteella. Puhumattakaan siitä, että myös vakuutusyhtiöt epäävät hoitokuluvakuutuksia ja jopa matkavakuutuksenkin sairaushistorian perusteella. Pahimmillaan tällainen suhtautuminen voi johtaa siihen, etteivät ihmiset hakeudu ajoissa hoitoon tai sairautta ryhdytään salailemaan. Maalaisjärjellä voisi luulla, että esimerkiksi vakuutusyhtiöille sairauttaan salailevasta asiakkaasta olisi suuremmat riskit kuin avoimesti masentuneesta. Mielestäni leimaaminen ei kuulu nykyaikaan, eikä sen taustalla oleva ajattelu perustu edes nykytietämykseen psyykkisten sairauksien luonteesta. Siksi toivoisinkin avointa ja reipasta keskustelua siitä, että kuka tahansa meistä voi sairastua myös mielenterveydeltään, eikä siinä ole mitään häpeällistä tai leimattavaa. Valitettavasti vain täydellisyyteen pyrkivässä maailmassamme on vaikeaa osoittaa heikkoutta ja tunnustaa oman mielen haurautta. Soisin jokaisen antavan hetken pohdinnalle omasta mielenterveydestä, sillä se on meillä jokaisella, eikä todellakaan rikkoutumaton.

Kainuun Sanomat 9.10.2010

Välittämisen pörssikurssit nousuun

Nykymaailman nopeatahtisessa elämässä perheen merkitys on äärimmäisen suuri, mutta valitettavasti usein yhteiskunnallisessa keskustelussa unohtuva. Muistan jo nyt edesmenneen pidetyn kollegani Tommy Tabermanin aloitteen perheiden rakkauslomasta. Lukuisat kollegat naureskelivat aloitteelle hyväntahtoisina, mutta allekirjoittaneen aloite pisti miettimään asioita. Koska juuri rakkaus ja perheiden keskeinen välittäminen ja huolenpito tuntuvat olevan nykymaailmasta kateissa. Niin paljon tuskaa, väsymistä, välinpitämättömyyttä, rakkaus ja erityisesti lähimmäisenrakkaus on kadonnut, joutunut suorittamisen oravanpyörän puristukseen, kovien arvojen ahdinkoon.

Nykymaailmassa yksin selviytymisestä on tehnyt jonkinlainen saavutus, on hieno kun pärjää, mitäpä minä ystävillä, läheisillä, perheellä. Kunhan olen menestyvä ja pärjään elämässä hyvin, niin kaikki toimii. Onko menestys ja maallinen mammona kuitenkaan se elämän tärkein asia - tuskin, sillä niillä hetkillä, kun ihminen on kaikkein heikoimmillaan, tarvitsee hän aina lähelleen tukiverkon, joka kannattelee ja kantaa häntä eteenpäin elämässä. Tuki voi löytyä perheestä, ystävistä, seurakunnasta, harrastusten parista, mistä kenelläkin meistä, mutta ei meitä ihmisiä ole rakennettu elämään elämäämme yksin. Me tarvitsemme toisiamme osataksemme olla ihmisiä toinen toisillemme.

Kainuulaisessa elämänmenossa havaitsee vielä merkkejä yhteisöllisyydestä, välittämisestä. Hyväntahtoinen uteliaisuus, liikkuuko naapuri, onko kaikki hyvin, sisältää myös ripauksen lähimmäisenrakkautta. Kauppojen käytävillä ihmiset usein tervehtivät toinen toisiaan, uskalletaan katsoa toisiamme silmiin. Ei tarvitse mennä kovinkaan kauas, kun ystävällinen tervehdys bussissa tyrmätään kummeksuen, puhumattakaan että puhuisit kaupan kassalle pääkaupungissa. Ei siis ole merkityksetöntä millainen elinympäristömme on, se muokkaa meitä jokaista ja meidän toimintaamme.

Me olemme elämässämme peilejä toinen toisillemme, niin hyvässä kuin pahassa heijastamme tunteita toisiimme. Nykyelämän peiliin toivon enemmän heijasteita välittämisestä ja yhteisöllisyydestä, huolenpidosta ja ymmärryksestä. Meidän kaikkien tulee rakentaa yhteiskuntaa, jossa vihdoin ja viimein havahdutaan lasten ja nuorten sekä perheiden pahoinvointiin ja ilmoitetaan, että nyt jos koskaan on aika saattaa välittämisen pörssikurssit uuteen nousuun, kaiken talouden ja rahan palvonnan sijasta. Nyt jos koskaan on tuottavuuden ja tehokkuuden ylitse nostettava kantaviksi arvoiksi inhimillisyys ja kohtuus. Vähemmän voi olla enemmän, jos kykenemme ymmärtämään, että kaikkea ei elämässä mitata rahan arvoissa, vaan myös perheelle ja läheisille on löydyttävä yhteiskunnasta aikaa. Niin me jokainen jaksamme arjessamme paremmin ja kykenemme pitämään huolta myös kanssaihmisistä. Yksinpärjääminen ja taloudellinen tuottavuus ja tehokkuus eivät voi olla se oppi, minkä lapsillemme ja nuorillemme haluamme antaa ja perinnöksi jättää.

Kainuun Sanomat 11.9.2010

Lapanen hukassa

Jopahan pomppasi viimeisenkin eläkemopon kahva vatelikkoon, kun EK:n järjettömyyspatterin viimeinen linjamies pääsi kertomaan, kuinka suomalaisen duunarin pitää jaksaa rukkaset savessa ja takapuoli sauhuten painaa ainakin 70 -vuotiaaksi työelämässä, että saadaan kansantalous kohdilleen ja lisää sisäfilettä herrojen lihatiskiin.

Mitäpähän tässä muuta murhetta on, kunhan saadaan työuria jatketuksi. Eikä ole sekään projekti, kuin tekemistä vaille valamis. Mutta eipä EK:n sisäpiiriä huoleta järjettömissä luvuissa pyörivä nuorisotyöttömyys, joka ei anna lisäpotkua ajatukselle jatkaa työuraa, joka ei ole edes koskaan päässyt alkua pidemmälle. Puhumattakaan niistä vuositasolla lähes 30 000 ihmisestä, jotka jonkinasteisten mielenterveyden ongelmien vuoksi jäävät sairaslomalle tai tarvitsevat hoitoa vakaviin psyykkisiin ongelmiin. Ja äläs nyt hulluja puhu, että munkkipossulinjastolla olisi mietitty, että mitäs voitaisiin tehdä niiden satojen tuhansien ihmisten kanssa, jotka ovat erinäisistä syistä vajaakuntoisia tai poissa työelämästä. Mitäpä se hyvejää, peätään vaevata näen vaekeilla asioella - kuhan toinen toisesa jäläkeen hoetaan sammaa mantraa eläkeiän ylärajan korottamisesta. Tulloohan se palakka, vaekka samasta pantooran lippaasta näkkyy ehotukset tulevan, eikä tarvii paljon ommaa koneistoa mietintämyssyyn asetella.

Soattaapi olla, että Kyllösen kynä on tiukassa terässä kesän jäläkeen, mutta kyllä nyt on korpimaijjen kintturalla ruvennunna ottamaan oikein viimesen päälle ohimoon tämä jonninjoutava kouhutus ja porvariherrojen veuhkaaminen. Yksi törötys vertovaa Venäjän kansantaloutta Hollantiin ja hörisee vielä johtoherrojen olevan hänen kavereitaan. Kissan pierut hänen kaveruuksistaan, sanon minä, kohta on taas Medjedevin ja Putinin puttiikista tulossa uusia ukkaaseja piskuiselle Suomelle, jossa ei pörise ku pieru nahkahousuissa, ku suurvalta laettaa porttisa kiinni. Tekisi melekein mieli sanoa, että näellä selekosilla moisista veohkanoesta on tehty mopon takapyörään kumitappi, van taijjampa jättää sanomatta.

Van elähän mittään, johan sitä näkkyy valoa kansakunnan putken päästä. Ku oikein paljon puhutaan työllistämisestä, niin rupijaa puhuminen työllistämmään ite ihtesä. Ko valtion tuottavuusohjelma on syönyt valtion työllistämisen ja sitä kautta pian myös kuntien työllistämisen, niin voepi sitä hyvin retteenä ministeriaitiosta paukutella tulemaan tottuuksia kansalle, kuinka se nyt työllisyys kirmasee uuteen nousuun. Van älähän mittää, ku se tämä kansa houratessaan vielä rupesi vanahanemmaan ja eihän sitä vanahana ennää mittään tuota, ku sitähän on vaen turkasen iso menoerä. Minen oo kyllä vielä yhtään papparaesta tai mummaraesta tavannu, joka ei maksuja maksa ja evästä osta ja kaikki eläke-eurot kulluu yhellä hurinalla vaan. Van minkäpä tiet, ku sitä ei Helesingissä lasketa, se on vaan kaekki mennoo vaekka jostain aena tulloohi. Sanokoapa mulle, oonko minä ihan tullunna mettäpököksi vae onko tässä matematiikassa jottae pahasti pielessä. Ja pirunko laella se tämä ylenhyvä hyvinvoenti on alakanu tuottoo näen pirusti pahhoinvoentie - kyllä nyt on kokonaesremontin paekka, ei tässä eläkehuuto aota.

Kansan Tahto 1.9.2010

Ydinvoimahuumassa

Torstaina eduskunnassa tehtävillä energiapoliittisilla linjaratkaisuilla on Suomen, Euroopan ja maailman tasolla kauaskantoiset vaikutukset. Päätös ydinvoiman lisärakentamisesta tai rakentamatta jättämisestä on ennen kaikkea markkinasignaali. Ilmastonmuutoksen myötä on havahduttava ylisukupolviseen vastuuseen kaikilla yhteiskunnan tasoilla. On aloitettava siirtymäkausi uusiutumattoman energian kaudesta kohti kestävää, uusiutuviin energialähteisiin perustuvaa aikakautta. Uusiutuvat energiamuodot eivät kuitenkaan kehity eduskunnan lausumilla. Ne tarvitsevat myös tilaa ja tilausta markkinoilla ja kahden uuden ydinvoimayksikön rakentamisen hyväksyminen kaventaa tätä tilaa huomattavasti.

Suomen on kotimaan lisäksi tunnettava vastuunsa myös globaalilla tasolla. Ilmastonmuutosta koskevissa kansainvälisissä sopimuksissa ydinvoimaa ei ole hyväksytty kestävän kehityksen mukaiseksi energiantuotantomuodoksi. Esimerkiksi Kioton pöytäkirjan puhtaan kehityksen mekanismiksi ja yhteistoteuttamismenettelyksi kutsutuissa kehitys- ja siirtymätalousmaiden kanssa yhteistyössä toteutettavissa hankkeissa ydinvoimaa ei ole hyväksytty päästöjen vähennyskeinoksi. Euroopan unionissa Suomen on edistettävä yhteisten eurojen käyttöä erityisesti uusiutuvien energialähteiden kehittämiseen ja käyttöönottoon. Euroopan unionin komissio onkin lisäämässä energiahuoltostrategiassaan voimakkaasti juuri uusiutuvien energialähteiden käyttöä. Tässä työssä Suomi on toiminut edelläkävijänä. Lisäydinvoiman rakentamispäätökset eivät vahvistaisi asemaamme johtavana uusiutuvien energialähteiden maana, vaan on riskinä käydä täysin päinvastoin. Onnistuneella ympäristö- ja energiapolitiikalla voidaan yhdistää laajasti kaikkien suomalaisten edut. Kansantalouden etu on, että tuotamme mahdollisimman paljon energiaamme kotimaisista lähteistä - hajautetusti ja kotimaisella teknologialla. Valtiovallan on tuettava nimenomaan sähkön ja lämmön yhteistuotannon täysimittaista kehittämistä erillisen sähkön ja lämmön tuotannon sijaan.

Energian riittävästä saatavuudesta käydään jatkuvaa keskustelua ja elinkeinoelämän puolelta tulevat viestit kertovat energian hyvän saatavuuden parantavan yritysten toimintaedellytyksiä ja työllisyyttä. Kumpi on työllisyys- ja aluepolitiikan kannalta viisaampaa, halvan sähkön tavoitteleminen vai voimakkaassa maailmalaajuisessa kasvussa olevan uusiutuvan energiantuotannon kehittäminen. Eduskunnalla on käsissään kaksi valtioneuvoston periaatepäätöstä lisäydinvoiman rakentamiseksi ja lisäydinvoimaa on perusteltu muun muassa kansallisen energiaomavaraisuuden lisäämisellä, suomalaisten yritysten kilpailukyvyn turvaamisella sekä satunnaisten kulutuspiikkien kattamisella. Erittäin vähälle huomiolle ovat jääneet mahdollisen lisäydinvoiman vaikutukset muuhun energiantuotantoon ja edelleen uusien työpaikkojen luomiseen.

Energiayhtiöiden kiinnostus uusiutuvien energiamuotojen kehittämiseen on vaarassa kadota, mikäli lisäydinvoiman rakentaminen saa huomattavat mittasuhteet. Yksikin lisäydinvoimala johtaisi sähkön ylitarjontaan, jolloin taloudellinen intressi vaihtoehtoisten energiamuotojen kehittämiseksi katoaisi. Voidaan syystä kysyä jääkö enää todellista intohimoa panostaa uusiutuviin energiamuotoihin, jos sähkömarkkinat on kymmenen vuoden päästä kyllästetty ydinvoimasähköllä. Pelkkä EU-sitoumus uusiutuvilla tuotetun energian osuuden nostamisesta 38 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä, ei vielä riitä investointien käynnistämiseksi. Siihen tarvitaan myös taloudellista porkkanaa.

Julkisessa keskustelussa ei näytä tiedostetun ydinvoimapäätökseen liittyviä kansantaloudellisia riskejä. Mikä muu tarjoaa tuhansia työpaikkoja siellä missä esimerkiksi perinteinen massa- ja paperiteollisuus on tullut tiensä päähän ja onko se ydinvoima, joka tuo tuhansia uusia työpaikkoja eri puolille Suomea. Uusiutuva energia voi tarjota kauan kaivattua nousua myös Suomen metsä- ja konepajateollisuudelle. On olemassa vahvat edellytykset tehdä biotaloudesta yksi johtavista suomalaisista elinkeinoista. Poliittisilla päätöksillä voimme joko tukea tai torjua uusiutuviin luonnonvaroihin perustuvaa osaamista ja katoavien teollisten työpaikkojen korvaamista uusilla. Lisäydinvoima voi viedä pohjan uusilta innovaatioilta, samalla kun se heikentää Suomen pyrkimyksiä kestävän energiatalouden saavuttamiseksi. On paikallaan pohtia asioita laajasta näkökulmasta ja luoda Suomeen vahva kansallinen strategia, jossa viherkaulustyöpaikat, energiantuotanto ja talouslaman sekä ilmastonmuutoksen torjuminen kytketään selkeästi yhteen.

Ratkaisu valtioneuvoston periaatepäätösten mukaisista kahden uuden ydinvoimalaitosyksikön rakentamisen voimaan jättämisestä tai sen kumoamisesta on merkittävä yhteiskunnallinen päätös, joka suuntaa Suomen kehitystä pitkälle tulevaisuuteen. Eduskunta päättää kansan puolesta, otammeko energiapoliittisen askeleen kauas menneisyyteen vai suuntaammeko katseemme rohkeasti tulevaisuuteen, luoden myös kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja ympäristö- ja energiateknologian kehittämisessä. Sinun edustajasi päättäjät, joten ole aktiivinen ja seuraa mitä tapahtuu. Helpoin tie ei ole aina se paras tie maamme kehittämiseen.

Kansan Tahto 1.7.2010

Veropolitiikkaa perhepäivähoidon maailmasta

Perhepäivähoitajille maksettava kustannuskorvaus on veronalaista ansiotuloa. Perhepäivähoitaja saa verotuksessaan kuitenkin maksetun kustannuskorvauksen suuruisen vähennyksen, jos kustannuskorvaus on maksettu työehtosopimuksen, Suomen Kuntaliiton suosituksen, mukaisesti. Vähennystä pienentää käytännössä kuitenkin se, että palkkatulon hankkimisesta aiheutuneet menot vähennetään verotuksessa vain siltä osin kuin ne ylittävät tulonhankkimisvähennyksen määrän.

Perhepäivähoitajien verotus on kireämpi kuin palkansaajien. Syynä tähän on se, että he eivät saa tehdä yleistä tulonhankkimisvähennystä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että perhepäivähoitajat maksavat pienistä tuloistaan 4-5 prosenttiyksikköä enemmän veroja kuin muut palkansaajat. Kyseessä on siis selkeä epäkohta, eikä tämä tilanne ole omiaan lisäämään halukkuutta lähteä perhepäivähoitajan vastuulliseen ja monin tavoin haasteelliseen työhön. Suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle meillä on todellinen riski joutua vaikeuksiin, kun ei löydykään uusia tekijöitä eläköityvien tilalle. Perhepäivähoitajien asemasta on kyselty useita kertoja, mutta aina vastaus kääntyy työmarkkinajärjestöjen suuntaan. Todellisuudessa hallitus ja eduskunta eivät voi kääntää selkäänsä ongelmilta, kun arkielämä alkaa näyttää siltä, etteivät kansalaisten työkuviot hoidukaan entiseen malliin, kun lapsille ei löydy hoitopaikkaa ja lastenhoitotyöhön osaavia tekijöitä.

Kirjallisen kysymyksen vastineeksi valtiovarainministeri Katainen totesi, että perhepäivähoitajien kustannuskorvausten verokohtelu on samanlainen kuin muillakin aloilla. Tulonhankkimisvähennys myönnetään kaikille palkansaajille kaavamaisesti riippumatta tosiasiallisista kuluista. Tällöin palkansaajan verotuksessa vähennetään aina vähintään tulonhankkimisvähennyksen määrä ja enintään tosiasiassa aiheutuneet tulonhankkimiskulut. Katainen totesi, että jos perhepäivähoitajien kustannusten korvaukset säädettäisiin verovapaiksi, kustannusten korvausten saajat olisivat kaikille myönnettävän tulonhankkimisvähennyksen vuoksi paremmassa asemassa kuin sellaiset palkansaajat, jotka vastaavat tulonhankkimiskuluista itse ja vähentävät ne vasta lopullisessa verotuksessa. Lisäksi verovapaa kustannusten korvaus merkitsisi, ettei verottaja voisi enää arvioida kustannusten todellista määrää. Tämä voisi taas merkitä mahdollisuutta maksaa ylisuuria kustannusten korvauksia. Pelkästään perhepäivähoitajille maksettavan kulukorvauksen säätäminen verovapaaksi olisi ongelmallista verovelvollisten tasapuolisen kohtelun kannalta.

Tämäkin vastausesimerkki sai allekirjoittaneen miettimään, että onko todellakin niin, että aina tausta-ajatuksena elää mahdollisuus väärinkäytöksiin ja nyt pienen korotuksen tilipussiinsa muutoksen kautta saavat perhepäivähoitajat lypsäisivät Suomen kuiviin. Sallinette minun epäillä, että sellaiset rötösherrat/rouvat taitavat löytyä ihan jostain muualta kuin sydämellään töitä tekevien toimijoiden joukosta ja jokainen perhepäivähoitaja ja lasten/nuorten parissa työskentelevä olisi kyllä korotuksen tilipussiinsa ansainnut. Sillä ainakin juhlapuheiden mukaan he toimivat Suomen tulevaisuuden rakentamiseksi uusien sukupolvien tukena ja turvana. Ei taida vaan tässäkään asiassa juhlapuheet kohdata arkielämää.

Kainuun Sanomat 19.6.2010

Nuorten elämä tulostavoitteiden puristuksessa

Hän seisoo koulun pihamaalla kädet syvällä takin taskuissa. Elämän pitäisi olla edessä, mutta näyttää kuin kaikki maailman murheet olisivat lastattuina hartioille. Ei ole helppoa olla nuori nykypäivän tuottavuuden ja tehokkuuden maailmassa, jossa sinun tulee kilvoitella ja pärjätä kaikkialla. Aina pitäisi olla parempi, saada aikaan enemmän ja entistä nuorempana. Koulussa sinun tulee pärjätä ja täyttää kaikki tilastot ja olla taulukoiden kärkipäässä. Mittarit ja standardit pitää täyttää, älä ainakaan vahingossakaan ole erilainen. Liikkuvainen, iloinen, mielikuvituksen omaava persoonallisuus, voi olla tälle mallimaalle liikaa, sovinnaisuus ja säännönmukaisuus lienee vieläkin päivän sana.

Nuorten henkinen pahoinvointi on lisääntynyt räjähdysmäisesti, itsensä viiltely ja muut ulkonaisesti näkyvät pahoinvoinnin merkit ovat jättäneet jälkensä monen nuoren kehoon. Sisäinen ahdistus ja huoli purkautuvat äärimmäisinä tekoina. Kuitenkin tuntuu, että me aikuiset suljemme silmämme uuden sukupolven hädältä ja moninaiselta maailmantuskalta. Puhummeko enää asioista, olemmeko tietoisia miten meillä elämässä menee? Olemmeko me niin kiireisiä elämän suorittamisen oravanpyörässä, ettei ole enää hetkeä aikaa istahtaa ja puhua kuinka päivät kulkevat ohitsemme? Olemmeko me myyneet itsemme kaikelle tälle arvottomuudelle, joka tuntuu täyttävän koko maailmaa?

Poliittisessa päätöksenteossa törmää usein keskusteluun nuorten osallisuudesta, kuulemisesta ja huomioon ottamisesta. Kuinkahan hyvin me aikuiset oikeasti kuuntelemme ja uskovatko nuoret aidosti voivansa vaikuttaa meidän tahtotilaamme? Ei taida kovin ruusuinen olla tämäkään kuulemisen tila, sillä useimmiten nuorten mielenilmauksista huolimatta me aikuiset jyräämme näkökulmamme lävitse – ainoina oikeina ratkaisuina. Sitten me ihmettelemme suureen ääneen, kuinka eivät nuoret osallistu, miksi ei kiinnosta. Taitaa olla paikallaan vakavan pohdinnan paikka. Me pidämme liian itsestään selvänä sitä ajatusta, että järki asuu yhdessä päässä ja vain yhdellä totuudella voimme maailmaa rakentaa. Kuitenkin nuorten ajatuksissa maailma on hyvin monitahoinen ja usein myös tulevaisuus ja siihen liittyvät asiat tuottavat nuorelle paljon enemmän huolta, kuin me aikuiset edes tajuamme.

Ei ole helppoa pärjätä, ei helppoa tulla hyväksytyksi omana itsenään. Tänäkin keväänä moni nuori valmistuu koulusta tai kirjoittaa ylioppilaaksi elämä edessään. Muistathan Sinä, Aikuinen kiittää nuortasi, puhua ja juhlistaa hänen elämäänsä. Kertoa kuinka arvokas ja ainutkertainen hän on, omana itsenään, ilman turhaa suorittamisen pakkoa. Vähemmälläkin pärjää, vähemmän voi olla jopa enemmän. Jokainen työ ja koulutus ovat tärkeitä, ei ole toinen toistaan huonompi tai parempi. Kaikkia meitä tarvitaan. Annathan nuorelle juuret, joiden varaan voi elämää rakentaa ja siivet, joilla hän voi lentää maailmalle kokeilemaan omaa sinnikkyyttään. Jotta voisi joskus palata antamaan oman palansa Kainuun monin tavoin henkisesti rikkaaseen elämään, jonka arvon usein ymmärtää vasta maailman melskeissä. Näillä ajatuksilla onnea jokaiselle tänä keväänä kouluista valmistuville ja omaa elämäänsä aloitteleville ja rohkeutta meille aikuisille uskaltaa antaa puheenvuoro myös nuorille.

Kainuun Sanomat 22.5.2010

Kalliit talkoot

Kansainväliset finanssitalot, sijoittajat ja keinottelijat ovat ostaneet tietoisesti Kreikan riskilainoja suurten tuotto-odotusten toivossa muun muassa siksi, että finanssiyhtiöiden johdolle voitaisiin jälleen kerran maksaa isoja bonuksia. Kreikka-riskien realisoituessa finanssitalot, sijoittajat ja keinottelijat halusivat välttää syntyvät tappiot ja siirtää riskit eri maiden veronmaksajien kannettavaksi, pelotellen meitä uudella kriisillä ja laman uhalla kysellen, olemmeko me vastuullisia poliitikkoja tekemässä vastuullisia päätöksiä.

Nyt Suomen veronmaksajat ottivat kannettavakseen ranskalaisten, saksalaisten ja yhdysvaltalaisten finanssitalojen ja keinottelijoiden riskejä 1,6 miljardia euroa. Surkuhupaisinta koko touhussa oli, että hallituksen esityksessä ei ollut edes kunnollisia selvityksiä Kreikan tämänhetkisestä tilanteesta. Käsittääkseni näin kevein perustein ei koskaan aikaisemmin Suomen historiassa ole haettu lainaa 1,6 miljardia, puhumattakaan siitä, että sitä olisi kenellekään myönnetty. Epämääräisiä paperilappuja heiluteltiin valtiovarainministerin toimesta puhujapöntöstä, julistaen sanaa, että tässä on totuus, uskokaa minua.

Missä olivat ne kuuluisat vakuudet, ja missä valtiovarainministerin tiukka linja, jolla asiasta oli neuvoteltu? Ainakaan allekirjoittaneelle ei riitä tiukaksi linjaksi se, että sitä toistellaan puhujapöntöstä, että kylläpä minulla on ollut tiukka linja. Varsinkin, kun herran linja ei tuntunut edes kannattavan niitä veroja, mitä samainen mies, valtiovarainministerinä väitti EU-kokouksissa ajaneensa. Missä on tiukka linja sitten, kun tulee ilmi, että Espanja tarvitsee valtaisan tuen, koska maan finanssitalojen taseet ovat täynnä noin 40-70-prosenttisesti yliarvostettuja lainoja ja suoraa kiinteistömassaa? Mitäpä jos Espanja onkin seuraava, jopa kymmenkertainen tasekupla Kreikkaan verrattuna ja nyt avatessamme tien tälle rötösherrojen tukemiselle seuraava rahoitettava töröttää jo odottamassa vuoroaan putken päässä?

Voi hyvin kysyä, miksei finanssiyhtiöiltä aleta periä riskiveroa valtiollisiin rahastoihin otettujen riskien suuruuden suhteessa. Ei ole tehty Euroopassa mitään poliittisia päätöksiä siihen suuntaan, jolla suitsittaisiin tätä järjetöntä pääomalla pelaamista ja ihmisten rahastamista. Kyllä Kreikan kansakin tietää, ettei tässä ole heidän tukemisestaan kysymys. Ulkomaisia yhtiöitä, pankkeja, finanssimaailmaa pelastetaan ja tuetaan. Täysin sairaalle ja vääristyneelle finanssimaailman nykymenolle on laitettava vihdoin ja viimein piste. Riskit on kannettava niiden, jotka ovat niitä tietoisesti ottaneet, joiden se kuuluu tietoisesti myös kantaa. On kummallista, että pelimiehet pelaavat ja tavallinen kansa, veronmaksaja, on aina maksumiehenä.

Eduskunnan istuntosalissa puhuttiin moraalista, moraaliongelmasta. Näen asian niin, että siellä ei ole moraaliongelmaa, missä ei ole edes moraalia, ei minkäänlaista. Suomen tekemä Kreikan lainoituspäätös oli ennakkopäätös. Se ei ole pelkkä mielikuva, vaan selkeä uusi toimintamalli, ja jatkossa kaikki voivat olla vaatimassa sitä samaa: kansan maksavan kaikki riskit. Ja pelimiehet keräävät voiton taskuun. Enkä ollut ajatteluni kanssa yksin. Turun Sanomissa professori Kai Carstensen kritisoi vahvasti EU:n Kreikalle sorvaamaa tukipakettia. Hänen mielestään EU-maat antavat markkinoille vahvan signaalin siitä, että vaikka kuinka riskeeraisi, vaikka kuinka pelaisi, niin euroalueelle sijoitettu raha tulee aina takaisin, kansan maksamana. ”Tavoite on ehkä ollut kuuliaisesti ja kiltisti auttaa Kreikkaa ja kreikkalaisia, mutta nyt autetaan investoijaa, investointipankkeja, pankkiireja. He eivät menetä rahojaan investoituaan kreikkalaisiin valtionlainoihin. Nyt signaali markkinoille oli se, että voitte luotottaa mitä tahansa euromaata ilman ongelmia ja saatte rahanne aina takaisin, kuka sen sitten maksaakin. Niin pankit, eläkerahastot, vakuutuslaitokset kuin yksityiset rahastosijoittajatkin ovat tahkonneet rahaa Kreikassa, vaikka riskeistä on varoitettu jo pitkään. Markkinatalouden perusta on se, että jokainen on vapaa valitsemaan, mutta olkaa hyvä ja ottakaa huomioon myös seuraukset. Tämä tietoisuus hukkuu parhaillaan.” Näin totesi professori Carstensen 4.5.2010 Turun Sanomissa. Ja jottei kulttuuriosuus jäisi ihan kokonaan kolumnista, niin pieni värssy loppuun: "Joko herää Suomen kansa, kun porvarit halki Euroopan maksattavat kansalla toivotalkoitansa?"

Kansan Tahto 19.5.2010

Huipputehokkuutta minimipalkalla?

Omaishoito on yhteiskunnalle edullista ja tuottaa säästöjä. Vuoden 2009 säästöksi arvioitiin 147 miljoonaa euroa. Samana vuonna talouden elvytyspaketin hintalapuksi asetettiin 100 miljoonaa, joten vähäpätöisestä asiasta ei ole kysymys, kun omaishoito yksinään voisi, karrikoiden todeten, elvyttää taloutta.

Miksi merkittävä asia saa vähän huomiota julkisessa keskustelussa? Omaishoidon tukea pidetään päätöksenteossa usein hyväntahdon eleenä ja on itsestäänselvyys, että perheet hoitavat omansa, eikä vastuu olekaan yhteinen, vaikka jo 1970-luvulta lähtien kunta on toiminut kuntalaisen laillisena huolehtijana. Vaikka omaishoidon tuki pohjautuu lakiin, sillä ei ole ns. subjektiivisen oikeuden asemaa eli kuntien ei ole pakko järjestää sitä sanktioiden uhalla. Omaishoitajan asema ei ole ruusuinen alimmillaan 300 euron omaishoidontuella, varsinkaan aikana jolloin tukia ollaan useissa kunnissa pienentämässä talouteen vedoten. Usein omaishoitaja luopuu rakkaudesta läheiseensä, myös omista oikeuksistaan. Kukaan meistä, ei jaksa ilman riittävää lepoa ja silti omaishoitajan oletetaan jaksavan rakkaudella 24/7 työtä. Mitä ihmisen on jaksettava, ennen kuin todetaan seinän tulleen vastaan?

Kohtuus kaikessa on paras tasapainottaja. Jos omaishoitaja velvoitetaan hoitamaan läheistään kellon ympäri 300 euron palkkiolla tai jopa ilman, niin kohtuuden rajat ylittyvät. Varsinkin maassa, jossa verottajalla tuntuu olevan oikeus iskeä kovimmalla kädellä juuri pieneen tuloon ja jättää vaikkapa pääomatulot vähemmälle. Jaksamisen rajat ovat jokaisella yksilölliset, mutta tavoitteena tulee olla olosuhteet, joissa omaishoitaja saa hoitaa läheistään ilman ylimääräisiä vaikeuksia. Epäoikeudenmukaisuuden kokeminen on yksi jaksamiseenkin vaikuttavista tekijöistä, sillä koettuaan tulleensa väärin kohdelluksi ihminen uupuu helposti. Omaishoitajan aseman osalta ongelmat ovat rakenteellisessa epäoikeudenmukaisuudessa, joka hukkuu lakien, asetusten ja viranomaisten käytäntöihin.

Kuinka taistella tällaista rakenteellista, rahoituksellisesta mallistakin juurensa juontavaa epäoikeudenmukaisuutta vastaan? Ei mikään helppo tehtävä, ellei päätöksentekijöiden arvopohjaa saada pyöräytettyä sille tolalle, että omaishoitajien aseman parantaminen nähdään yhteiskunnallisesti merkittävänä asiana. Olen tullut siihen valitettavaan loppu tulemaan, että muutosten aikaansaamiseksi myös omaishoitajien olisi noustava barrikadeille ja ryhdyttävä lakkoon, koska tärkeää tehtävää ei pidetä työnä, vaikka omaishoitajan aika menisi kellon ympäri läheisen hoidossa.

Olen saanut lukuisia yhteydenottoja aiheesta ja huomannut lehden tekstiviestipalstan terveiset. Omaishoitajien asia on toimenpidelistallani kärkipäässä, seurattuani näköalapaikalta äitini toimimista vuosien ajan mummoni omaishoitajana 90-luvulla. Tukien tasot, verotus ja toimivan vapaajärjestelmän rakentaminen ovat olleet työn alla ja vapaajärjestelmän kehittämisen osalta viimeisin toimenpidealoite on viimeistelyä vailla. Rohkenen todeta, ettei yhteinen poliittinen tahto ole ollut riittävä korjaamaan ongelmia alueella, joka tuottaa meille vuositasolla satojen miljoonien säästöt. Juhlapuheiden tasolla, kun ei paranneta yhdenkään uupumuksen ja usein jopa toimeentulon rajamailla häilyvän omaishoitajan asemaa. Poliittisen koneen asennemuutos ja sen jälkeen tapahtuvat lakien- ja toimintatapojen parannukset voivat korjata asiat, koska pelkkä hyvä tahto ei riitä helpottamaan ihmisten tilannetta. 

Kainuun Sanomat 24.4.2010

Muistilääkkeitä hallitukselle ja muita otteita edustajan päiväkirjasta

Kuluneiden viikkojen aikana olen entistä syvemmin vakuuttunut siitä, että laajalle levinnyt muistihäiriö vaivaa maamme hallitusta. Milloin valtiovarainministeri ei muista kuullensa tai nähneensä mitään, milloin pääministeri pyörii haastatteluissa pihalla kuin lumiukko ja taas muutaman tunnin päästä lähtee muisti kummasti rullaamaan.  Kyse on selvästi osin jopa vaikea-asteisesta häiriöstä, jolla on kauaskantoisia vaikutuksia maamme tulevaisuuteen. Voimmeko luottaa maamme luotsien olevan pelikentällä täysissä voimissaan, jos suoran vastapallon vastaanottaminen aiheuttaa vakavaa muistin heikkenemistä ilman, että pallo todistettavasti osui ketään päähän?

Arkisen eduskuntatyön puurtamisen parissa on mielenkiintoista vastata asiallisiinkin viesteihin aiheesta – tehdäänkö siellä eduskunnassa oikeita töitä ollenkaan, vai keskustellaanko vain keltaisessa lehdistössä pyörivistä rahoituskohuista ja ministerihaaveista. Voin vakuuttaa, että eduskunnassa toimii edelleen 200 kansanedustajaa, joista ymmärtääkseni ei kuitenkaan kovin suuri joukko pyöri jatkuvasti lehtien palstoilla tilittämässä milloin mitäkin asiaa. Vaan enemmistö joukosta kantaa tiiviisti vastuunsa luottamustehtävästä, johon kansa on meidät valinnut. Surkeinta koko tässä mediamaailmassa pyörivässä farssimaisessa show’ssa onkin se, ettei kansa juuri lainkaan saa tietää mitään niistä lainsäädäntöhankkeista, joita eduskunnassa pyörii täyttä höyryä kaikkina istuntopäivinä. Ja ne lait vaikuttavat kuitenkin merkittävästi meidän kaikkien elämään, joten olisi perusteltua myös valtamedian ainakin välistä tarttua jo itse asiaan.

Skandaalienkin keskellä olisi kyettävä pitämään pää kylmänä ja ajatukset kirkkaina. On niin paljon asioita, joiden puolesta on taisteltava, asioita joiden puolesta puhuttava ja noustava barrikadeille. Voi tuntua turhalta puhua vaikuttamisesta, aikana jolloin rahanvalta on saanut näyttävän roolin yhteiskunnassamme ja erityisesti politiikassa. Viime viikkoinakin useat yhteydenotot ovat kertoneet, että he lakkaavat äänestämästä, kun politiikka on tuollaista likaista ja maksettua peliä. Pyytäisin silti muistamaan, että aina joku päättää yhteisistä asioista ja mikäli poliittista vasemmistoa äänestäneet ihmiset jättävät äänestämättä, niin jokainen antamatta jäänyt ääni, on ääni porvaripuolueille ja valtakirja nykymenon jatkumiselle.

Päätöksenteko on meidän kaikkien yhteinen asia. Tämän päivän ja tulevaisuuden päätöksentekijät ratkaisevat säilyykö hyvinvointivaltio, jonka puolesta aiemmat sukupolvet ovat taistelleet vai altistetaanko kaikki markkinavoimien valtaan? Saavatko kaikki tulotasosta riippumatta asianmukaiset palvelut lähikunnassa vai siirtyykö kaikki satojen kilometrien päähän? Ratkaisevia näkökantoja siitä, onko jokainen oikeutettu tasavertaiseen koulutukseen, kulttuuriin ja sivistykseen vai onko se vain herrain herkkua? Meitä kaikkia tarvitaan tässä keskustelussa ja osallisena muuttuvassa yhteiskunnassamme, sillä vain osallistumalla voit vaikuttaa millaisessa maailmassa huomenna elämme. Jokainen äänestysikäinen saa valita päättäjänsä ja kansalaisilla on mahdollisuus vaaleissa äänestää niitä henkilöitä ja puolueita, joiden muisti toimii, eikä palaile pätkittäin, jos silloinkaan. Tässä vaiheessa vaalikautta on vielä tyydyttävä etsimään näille muistihäiriöistä kärsiville kollegoille oikeaa lääkitystä, jotteivät nämä ongelmat koidu koko kansan kohtaloksi. Älkäämme siis luovuttako – muutos on mahdollinen ja me voimme tehdä sen, YHDESSÄ!

Kansan Tahto

Energiapolitiikka ja uudet työpaikat

Energiatutkimus on monissa maissa öljykriisin jälkeen laskenut, mutta Suomessa kehitys on ollut päinvastainen. Suomesta löytyy huippuosaamista useillakin energia – ja ilmastoteknologian alueilla ja siten meillä on erinomaiset mahdollisuudet hyötyä aktiivisin toimin tulevasta markkinamuutoksesta. Suomessa on edelleen panostettava osaamiseen ja otettava huomioon erityinen pohjoisten olosuhteiden näkökulma. Jos jokin laite toimii Suomessa, niin se todennäköisesti toimii kaikkialla maailmassa, ilmasto-olosuhteista riippumatta. Siksi erilaisten prototyyppien valmistuksen ja testauksen suhteen Suomen on satsattava ja lähdettävä ennakkoluulottomasti soveltamaan niitä esimerkiksi julkisella sektorilla. Myös valtakunnallisissa hankinnoissa tulisi kiinnittää huomiota pohjoisen osaamisen merkitykseen ja alueellisten ilmasto-olosuhteiden tuntemukseen, jotta omillakin toimijoilla on mahdollisuudet päästä mukaan maailmanlaajuisiin tarjouskilpailuihin.

Suomella on edessään merkittävä teollisuuden rakennemuutos ja tämän pitäisikin näkyä myös energiapolitiikassa. Ilmasto- ja ympäristömyönteisestä teollisuudesta olisi mahdollista rakentaa uusi merkittävä vientiala, edellyttäen kuitenkin, että energiapoliittiset päätökset tukevat kotimarkkinoiden luomista alan suomalaiselle teknologialle ja osaamiselle. Puhtaan energian markkinat kasvavat voimakkaasti talouslamasta huolimatta. Viherkaulustyöpaikat, laman ja ilmastonmuutoksen torjunta voidaan kytkeä tiukasti yhteen, mutta valitettavasti tämä painotus jää julkisessa keskustelussa vähälle huomiolle. Tekemällä investoinnit pelkästään päästöjen vähentämiseksi, ilman kymmenien tuhansien uusien työpaikkojen luomista, syntyy Suomelle merkittävä teollinen tappio, jonka mittasuhteet nousisivat kymmeniin miljooniin euroihin.

Energian riittävästä saatavuudesta käydään jatkuvaa keskustelua ja elinkeinoelämän puolelta tulevat viestit kertovat energian hyvän saatavuuden parantavan yritysten toimintaedellytyksiä ja työllisyyttä. Kumpi on työllisyys- ja aluepolitiikan kannalta viisaampaa, halvan sähkön tavoitteleminen markkinoilla, joissa sähköpörssi säätelee vai voimakkaassa maailmalaajuisessa kasvussa olevan uusiutuvan energiantuotannon kehittäminen? Valtioneuvostolla on käsissään kolme hakemusta lisäydinvoiman rakentamiseksi ja lisäydinvoimaa on perusteltu muun muassa kansallisen energiaomavaraisuuden lisäämisellä, suomalaisten yritysten kilpailukyvyn turvaamisella sekä satunnaisten kulutuspiikkien kattamisella. Erittäin vähälle huomiolle ovat jääneet mahdollisen lisäydinvoiman vaikutukset muuhun energiantuotantoon ja edelleen uusien työpaikkojen luomiseen. Edellisetkin ”risupaketit” jäivät ydinvoimahuumassa toteutumatta.

Työ- ja elinkeinoministeriön sähkönkulutusennusteista käy ilmi, Suomeen on jo syntymässä riittävää sähkökapasiteettia vuoden 2020 kulutustarpeiden kattamiseksi. Sen myötä suuri osa lisäydinvoimasta myytäisiin ulkomaille. Energiayhtiöiden kiinnostus uusiutuvien energiamuotojen kehittämiseen on vaarassa kadota, mikäli lisäydinvoiman rakentaminen saa huomattavat mittasuhteet. Yksikin lisäydinvoimala johtaisi sähkön ylitarjontaan, jolloin taloudellinen intressi vaihtoehtoisten energiamuotojen kehittämiseksi katoaisi. Julkisessa keskustelussa ei näytä tiedostetun ydinvoimapäätökseen liittyviä kansantaloudellisia riskejä. Voidaan syystä kysyä jääkö enää todellista intohimoa panostaa uusiutuviin energiamuotoihin, jos sähkömarkkinat on kymmenen vuoden päästä kyllästetty ydinvoimasähköllä. Mikä muu tarjoaa tuhansia työpaikkoja siellä missä esimerkiksi perinteinen massa- ja paperiteollisuus on tullut tiensä päähän ja onko se ydinvoima, joka tuo tuhansia uusia työpaikkoja eri puolille Suomea? Pelkkä EU-sitoumus uusiutuvilla tuotetun energian osuuden nostamisesta 38 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä, ei vielä riitä investointien käynnistämiseksi, vaan siihen tarvitaan myös taloudellista porkkanaa, joka on helppo unohtaa ydinvoimapäätösten jälkeen.

Uusiutuva energia voi tarjota kauan kaivattua nousua myös Suomen metsä- ja konepajateollisuudelle. On olemassa vahvat edellytykset tehdä biotaloudesta yksi johtavista suomalaisista elinkeinoista. Poliittisilla päätöksillä ja linjauksilla voimme joko tukea tai torjua uusiutuviin luonnonvaroihin perustuvaa osaamista ja katoavien teollisten työpaikkojen korvaamista uusilla. Lisäydinvoima voi viedä pohjan uusilta innovaatioilta, samalla kun se heikentää Suomen pyrkimyksiä kestävän energiatalouden saavuttamiseksi. On paikallaan pohtia asioita laajasta näkökulmasta ja luoda Suomeen vahva kansallinen strategia, jossa viherkaulustyöpaikat, energiantuotanto ja talouslaman sekä ilmastonmuutoksen torjuminen kytketään selkeästi yhteen. Yhden oikean energiatotuuden julistaminen voi käydä Suomelle turhan kalliiksi, siksi onkin aika avata keskustelu laajemmalti, kuin pelkästä ydinvoima-autuus näkökulmasta. Kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää, vaikka sitä isolla rahalla meille tällä hetkellä myydäänkin.

SAK:n aluejärjestön lehti huhtikuu 2010

Työelämä ja perhe

Suomi on edelläkävijä työn ja perhe-elämän yhteensovittamisessa. Monet maat ovat kiinnostuneita järjestelmästämme, esimerkiksi kunnallisesta päivähoidosta, vanhempainlomista, hoitovapaasta, ja kotihoidon tuesta. Asiat, jotka meille ovat muodostuneet arjeksi, eivät ole toteutuneet kaikkialla. Ei työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen ole meilläkään ongelmatonta. Kuinka saamme ajan riittämään hyvään työpanokseen ja toimivaan vanhemmuuteen? Lisäksi vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden hoidon uudet suuntaukset lisäävät perheiden vastuuta ja laajentavat hoitotyötä, pienten lasten perheistä jokaiseen perheeseen.

Valinnat perheen tai työn hyväksi tekee jokainen itse. Hoitovapaa on mahdollista kaikille vanhemmille, lyhennetystä työviikosta tai joustavista työajoista voi jokainen neuvotella työnantajansa kanssa, mutta myös taloudelliset seikat vaikuttavat. Mielenkiintoinen työ on suuri voimavara lapsiperheen arjen pyörittämiseen. Se kannattaa muistaa, kun pahin syyllisyyden tunne tekemättä jääneistä asioista painaa päälle. Työnantajien toimintatavat vaihtelevat sen mukaan, ovatko ne perhemyönteisiä vai -kielteisiä. Perheystävällinen työkulttuuri lisää hyvinvointia ja edistää työntekijöiden jaksamista. Mitä laajemmin työyhteisö näkee perhe-elämän edut, sen tyytyväisempiä työntekijöitä siellä yleensä työskentelee.

Työn ja perheen yhteensovittaminen korostuu myös perhepolitiikassa. Tavoitteena on parantaa vanhempien mahdollisuuksia viettää aikaa lastensa kanssa, helpottaa vanhempien työssäkäyntiä ja kannustaa isiä käyttämään perhevapaita nykyistä enemmän. Kehittämistyössä etsitään keinoja eri osa-alueilta, esimerkiksi perheiden etuuksista, lasten hoitojärjestelmästä, tasa-arvon edistämisestä ja työelämän lainsäädännön kehittämisestä vanhemmuuden paremmin huomioivaksi. Myös isyyden tukeminen on saanut tärkeän osansa keskustelussa.

Toteutetussa politiikassa vähäiselle huomiolle on jäänyt perheiden erilaisuus. Kaikki perheet eivät suinkaan ole kahden vanhemman perheitä. Yksinhuoltajien tarpeet perhevapaiden järjestämisessä ovat jääneet jaetun vanhemmuuden tavoitteen varjoon. Myöskään työelämän käytäntöihin tai yrittäjyyteen ei ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota perhevapaita kehitettäessä. Jatkossa toimintatapoja tulee kehittää eri perhevaiheiden ja erilaisten perheiden näkökulmasta. Perheen perustamista myös opiskeluvuosina tulee tukea ja työlainsäädäntöä on kehitettävä niin, että työaikalain säädöksiä voidaan paremmin valvoa. Perhevapaajärjestelmää on yksinkertaistettava ja vanhempainvapaa on voitava rakentaa perheiden tarpeisiin. Myös päivähoidon laadusta ja saatavuudesta lähipalveluna on huolehdittava. Jokainen perhe on nähtävä omassa erilaisuudessaan voimavarana suomalaiselle yhteiskunnalle samalla, kun huolehditaan myös heistä, joilla ei ole perhettä ympärillään tukemassa päivittäisessä elämässä selviytymistä.

SAK:n julkaisu huhtikuu 2010

Ikäihmisten huutokauppaa?

Yhtenä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden parantamis- ja tehostamiskeinona on esitetty palveluiden jatkuvaa kilpailuttamista. Keskustelua ovat johtaneet kilpailuttamista ajavat viranomaiset ja palvelutuottajat, jolloin elinkeino- ja kilpailupoliittiset argumentit ovat hallinneet keskustelua. Sosiaali- ja terveyspoliittiset näkökulmat ovat jääneet keskustelussa lähestulkoon täysin varjoon. Kilpailuttaminen on oikeissa tilanteissa, taiten käytettynä, hyvä renki sosiaali- ja terveyspolitiikan palveluksessa, mutta huono isäntä palveluiden järjestämistavan määrittäjänä. Esimerkiksi vanhuspalveluissa vanhojen ja hauraiden kansalaisten palveluiden jatkuva kilpailuttaminen niin asumis- kuin hoivapalveluissakin tuntuu aivan käsittämättömältä ja ihmisarvoa alentavalta menettelyltä.

Jokainen meistä ymmärtää, ettei henkilöstön palkkaaminen ja ihmisten hoito tapahdu ilmaiseksi ja sen vuoksi säännönmukainen kilpailuttaminen, jossa laatupisteet jäävät helposti minimihuomiolle ja hinta ratkaisee useimmiten sen 70 prosenttia kokonaisuudesta, johtaa tilanteeseen, jossa esimerkiksi vanhustenhoidossa palvelua, aina vaan halvimmalla hinnalla, tuottavat voittavat kilpailun. Tämä ei voi olla kansalaisten etu ja ikään kuin uudenlaisen ”huutolaismenettelyn” rakentaminen suomalaiseen järjestelmään on vanhusten ihmisoikeuksia polkeva menettely. Nykyhetkellä kilpailuttamisissa ovat vielä pärjänneet kohtuudella kotimaiset pienetkin yrittäjät, mutta seuraavilla kilpailutuskierroksilla on erittäin suuri riski menettää kisa, kasvottomille ulkomaisille pörssisijoittajien omistamille yrityksille.

Poliittisen järjestelmän on oltava hereillä ja turvattava vanhuksille inhimillinen ja laadukas hoito ilman, että heidät muutaman vuoden välein ”huudatetaan” halvimmalla hinnalla hoidettavaksi. Jos ajattelit, ettei tällainen voi tapahtua Suomessa, niin kannattaa tutustua Keski-Karjalan tilanteeseen, jossa tällainen ”huutokauppa” tapahtui jo. Paikallinen yrittäjä jäi tyhjän päälle ja vain paperilla olemassa ollut ulkomaisten sijoittajien omistama firma voitti kilpailutuksen. Siinä on kilpailuosaamisen kanssa kunnilla, maakunnilla ja pienyrittäjillä tekemistä, että pärjää näiden kasvottomien sijoittajaporukoiden kyydissä. Parhaat laatupisteet kun voi saada, vaikkei ole minkäänlaista toimintaa edes konkreettisesti vielä olemassa. Uusi kilpailuttaminen on Kainuussakin tulossa, joten ollaan porukalla hereillä, ettei käy kuten karjalan kunnailla.

Kainuun Sanomat 27.3.2010

Matkalla tee se itse terveydenhuoltoon?

Suomessa terveydenhuollon rahoitus on monikanavainen. Hoidot kustantavat useat tahot; kunnat, Kela, valtio ja yksityiset. Monikanavaisuus johtaa helposti osaoptimointiin, jolloin yksi rahoittaja voi vyöryttää kustannuksia toiselle. Haitta on merkittävä, jos kustannusten siirtämiseksi valitaan huonompi hoito. Monikanavaisuuden purku on ollut esillä, mutta asiaan ei ole rohjettu kajota. Asia on pysähtynyt joko kysymykseen Kelan asemasta tai kunnalliseen autonomiaan. Uutta terveydenhuoltolakia valmistellessa lähtökohtana oli, ettei rahoitus-kysymykseen puututa ja tämä oli kokonaiskehittämisen kannalta erittäin suuri menetys.  Mielestäni rahoituksen monikanavaisuus estää terveydenhuollon aidon kehittämisen. Laajaa tilaaja-tuottajamallia ei voi olla ennen kuin tilaaja-rahoittaja vastaa aidosti kaikesta. Vaikuttavuuden nostaminen maksuperustaksi on kustannuksiltaan tehokkaan terveydenhuollon edellytys. Monikanavaisuus on myös vihatun byrokratian lähde. Lääkäri tekee paperityötä, josta suuri osa kuluu rahoitusvastuun siirtämiseen toiseen kanavaan. Yhden rahoittajan periaate tekisi suuren osan todistusten kirjoittamisesta tarpeettomaksi.

Kansalaisille on selvää, että terveydenhuoltojärjestelmän pitää olla, tehokas eli tuottaa hyötyä järkevin kustannuksin ja oikeudenmukainen eli hoito jakaantuu tarpeen mukaan ja maksurasitus kohdentuu maksukyvyn mukaan. OECD:n raportit ovat nostaneet esille maamme terveydenhuollon eriarvoisuuden, mutta huomiot kaikuvat politiikassa kuuroille korville. Monikanavainen rahoitusjärjestelmämme tukee koulutetun työvoiman pakoa yksityissektorille ja työterveyshuoltoon. Miksi ihmeessä ihmiset tekisivät raskaampaa työtä pienemmällä palkalla, kun valtio verovaroin tukee kevyempää ja paremmin palkattua?

Kansalaisten mitta on täynnä alueilla, joissa on pula lääkäreistä ja pian myös hoitajista. Aikaansa seuraavat kansalaiset ovat havainneet, että nykyinen rahoitusjärjestelmämme Kela-korvauksineen suoltaa miljoonia euroja, ulkomaalaisille pörssisijoittajille. On odotettavissa suomalaisen terveydenhuollon kriisi, jonka maksavat suomalaiset veronmaksajat. Hurraahuutojen sijasta kannattaakin keskittää voimavaransa vaatimaan poliitikoilta toimia, jotta julkista terveydenhuoltoa kehitetään ja verovaroin tuetaan korkeintaan sellaista yksityistä sektoria, jonka omistajina toimivat suomalaiset, omilla kasvoillaan esiintyvät yrittäjätahot, eikä kasvoton ulkomainen sijoitusyhtiö. Pian voi olla tilanne, että rahapulassa hoidamme kaiken omatoimisesti – tee se itse terveydenhuollon merkeissä.

Kaleva 24.3.2010 

Ratkaisun avaimet eivät kasva vihan kasvualustalla 

Synnyin vasemmistolaiseen perheeseen, jossa eli monta sukupolvea läheisesti yhdessä. Vaikkemme asuneet samassa paikassa fyysisesti, selkeä läheinen välittämisen ilmapiiri oli olemassa. Sain verenperinnön lisäksi jatkuvasti konkreettisia perusteluita siitä, miksi meidän ihmisten tulisi vetää yhtä köyttä ja pääsääntöisesti pyrkiä olemaan hyviä toinen toisillemme.

Perheemme ei ollut rikas tai hyvätuloinen, mutta henkisen rikkauden mittaaminen olikin aina tärkeämpää. Siinäkin valossa nykypäivän asetelma, joka puskee vastatusten maailman köyhiä ja oman maamme köyhiä, herättää kysymyksen: emmekö me ihmiset ole oppineet historiastamme yhtään mitään? Ihmisviha, syrjiminen, kansalaisten oikeuksien polkeminen ja nöyryytys ovat näkyneet ikiaikaisesti historiassa.

Eivät ne toisen maailmansodan polttouunit ja keräilyleirit niin kaukana historiassa ole, ettei ihminen pysty perehtymään siihen, kuinka raadollisia ja julmia me voimme toisillemme olla. Nykypäivän vihasivustot ja säälimätön ihmisten loukkaaminen kuvastavat maailmaa, josta arvopohja on jälleen kerran romuttumassa. Ja mikä onkaan sen arvopohjan romuttumisen taustalla? Siellä on raha, valuutta- ja pörssikeinottelu, kasvottomien keikareiden äärimmäinen vallan ja omaisuuden himo. Se johtaa maailmanlaajuiseen talouslamaan ja uuteen katkeruuden aaltoon, jonka syövereissä meidän on entistä vaikeampi löytää todellista syytä omaan pahoinvointiimme.

Näyttää olevan vaikeaa etsiä syyllisiä sieltä, mistä syylliset ovat paenneet. On helppoa tarttua sanansäilään ja iskeä itseään heikompaa, kuin että nousisi vahvempaansa vastaan ja kyseenalaistaisi aidosti heidän tekojaan tai tekemättä jättämisiään.
Kasvottoman pörssikeisarin rinnuksiin on vaikeampi tarttua kuin samassa lähiössä asuvan maahanmuuttajan. Median on helppoa pyörittää omaa keskusteluaan aiheissa, joiden taustalle ei tarvitse rakentaa raadollista asiapohjaa. Riittää, kun heittää soppaan lukuja, joita ihmisten ei tarvitse milloinkaan konkreettisesti tarkastaa. Näin voidaan huudella suureen ääneen, kuinka paljon enemmän joku muu saa. Todellisuus on kuitenkin toisenlainen: rehellisin perustein maahan tulleet, usein hyvinkin köyhät ihmiset eivät saa yhtään enempää kuin Suomenkaan köyhät. Kuitenkin unohdetaan tahtomatta tai tarkoituksella, kuinka ihmisten liikkuminen maasta toiseen ja takaisin on nykypäivää ja kuuluu esimerkiksi EU:n vapaan liikkuvuuden sopimuksiin.

Solidaarisuus, vapaus ja yhdenvertaisuus ovat aina olleet poliittisen vasemmiston lähtökohtia puhuttaessa siirtolaisuudesta ja erilaisista muuttoliikkeistä. Ihminen on aina muutakin kuin kansalaisuus, joka häneen liitetään kotimaansa perusteella. Ihmisoikeuksien on toteuduttava kaikkien kohdalla. Niiden edistämiseen Suomi on sitoutunut kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa ja omassa perustuslaissaan. Ihmisoikeudet eivät ole sellaisia, joita voimme vaatia vain joillekin. Vasemmistoliiton mielestä sivistynyt oikeusvaltio ei aseta ihmisiä lokeroihin sen mukaan, millainen heidän taustansa on, vaan kohtelee ihmisiä oikeudenmukaisesti. Valitettavasti näin ei kuitenkaan kaikissa tapauksissa tapahdu, koska rahan mahti on tässä maailmassa niin suuri, että se pystyy polkemaan myös ihmisten oikeuksia. Tähän ongelmaan emme kuitenkaan voi vastata kasvattamalla keskinäistä vihaa vähempiosaisten kesken, vaan rakentamalla järjestelmää, joka estää taloudellisen keinottelun ja rahan vallalla pelaamisen.

Ihmiset ovat olleet ongelmia luomassa, joten ihmiset voivat ne myös ratkaista. On totta, etteivät eurooppalainen lainsäädäntö ja oikeusjärjestelmä ole kyenneet vastaamaan vapaaseen liikkuvuuteen, joka maailmassa tänä päivänä on. Sosiaaliturvakysymyksistä Euroopan Unionin sisällä ei ole käyty riittävän laajaa ja vastuukysymyksiä hahmottavaa keskustelua. Huolimatta siitä, että sosiaalipolitiikka ja veropolitiikka ovat EU-maiden omalla vastuulla, tulee yhteinen keskustelu kokonaisuudesta ja sen hallinnasta käynnistää hyvin nopeasti.

Esimerkiksi Kreikassa talouselämän valvontaa on kyettävä tehostamaan, jotta vastaavia talousromahduksia ja talouskuplia ei pääse syntymään. Taloudelliset romahdukset lisäävät ihmisten liikkumista ja hakeutumista esimerkiksi töihin muualle Euroopassa ja maailmassa. Mikäli valvonta- ja seurantajärjestelmät eivät toimi, luodaan Eurooppaan nopeasti tilanne, jossa esimerkiksi työvoimasta on kaikissa tilanteissa ylitarjontaa ja työehtoja lähdetään tällöin helposti polkemaan.

Edellä mainituista esimerkeistä voidaan havaita, että konkreettisia ongelmia on olemassa. Ratkaisut on löydettävissä ilman, että meidän täytyy lähteä lietsomaan muukalaisvihaa tai keräämään viharyhmiä, jotka eivät keskity lainkaan inhimillisiin ratkaisukeinoihin, vaan kohdistavat energiansa väkivaltaisen kulttuurin laajentamiseen.

Köyhyys, maailmanlaajuiseen keinotteluun perustuva ahneus sekä taloudellisen hyvinvoinnin epätasainen jakautuminen saavat ihmiset useimmiten liikkeelle omista kotimaistaan eikä se poistu toisiamme vihaamalla. Vasemmistoliiton tavoitteena on korjata ne rakenteet, jotka mahdollistavat ihmisten hyväksikäytön ja taloudellisen eriarvoisuuden lisäämisen kaikkialla maailmassa. Tässä rakenteita korjaamaan painostavassa työssä meidän jokaisen tulee olla mukana, niin Suomessa, Euroopassa kuin koko maailmassakin rauhan ja solidaarisuuden keinoin, lietsomatta verenvuodatusta missään muodossa.

Vasemmistonuorten sivusto 17.3.2010 - kriittistä keskustelua siirtolaisuudesta

Kansanvalta vai konsulttien toiveuni?

Toivottavasti Suomen kansa on hereillä ja virkeänä, kun Vanhasen II hallitus palkkaa Amerikan konsultit sorvaamaan tulevia hallitusohjelmia ja "uuden yhteiskunnan" kivijalkaa. McKinsey & Company on laatinut suunnitelmia muun muassa Suomen terveydenhuoltojärjestelmän ja kilpailupolitiikan uudistamisesta. Saas nähdä onko demokratian kyyti pian niin kylmää, ettei karvalakki lämmitä ja kavereistakin on pulaa. Pieni selventäminen lienee paikallaan, miksi olen tullut tähän murheelliseen loppu tulemaan, seurattuani aitiopaikalta tätä markkinavetoisuuden hulabaloota.

Amerikan raittia seuratessamme voimme havaita mielenkiintoisia seikkoja. Omaan hyvinvointivaltioomme verrattuna suuren kumppanin sosiaaliturvajärjestelmä odottaa kehittymistään, ilman vakuutuksia olet tuuliajoilla ja virtojen vietävänä hädän hetkellä. Meininki on siis sitä, että vain rahalla saa ja hevosella pääsee, mutta jos ei satu olemaan kumpaakaan, niin se on sitten voi voi, emme voi auttaa ja kadulle siitä. Ja tällaisen maan sisältä tulee meille konsulttifirma "kehittämään" suomalaista järjestelmää. Ei tarvitse edes ruudin olla karvahatun alla kuivaa, että ymmärtää missä mennään ja kenen keitoksilla eletään. Pian olemme entistä syvemmällä hyvinvointivaltiota kaatavassa suossa ja alkaa happi loppua heikommilta talousikeen puristuksessa.

Talvisodan henki ja kaveria ei jätetä, näyttää koskevan vain kaikkein parhaiten toimeentulevia ja keskituloisia, mutta peruspäivärahalla tai työmarkkinatuella saa rimpuilla entistä tiukemmalla. Lisäksi työministeriön uudet ohjeet pudottavat TE-toimistojen listoilta tuhansia ihmisiä, kun ihmiset lokeroidaan heihin, joita voidaan auttaa ja heihin, joille ei apua ole saatavissa. Näin ollen kuntien sosiaalitoimen vastuulle kaatuu entistä suurempi työpaine, kun loppupelissä kukaan ei ole oikein vastuussa tai ainakaan ei ole yhteisesti sovittu, että jokaiselle on joku jossain ja tyhjän päälle ei ketään jätetä. Tämä tie oli nähtävissä jo vuonna 2009, kun yritettiin lakkauttaa pitkäaikaistyöttömien tilastointikin. Asiaa perättäessä löytyi jos jonkinlaista selitystä ja totuutta, mutta loppujen lopuksi vääntö tuotti tuloksen ja tilastointi jäi henkiin ainakin hetkiseksi. Kuinka käy sitten jatkossa, kun näyttää, ettei ole enää pitkäaikaistyöttömälle tai vajaakuntoiselle paikkaa missään.

Rahaa ei löydy köyhyyden poistoon ja tuloerojen kasvun katkaisemiseen, mutta kyllä sitä löytyy yhden maailman suurimman kaupallisen konsulttifirman värväämiseen, avustamaan pääministerin esikuntaa seuraavan hallitusohjelman laatimisessa. Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen julki tullut kerta, kun kaupallisin periaattein toimiva konsulttiyritys saa Suomessa päätösvaltaa politiikassa. Yksityisten konsulttien ja neuvonantajien rooli hallituksen apureina on tähän saakka rajoittunut teollistamishankkeisiin, johtamis-, liikenne- ja tietojärjestelmiin sekä muun muassa valtion omaisuuden myymiseen. Konsulttien käyttämistä koko yhteiskuntaa koskevien ratkaisujen suunnittelijoina on varottu ja yleensä on luotettu joko poliittisen koneiston omiin ideoihin tai kotimaisten etujärjestöjen ja tutkimuslaitosten viisauteen. Nyt näyttää kotimainen järki kadonneen ja ilmeisesti seuraava hallituskin on jo valittuna jossain, koska tulevaa hallitusohjelmaa rakennetaan jo. Demokratian merkitykseen ja kansanvaltaan näytetään jo pyyhittävän jalkansa. Elän toivossa, että Suomen kansalla on viisautta lopettaa tällainen pelleily ja laittaa konsulttien toiveunta näkevän hallituksen huurotukselle piste seuraavissa vaaleissa. Sillä tätä menoa ainoa varma asia on eriarvoisuuden kasvu ja suomalaisen hyvinvointivaltion jatkuva näivettyminen. Eväät asioiden korjaamiselle on olemassa ihan omissakin voimissa, kunhan tehdyt virheet uskalletaan ensin tunnustaa. On vain niin paljon helpompi piiloutua kasvottomien konsulttien selän taakse, kuin ottaa lapio omaan kouraan ja lähteä tunkiota selvittämään.

Kansan Tahto 17.3.2010

Aluepolitiikan kohtalon hetket?

Kuluneet viikot ovat sisältäneet monenlaista kirjoittelua koulutusasioista ja maakuntayliopiston roolista. Kirjoitan näkökulmasta, joka mielestäni on ollut esillä aivan liian vähän, liittyen Kajaanin yliopistokeskuksen jatkoon ja emoyliopiston taloudellisiin vaikeuksiin.

On helppo syyllistää, etsiä syntipukkia. On helpompi rikkoa, kuin rakentaa ja kuitenkin, kun puhutaan poliittiseen päätöksentekoon pohjaavista ratkaisuista, niin asiat eivät ole mustavalkoisia. On riemukasta iskeä sanan säilällä ja laittaa raippa laulamaan sen enempiä ajattelematta, mitä päätösten taakse piiloutuu.

Yliopistolain valmistelun ja eteenpäin viennin yhteydessä, taisi kuitenkin pelimerkit jäädä lopullisesti selvittämättä. Miten onkaan todellisuudessa perusrahoituksen riittävyyden kivijalka, rakennettiinko mallia vieläkin juoksuhiekalle, vaikka paljon luvattiin ja vakuuteltiin. Epäilevänä tuomaana, en voinut välttyä ajatukselta, että onkohan sittenkään kaikki niin hyvin, kuin annetaan ymmärtää. Sillä ikiaikaisesti politiikassa on käyty aluepolitiikan selviytymistaistelua, henkiinjäämisriitit ovat näkyneet, joka ikisellä eduskuntakaudella.

En tiedä, kuinka moni teistä on kiinnittänyt huomionsa keskittämislinjauksiin, tehostamisvaatimuksiin, suuruuden tavoitteluun ja varsin suorasanaisiinkin lausumiin siitä kuinka aluepolitiikalla vaikeutetaan asioita. Viimeisin kraavi esimerkki on, vihreiden tähtikaartiin kuuluvan, Osmo Soininvaaran kirjoitus Helsingin Sanomissa 24.2, jossa hän toteaa aluepolitiikan tulevan rautateiden kehittämisen tielle. Hän ei pidä oikeana politiikkana sitä, että pohjoisen junavuoroja tuetaan ja nostaa esimerkiksi Kemijärven linjan, jossa liikkuminen voitaisiin lähestulkoon hoitaa taksilla vähäisten matkustajamäärien vuoksi.

Tämä voi kuulostaa vähäpätöiseltä, mutta kun huomioi kuinka selkeästi keskittämisajattelu vahvistuu koko ajan, niin ei voi välttyä ajatukselta, että valojen sammuttaminen pohjoisen ja itäisen Suomen raukoilta rajoilta on alkanut. Aluepolitiikan loppulaskennassa, meidät laitetaan taistelemaan keskenään ja riitauttamalla esimerkiksi Kainuun ja Oulun toimijat yliopistokysymyksessä, voidaan varmistaa, että jyrä ajaa entistä tiukemmin alueiden ylitse. Nyt ei siis suinkaan ole aika etsiä syyllisiä ja piiskata toisiamme alueilla, joissa olemme samassa ”kylmän poliittisen kyydin” veneessä. Me voimme ottaa peitset ja leimakirveet kouriimme ja suunnata ne yhteisellä, pohjoisen ja idän voimalla, sinne minne palaute kuuluu. Helsingin kirkonkylälle, lumimiesten luvattuun kaupunkiin, eduskuntaan ja näyttää, ettei pohjoinen tyydy siihen ratkaisuun, että aluepolitiikka on ulkoistettu ilman riittäviä voimavaroja ja nyt vain odotellaan kenen pinna palaa ensimmäisenä ja valot sammuvat omasta aloitteesta. Tässä henkiinjäämiskamppailussa tarvitaan meitä jokaikistä, jotta yhteinen rintamalinja pitää! Myös kehäkolmosen ulkopuolella, ihmisillä on oikeus elämiseen ja selviytymiseen omalla kotiseudullaan! Ja jos tästä oikeudesta halutaan poiketa, niin se päätös on tehtävä julkisesti, politiikan toimijoiden toimesta niin, että jokainen tietää missä mennään ja kenen ovella palautteen kanssa kolkutellaan, kun omasta pitäjästä virta on katkaistu!

Kainuun Sanomat 27.2.2010

Kiskot vievät - mutta minne?

Menneen vuoden aikana saimme lukea, kuinka Euroopassa, raideliikenteen kehittäminen on löytänyt uudet uomansa ja hankkeet etenevät vauhdilla. Vastataan asiakkaiden tarpeisiin, huolehditaan ympäristöstä ja ennen kaikkea huomioidaan matkustajanäkökulma ja tiedostetaan ketä varten ollaan olemassa. Yleisesti ajatellen voisi kuvitella, että enemmistö päätöksistä ja toimista vaikuttavat ihmisiin ja arjen asiantuntijoina kansalaiset omaavat parasta asiantuntijuutta. Nuorena ja kenties naivinakin kansanedustajana olen saanut huomata, että ainakaan suomalaisen raideliikenteen kehittämisessä asiakas ei taidakaan olla kunniavieras, kuten muualla maailmassa näytetään ymmärretyn.

VR lopetti Itä-Suomen yöjunaliikenteen reilut kolme vuotta sitten. Tilalle tuli liittymäliikenne Oulun yöjunalle ja aamuyöllä Kajaanista lähtevä Pendolino. Kokemukset osoittavat, ettei uusi käytäntö ole ollut erityisen toimiva ainakaan kainuulaisten näkökulmasta. Jatkuvasti tulee palautetta niin työssäkäyviltä, opiskelijoilta, eläkeläisiltä kuin järjestöjenkin edustajilta. Päivän koulutuksessa Helsingissä käyminen tarkoittaa 13 tunnin istumista saman vuorokauden aikana päiväjunissa. Yleensä aamulla ei ehdi mukaan tilaisuuksiin ajoissa, jos ei lähde jo edellisenä iltana liittymäjunaan. Myöskään aamuyöllä liikennöivä Pendolino ei Kainuun pitkillä etäisyyksillä ole toimiva ratkaisu. Alueen muista, Kajaania kauempana sijaitsevista, kunnista on lähdettävä jo yhden kahden aikaan yöllä ajamaan junalle, jotta ehtii mukaan. Ja aamuyöllä kesken unien herätetty kansalainen ei ole mikään aktiivisuuden ilmentymä päästessään perille Helsinkiin

Toiveikkaana otin vastaan tiedon, että liikenneministeriö, yhdessä alueellisten tahojen kanssa, käynnistää ulkopuolisen selvityksen mahdollisuuksista aloittaa sisämaan yöjunaliikenne uudelleen. Toivo hiipui, kun tajusin, että asia selvitetään saman konsulttiyrityksen toimesta, jonka raportille jo kerran perustettiin sisämaan yöjunaliikenteen lakkauttaminen. Suokaa anteeksi maalaisuuteni, mutta kuka haluaa kääntää teoriansa toiseksi hakemalla vaihtoehtoja ratkaisuun, jonka itse jo kerran osoitti kannattamattomaksi?

Kaukana Itäsuomalaisesta arjesta on konsulttifirman raportti, joka mm. pitää hyvänä, että kello 4.00 lähtevällä Pendolinolla ehtii Kajaanista Helsinkiin kello 10 mennessä. Missä lienee käsitys kansalaisten tasa-arvosta liikenteen osalta, jos on hyvä, että kansalainen saapuu toista tuntia myöhässä, koulutuksiin, palavereihin ja kokouksiin? Onko hyvä, jos aamuyön hämärinä tunteina, usein väsyneenäkin liikenneturvallisuutta uhmaten, pyristelee satojen kilometrien matkan päästäkseen kello 4:n junaan. Todennäköisesti nykypäivän konsulttifirmojen tasa-arvoa kuvastaa sekin, että kunhan ihmiset sentään saman viikon nimissä pääsevät perille, niin senhän pitää riittää suomalaisen raideliikenteen tasa-arvoiseen kehittämiseen. Silti unelmoin, että alueellisten tahojen ääntä kuunnellaan ja tasavertaiset ratkaisut löytyvät, mutta valitettavasti maalaisjärjellä näyttää harvoin olevan valtaa näissäkään ratkaisuissa.

Rautatieläinen- lehti 2010

Mieli maassa - sydän sykkyrällä

Olemme jälleen kerran saaneet lukea tilastoista, jotka kertovat karua kieltään suomalaisesta hyvinvoinnista. Jo lähes 400 000 suomalaista sairastaa masennusta. Masennus ajaa enemmän ihmisiä eläkkeelle kuin mikään muu sairaus. Asiantuntijat pelkäävät, että kehitys jatkuu kiihtyvänä ja yhä useampi jää pois työmarkkinoilta. Ja suurin huoli kohdistuu nuoriin, vastavalmistuneisiin tai koulunsa päättäviin. Kuitenkaan tämä hälyttävä tilanne ei herätä kovinkaan suuria intohimoja, työuran jatkamisesta haaveilevassa politiikan ykköskaartissa. Toki hankkeita toisensa jälkeen kasataan pystyyn, on Mastoa, Kastetta ja ehkäpä tulossa sekin kastemato-hanke, kunhan keksivät nimiyhdistelmän. Sen sijaan arvomaailman ja yhteiskunnallisen moraalin rappeumasta ei puhuta. Rapa-hanketta ei ole vielä nostettu pystyyn - alkaisikohan olla jo aika? 

Masennusta sairautena on tutkittu ja siitä puhuttu vasta viitisentoista vuotta. Tutkijat ovat verranneet masennusta vakavuudessaan, alle vuosi sitten sairastettuun sydäninfarktiin, sydämen vajaatoimintaan ja reumasairauksiin. Masennus näyttää kuitenkin olevan edellä mainittuja vakavampi sairaus, kun vertaa, kuinka paljon se vaikuttaa ihmisen elämänlaatuun. Masennus on stressiperäinen sairaus. Jos ihminen joutuu nuorena tai aikuisena sellaiseen tilanteeseen, että stressi ylittää hänen voimavaransa, masennus puhkeaa helposti. On pelättävissä, että talouslama lisää entisestään sairastuvien määrää. Siihen viittaa hoitoon hakeutuvien kasvava joukko ja esimerkiksi huostaanottojen yleistyminen sekä sosiaalipalvelujen käytön kasvaminen. Työttömäksi joutuvat ja toisaalta liiallisen työkuorman alle töihin jäävät ovat alttiita tälle stressisairaudelle.

Me elämme varsin arvottomassa maailmassa. Viimeiset 10 - 20 vuotta oikeastaan ainoat termit, joilla on puhuttu yhteisömme kehittämisestä, ovat raha, tuottavuus ja taloudellisuus. Kun näyttää, että depressio varsinkin nuorten kohdalla on lisääntymässä - arvelen, että juuri tämä arvottomuuden aika iskee eniten nuoriin. Heidän on vaikea löytää paikkaansa, he eivät tiedä mihin suuntaan yhteiskuntaamme pitäisi rakentaa. On vaikea suunnata tulevaisuuteen, jossa ei ole samanlaisia arvoja kuin ennen. Yhteisöllisyys, välittäminen ja toisen huomioon ottaminen kaikuvat tyhjinä juhlapuheina marmoriseinistä, mutta arjen politiikassa ne näkyvät enää harvoin. Tutkijat ovat todenneet, että 90-luvun lamasta ei ole opittu mitään. Me voimme nähdä sen päätöksenteossa. Nyt ollaan jälleen purkamassa ihan samoja järjestelmiä kuin silloin. Esimerkiksi sosiaalitoimessa, päivähoidossa, kouluissa ja omaishoidossa tehdään leikkauksia. Samalla puretaan järjestelmiä, jotka toimivat tukipalkkeina ja tuovat pitkäjänteisyyttä ihmisten elämään.

Menneellä viikolla havahduin Helsingissä tilanteeseen, jossa menin auttamaan suojatiellä lumeen kaatunutta rouvaa. Tarjotessani apua ja tarttuessani hänen käteensä, näin hänen kasvoiltaan paistavan järkytyksen. Ilme ikään kuin huusi ihmetystä - mikä hullu tuo on, kun tulee vierasta ihmistä auttamaan ja vielä puhuu minulle! Silloin ymmärsin, kuinka hukassa tämä maailma oikeastaan on, kuinka kaukana on välittäminen ja toisen ihmisen huomioon ottaminen. Nyky-Suomessa rouva olisi pitänyt itsestään selvänä, että kaikki kävelevät ohitse, silläkin uhalla, että punaisen valon takana väijyvä automassa jyrää heiveröisen naisihmisen alleen. Kyllä tämä maa todellakin tarvitsee tervehtyäkseen ryhtiliikkeen, joka nostaa poliittisen arvomaailman ytimeen ihmisen suurimpana omaisuutenaan. Ahneuden, tuottavuuden ja tehokkuuden tilalle tarvitaan välittömästi yhteisvastuuta, välittämistä ja yhteisöllisyyttä. Lähimmäistä ei jätetä pulaan, oltiin sitten tuttuja tai ei.

Kansan Tahto 10.2.2010